Takaisin artikkelilistaukseen
Keskusrahasto
Nuoret kulttuurikriitikoina – kranttu, nautiskelija vai taideahmatti?
12.10.2017

Pian koko Suomi saa tietää, mitä mieltä nuoret ovat taiteesta. Kulttuurin suurhankkeessa, Taidetestaajissa, kahdeksasluokkalaisille annetaan mahdollisuus toimia kulttuurikriitikkoina, ja ensimmäiset nuorten antamat arviot on nyt julkaistu kaikkien nähtäväksi.

Taidetestaajien verkkosivustolla on jo tuhansia arvioita, ja uusia lisätään aina luokkien tekemien taidevierailujen jälkeen. Osoitteessa www.taidetestaajat.fi kuka tahansa voi seurata, mitä nuoret ovat kokeneet ja mitä he ajattelevat. Hanke tuo nuorten äänen kuuluviin, ja aikuiset pääsevät kurkistamaan nuorten maailmaan.

Hankkeen rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.

– Toivomme, että koko Suomi seuraa nuorten kriitikoiden palautetta ja että aikuisetkin innostuvat aiheesta. Oman alueen nuorten palaute näkyy yhdellä vilkaisulla ja vapaiden kommenttien kautta siihen voi syventyä tarkemmin, sanoo Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Oman kaupungin teatterin, orkesterin tai museon saamia tähtiä voi verrata muihin.

Syventää taidesuhdetta

Taidetestaajia koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, jonka koko Suomen kattava jäsenkeskusten verkosto hoitaa taidematkojen järjestelyt.

– Keskuksilla on pitkä kokemus yhteistyöstä koulujen ja kulttuuriorganisaatioiden kanssa. Kulttuurin saavutettavuus sekä laadukas tarjonta lapsille ja nuorille ovat liiton painopisteitä, kertoo Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton puheenjohtaja Päivi Setälä.

– Taidetestaajat johdattaa nuoret syventämään suhdettaan taiteeseen. Nuoret ovat yhtä tärkeä yleisö kuin aikuiset.

Tänä lukuvuonna kaikkiaan noin 58 000 taidetestaajaa tutkii suomalaisen kulttuurin kentän laidasta laitaan. Kaikille kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen tarjotaan ilmaiseksi pääsyliput ja matkat kahdelle taidevierailulle. Nuorten testattavaksi on valittu muun muassa taidenäyttelyitä, konsertteja, teatteri- ja tanssiesityksiä sekä oopperaa.

– Taidetestaajat saattaa avata nuorille uuden maailman, jossa he voivat kokea merkittäviä elämyksiä. Taide tuodaan siten lähemmäksi nuorten omaa elämää, pohtii nuorisotutkija Katariina Löfblom.

– Nuoret eivät yleensä koe taiteeksi asioita, jotka ovat heidän lähipiirissään, eivätkä he koe olevansa taiteen harrastajia.

Taidekritiikki kännykällä

Taidetestaajia varten on luotu selainpohjainen sovellus, jolla he arvioivat taidekokemuksensa. Sovellusta käytetään älylaitteilla, kuten kännyköillä. Aluksi nuoret vastaavat kysymyksiin, joilla selvitetään heidän suhdettaan taiteeseen. Vastausten perusteella kukin saa leikkimielisen kriitikkoprofiilin: yksi voi olla kranttu, toinen nautiskelija ja kolmas ahmatti.

Jokaisen taidevierailun jälkeen nuoret raportoivat sovelluksen kautta muun muassa, millaisia tunteita taidekokemus herätti ja lähtisivätkö he taidevierailulle uudelleen. Kriitikkona nuori oppii analysoimaan ja kiteyttämään ajatuksiaan. Mielipiteen kertominen myös vahvistaa itsetuntoa, huomauttaa Päivi Setälä.

Selainarvioinnin lisäksi monien vierailujen yhteydessä on mahdollisuus päästä keskustelemaan taiteilijoiden kanssa.

– Erilaisilla osallistamisen tavoilla tuemme nuorten uskallusta kokea taide-elämyksiä ja vaikuttua kokemastaan, Päivi Setälä kertoo.

– Nuorten antamat merkitykset pääsevät esille, kun he saavat itse kertoa niistä. Lisäksi osallistujat ovat varmasti kiinnostuneita lukemaan muiden nuorten arvioita, Löfblom toteaa.

– On tärkeää, että nuoria taidevierailulla johdattava henkilö, kuten museon opas, on vuorovaikutuksessa nuorten kanssa, eikä vain jaa tietoa ja lukkoonlyötyjä merkityksiä. Ei pidä ajatella, että taiteesta on vain yksi oikea tulkinta.

 

Mikä Taidetestaajat?

  • Kolme lukuvuotta (2017–2020) kestävä kulttuurin suurhanke, joka vie taiteen äärelle kaikkiaan noin 180 000 nuorta.
     
  • Mukana ovat koko Suomen koulut Hangosta Utsjoelle.
     
  • Kaikki nuoret tekevät yhden taidevierailun omassa maakunnassaan ja yhden valtakunnalliseen kohteeseen, joista useimmat sijaitsevat Helsingissä.
     
  • Hankkeen kokonaisbudjetti on 20 miljoonaa euroa.
     
  • Vierailukohteet tarjoavat kouluille mahdollisuutta ennakko- ja jälkityöskentelyyn (esimerkiksi keskustelua taiteilijan kanssa), mikä syventää taidekokemusta.
     
  • Tavoitteena on tarjota nuorille ikimuistoisia taide-elämyksiä ja kannustaa luomaan läheinen suhde taiteeseen.