Lisärahoitus lääketieteen tutkimukseen

Yleinen
4.10.2018

Suomen Kulttuurirahasto myöntää lokakuun 2018 haussa noin miljoonan euron lisärahoituksen genomilääketieteen ja täsmälääketieteen kliiniseen tutkimukseen. Haku on avoinna kaikille lääketieteen aloille.

Haku suuntautuu erityisesti nuoriin tutkijoihin

Lisärahoituksella tuetaan yhdestä viiteen tutkimushanketta. Kulttuurirahaston nimikkorahastojen takia toivotaan, että hakemusten joukossa on hankkeita myös reumatutkimuksen alalta. Rahoitus suunnataan erityisesti nuorille, oman tutkimusryhmän perustamisvaiheessa oleville kliinisille tutkijoille. Hakija voi olla useammasta tutkijasta koostuva työryhmä, mutta ei yliopisto tai tutkimuslaitos.

Hakuohjeet

Kulttuurirahaston tavanomaisesta käytännöstä poiketen hakemuksen voi tehdä myös tutkimusryhmän johtaja ryhmän muiden jäsenten puolesta, ts. hakemuksen allekirjoittajan ei tarvitse itse työskennellä apurahalla. Hakemukseen liitettävä tutkimussuunnitelma tulee jättää joko suomen- tai englanninkielisenä, hakemuslomakkeelle tuleva tiivistelmä tulee laatia suomeksi.

Lue lisää lääketieteen apurahasta

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset