Kurkistus kaupunkipelin maailmaan
Syyskuinen päivä Bulevardilla. Kulttuurirahaston lahjoituksista ja lakiasioista vastaavaa asiamiestä tulee tapaamaan Stenbergien perhe, joka haluaa perustaa nimikkorahaston ja tehdä testamentin Kulttuurirahaston hyväksi. Tämä voisi olla aivan todellinen tilanne ja tapaaminen, mutta nyt roolipelataan.
Kirjailija Juhana Petterssonilta ilmestyi syksyllä 2017 romaani Tuhannen viillon kuolema, joka käsittelee ilmastonmuutosta ja luokkasotaa. Tarinan keskiössä on New Life -niminen firma, joka rakentaa rikkaille suomalaisille arkkeja, joihin nämä voisivat pelastautua äkillisen ilmastokatastrofin iskiessä. Romaanissa nähdään 70 ihmistä eri yhteiskuntaluokista: Rikkaat käyvät hyväntekeväisyysillallisilla samalla kun köyhät jynssäävät lattioita. New Lifen työntekijät suunnittelevat asiakkailleen maailmanlopun jälkeistä elämää, johon heillä ei itsellään koskaan olisi varaa.
Juhana Pettersson on paitsi kirjailija, myös kokenut roolipelien eli larppien tuottaja, käsikirjoittaja ja pääsuunnittelija. Helmikuussa 2018 hän sai Kulttuurirahastolta yhdessä tuottaja Maija Hannulan kanssa 16 000 euron apurahan romaanin sovittamiseen roolipeliksi. Larppi toteutettiin Helsingissä syyskuussa 2018.
Larpissa romaanin maailmaa avataan niin, että jokainen osallistuja voi olla oman tarinansa päähenkilö. Larppi toteutettiin noin kahdeksan tunnin mittaisena kaupunkipelinä, jossa tapahtumat on jaettu useaan eri paikkaan Helsingissä ja osallistujilla on myös mahdollisuus käyttää kaupunkitilaa larpin aikana luonnostaan syntyvien tapahtumien näyttämönä.
Sosiaalinen realismi, hahmojen väliset sosiaaliset interaktiot sekä dramaattiset, äkilliset tapahtumat muodostivat larpin rungon. Yksi sijoittajista murhattiin, ja muut hahmot joutuivat miettimään uudelleen elämäänsä ja suhteitaan maailmassa, jossa perusturvallisuus on järkkynyt.
Larpin tapahtumapaikkoina olivat Kulttuurirahaston toimiston ohella mm. New Lifen toimisto, yhden sijoittajan koti ja siivoojan vakibaari. Hahmot elivät kukin omaa elämäänsä samalla kun luokkaerot ja lähestyvä maailmanloppu kasaavat painetta. Kirjasta tutut tapahtumat muodostivat ympäri kaupunkia tapahtuvan kokonaisuuden, josta jokainen yksittäinen osallistuja näki oman osansa.
Kulttuurirahasto on myöntänyt apurahoja larppien lisäksi mm. indie-pelien suunnitteluun ja pelimusiikkiin. Lokakuun 2018 haussa pelit ovat ensimmäisen kerran mukana omana hakualanaan. Apurahaa voi hakea pelien taiteelliseen suunnitteluun tai toteuttamiseen, ja pelillä tulee olla taiteellisia, kulttuurisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita.