Keski-Suomen Kulttuurirahasto jakoi 730 000 euroa tieteeseen ja taiteeseen
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto myönsi tämän kevään jakokierroksella tieteen ja taiteen harjoittamiseen apurahoina, opintostipendeinä ja palkintona yhteensä 730 000 euroa. Apurahan sai 51 hakijaa, työryhmää ja yhteisöä. Apurahat julkistettiin 17.5. pidetyssä vuosijuhlassa Jyväskylän Aalto-salissa.
Kärkihanke ja Kulttuuripalkinto
Kärkihankeapuraha 40 000 euroa myönnettiin B.A. Marie Finne-Braylle taiteelliseen työskentelyyn ja La Kala-oopperan maakuntakiertueen järjestämiseen. Oopperalaulaja Marie Finne-Bray on johtanut taideyritystään La Kala-oopperaa jo yli kymmenen vuotta. Keski-Suomessa toimiva kamariooppera on tuonut mm. oopperaa, musikaaleja, kirkkomusiikkia ja kansanmusiikkia lähipalveluna Ääneseudulle ja Jyväskylään. Kärkihankeapurahalla tuetaan Giovanni Battista Pergolesin italiankielisen oopperan La Serva Padronan (Piika emäntänä) kääntämistä suomeksi ja sen tuottamista eri puolille maakuntaa.
Kulttuuripalkinto myönnettiin Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys Jelmu ry:lle; monipuolisen kulttuurielämän mahdollistajalle, yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistyön vaalijalle. Joka toinen vuosi jaettava kulttuuripalkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys Jelmu ry on perustettu vuonna 1989. Se on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, jonka toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Yhdistyksen järjestämillä keikoilla Tanssisali Lutakossa käy vuosittain noin 35 000–40 000 musiikinystävää. Keikkatoiminnan lisäksi Jelmu ylläpitää Lutakossa kahtakymmentä treenikämppää mahdollistaen lukuisille bändeille harjoittelumahdollisuudet. Jelmussa työskentelee vakituisesti muutama palkattu työntekijä, joiden lisäksi toiminnassa on mukana vaihtelevasti siviilipalvelusmiehiä ja harjoittelijoita sekä noin sadan aktiivisen vapaaehtoisen joukko.
Apurahajaossa pyrittiin tasapainoon tieteen ja taiteen kesken
Keski-Suomen rahastoon osoitettiin ennätykselliset 633 hakemusta, joista n. 55 % kohdentui taiteen ja n. 45 % tieteen aloille. Hakemusten yhteissumma oli yli 13 miljoonaa euroa. Hakemuksen jättäneistä apurahan sai kaikkiaan 51 hakijaa, työryhmää ja hakijayhteisöä. Myönnetyistä apurahoista 32 kpl (380 000 euroa) kohdistuu taiteen aloille ja 19 kpl (342 000 euroa) tieteen aloille. Lisäksi jakosummasta jaettiin hakemuksetta 16 opintostipendiä (8 000 euroa) Jyväskylän Lyseon abiturienteille Oy Wilh. Schauman AB:n rahastosta.
”Haettujen eurojen määrä kertoo valtavasta tarpeesta rahoitukselle sekä tieteen että taiteen kentillä. Suurin kiitos mahdollisuudesta rahoittaa näitä hienoja hankkeita kuuluu lahjoittajille”, asiamies Antti Niskanen kertoo.
”Jaossa pyritään tasapainoon tieteen ja taiteen kesken, mutta tänä vuonna rahoitusta kohdennettiin kokonaisuudessaan hivenen enemmän taiteen puolelle. Tosin vastaavasti tieteen apurahat olivat keskimäärin suurempia”, hän lisää.
Keski-Suomen rahasto myönsi kaikkiaan yhdeksän kokovuotista henkilökohtaista työskentelyapurahaa kokopäivätoimiseen työskentelyyn. Näistä yksi myönnettiin kaksivuotisena apurahana. Edellisten lisäksi myönnettiin 15 vähintään puolivuotista apurahaa kokopäivätoimiseen työskentelyyn. Lisäksi apurahoja myönnettiin osa-aikaisina sekä työskentelystä ja hankkeista aiheutuviin kuluihin. Taidetta kaikille -apurahan sai valokuvaaja Anna Kemppainen Vanhuuden ilo -valokuvaprojektin toteuttamiseen.
Suomen Kulttuurirahaston apurahatoiminta perustuu lahjoituksiin
Suomen Kulttuurirahasto on merkittävä yksityinen kulttuuria tukeva säätiö, joka toimii Keskusrahaston kautta valtakunnallisesti ja 17 maakuntarahastonsa kautta maakunnissa. Keski-Suomen rahastoon kuuluu 38 yhteisöjen tai yksityishenkilöiden lahjoituksiin ja testamentteihin perustuvaa nimikkorahastoa, joista viimeisimmäksi on perustettu Jyväskylän Teatteriminnat ry:n rahasto. Se tukee aikanaan teatteritoimintaa ja teatteriharrastuksen edistämistä Jyväskylässä.
Kaikki Keski-Suomen rahaston apurahansaajat 2023 löydät täältä.