Takaisin artikkelilistaukseen
Pohjois-Savon rahasto
Pohjois-Savon Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto Varkauden kaupungille
22.8.2024
Pohjois-Savon Kulttuurirahasto myönsi kuvanveistäjä Eemil Halosen Sotkottaret-patsaan Varkauden kaupungille tunnustuspalkintona kunnan kulttuurimyönteisyydestä ja ansiokkaasta työstä kulttuuri- ja taide-elämän kehittämiseksi ja tukemiseksi. Pohjois-Savon rahasto nostaa esille etenkin Varkauden panostuksen uuteen museokeskukseen sekä lastenkulttuuriin.
Ryhmä ihmisiä portailla juhlavaatteissa
Kuvassa Varkauden kaupungin edustajia sekä Pohjois-Savon rahaston hoitokunta.

Keväällä avattu Museokeskus Konsti on Varkauden kaupungin ja erityisesti sen museotoimen pitkäjänteisen, sitkeän ja määrätietoisen kehittämistyön tuottama museokokonaisuus. Konsti ei ole pelkästään Varkauden museon ja taidemuseon uusi toimipaikka, vaan se edustaa monitoimitalona uudenlaista museokonseptia niin sisältöjen kuin tilojenkin osalta. Varkauden museo palkittiin erikoispalkinnolla Vuoden museo 2024-kilpailussa. Museokeskuksen sisältökehittämistä on tuettu myös Suomen Kulttuurirahaston Museovisio-hankerahoituksella.

Lasten omaa Vekara-Varkaus-kulttuurifestivaalia on järjestetty jo vuodesta 1995 alkaen. Festivaali on saanut useita palkintoja tunnustuksena lasten ja nuorten taide- ja kulttuurikasvatuksen edistämisestä. Viimeksi vuonna 2021 Vekara-Varkaus ja Varkauden kaupunki saivat valtakunnallisen Keskustateko-kilpailun voiton kunnianosoituksena Vekara-Varkauden yhteistyöverkoston pyyteettömälle työlle. Kaupunki toimii lastenkulttuurin parissa myös Lastenkulttuurikeskus Verson kautta. Verso on Varkauden kaupungin alaisuudessa toimiva kuntien muodostama verkostomuotoinen lastenkulttuurikeskus, joka tarjoaa laadukkaita harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille sekä toimii kulttuurihyvinvointia edistävissä hankkeissa.

Taiteilija Eemil Halosen teos Sotkottaret on kiertävä tunnustuspalkinto

Kolme ihmistä hämärässä huoneessa, yhdellä on kukkakimppu, keskellä patsas.
Kuvassa vasemmalta kaupunginjohtaja Joonas Hänninen, Pohjois-Savon rahaston edustaja Marianna Huttunen sekä Kai Kaarniranta.

Pohjois-Savon rahasto hankki pronssisen patsaan vuonna 1975 Halosten Museosäätiöltä ja teki siitä maakuntarahaston kiertävän tunnustuspalkinnon. Patsashankinta rahoitettiin H. J. Aminoffin nimikkorahastosta. Patsaassa kuvatut sotkottaret ovat Kalevalan taruhahmoja, jotka kuuntelevat lumoutuneina Väinämöisen kanteleen säveliä. 

Pohjois-Savon Kulttuurirahasto on myöntänyt Sotkottaret-patsaan vuodeksi kerrallaan pohjoissavolaiselle kunnalle tunnustuksena kulttuurimyönteisyydestä vuodesta 1976 alkaen. Patsas on vuosien saatossa ollut sijoitettuna lähes kaikissa pohjoissavolaisissa kunnissa. 

Patsas luovutettiin tiistaina 20.8.2024 Varkauden museokeskus Konstin Rakelin salongissa Varkauden kaupungin edustajille. Patsaan luovutti Pohjois-Savon Kulttuurirahaston hoitokunta.