Päijät-Hämeen rahastolta 37 apurahaa maakunnan tieteelle, taiteelle ja kulttuurille, mitali valokuvataiteilija, lehtori Kirsti Nenyelle

Uutinen
27.5.2025

Päijät-Hämeen rahaston apurahat jaettiin Lahden Sibeliustalolla pidetyssä vuosijuhlassa 27.5.2025.

Kuvassa apurahan saanut Filianna-kuoro. Kuva: Jenni-Maria Könönen

Joukko punapaitaisia kuorolaisia kesäiltana järven rannalla

Päijät-Hämeen rahaston apurahat 2025

Rahasto vastaanotti Tammikuun haussa 285 hakemusta, joiden yhteissumma oli yli 5,7 miljoonaa euroa.

Apurahat yhteensä €

469 000

Apurahan keskisuuruus €

12 600

Apurahansaajia yhteensä

37

Apurahoista 21 myönnettiin taiteen ja kulttuurin eri aloille. Tieteeseen ja tutkimukseen jaettiin 16 apurahaa. Taiteiden puolella lukumääräisesti eniten apurahoja myönnettiin sävel- (8) ja kuvataiteisiin (5). Tieteenaloista luonnontieteet ja yhteiskuntatieteet saivat kumpikin viisi apurahaa. Apurahoja jaetaan Päijät-Hämeessä syntyneille tai maakunnassa toimiville henkilöille ja yhteisöille sekä Päijät-Hämeeseen liittyviin ja sitä kehittäviin hankkeisiin.

Launeen Neidot Soroptimistien tempauksessa valaistuna Lahti City ry:n toimesta.

Maakunnallisesti merkittävien hankkeiden kärkihankeapurahoja myönnettiin kaksi. Dosentti Ilkka Pietilä ja työryhmä saivat 20 000 euron apurahan Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimusohjelman uudelleen käynnistämiseen. Ikihyvä-hankkeessa tutkitaan ikääntymistä useista eri näkökulmista. Toisena kärkihankkeena myönnettiin Lahti City ry:lle 20 000 euroa HOHTO valo- ja taidetapahtuman järjestämiseen Lahden kaupungin 120-vuotisjuhlavuonna.

Kokovuotisen työskentelyapurahan saivat luonnontieteen kand.  Salla Hirvonen sairaalabakteereja ja antimikrobiaalisia entsyymejä käsittelevään väitöskirjatyöhön, tait. maisteri Eeva Honkanen taiteelliseen työskentelyyn, lääket. lis. Niko Korpi kuntoutuksen palvelumallien vaikutuksia Päijät-Hämeessä käsittelevään väitöskirjatyöhön, M.Sc. Wenqing Peng (kuvassa) tekoälyä hyödyntävää ilmanlaadun mallinnusta käsittelevään väitöskirjatyöhön sekä M.Sc. Haitong Zhang Lahden ilmanlaadun seurantaa käsittelevään väitöskirjatyöhön. Rahasto myönsi myös useita pienempiä työskentelyapurahoja taiteen ja tieteen harjoittamiseen sekä kuluapurahoja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.

Elias Lönnrot -mitali

Päijät-Hämeen rahaston vuosijuhlassa luovutettiin Suomen Kulttuurirahaston myöntämä Elias Lönnrot -mitali valokuvataitelija, lehtori Kirsti Nenyelle, viiden vuosikymmenen valokuvaajalle, innostavalle opettajalle.

Juhlassa esiintyivät tämän vuoden apurahansaajista viulisti, musiikinopiskelija Silvia Marjanen sekä Lahden Naislaulajat ry:n Filianna-kuoro. Tilaisuuden tervehdyssanat lausui rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, kauppat. tohtori Suvi Konsti-Laakso. Juhlapuheen piti Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen.

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset