Liuksialan kartano: Signe Brander (1913–1920), Museovirasto/Historian kuvakokoelma.
Olen kiitollinen, että sain tilaisuuden kirjoittaa tietokirjan Liuksialan kartanon Meurmaneista. Kirjaprojektin toteuttaminen tuli mahdolliseksi Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston ja Jalmari Finnen säätiön apurahojen turvin. Kirja "Liuksialan kartano Kangasalla. Meurmanit 200 vuotta isäntinä ja suomalaisen yhteiskunnan rakentajina" ilmestyi 2021, ja sen kustantaja on Liuksialan kartanon maatalousyhtymä eli käytännössä Markku ja Mikko Meurman.
Teksti: Kalle Virtapohja
Alkusysäyksen kirjaprojektille antoi kartanon 200-vuotisjuhlavuosi, sillä kapteeni Carl Otto Meurman (1788–1845) hankki Liuksialan kartanon omistukseensa vuonna 1821. Ensimmäisistä keskusteluista kirjan valmistumiseen meni aikaa kaksi ja puoli vuotta.
Kirja kertoo Meurmanien viiden sukupolven elämästä Liuksialan kartanossa ja antaa samalla yhtenäisen kuvan suomalaisen yhteiskunnan rakentumisesta Suomen sodan vuosista lähtien.
Kuljetan lukijaa läpi henkilökohtaisten tragedioiden ja yhteiskunnallisten muutosten, läpi sotien ja maatalouden mittavien murrosten aina tähän päivään asti. Mukana on juhlaa ja mukana on myös sotaa, kauhua ja surua.
Kirjan kuvat on poimittu Liuksialan kartanon omista albumeista täydennettynä valikoiduilla Museoviraston Liuksiala-kuvilla.
Kirjan ehdoton helmi on kotiopettajatar Aune Branderin päiväkirja keväältä 1918. Päiväkirja löytyi kartanon yksityisarkistosta, jonka ovi minulle ystävällisesti avattiin. Olen pyrkinyt säilyttämään Aunen autenttisen äänen, vaikka olenkin kevyesti editoinut tekstiä. Päiväkirja olisi ansainnut tulla itsenäisestikin julkaistuksi, mutta osana Liuksialan kartano Kangasalla -kirjaa uskon Aunen tuntojen saavuttavan lukijat parhaiten ja nimenomaan oikeassa kontekstissa. Päiväkirja täydentää olennaisesti Liuksialan kartanon tarinaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Liuksialan kartanon isäntäväen kokema suoranainen vaino punaisessa Suomessa nousee julkisuuteen.
Vuonna 1964 kuollut Aune ei ollut kuuluisan helsinkiläisen valokuvaajan Signe Branderin sukulaisia, mutta myös tamperelainen Aune harrasti valokuvaamista isältään saamansa mallin mukaan. Olisin todella kiitollinen, jos vielä jostain löytyisi Aune Branderin ottamia valokuvia, joita tiedustelin turhaan Tampereen kaupunginarkistosta.
Historiasta suuresti kiinnostunut kunnallisneuvos Jalmari Meurman (1870–1946) oli suunnitellut Liuksialan kartanon historian kirjoittamista. Hän keräsi aineistoja ystävänsä Jalmari Finnen avustuksella. Jalmari Meurmanin kirja ei ehtinyt valmistua, mutta hänen useiden vuosien aikana keräämänsä muistiinpanot olivat tärkeä perusta, jolle nyt ilmestynyt kirja pitkälti rakentuu.
Jalmari Meurman perusti Liuksialan maatalousmuseon ja keräsi mittavan kokoelman lähinnä maatalouden työvälineistöä. Historiaharrastus periytyi, ja Jalmarin poika Lasse Meurman (1908–1991) perusti Varsamäen hevosajopelimuseon. Siellä voi eläytyä 1800-luvun matkantekoon ja ihmetellä hevosvetoisen maatalouden erilaisia kärryjä ja kiesejä. Vaunuja on kartanossa ollut joka lähtöön. Kokoelmaa on kartutettu myös muualta kuin Liuksialasta.
Kirjassa on myös Markku Meurmanin minulle kertoma kipeä tarina Agathon Meurmanin kirjeenvaihdon kohtalosta. Arvostettu ministeri Paavo Virkkunen oli saanut Agathon Meurmanin (1826–1909) kirjeenvaihdon käyttöönsä kirjoittaessaan tästä vaimonsa isoisästä elämäkertaa. Se ilmestyi kolmiosaisena. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1935 ja seuraava vuonna 1938, mutta kolmas osa ilmestyi vasta vuonna 1957. Muutamaa vuotta aikaisemmin Paavo Virkkunen oli lahjoittanut kirjekokoelman omissa nimissään Kansalliskirjastolle välittämättä lukuisista pyynnöistä, joita Liuksialasta oli esitetty kirjeiden palauttamiseksi. Professorin arvonimen saanut Paavo Virkkunen oli pääkaupungissa niin arvostettu persoona, että asialle ei osattu tehdä mitään. Nyt, kun Paavo Virkkusen tekemästä lahjoituksesta on kulunut jo 70 vuotta, Markku Meurmanin lapsuuteen liittyvä raskas muisto tuodaan ensimmäisen kerran julkisuuteen.
Henkilökohtaisesti tunsin lämpimiä tunteita, kun minulle selvisi, että Lasse Meurman kävi myymässä Liuksialan kartanon tuotteita Tammelan torilla. Joitakin vuosia tai paremmin vuosikymmeniä myöhemmin olin itse samalla torilla myymässä vaarini Paavo Lahtisen kotipuutarhan karviaisia. Kangasalalaisia herkkuja!
Filosofian tohtori Kalle Virtapohja sai vuonna 2020 Pirkanmaan rahaston apurahan Meurmanien aikaa Liuksialan kartanossa käsittelevän kirjan kirjoittamiseen.
