Takaisin artikkelilistaukseen
Tieteestä & Taiteesta
Kiekaisuja, vibratoa ja suurta tunnetta – mustalaislaulun perinteitä oppimassa
8.4.2019
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto. Kuva: Anna Bui
SKS:n arkiston kokoelmat sisältävät suullista perinnettä, kansanmusiikkia, kansatieteellisiä kuvauksia, elämäkertoja ja muistitietoa tekstinä, kuvina ja ääninä.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto. Kuva: Anna Bui
SKS:n arkiston kokoelmat sisältävät suullista perinnettä, kansanmusiikkia, kansatieteellisiä kuvauksia, elämäkertoja ja muistitietoa tekstinä, kuvina ja ääninä.
Musiikin moniosaaja Anette Åkerlund sai maisterin paperit marraskuussa 2018 Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä. Kului vain noin kuukausi, kun Åkerlund sai hyviä uutisia; seuraavan puolen vuoden ajan hän saisi keskittyä täysillä musiikin tekemiseen.
Anette Åkerlund Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistossa
Åkerlund tutkii vanhoja materiaaleja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.

Muusikko, musiikin maisteri Anette Åkerlund istuu työpöydän ääressä Suomalaisen Kirjallisuuden seuran arkistossa ja kuuntelee kelanauhurilla Venäjän romanikielistä musiikkia. Laulusta huokuu tunne ja mielikuvat vievät jonnekin itään, ehkä eksotiikkaa huokuvaan Intiaan. Kappale on kuitenkin äänitetty Virossa 1970-luvulla ja kyseessä on intialaisen mantran sijaan perinteinenVenäjän romanien lauluperinne.

– Mustalaislaulu on aika hyvä sana näille perinteisille romanien lauluille. Kun puhutaan Suomen mustalaisten perinteestä tai flamencosta, voidaan puhua myös kaaleen-lauluista. Se on kansainvälinen romaninkielinen sana, joka tarkoittaa myös väriä, mustaa, Åkerlund kertoo.

– Suomen mustalaislaulut pohjaavat pitkälti tunteisiin ja niiden kuvaamiseen. Niissä lauletaan paljon yksinäisyydestä ja rakkaudesta, mutta mukana on myös tarinoita siitä, miten joku on esimerkiksi vaihdellut hevosia ja elättänyt itsensä sillä. Niissä kappaleissa esitellään jo konkreettisemmin jonkun ihmisen oikeaa elämää.

Åkerlundin rakkaus musiikkiin syntyi jo nuorena, kun hän esiintyi perheensä kanssa laulaen perinteistä Suomen mustalaismusiikkia. Laulaja-tanssijan isä on multi-instrumentalisti, laulaja ja säveltäjä, joten musiikki on siirtynyt verenperintönä myös tyttärelle.

– Perhe on todella tärkeä minulle, ja lauloimmekin paljon myös isovanhempieni kanssa kun olin pieni. 13–14-vuotiaana ihastuin perinteiseen mustalaismusiikkiin ja ymmärsin, että se on hyvinkin elävä perinne. Myös nuoret tykkäsivät laulaa esimerkiksi Horto Kaalon esittämiä hittejä. Muistan kun ukkini totesi, että romanilaulut ovat ajattomia lauluja ja aina uuden oloisia. Tämä lause on jäänyt elämään mieleeni, ja jotkut isovanhempieni minulle opettamat kappaleet tuntuvat taas siltä, kuin olisin vasta kuullut ja oppinut ne. Niissä lauluissa on tiettyä raikkautta, joka kestää vuosien kulumisen.

Åkerlundin tausta pohjaa vahvasti flamencoon, sillä hän on opiskellut sekä flamencolaulua, -tanssia että sävellystä. Hän asui kolmen vuoden ajan Espanjan Sevillassa ja puolen vuoden ajan Barcelonassa flamenco-opettajien ohjauksessa. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin opinnoissa hän syventyi flamencon lisäksi Suomen mustalaismusiikkiin.

– Suomalaiset mustalaislaulut ovat todella arvostettuja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä. Muun muassa mestarilaulaja Hilja Grönfors on pitänyt siellä kursseja, Åkerlund toteaa.

Romanilaulun tunnusmaisimpana piirteenä voidaan pitää vibratoa. Åkerlund puhuu myös liu’uista ja kiekauksista, jotka molemmat ovat tyypillisiä sekä flamenco- että mustalaismusiikille.

– On arveltu, että mustalaiset ovat lähteneet Intiasta tuhat vuotta sitten. Runsas vibraton käyttö ja monet muut äänenkäytön tyylipiirteet lienevät lähtöisin sieltä, muusikko arvelee.

– On ollut hirveän vaikeaa löytää erilaisia sanoja, millä voisi kuvata eri tyylipiirteitä. Tein kirjallisen lopputyöni flamencolaulun äänenkäytöstä, ja loppujen lopuksi kuvailin sitä kiekaus-tyylipiirrettä espanjankielisellä sanalla ”quejío dentro”. Se viittaa sanatarkasti valittavaan äänenkäytön tapaan, jota käytetään sekä flamenco- että mustalaislaulussa.

"Romanilaulannan runsas vibraton käyttö lienee lähtöisin Intiasta, josta mustalaiset lähtivät liikkeelle noin tuhat vuotta sitten."

Åkerlund sai työhönsä Suomen Kulttuurirahaston puolivuotisen apurahan. Sen lisäksi hän sai jatkoapurahan Taikelta, joten seuraavan vuoden ajan muusikolla on vapaus keskittyä luovaan työhön ja musiikin tekemiseen.

– Tarkoitukseni on nyt ensin perehtyä ja analysoida muun muassa SKS:n arkistomateriaalia. Menen myös käymään Tarton kirjallisessa museossa, jonka kokoelmissa on Viron romanilauluja sekä muita perinnelauluja. Haen tällä innoitusta laulujen sävellyksiin ja sanoituksiin. Toiveenani ja tavoitteenani on tehdä levy, joka koostuu uusista romanikielellä kirjoitetuista mustalaislauluista. Koska taustani on niin vahvasti flamencossa, on vaikea kuvitella etteivätkö uudet lauluni saisi vaikutteita sieltä. Flamencosävelmään voisi esimerkiksi sanoituksen kautta hakea Suomen mustalaislaulutyyliä, kertoo Åkerlund innostuneena.

Musiikin moniosaajalla on jatkuvasti monta rautaa tulessa, kun hän säveltää, sanoittaa, tanssii, laulaa, soittaa pianoa ja tekee tuottajan työtä erilaisissa projekteissa. Se olisikin laulaja-lauluntekijän seuraava askel ja suuri haave.

– Tuottajan työhön menee ihan hirveästi aikaa ja siinä on omat haasteensa. Olen miettinyt, että olenko henkilö, joka haluaa tehdä sellaista työtä. Musiikin tekemisen ohella tunnen kuitenkin koko ajan vahvemmin, että se on se mun juttu! Nyt nuotinnan ja analysoin vanhoja kappaleita, sitten alan kirjoittamaan lauluja ja sen jälkeen onkin levyn tekemisen vuoro. Siinä vaiheessa pääsen taas tuottajan hommiin, Åkerlund iloitsee tulevaisuuden visiot selkeinä mielessään.

Musiikin maisteri Anette Åkerlund sai 12 000 euron apurahan romanilaulujen kirjoittamiseen vuonna 2019.

Teksti ja kuvat: Anna Bui