Huoli lasten vähenevästä lukuinnosta ja heikentyneestä lukutaidosta on ollut viime aikoina julkisuudessa toistuvasti esillä. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto päätti ryhtyä toimeen ja kehittää ratkaisuja lasten lukutaidon ja -innon lisäämiseen mittavan, puolitoistavuotta kestävän maakunnallisen hankkeen kautta. Näin syntyi Tartu tarinaan! -hanke, jonka päätavoitteena on auttaa lapsia ja perheitä löytämään lukuilo ja johdattaa lapset pienestä pitäen tarinoiden maailmaan.
Uutta elokuun alussa käynnistyneessä hankkeessa on sekä kohderyhmä, 0-6-vuotiaat lapset perheineen, että kokonaisvaltainen tapa lähestyä lukemista. "Kohderyhmänä ovat erityisesti perheet, joissa lukeminen ei ole vielä osa arkea. Toiveenamme on lukuilon leviäminen jokaiseen keskisuomalaiseen lapsiperheeseen", hankevastaava Suvi Ylönen Niilo Mäki Instituutista kertoo.
Luvassa lukuboksillinen tarinoita ja toimintaa
Käytännössä tämä tapahtuu Tartu tarinaan! -lukutyöpajojen sekä päiväkoteihin ja MLL:n Perhekahviloihin jaettavien Lukuboksien kautta. Tartu tarinaan! -lukuboksien käyttöön opastetaan ja ne sisältävät tiettyyn teemaan liittyvää tekemistä: erilaisia kirjoja, pelejä, leikkejä ja toimintaideoita toteuttavaksi päiväkodissa tai kotona vanhempien kanssa. Ensi vuoden puolella Lukubokseja tarjotaan maksutta kaikkiin Keski-Suomen kuntiin, ja tätä kautta Tartu tarinaan! -hankkeen on mahdollista tavoittaa iso osa keskisuomalaisista lapsiperheistä. Keski-Suomen rahaston asiamies Antti Niskanen on rahoittajan näkökulmasta syystäkin ylpeä. "Lukemisella on vaikutuksia hyvin moniin elämässä tarvittaviin taitoihin, joten hankkeen vaikutukset ulottuvat huomattavasti pidemmälle kuin mekaanisen lukutaidon kehittämiseen ja edistämiseen. Yhdessä lukeminen ruokkii lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta ja luo heille yhteisiä jaettuja kokemuksia, mikä voi vahvistaa myös vanhemmuutta", hän toteaa.
Lapsesta kasvaa lukija yhdessä lukemalla
"Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa lukea. Haluamme auttaa perheitä löytämään juuri heille sopivat lukemisen tavat", Suvi Ylönen kertoo. "Lukuilon voi löytää vielä aikuisenakin vanhemman roolissa, vaikka itsellä olisi ollut pulmia lukemisessa tai vähäisiä kokemuksia kirjoista. Tämän takia järjestämme myös Tartu tarinaan! -työpajoja ja asiantuntijaluentoja vanhemmille ja ammattilaisille."
Monimuotoisuutta on haettu hankkeen kolmen toteuttajatahon yhteistyöllä: Niilo Mäki Instituutissa, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirissä ja Jyväskylän kesäyliopistossa ollaan innoissaan hankkeen mahdollisuuksista. "Unelmamme on, että jokainen lapsi olisi löytänyt kirjojen ja tarinoiden imun jo ennen kuin itse oppii lukemaan ja tätä kautta Keski-Suomessa voidaan jatkossa olla ylpeitä ahkerasti lukevasta sukupolvesta. Tämä vaatii sen, että lapselle luetaan ja että hän saa ympäristöstään lukemisen mallin", Suvi Ylönen muistuttaa.
Lisätiedot
hankevastaava Suvi Ylönen, Niilo Mäki Instituutti, p.040 665 1104, etunimi.sukunimi@nmi.fi
asiamies Antti Niskanen, Keski-Suomen rahasto, p. 050 385 7607, etunimi.sukunimi@skr.fi
Lisätietoja toimijoista