Kulttuurilossi tuo kesällä taide- ja luontotapahtumia Lounais-Suomen saaristoon

Uutinen
22.5.2023

Satakunnan ja Varsinais-Suomen rahastojen yhteisen Kulttuurilossi-hankkeen tapahtumat levittäytyvät Iniöön, Korpoströmiin ja Kuuskajaskariin parhaaseen loma-aikaan ja kutsuvat mukaansa paikallisia asukkaita, mökkeilijöitä ja matkailijoita. Ohjelma on joka saarella erilainen, joten yleisö voi hyvin vierailla vaikka kaikissa tapahtumissa.

Kulttuurilossi pyrkii monipuolisella ohjelmallaan edistämään yhteisöllisyyttä, luontoarvoja ja monimuotoista kulttuuria. Tapahtumat ovat maksuttomia ja sopivat monen ikäisille katsojille. Aikataulut ja esityspaikat tarkentuvat vielä ja niitä päivitetään sosiaaliseen mediaan.

Kutsuimme taiteilijoita kaikilta taiteenaloilta jättämään ehdotuksensa tapahtumiin. Saimme 98 korkeatasoista hakemusta, joista valitsimme toteutettaviksi yhdeksän. Yleisöllä on kesällä mahdollisuus paitsi nauttia esityksistä myös osallistua itse tekemiseen: Iniössä voi tehdä katutaidetta ja Kuuskajaskarilla taas ohjailla interaktiivista mediateosta. Lasten kanssa voi tulla seuraamaan etenkin iloisia Mytty-iltamia –ihan päiväsaikaan. 

Esityspaikat ovat moninaiset ja vierailijoilla onkin tilaisuus nauttia folk-musiikista ja kädentaitoesityksistä metsän keskellä, uppoutua salissa merestä inspiroituneeseen klassiseen musiikkiin, katsoa tanssiduon paikkaan reagoivaa esitystä sekä seurata jonglöörin ja haitaristin yhteisesitystä rannalla. Ohjelmassa on myös kaksi maineikasta jazz-yhtyettä, joten luvassa on kaiken kaikkiaan hienoja kesätunnelmia.
Lisäksi jokaisessa kohteessa pidetään Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston asiamiehen, dosentti Timo Vuorisalon, vetämät saaristoluontoon liittyvät luento -ja keskustelutilaisuudet. Nyt onkin tilaisuus kysyä mielen päällä pyöriviä luontokysymyksiä asiantuntijalta.

Taideohjelma

INIÖ, lauantai 8.7. klo 10–21

Konstiga ting i Iniö -kollektiivi (Aija Hannula, Maire Karuvuori, Hans-Peter Schütt): Yhteisöllinen, kaikille avoin katutaidetyöpaja Iniö Street (p)Arty.

Emilia Lajunen – 5-kielinen viulu, avainviulu ja laulu sekä Roosa Halme – nuket, harmonikka ja laulu: Mytty-iltamat, joissa pelimannimusiikilla ja nukketeatterilla syntyy tarinoita, pienoismaailmoita ja iloa. Ohjaus Elina Lajunen.

Niklas Winter Trio: Konsertti Scandinavian Skies koostuu Winterin Hank Williams -sovituksista jazz-triolle. Niklas Winter – kitara, Emil Hess (Tanska) – tenorisaksofoni, Richard Huntley (USA) – rummut.

KUUSKAJASKARI, lauantai 29.7. klo 11.30–17.15

Niko Tiainen: Interaktiivinen teos insula.0001 pohjautuu saariston luonnosta mm. sensoreilla kerättyyn dataan. 

Jonglööri Kai Kuutamon ja haitaristi Toni Perttulan esitys Maininki ilahduttaa yleisöä rannan tuntumassa.

Isa Lindgren-Backman ja Mika Mylläri orkestereineen: Villoveega – Jazz på Grundsprååtji (Karlebydialekt), uutta suomenruotsalaista jazzmusiikkia. 

SAARISTOKESKUS KORPOSTRÖM, lauantai 5.8. klo 13–19

Laura Moisio – kitara ja Juhana Nyrhinen – veisto: MetsäFolk vie muusikot ja kädentaitajat esiintymään metsän siimekseen. 

BUSKING on TARGET Helsinki ensemblen paikasta toiseen julkisissa tiloissa siirtyvä nykytanssiduetto. Koreografia ja tanssi: Elina Häyrynen, Natasha Lommi. Äänisuunnittelu: Janne Hast ja Josu Mämmi

Sånger vid havet: Klassisen musiikin meriteemainen esiintymistuokio, jossa G. Nyströmin ja P. Isomäen sävellyksiä. Anita Franklin – laulu, Jaana Luuppala – piano, Jukka Rajala – trumpetti.

Kulttuurilossi löytyy Instagramista @kulttuurilossi sekä Facebook-tapahtumasta, josta löydät aina ajantasaiset ohjelmatiedot.

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset