Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Koko kansan historioitsija

Juttu julkaistiin ensimmäistä kertaa Tammenlastuja-lehden numerossa 1/2023. Koko lehden voit lukea täältä.

Podcastien eli nauhoitettujen, verkossa julkaistavien puheohjelmien kulutus on Suomessa voimakkaassa kasvussa. Suosituinta niiden kuuntelu on alle 30-vuotiaiden keskuudessa, ja siihen joukkoon kuuluu myös historioitsija Lotta Vuorio.

Paitsi podcastien kuuntelija, Vuorio on myös suositun Menneisyyden Jäljillä -podcastin tekijä. Hän perehtyy historiaan helposti lähestyttävien ja arkistenkin teemojen välityksellä haastattelemalla kulloiseenkin aiheeseen perehtynyttä tutkijaa tai asiantuntijaa.

Noin tunnin mittaisten jaksojen suosituimpia aiheita ovat olleet muun muassa köyhäintalot, kuukautisten historia, 1700-luvun teinitytöt, seksuaalisuuden historia ja kolonialismi. Mikään aihe ei Vuorion mukaan ole liian pieni, sillä tavoitteena on hahmottaa menneisyyden moninaisuus.

”Minua kiinnostaa, miksi ihmiset ovat toimineet kuten ovat toimineet, tai mitä asiat ovat merkinneet suhteessa ympäristöön, materiaaliseen kulttuuriin, muihin ihmisiin tai eläimiin. Parhaiten kulttuurihistorian äärelle ohjaa kysymys miksi”, Vuorio sanoo.

Menneisyyden Jäljillä -podcastilla on tällä hetkellä noin 4 000 tilaajaa, ja sen jaksoja on kuunneltu lähes
80 000 kertaa. Vuoriolle mahdollisuus tarjota kuuluvuutta tutkimustiedolle on merkityksellinen, sillä se voisi muuten jäädä suuren yleisön saavuttamattomiin.

”On olemassa valtava määrä historiallista tutkimustietoa, joka koskettaa kaikkia ja joka voisi tuoda maailmaan ymmärrystä. Välillä tuntuu, että hieno vertaisarvioitu artikkeli on arvostettu vain tiedeyhteisön sisällä, eivätkä akateemisen yhteisön ulkopuoliset välttämättä pääse siihen käsiksi”, hän toteaa.

”Historiantutkijan harjoittama tietynlainen sydämen sivistyksen taito auttaa tässä hetkessä paremmin ymmärtämään toisia ihmisiä ja kulttuureja.”

Vuorio haluaa tehdä tutuksi myös tieteen tekemistä. Tiede ei synny tyhjästä, vaan tutkijan tulkinnalla on siinä aina rooli. Samasta tutkimusaineistosta voi tehdä erilaisia tulkintoja. Lähdekriittinen tarkastelu on tärkeää, mutta niin on myös asiayhteyden ymmärtäminen.

Menneisyys saa tässä ajassa osakseen kauhistelua, mutta sitä tulisi Vuorion mukaan osata arvioida oikeassa kontekstissa. Menneisyys voi myös valottaa syitä olemassa oleville merkityksille ja rakenteille. Historian tuntemuksessa onkin hänen mukaansa kyse kokonaisvaltaisesta ymmärryksestä ja kyvystä asettua toisten ihmisten asemaan.

”Historiantutkijan harjoittama tietynlainen sydämen sivistyksen taito auttaa tässä hetkessä paremmin ymmärtämään toisia ihmisiä ja kulttuureja. Tehtyjä tekoja ei tarvitse hyväksyä tai pitää oikeina, mutta on tärkeää ymmärtää, että ihmisillä on aina motiivi ja merkitys sille, miksi asioita tehdään.”

Vaikka menneisyys onkin jäänyt taakse, Vuorion näkemyksen mukaan se kulkee rinnakkain nykyhetken ja tulevaisuuden kanssa – toisaalta menneisyyttä tuotetaan tässä hetkessä tämän hetken tarpeisiin. Mennyttä ei kuitenkaan sellaisenaan saada palautettua.

”Meillä on vain menneisyyden jäljet, mistä podcastin nimikin tulee. Niiden perusteella muodostetaan kuva siitä, mitä menneisyys todennäköisesti on ollut”, Vuorio tiivistää.

KUKA?
Lotta Vuorio
• Fil. maisteri, historian väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
• Kotoisin Salosta, asuu Helsingissä
• Sai vuonna 2020 nelivuotisen apurahan 1800-luvun lopun Britannian liikuntaa ja kehollisuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön.
• ”Sivistys on ymmärrystä ja taitoa asettua toisen ihmisen asemaan.”

Perinteet elävät Heinämaan pitseissä

Orimattilan Heinämaa on Rauman ohella Suomen toinen alue, jolla nypläys on ollut merkittävä ammatti ja myös säilynyt elävänä traditiona. Helena Honka-Hallila yhdessä työryhmän kanssa työstää parhaillaan tietokirjaa Heinämaan pitseistä ja niiden historiasta. Kirja tulee sisältämään Heinämaan pitsin tarinan sekä pitsien malleja 1800-luvulta nykypäivään.

– Heinämaan pitsin tarkkaa alkuperää ei tiedetä, mutta säilyneistä vanhoista nypläystyynyistä löytyvien vuosilukujen perusteella voi päätellä että pitsiä on nyplätty kylässä jo ainakin 1800-luvun alkupuolella. Vanhoja pitsejä on säilynyt museoiden kokoelmissa, Honka-Hallila kertoo.

1900-luvun aikana Heinämaalla myös kehitettiin uudenlaista nypläystyyliä. Siellä tehtiin muun muassa suuria pöytäliinoja yhdistämällä leveitä pitsejä. Kokeilevat nyplääjät kuten Varma Ritala tekivät hartiahuiveja, koruja ja pieniä iltalaukkuja.

Heinämaan pitsejä

Kylän naisille nyplääminen oli tapa saada tuloja. Vielä 1936 Heinämaalla oli 200 nyplääjää jotka saivat ainakin osan tuloistaan pitsejään myymällä, ja vuonna 1953 nypläys oli päätulo 30 naiselle.

Heinämaan tyyli

Heinämaalle oli huonot liikenneyhteydet ja kylä oli pitkälti eristyksissä, mikä auttoi oman tyylin kehittymistä. Toisaalta jotkut heinämaalaiset lähtivät kylästä myymään pitsejä muualle. Esimerkiksi Lahdessa sijainnut Helmi Vuorenmaan liike nypläytti kansallispukuihin tarvittavia pitsejä heinämaalaisilla ja myös jotkut helsinkiläiset liikkeet teettivät töitä Heinämaan nyplääjillä.

Heinämaan pitsejä

 – Lasten piti opetella nypläämään ja vanhemmat saattoivat vaatia lapsen nypläämään tietyn määrän ennen kuin he pääsivät ulos leikkimään, Honka-Hallila kertoo.

Nypläysmalleista myös pidettiin hyvä huoli ja taito haluttiin pitää visusti omassa kylässä.

– Jos muutti pois Heinämaalta, piti luopua nypläyksestä, Honka-Hallila kertoo. Pitsien malleja ei myöskään saanut ostaa mistään, vaan ne kulkivat perheissä.

– Mallit olivat arvotavaraa, niitä ei annettu toisille koska niillä tienattiin rahaa.

Vasta nyt pitsimalleja on alettu myydä Heinämaan pitsinkutojien Pitsituvassa.

– Vanhat mallit on tehty tuohen päälle. Niiden mallit ovat selkeitä verrattuna esimerkiksi Rauman pitseihin, Honka-Hallila selittää Heinämaan pitsien erityispiirteitä. Tyypillisiä heinämaalaisia tuotteita ovat myös esimerkiksi pienet liinat, jotka ovat kokonaan pitsiä erotuksena esimerkiksi raumalaisista liinoista, joissa keskellä on kangasta.

Pitsiperinne elää yhä Heinämaalla. Pitsituvassa järjestetään tapahtumia ja näyttelyitä ja nypläystä opetetaan niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisäksi Pitsituvalla myydään yhä paikallisten kutojien  töitä, eli nypläys tuo yhä sivutuloja kyläläisille.

Kuvat:
1. Heinämaalainen äiti tyttärineen nyplää.
2. Heinämaan pitsejä Pitsituvalla 2010-luvun alussa.
3. Suomen ensimmäisessä kotiteollisuusnäyttelyssä vuonna 1875 oli esillä heinämaalaisen Henrika Kivistön pitsejä.
4. Orimattilan Villatehtaan johtaja Sven Fahlgren sai vuonna 1965 lahjaksi Varma Ritalan nypläämän ison pellavaliinan.

Maakuntarahastojen apurahat ovat haettavina 10.1.-10.2.2017. Lisätietoa täällä.

Aika pysähtyi Mankbyssä

-Ihan alussa paljastui fossiloitunut keskiaikainen kylä, jonka viimeisen vaiheen rakennuksista suuri osa oli jossain määrin havaittavissa paljaalla silmällä. Kaivamalla pääsimme käsiksi varhaisempiin vaiheisiin. Tämäntyyppisiä fossiloituneita kyliä ei Suomessa ole monia, ja uskallan jo sanoa, että tuskin mistään muualta Suomesta löytyy näin isoa ja hyvin säilynyttä keskiaikaista kylää, kertoo historiallisen arkeologian dosentti Georg Haggrén Mankbystä, nyky-Espoon alueella sijaitsevasta kylästä.

Vanhimmat Mankbystä löydetyt rakennukset ovat 1200-luvulta. Suomen mittakaavassa kylä on ollut suuri: siihen on kuulunut kahdeksan taloa, ja asukkaita on ollut viitisenkymmentä. Kaikki talot siirrettiin pois, kun Espoon kuninkaankartano perustettiin 1556. Osan veivät mukanaan talonpojat, osan kruunu käytti Kuninkaankartanon tarpeisiin.

– Meillä onkin siis Mankbyssä 500 vuoden takainen aikataso, johon aika on tavallaan pysähtynyt. Juuri myöhemmän maankäytön vähäisyys tekee Mankbystä uniikin kohteen, Haggrén kertoo.

Monipuolinen tutkimuskohde

Kylän niin sanotulla ala-alueella tehtyä kaivausta johti tutkija Tarja Knuutinen. Noin sataneliöiseen alueeseen kylän itäosassa sisältyy rakennusten paikkoja, muinaispeltoja ja tienpohjaa.

– Tutkin rakennusta, joka aloittaessamme näkyi vähän maan pinnalla. Kyseessä on kylän loppuvaiheeseen sijoittuva rakennus, joka on todennäköisesti purettu, kun kylä on hylätty. Lisäksi alueelta löytyy varhaisempia rakenteita 1300-luvulta saakka.

Knuutisen mukaan 1500-luvun alun rakennus on hyvin samankaltainen kuin myöhemmät savutuvat. Se kertoo rakennusperinteestä, joka on elänyt vielä hyvin lähellä meidän aikaamme.

Ala-alueella näkyy kylän kehittyminen: sitä on ensin käytetty yhteen tarkoitukseen, tässä tapauksessa viljelyyn, ja sitten sille on rakennettu.

– Fossiloituneet pellot on nyt ajoitettu 1300-luvulle, ja mahdollisesti viljely on jatkunut vielä 1400-luvun alussa. Ne ovat tutkimuksen kannalta hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus, sillä vastaavia näin keskellä kylää olevia peltoja ei kovin paljon löydy. Mankbyssä olemme päässeet käsiksi peltosysteemiin ojineen ja pohjustuksineen.

Rikas esineistö

Mankbystä löydetty esineistö on monipuolista ja kertoo vilkkaasta kaupankäynnistä, joka toi talonpoikienkin käyttöön esineitä kaukaa Keski-Euroopasta. Kylästä löytyi muun muassa punasavesta valmistettujen kolmijalkapatojen sekä kivisavisten kannujen ja lasipikareiden sirpaleita, hevostarvikkeiden, kuten jalustimien, osia sekä solkia ja muita vaatetukseen liittyviä esineitä ja koruja.

– Huomiota on alusta alkaen kiinnittänyt se, että löysimme erittäin paljon veitsiä: arkipäiväisessä työskentelyssä ja aterioinnissa käytettyjä puukkoja, mutta myös hienoja pöytäveitsiä, jotka levisivät keskieurooppalaisesta ruokakulttuurista 1400- ja 1500-luvuilla Suomeen. Selvästi tuo kulttuuri oli omaksuttu myös Mankbyssä, kertoo Mankbyn esineistön tutkimuksesta vastannut Elina Terävä.

– Esineistö on aika fiiniä. Alueelta löytyi yllättävän paljon tuontitavaraa, mikä kertoo siitä, että kauppaa on käyty. Koristeelliset pienet esineet viittaavat siihen, että elämässä on ollut muutakin kuin välttämättömyys. On haluttu samoja esineitä, joita esimerkiksi Keski-Euroopassa on käytetty, pientä luksusta elämään.

Teksti: Jenni Heikkinen

Haminan vanhojen talojen tarinat tutkitaan

Haminan linnoituksen wanhat talot ry haluaa selvittää kaupungin vanhan linnoituksen asuintalojen historian elävöittääkseen kaupunkia.

Matti Parpola, Haminan Wanhat talot -yhdistyksen perustajajäsen

Matti Parpola, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä

– Haminan vallit, linnoitus sekä julkiset rakennukset kuten kirkot ja raatihuone on kunnostettu upeasti ja niiden historia tunnetaan hyvin, mutta linnoituksen vanhoja taloja ei, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, Matti Parpola kertoo.

Yhdistyksen jäseniä kiinnostavat sekä linnoituksen talot että tontit joille ne on rakennettu, sillä tonteilla on tapahtunut paljon jo ennen nykyisten talojen rakentamista. Tähän mennessä on tehty alueen tonttikartta vanhimpien tunnettujen tonttien mukaan, selvitetty vanhat tonttinumerot, kadunnimet ja palovakuutusasiakirjat.

– Niiden avulla kaivamme arkistoista tietoja ja määrittelemme, mihin nykytaloon mikäkin historiallinen tapahtuma liittyy.
Tietoa haetaan Kymenlaakson maakunta-arkistosta sekä Viipurin, Tukholman ja Pietarin arkistoista.

– Haluamme, että tieto on julkista ja kaikkien käytössä. Meille on myös tärkeää tehdä huippulaatuista työtä ja kerätä aukotonta tietoa, Parpola sanoo. Yksi päätavoitteista on tietokirjan julkaisu.

Toiveissa on myös Haminan matkailun edistäminen.

– Aina siellä asuneet ovat saattaneet sokeutua kaupungin hienoudelle ja sille, kuinka ainutlaatuinen kaupunki on, Parpola arvelee. Yhdistyksen tavoitteena on, että vanhoista taloista kerätyt tiedot olisivat jokaisen matkailijan käytössä esimerkiksi älypuhelimen sovellusten kautta.

Vanha julkisivu Haminassa

Vanhaan linnoitusalueeseen liittyy Parpolan mukaan paljon tarinoita, joita ei ole kirjattu ylös.

Tarinat heräävät henkiin

Vanhaan linnoitusalueeseen liittyy Parpolan mukaan paljon tarinoita, joita ei ole kirjattu ylös. Hänen omassa kotitalossaan toimi 1900-luvun alussa suutarinverstas, ja kellarissa viinikellari. Verstas olikin kasakoiden suosiossa, sillä he saattoivat hiippailla sukkasillaan kellariin nauttimaan juomista kunnes saappaat olivat valmiit.

– Myös kaupungin suurin konna on omistanut talon. Hänet tuomittiin aika kamalista rikoksista, joten jos tontilla alkaisi kaivella, sieltä voisi löytyä kaikenlaista.

Yhdistys onkin jo järjestänyt alueella erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Hamina Tattoon aikana talojen pihat avattiin yleisölle ja niillä järjestettiin konsertteja ja taidenäyttelyjä. Toinen tapahtuma on ollut polkuautokilpailu, jossa kierretään korttelia 24 minuutin ajan.

– Juuri tällaista toimintaa haluammekin, jotta kaupunki herää henkiin uudessa ajassa.