Kymenlaakson rahaston vuosijuhlapuhe 2025
Kirjailija Tiina Raevaara piti juhlapuheen Kymenlaakson rahaston vuosijuhlassa 21.5.2025. Puhe käsitteli tulevaisuususkoa sekä tieteen ja taiteen merkitystä yhteiskunnassa.
Kuvat: Krista Ylinen
Arvoisat apurahansaajat, hyvät tieteen ja taiteen ystävät!
Luin eilen uutisen, että eduskunnan lukusalin kaunokirjallisuuskokoelma ollaan lopettamassa. Sillä, että eduskuntaan ei enää koota uusia kaunokirjoja, säästetään 5 000 euroa vuodessa.
Suomen Kuvalehden haastattelussa asiasta vastaava virkamies kertoi, että kun lukusalin säästöistä kyseltiin mielipiteitä kansanedustajilta, kaunokirjallisuudella oli kaikkein vähiten puolustajia. “–kaunokirjallisuus ei toisaalta ole meidän palvelujemme fokuksessa”, virkamies lisäsi.
Kaunokirjallisuus on yksi niistä asioista, joiden annetaan nykyhetkessä kuihtua ja haihtua kokonaan pois. Puolustajia ei löydy, ollaan jossain muualla kuin fokuksessa. On aina jotain kiireellisempää, hyödyllisempää, järkevämpää, kustannustehokkaampaa ja perustellumpaa, johon ohjata huomio ja voimavarat.
Nykyään halutaan nopeita ja yksinkertaisia vastauksia ongelmiin, jotka ovat suurempia ja vakavampia kuin koskaan. Tällaisen halun näkökulmasta esimerkiksi juuri kaunokirjan sisältö on liian epäselvää. Se ei ole käyttöohje mihinkään, eikä lukija voi valita kirjaa sen mukaan, mitä haluaa siitä oppia. Ei ole liioin taattua, että lukija edes oppisi yhtään mitään.
Tiina Raevaara”Nykyään halutaan nopeita ja yksinkertaisia vastauksia ongelmiin, jotka ovat suurempia ja vakavampia kuin koskaan.”
Kaunokirjallisuus leikataan pois eduskunnasta, koska kansanedustajankin ajatellaan tarvitsevan vain tekstejä, jotka avautuvat heti käyttöön. Hänen ajatellaan tarvitsevan mahdollisimman nopeasti välitettyä ja nopeasti ymmärrettävää tietoa, jonka seurauksena hänen ajatellaan tekevän järkevimpiä mahdollisia ratkaisuja.
Kaunokirjallisuus ja taide ylipäätään eivät sovi tällaiseen suoraviivaiseen ja yksinkertaistavaan käsitykseen ajattelusta ja päätöksenteosta. Kun ihminen kohtaa taidetta, lopputuloksesta ei nimittäin ole takeita. Kohtaaminen voi myös olla kullekin ihmiselle erilainen. Se voi olla samalle ihmiselle erilainen eri aikoina. Mistään ei ole takeita, kun kysymyksessä on taide.
Sekin nähdään taiteen ongelmaksi, että sen sisäistäminen vaatii aikaa. Sen aukeaminen on hidasta. Hitaus on jotain, mihin nykyhetkessä ei kerta kaikkiaan ole lupaa.
Nopeuden ja hyödyn vaatimukset koskevat myös tiedettä. Tiede nähdään pääsääntöisesti hyödyllisempänä kuin taide, mutta yleensä tieteen hyödyn korostajat eivät lopulta ymmärrä kunnolla, mistä puhuvat.
Samat ihmiset myös jakavat tiedettäkin hyödylliseen ja hyödyttömään vaikkapa pelkän tutkimusotsikon perusteella.
Tieteen ensisijainen tehtävä on kuitenkin esittää kysymyksiä eikä tarjota vastauksia. Tiede lähtee aina liikkeelle kysymyksestä, eikä vastausta välttämättä synny. Tai jos syntyy, se ei välttämättä ole millään tavalla käyttökelpoinen. Se voi olla liian hidas, epäselvä, vaativa tai moninainen.
