Päijät-Hämeen rahastolta puoli miljoonaa euroa maakunnan tieteelle ja taiteelle – Palkintomitali viulupedagogi Pertti Sutiselle

Yleinen
4.5.2019

Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto vietti 48. vuosijuhlaansa Lahdessa 4.5.2019. Rahasto jakoi apurahoja yleis- ja nimikkorahastoista yhteensä 500 000 euroa, kaikkiaan 57 saajalle. Hakemuksia rahasto sai tänä vuonna 272 kpl, yhteissummaltaan runsaat 3,4 miljoonaa euroa.

Myönnetyistä apurahoista taiteelle ja kulttuurille kohdistui 70 prosenttia, ja tieteiden osuus oli 30 prosenttia. Taiteen alalla saivat kuvataiteet, säveltaiteet sekä muotoilu ja taidekäsityö runsaimmin apurahoja. Kirjallisuuden alalla hakemusten määrä kasvoi eniten, ja vastaavasti kirjallisuuteen myönnettiin nyt ennätysmäärä apurahoja, 46 000 euroa. Tieteen puolella eniten myönnettiin apurahoja lääketieteiden, humanististen tieteiden ja luonnontieteiden aloille. Apurahan keskikoko oli 8 800 euroa.

Maakunnallisesti merkittävien hankkeiden kaksi 20 000 euron kärkihankeapurahaa myönnettiin Huonekalumuseosäätiölle Päijäthämäläisen huonekalun tarina tekijöidensä kertomana –teoksen kirjoittamiseen sekä Talous ja Nuoret TAT ry:lle peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten pelillisen talouden ja yhteiskunnan oppimisympäristön rakentamiseen Lahdessa.

Kokovuotisen 24 000 euron työskentelyapurahan sai tänä vuonna fil. maisteri Marja Koskuvi skitsofrenian solumallintamista käsittelevään väitöskirjatyöhön. 20 000 euron apurahat myönnettiin lääket. tohtori Markku Lähteenvuon työryhmälle lääkevaikutusten genetiikkaa ja yksilöllistä lääketiedettä käsittelevään tutkimustyöhön sekä Lahden Elävä Taide ry:lle teatteriesityksen valmistamiseen, käsikirjoitukseen ja paikallisen musiikin sovitustyöhön.  Lisäksi rahasto myönsi useita pienempiä työskentelyapurahoja taiteen ja tieteen harjoittamiseen sekä kuluapurahoja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Elias Lönnrot -mitali suomalaisen viulutaiteen edistäjälle

Viulupedagogi Pertti Sutinen sai Elias Lönnrot -mitalin Päijät-Hämeen rahastolta vuonna 2019. (kuva: Lahden konservatorio)

Pertti Sutinen, kuva: Lahden konservatorio

Viulupedagogi Pertti Sutiselle (s. 1944) Suomen Kulttuurirahaston hallitus myönsi Elias Lönnrot -mitalin tunnustuksena mittavasta elämäntyöstä soitonopettajana ja suomalaisen viulutaiteen edistäjänä. Hänen työnsä on ollut osaltaan nostamassa niin Lahtea kuin koko Suomea musiikkimaailman eturiviin.

Sutinen on tehnyt kansallisesti merkittävän elämäntyön viulunsoiton opettajana. Erityisen arvokas hänen työpanoksensa on ollut Päijät-Hämeen maakunnassa.

Pertti Sutinen on toiminut Lahdessa vuodesta 1980 lähtien. Hän oli Lahden konservatorion viulunsoiton yliopettajana Lahden ammattikorkeakoulun perustamiseen saakka, jossa hän toimi yliopettajana eläkkeelle jäämiseensä saakka. Ennen Lahden aikakautta Sutinen on toiminut Oulun kaupunginorkesterin konserttimestarina sekä viulunsoiton lehtorina Hyvinkään musiikkiopistossa ja Turun konservatoriossa. Joitakin vuosia Sutinen oli Sibelius-Akatemiassa tuntiopettajana. Lisäksi hän on ollut haluttu luennoitsija ja mestarikurssien opettaja useilla kesäkursseilla, sekä Suomessa että ulkomailla. Edelleen hän toimii tuntiopettajana Lahden konservatoriossa.

Useita kymmeniä Pertti Sutisen oppilaita toimii merkittävissä tehtävissä eri oppilaitoksissa ja orkestereissa ympäri Suomea, ja myös Suomen rajojen ulkopuolella. Heistä mainittakoon Elina Vähälä, joka toimii solistiuransa ohella viulumusiikin professorina Karlsruhessa, Saksassa, sekä Taija Angervo, Maaria Leino ja Satu Vänskä, jotka toimivat konserttimestareina Radion Sinfoniaorkesterissa, Sinfonia Lahdessa ja Australian Chamber Orchestrassa.  Ja Pertti Sutisen opetustyö jatkuu yhä edelleen.

Päijät-Hämeen rahaston vuosijuhlassa esiintyivät tämän vuoden apurahansaajista Barokkiyhtye Galantina, liikuntat. maisteri Päivi Hentun luotsaama Hot Club Dance Company sekä duo Seppo Pohjoisaho, trumpetti ja Maarit Liimatainen, piano. Tilaisuuden tervehdyssanat lausui rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, professori Timo Pihkala. Juhlapuheen piti Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset