Takaisin artikkelilistaukseen
Lapin rahasto
Lapin rahasto jakoi 540 000 euroa - Tiedepalkinto Mauri Ylä-Kotolalle
24.5.2019
Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto järjesti 51. vuosijuhlansa Kulttuuritalo Korundissa Rovaniemellä 24.5.2019. Juhlassa jaettiin 10 000 euron palkinto sekä apurahoja tieteelle ja taiteelle, yhteensä 530 000 euroa 46 hakijalle. Rahasto vastaanotti 460 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli yli 6,8 miljoonaa euroa. Taiteelle tuli enemmän hakemuksia kuin tieteelle. Taiteelle myönnettiin 32 apurahaa, yhteensä 320 500 euroa, ja tieteelle 14 apurahaa, yhteensä 209 500 euroa.
Lapin rahaston apurahansaajia vuodelta 2019. Kuva: Arto Liiti
Lapin rahaston apurahansaajia vuodelta 2019. Kuva: Arto Liiti

Tieteen palkinto lappilaisen taiteen, tieteen ja koulutuksen kehittäjälle

Lapin rahasto jakaa vuorovuosina 10 000 euron suuruisen tiede-, taide- tai ympäristöpalkinnon. Tänä vuonna oli vuorossa tiedepalkinto, joka myönnettiin Lapin yliopiston rehtorille, mediatieteen professori Mauri Ylä-Kotolalle. Ylä-Kotola on suorittanut filosofian tohtorin tutkinnon teoreettisessa filosofiassa Helsingin yliopistossa 1998. Hän on luonut audiovisuaalisen mediatieteen pääaineen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa ja toiminut tiedekunnan professorina ja dekaanina sekä Lapin yliopiston rehtorina vuodesta 2006.

Ylä-Kotolalla on runsas, erityisesti filosofian ja mediatieteen kysymyksiin painottunut tuotanto. Hän on toiminut mm. Taideneuvostossa, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnassa ja Särestöniemen museosäätiön puheenjohtajana. Ylä-Kotola on edistänyt aktiivisella ja uraauurtavalla toiminnallaan lappilaisen taiteen, tieteen ja koulutuksen kehittymistä, vahvistanut Lapin kansainvälistymistä ja tehnyt tunnetuksi lappilaista kulttuuria ja elinkeinoelämää.

A.E. Nordenskiöldin stipendi opiskelijoiden työllistymistaitoja käsittelevään tutkimukseen

Master of Arts Imran Riaz Chohanille myönnettiin A. E. Nordenskiöld -stipendinä 24 000 euroa Lapissa opiskelevien työllistymistaitoja käsittelevään väitöskirjatyöhön. Chohanin tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, saavatko Lapin yliopiston opiskelijat opintojensa aikana riittävästi työelämän edellyttämiä monipuolisia tietoja ja taitoja oman alansa asiantuntijuuden lisäksi esimerkiksi viestinnässä ja esimiestyössä.

Kokovuotisia ja puolivuotisia apurahoja tieteelle

Mm. Marko Niemelä, Anna Näkkäläjärvi-Länsman ja Samuli Kontio saivat Lapin rahastolta apurahan. Kuva: Arto Liiti
Mm. Marko Niemelä, Anna Näkkäläjärvi-Länsman ja Samuli Kontio saivat Lapin rahastolta apurahan. Kuva: Arto Liiti

Kokovuotisen apurahan, 24 000 euroa, saivat mm. oikeustieteen maisteri Roosa Leväinen asevelvollisen oikeusturvaa kurinpitomenettelyssä käsittelevään väitöskirjatyöhön, filosofian maisteri Marko Niemelä Rovaniemen markkinoiden äänimaisemaa 1881-1930 käsittelevään väitöskirjatyöhön ja musiikin maisteri Anna Näkkäläjärvi-Länsman Itä-Enontekiön joikuperinteen kartoittamiseen.

Apurahoja myönnettiin myös mm. kasvatustieteen maisteri Tiina Yrjänheikille Learning Study -tutkimusotetta opettajan työn kehittämisessä ja oppilaiden minäpystyvyyden arvioinnissa käsittelevään väitöskirjatyöhön ja Ph.D. Nafisa Yeasminille maahanmuuttajaoppilaiden hyvinvointia kouluyhteisössä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.

Visuaalisen taiteen apuraha kahdelle taiteilijalle

Visuaalisten taiteiden kokovuotisia erityisapurahoja taiteelliseen työskentelyyn (24 000 euroa) myönnettiin kaksi kappaletta: Sanna Haimilalle ja Samuli Kontiolle.