Tieteelle on kuitenkin välttämätöntä löytää aina lisää kysyttävää, aina uudenlaisia kysymyksiä. Se on tieteen ilmaisunvapautta, sen ydin.
Tiina Raevaara”Nopeuteen pyrkimisen eräs seuraus on yllättävä mutta kohtalokas: yhteinen kykymme suuntautua kohti tulevaisuutta on heikentynyt.”
Nopeuteen pyrkimisen eräs seuraus on yllättävä mutta kohtalokas: yhteinen kykymme suuntautua kohti tulevaisuutta on heikentynyt. Ongelma on kehittyneen pohjoisen yhteinen.
Yhteiskunnan kiihtynyt tahti pakottaa vellomaan tässä hetkessä. Korostunut maailman seuraaminen vuorokauden läpeensä, päivittäin, pitää kiinni nykyhetkessä eikä päästä kurottamaan kohti tulevaa. Kiire ja ajassa kiinni oleminen estävät katsomasta muualle ja aiheuttavat kollektiivista ahdistusta.
Yksilölläkin ahdistuneisuus ja masennus oireilevat korostuneena itsen tarkkailuna nykyhetkessä, ja nyt tällainen syndrooma on sairastuttanut koko yhteiskunnan. On kuin olisimme lamaantuneet paikallemme tarkkailemaan yhteisiä sydämenlyöntejämme.
Meneillään oleva tilanne on tietenkin oikeastikin ahdistava, sillä maailman poliittiset mannerlaatat vaihtavat parhaillaan nopeasti paikkaansa. Samaan aikaan pitkään jatkuneet ympäristökriisit syövät luottamusta tulevaan. Pelkoa tunteva ei kykene ajattelemaan kuin käsillä olevaa hetkeä. Päättäjätkin keskittyvät ratkomaan akuutteja konflikteja tai vajetta valtion kassassa. Monet tutkijat pitävät tätä huolestuttavana, sillä pelkästään meneillään oleviin kriiseihin keskittyminen estää sopimasta pitkän tähtäimen asioista, joilla rakennettaisiin hyvää tulevaisuutta.
Diktaattorin lailla käyttäytyvät populistijohtajat eivät hekään puhu tulevasta. Sen sijaan nämä itsevaltiaat tai sellaisiksi pyrkivät maalaavat kansalle kuvaa rappeutuvasta lännestä. He kehottavat katsomaan menneisyyteen ja ihannoimaan sitä. On syntynyt kierre, jossa kaunaisuus, yhteiskunnan kiihtynyt rytmi ja globaali epävarmuus estävät yhteisen tulevaisuuden suunnittelun ja asioista sopimisen. Se näkyy laaja-alaisesti ihmisten elämässä.
Itseäni huolestuttaa muun muassa se, että nuorten usko koulutukseen on heikentynyt. Kuluvan vuoden alkupuolella uutisoitiin Tampereen ja Helsingin yliopistoissa tehdystä tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten koulunkäyntiin kohdistamia asenteita. Verrattuna vuoden 2017 tuloksin asenteet olivat muuttuneet selvästi kielteisemmiksi, ja usko sattumaan koulumenestyksen määrittäjänä oli vahvistunut erityisen paljon. Onko niin, ettei tulevaisuus tunnu asialta, johon kannattaa satsata? Ysiluokkalaiset eivät enää luottaneet omaan pärjäämiseensä entiseen tapaan.
Syntyvyys on Suomessa nyt alhaisinta kuin koskaan vuonna 1776 alkaneen tilastoinnin aikana. On mahdollista, että tulevaisuusajattelun puute näkyy myös haluttomuutena perheen perustamiseen. Lasten haluaminen ja saaminen on tietenkin jokaisen oma asia. Syntyvyyden ja tulevaisuusajattelun välinen suhde voi kuitenkin olla kaksisuuntaista. Kun lasten määrä vähenee, katsooko yhteiskunta entistä vähemmän kohti tulevaisuutta?
Hyvinvointioppaissa ihmisiä kehotetaan usein tarttumaan hetkeen tai elämään hetkessä. Oikeasti me kaikki tarvitsemme kuitenkin tulevaisuutta koskevia ajatuksia ja haaveita.
Nostan esiin kaksi tärkeää tutkimustulosta. Ensimmäisen mukaan hyvän tulevaisuuden kuvitteleminen parantaa ihmisen tyytyväisyyttä ja elämänlaatua. Toisen tutkimuksen mukaan hyvinvointia lisää myös tulevaisuudesta puhuminen yhdessä muiden kanssa. Toisten ihmisten kuvittelu yhteiseen tulevaisuuteen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Näiden tulosten luulisi pätevän yleisemmälläkin kuin yksilöiden tasolla. Kun isot globaalit kriisit muuttavat maailmaa ja yhteiskuntaa, yhteisiä tulevaisuutta koskevia ajatuksia tarvittaisiin enemmän kuin koskaan. Akuutteja ongelmia kuten sotaa ei tietenkään voi unohtaa, vaan se on hoidettava pois päiväjärjestyksestä. Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä katse tulevaisuudessa.
Jotta tuleva olisi hyvää, sitä pitää aktiivisesti suunnitella. Jotta tulevaisuus olisi hyvä kaikille, meidän pitää kuvitella toisemme sinne, ja jotta tulevaisuus olisi hyvä kaikelle elolliselle Maan päällä, meidän on yhdessä kuviteltava polku, jota pitkin sellaiseen tulevaisuuteen päästään.
Panostaminen tieteeseen ja taiteeseen on panostamista yhteiseen tulevaisuuspuheeseen ja hitaaseen, hedelmälliseen ajatteluun. Taiteen kokeminen pakottaa ajatukset pois nykyhetken sykkeestä ja ahdistuksesta. On ajateltava muuta, mennyttä ja tulevaa, muita todellisuuksia, muunlaisia vaihtoehtoja, muita ihmisiä ja elollisia. Taiteen avulla voi irrottautua omista nahoistaan ja eläytyä muiden elämään ja muunlaisena olemiseen.
Tiede taas katsoo kaikkia hetkiä yhtäaikaa ja kysyy aina uusia kysymyksiä uudistaakseen ajattelua ja maailmaa.
Taiteella ja tieteellä voidaan tietenkin rakentaa suunnitelmallisesti tulevaisuutta. Ne auttavat toki vastaamaan vaikka siihen, millaista voisi olla hyvä elämä tulevaisuudessa tai miten sellaisen mahdollistava yhteiskunta rakennettaisiin
Ennen kaikkea ne kuitenkin muuttavat ajatteluamme. Ne pakottavat meidät pois pistemäisestä nykyhetkestä ja sen ahdistuneesta sykkeestä. Taiteessa ja tieteessä on aina vaihtoehtoja – ja on aina tulevaisuus.
Taiteen ja tieteen avulla tulemme paremmin näkyväksi toisillemme. Empatian ja myötäelämisen ei tarvitse jäädä pelkiksi refleksinomaisiksi tunteiksi, sillä lisääntyneen tiedon ja vahvan kokemuksellisuuden avulla niiden on mahdollista voimistua. Voimme nähdä toisemme selvemmin.
Emme ole olemassa toisillemme ilman taidetta ja tiedettä, ja siksi tämäkin juhla on ennen kaikkea yhdessä tekemisen juhla, tieteen ja taiteen yhteisön juhla. Toivotan vielä onnea kaikille apurahan saajille! Te luotte meille kaikille toivoa ja uudenlaista aikaa.
”Jotta tuleva olisi hyvää, sitä pitää aktiivisesti suunnitella. Jotta tulevaisuus olisi hyvä kaikille, meidän pitää kuvitella toisemme sinne, ja jotta tulevaisuus olisi hyvä kaikelle elolliselle Maan päällä, meidän on yhdessä kuviteltava polku, jota pitkin sellaiseen tulevaisuuteen päästään.”