Sanna Haimila (s. 1974) on torniolainen taidemaalari. ”Taiteessani käsittelen universaaleja teemoja henkilökohtaisista lähtökohdista. Aiemmin olen käsitellyt mm. surua, kuolemaa ja äitiyttä. Pääosassa on ihminen, useimmiten kuvaan kasvoja. Jokainen viiva ja siveltimen veto, tai se mitä pyyhin ja mitä jätän näkyviin, kertoo jotain minusta, tekijästä, tekemisen hetkellä.”

Samuli Kontio (s. 1975) on rovaniemeläinen taidemaalari. Hän on elävöittänyt Rovaniemen kaupunkikuvaa vuodesta 2007 asti graffitein ja muraalimaalauksin. ”Rovaniemi on pieni, mutta matkailullisesti merkittävä kaupunki. Se on osa sitä Suomi-kuvaa, jota tuhannet turistit vievät mukanaan kuvin ja kertomuksin omaan kotimaahansa. Arktinen talvi tekee kaupungista yksivärisen, joten kaikille avoimella taiteella on merkitystä sekä kaupungin asukkaille että matkailijoille.” Kontion tavoitteena on avata uusia näkökulmia arktiseen yhdistämällä mystikon maailmannäkemystä pop-maailman kuvastoon.

Tänä vuonna uutuutena pelit sekä Taidetta hoitolaitoksiin -apurahat

Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahastosta olivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa haettavina pelitaiteen alan apurahat sekä Taidetta hoitolaitoksiin -apurahat. Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Timo Multamäelle myönnettiin apuraha globaalin maailman valtarakenteita käsittelevän lautapeliteoksen kehittämiseen. Taidetta hoitolaitoksiin -hankkeita tuettiin kolmella apurahalla, mm. tanssitaiteen maisteri Marjo Selinin ja harmonikkataiteilija Tatu Kantomaan Meren yllä hiljaa yössä -tangokonserttisarjan järjestämiseen.

Maakunnan kärkihankkeille 50 000 euroa

Kemijoen kulttuurituki ry sai toisen vuoden apurahana 30 000 euroa Kemijokivarren kylien elvyttämiseen kulttuurin ja taiteen avulla. Apurahan turvin yhdistys tuottaa Karvalakkioopperan, jossa historiallinen dokumentaarinen aines yhdistyy nykymusiikkiin. Ooppera käsittelee kysymystä syyllisyydestä ja siitä, voiko luontoa, kulttuuria ja ihmisyyttä kohtaan tapahtuneen vääryyden antaa anteeksi. Kemijoen kulttuurituki -yhdistyksen tarkoituksena on nostaa lappilainen elämäntapa ja paikallisuus osaksi Lappiin suuntautuvan matkailun sisältöä.

Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry sai 20 000 euroa Hiljaisuus-festivaalin 10-vuotisjuhlaohjelmiston tuottamiseen. Vuonna 2010 perustetusta Hiljaisuus-festivaalista on muodostunut tärkeä osa suomalaista esittävän taiteen ja musiikin kenttää. Nykysirkuksen ja -musiikin lisäksi ohjelmistossa on mm. poikkitaiteellisia projekteja, työpajoja, pirtti-iltamia sekä Ounasjoen rannoille ja Kaukosen kylän raitille ponnahtavia performansseja. Vuonna 2019 festivaalin ohjelmistoon tekee mielenkiintoisen lisän Rovaniemellä järjestettävä Arktisen taiteen huippukokous, jonka yhteistyökumppanina se tarjoaa pohjoisen alueen taiteen vaikuttajille innostavaa taidesisältöä.

Tukea alueelliselle kulttuuritoiminnalle

Arktinen keramiikkakeskus sai apurahan IAC:n (International Academy of Ceramics) kansainvälisen keramiikkataiteen kongressin näyttelyiden järjestämiseen. Apurahoja myönnettiin myös mm. Nuorten LuontoClassic soi -tapahtuman ja Skábmakovat-elokuvafestivaalin järjestämiseen. Taidemaalari Helena Junttila ja työryhmä sai apurahan monitaiteisen Spirit of North -hankkeen toteuttamiseen, jossa suomalaiset ja japanilaiset taiteilijat käsittelevät ekokatastrofin syitä ja seurauksia taiteen keinoin. Toimittaja Risto Pyykkö sai apurahan Lapin valokuvauksen uranuurtajaa, Hildur Larssonia, käsittelevän teoksen kirjoittamiseen. Lappilaiset nuoret muusikot saivat apurahoja soitinhankintoihin, mm. Sonja Jussila huilun ja Jukka Nurmela kontrabasson hankintaan.

Yliopistonlehtori Tanja Äärelän vaikuttavan juhlapuheen löydät alta.

Tanja Äärelä piti juhlapuheen Lapin rahaston vuosijuhlassa 2019 aiheenaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Kuva: Arto Liiti
Tanja Äärelä piti juhlapuheen Lapin rahaston vuosijuhlassa 2019 aiheenaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Kuva: Arto Liiti