Inhon magneettisuus

Susanne Ylönen. Kuva: Pekka Hannila

Susanne Ylönen. Kuva: Pekka Hannila

Huoneliha, Haisuli ja Hodor-meemit ovat Susanne Ylöselle esimerkkejä esteettisestä härmistämisestä eli abstraktin tai pelottavan asian alentamisesta konkretian keinoin. Huoneliha on uudissana, joka kuvailee kokouksissa pelkän edustamisen vuoksi istuvaa ihmistä.

– Ilmaus pilkkaa ja rienaa. Siitä syntyy ällöttävä mielikuva, että ihminen on aivotonta lihaa. Silti ilmaus on niin osuva, että kutsuu käyttämään itseään; sen synnyttämässä inhossa on jotain magneettista, taidekasvatuksen tutkijatohtori Susanne Ylönen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Huoneliha on esimerkki Ylösen uudesta tutkimuskohteesta esteettisestä härmistämisestä eli pelottavan tai abstraktin asian alentamisesta konkretian avulla.

Näin toimii lastenrallatus “tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan, siellä hampaat revitään, ikenet vain jätetään” tai Ylösen Saksan-mummon lausuma “kohta sinulla on kivan lämmin” krematorioon menevälle miesvainajalleen.

– Härmistämiseen liittyy usein huumori, mutta ei aina. Ystävänpäiväkortti, johon on painettu kuva sydämestä lihallisena elimenä, synnyttää konkretisoivan inhoefektin, eikä siinä ole mitään hauskaa, Ylönen kertoo.

Gradussaan ja väitöskirjassaan Ylönen tutki kauhun estetiikkaa lastenkirjallisuudessa. Jöröjukka imee äidin kielloista huolimatta peukaloitaan, kunnes ovesta loikkii sisään räätäli ballerinan askelin, liioitellun suuret sakset käsissään, ja leikkaa Jöröjukan peukalot irti.

– Se on viihdyttävää. Juuri härmistävät koukut tekevät Jöröjukasta ajattoman ja vetovoimaisen.

Nyttemmin lastenkulttuurin kauhu on siistitympää ja söpöilevämpää: zombit ja vampyyrit pelottavat, mutta eivät liikaa.

Zombie ystävänpäiväkortti

Zombi-ystävänpäiväkortissa härmistämisen kohteina ovat rakkaus ja ystävyys sekä niiden oletettu kauneus, sanoo Ylönen.

– Muumeissa Haisuli on härmistävä hahmo kakkaisuudessaan ja riiviömäisyydessään. Mörkö on jo astetta filosofisempi ja psykologisempi kauhuelementti.

Ylönen lainasi härmistämisen käsitteen taidefilosofi Carolyn Korsmeyerilta, joka lainasi sen luonnontieteistä. Fysiikassa härmistyminen tarkoittaa kaasumaisen aineen muuttumista suoraan kiinteäksi aineeksi: pakkasaamuna vesihöyry härmistyy kuuraksi nurmikolle ja tuulilaseihin.

– Foneettisesti se assosioituu heti härskiyteen ja konkreettisuuteen.

Samojen merkitysten tanhuvilla häälyvät groteski, makaaberi, karnevalisointi, rienaus, camp ja kitsch. Tarvitaanko uutta käsitettä?

– Esteettinen härmistäminen kattaa laajemman alan ja on tavallaan näiden yläkäsite. Se korostaa konkreettisen kautta alentamisen toiminnallista luonnetta.

Esimerkiksi Ylönen mainitsee Hodor-meemit. Suositussa Game of Thrones -televisiosarjassa yksinkertainen Hodor-hahmo kuoli pitäessään ovea kiinni niin, että muut pääsivät pakoon. Pian katsojat ympäri maailmaa alkoivat jakaa somessa kuvia ovikiiloista, joissa oli Hodorin nimi tai kuva.

– Tällainen toiminta liikkuu suremisen ja halventamisen välimaastossa tavalla, jota aiemmat käsitteet eivät tavoita.

Teksti: Antti Kivimäki

Kuvat: Zombi-ystävänpäiväkortti ja Blogin kansikuva kirjasta “A Brain is for Eating zombi”, kirjoittanut Dan ja Amelia Jacobs, kuvittanut Scott Brundage (Chattanooga: Pale Dot Voyage, 2013). http://abrainisforeating.com/

8.-luokkalaisista 99 % mukaan Taidetestaukseen

Lähes kaikki Suomen yläkoulut ovat ilmoittautuneet mukaan Taidetestaajat-hankkeeseen lukuvuodeksi 2017–2018. Vierailut kulttuurikohteisiin alkavat syyskuussa 2017, ohjelmaa tarjoaa 55 taideorganisaatiota tai työryhmää eri puolilta Suomea.

– Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä 58 855 seitsemäsluokkalaista. Koulujen ilmoittautuminen taidetestaukseen lukuvuodelle 2017–2018 on juuri päättynyt ja mukaan ilmoittautui 58 471  nuorta eli melkein kaikki koulut lähtevät mukaan, iloitsee vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.

– Projekti on todella ainutlaatuinen. Tämä on arvostuksen osoitus nuoria kohtaan ja tasoittaa osaltaan taidetarjonnan epätasaista saatavuutta eri puolilla Suomea. Odotan innolla, millaiseen kulttuurielämykseen pääsemme luokan kanssa osallistumaan. Erityisen hienoa on, jos pääsemme kokemaan jotain sellaista, mihin lähialueella ei ole mahdollisuutta, toteaa Lapuan yläkoulun 7E:n luokanvalvoja, kotitalousopettaja Alli Kouhia.

Lapuan yläkoulun 7E -luokan oppilaan Viivi Ylijoen mukaan ”Taidetestaajat on hyvä juttu”.

– On hienoa päästä jonnekin kauemmas omasta kaupungista oman luokan kanssa. Taide kiinnostaa minua. Kuvataide on minulle ennestään tuttua ja konserteissa ollaan käyty musiikkiopistolla alaluokilta asti. Oopperassa en ole koskaan käynyt. En ole myöskään koskaan käynyt Helsingissä, joten olisi erityisen hienoa, jos pääsisimme sinne, Ylijoki sanoo.

Jokainen Taidetestaukseen osallistuva 8. luokka saa mahdollisuuden vierailla kahdessa kulttuurikohteessa. Toinen suuntautuu omaan maakuntaan ja toinen pääkaupunkiseudulle. Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden maksavat sekä oppilaiden että opettajien matkat ja pääsyliput. Kulttuuria tarjotaan molemmilla kotimaisilla kielillä, osa laitoksista tai ryhmistä tuottaa saman esityksen sekä suomeksi että ruotsiksi.

– Olemme valtavan innoissamme päästessämme tuottamaan nuorille musiikkielämyksiä ja tutustuttamaan heidät ammattimaisen kuorolaulun maailmaan. On kiinnostavaa päästä näyttämään kahdeksasluokkalaisille, mitä kaikkea ihmisäänellä voi saada aikaan – puhumattakaan kymmenistä! Olemme etuoikeutettuja voidessamme olla mukana kasvattamassa uutta kulttuurin kuluttajien sukupolvea, sanoo Key Ensemble -kuoron toiminnanjohtaja Katriina Lamberg.

Taidetestaukseen voivat kolmen vuoden aikana osallistua kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset eli yhteensä lähes 200 000 nuorta opettajineen. Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja sen 19 aluekoordinaattoria vastaavat Taidetestaajat-hankkeen käytännön toteutuksesta.

Testauksen tueksi oppilaat saavat etukäteen tietoa esityksestä, taiteilijoista ja taidemuodosta. Itse kohteessa nuoret pääsevät tutustumaan taiteen lisäksi siihen, miten taideteos syntyy, millaista on taiteilijan työ tai mitä asioita tapahtuu ennen kuin esitys on valmis. Kokemuksen jälkeen nuorilta toivotaan kommentteja ja palautetta kokemuksestaan Taidetestaajia varten kehitetyn selainpohjaisen arviointityökalun kautta.

 

Lisätiedot:

www.taidetestaajat.fi

 

Pohjavirta-hankkeen päätöstilaisuus 1.4.

Vuosina 2014–2016 Pohjois-Pohjanmaan alueella toteutettu Suomen Kulttuurirahaston historian suurin maakunnallinen hanke, Pohjavirta, on päättynyt. Pohjois-Pohjanmaan rahasto järjestää lauantaina 1.4.2017 klo 14 ̶16 Kulttuuritalo Valveen Konst o. deli -ravintolassa vapaamuotoisen kahvitilaisuuden, jossa keskustellaan muun muassa taiteen virtauksista ja suunnista Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjavirta-hankkeessa alueen taiteilijoiden, asukkaiden, kuntien ja yritysten yhteistyöstä syntyi kansainvälisessäkin mittakaavassa poikkeuksellinen, kahdeksan taideteoksen kokonaisuus eri puolille maakuntaa.
 
Hankkeen vaikutukset eivät kuitenkaan rajautuneet vain teoksiin. Muun muassa taiteilijoiden Jaakko Mattilan ja Jussi Ängeslevän teos Pylväsvuo herätti kyläläisten palautteen perusteella pienen ylivieskalaisen kylän henkiin:
 
”Pylvään kylällä Pylväsvuo lisäsi eri-ikäisten kyläläisten yhteisöllisyyttä. Talkoohenki piristyi, ja pieni kylämme tuli tunnetuksi teosten myötä. Hankkeen seurauksena saimme tallennettua arvokasta kylän historiaa Pylväsvuosta-kirjaseen ja kotiseutukirjan kokoaminen on vauhdissa. Kylätalolla on ollut enemmän toimintaa ja tapahtumia. Talkoovoimin on pyöritetty hankkeen avajaisista noussutta Taidekahvilaa, josta käsin myös Pylväsvuo-taidekierros on mukavasti lähellä. Taidekahvilasta on tullut kyläläisten yhteinen olohuone”, kyläläiset kertovat.
 
Minne virtaa Pohjavirta nyt hankkeen päättyessä?  Taiteilija, Pohjavirta-hankkeen kuraattori Antti Tenetz kertoo kokemuksistaan lauantain tilaisuudessa. Roomasta saapuva kriitikko ja kuraattori Mike Watson heijastelee hanketta kansainvälistä taidekenttää vasten. Lisäksi kuulemme Pohjavirran taiteilijoiden Joonas Mikolan ja Jussi Valtakarin ajatuksia. Hankkeen tuotannosta vastanneet Taija Sailio ja Jetta Liukkonen valottavat hankkeen taustatyötä. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.
 
Tilaisuudessa esitellään myös uunituore Pohjavirta-kirja. Hankkeen uusilla verkkosivuilla, pohjavirta.skr.fi, löytyy tietoa teoksista, taiteilijoista ja kunnista sekä taidehankinta-opas. Oppaassa on ohjeita ja esimerkkejä julkisen taiteen tilaajalle ja tekijälle.
 
Pohjavirta-teosten kuvapankki on median käytössä tämän tiedotteen pohjalta tehtyjen uutisten yhteydessä:
http://tinyurl.com/pohjavirta
Kuvien kaupallinen käyttö on kielletty. Kuvan yhteydessä tulee mainita kuvaajan nimi (Jaani Föhr), samoin kuin kunkin taiteilijan nimi.
 
Lisätietoa:
Jetta Liukkonen
Sihteeri
Pohjois-Pohjanmaan rahasto
etunimi.sukunimi@skr.fi
050 354 7021
 
Antti Tenetz
Kuraattori, hoitokunnan jäsen
Pohjois-Pohjanmaan rahasto
etunimi.sukunimi@gmail.com
045 237 4846
 

Pohjavirta-hankkeen verkkosivut: pohjavirta.skr.fi

Suuren muurahaisyhteisön umpikuja

Koko Etelä-Euroopan rannikon kattaa yksi ainoa muurahaisyhteiskunta. Itseasiassa myös Japanista ja Yhdysvalloista voi löytää muurahaisia, jotka kokevat olevansa osa samaa yhteiskuntaa.

Väitöskirjatutkija Sanja Hakala

– Ne edustavat sosiaalisuutta uudella tasolla, paljon isommassa mittakaavassa. Sellaista esiintyy vain muurahaisilla ja niistäkin vain muutamilla lajeilla, selittää väitöskirjatutkijaSanja Hakala.

Hakala tutkii samalla tavalla elävien Formica-muurahaisten levittäytymiseen liittyviä konflikteja suurissa muurahaisyhteiskunnissa. Muurahaisten superkoloniat ovat poikkeuksellisen suuria yhteisöjä, joille ei Hakalan mukaan löydy hyvää vertailua muista lajeista. Tällainen superkolonia on niin suuri, ettei muurahainen voi kävellä sen reunasta toiseen ja siinä elää tuhansia kuningattaria. Tehokkaan yhteistyön ansiosta yhteisöt voivat kasvaa valtaviksi ja syrjäyttää muita lajeja.

Tällainen superkolonia on niin suuri, ettei muurahainen voi kävellä sen reunasta toiseen ja siinä elää tuhansia kuningattaria.

Evolutiiviselta kannalta tarkasteltuna ne eivät ole kuitenkaan kestäviä.

– Muurahaiset alkavat auttaa yksilöitä, jotka eivät ole niille sukua. Se ei ole evolutiivisesti fiksua, koska silloin ne eivät enää auta omia geenejään leviämään, Hakala selittää.

Superkoloniat ovat menestyksekkäitä yhteiskuntia, mutta niissä muurahaisten itsekkäät piirteet kuten haluttomuus levitä lisääntyvät. Hakalan hypoteesina on, että haluttomuus levittäytyä ei ole ongelma, jos ruokaa on tarjolla rajattomasti, mutta koska näin ei todellisuudessa koskaan ole, alussa yhteisöä hyödyttänyt tilanne karkaa jossain vaiheessa väistämättä käsistä.

Työläiset käyttävät valtavasti resurssejaan kuningattarien kasvattamiseen, mutta kun kuningattaret eivät lennäkään pois, työläiset saattavat jopa alkaa tappaa niitä. Tehty työ menee siis hukkaan.

– Se on paradoksaalista. Massiiviset yhteisöt ovat ekologisesti hyvin menestyviä, mutta evolutiivisessa mittakaavassa eivät. Mutta eihän evoluutiolla ole määränpäätä, Hakala muistuttaa.

Sosiaalisuus karkasi käsistä

Hakalan projektissa on toistaiseksi tutkittu yhden superkolonian geenivirtaa ympäröiviin populaatioihin ja testattu muurahaisten käyttäytymistä. Nyt Hakala itse tarkastelee muurahaisten lentolihaksia. Aiemmin ei ollut tiedossa, kuinka hyvin Formica-lajien kuningattaret ja koiraat pystyvät lentämään, mutta nyt näyttää, että niillä kyllä on toimivat lentolihakset, ne vain valitsevat jäävänsä pesään. Hakala vertailee eri Formica-lajien muurahaisia, jotka ovat lähisukulaisia keskenään ja osa kuuluu superkolonioihin, osa elää yksinkertaisemmissa yhteiskunnissa. Vertailtavina olevat lajit ovat tavallisia suomalaisia muurahaisia, sellasia joihin olemme kaikki törmänneet.

Hakala kuvaa valtavia yhteisöjä ”käsistä karanneena sosiaalisuutena”.

Siinä missä muurahaiset normaalisti ovat hyvin aggressiivisia, saman superkolonian muurahaiset eivät taistele toisiaan vastaan.

– Vaikuttaisi siltä, että eri ryhmien muurahaisilla superkolonioita syntyy silloin tällöin evoluution kuluessa, mutta ne eivät selviä pidemmän päälle. Tämä puhuisi sen puolesta, että kyseessä tosiaan on evolutiivinen umpikuja. Formica- suku on ainoa muurahaisryhmä, jossa superkoloniaalisuutta on useammalla lähisukuisella lajilla – mikä tekeekin siitä niin kiinnostavan tutkimuskohteen.

Suomessa tällaiset muurahaisyhteisöt ovat harvinaisia, eikä niitä esiinny kaupungeissa. Jos metsässä on törmännyt alueeseen, jossa on paljon kekoja lähekkäin, kyseessä todennäköisesti on superkolonia. Niissä keot muodostavat selkeän verkoston, ja eri kekojen välillä on reitit. Suomen suurin tunnettu superkolonna sijaitsee Tammisaaren lähettyvillä ja siihen kuuluu yli 1300 pesää.

– Muurahaiset kiinnostavat ihmisiä, sillä ne ovat niin tuttuja. Ne ovat mainio ryhmä sosiaalisen evoluution peruskysymysten tutkimiseen: itsekkyyden ja yhteistyön, konfliktien ja niiden ratkaisujen ymmärtämiseen. Siksi ne ovat myös hauska tutkimuskohde, Hakala sanoo.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat muurahaisista: Sanja Hakala
Kuva Sanja Hakalasta: Markku Hakala

Taide²-apuraha taas haettavana

Taide²-apurahaa voivat hakea taiteen alan rekisteröidyt yhteisöt, säätiöt ja julkiset taidelaitokset tarvittaessa yhteistyössä keskenään tai vapaiden toimijoiden kanssa. Apurahaa eivät voi hakea yksityishenkilöt tai työryhmät yksinään.

Taide²-apurahan (Taide toiseen) tarkoituksena on mahdollistaa korkeatasoisten taidetuotantojen tarjoaminen laajemmille yleisöille. Taiteen alan laitoksille ja rekisteröityneille yhteisöille suunnattu apuraha on tarkoitettu niiden keinojen etsimiseen, joilla taiteellisesti laadukkaat tuotannot voivat saavuttaa suurempia yleisöjä – tai joilla suurten yleisöjen tuotantojen taiteellista laatua voidaan syventää. Apurahalla halutaan myös kannustaa uusien tuotantomallien kokeilemiseen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Apurahaa voivat hakea kaikkien taiteen alojen toimijat ja myös eri aloja yhdistävät hankkeet.

Apuraha voidaan käyttää esimerkiksi taiteellisen tuotannon tavanomaista pidempään suunnittelu- ja valmistelutyöhön sekä laajamittaisen toteutuksen mahdollistamiseen. Sillä voidaan luoda uusia malleja yhteistyölle vapaan kentän ja olemassa olevien instituutioiden välille, myös kansainvälisesti, kehittää jo toteutettua tuotantoa tai vaikkapa mahdollistaa kiertuetoimintaa laajemman yleisön tavoittamiseksi. Tavoitteena on tehdä taiteellisia tuotantoja yhä kiinnostavammiksi laajan yleisön silmissä sekä testata uusia tuotantorakenteita.

Yhden hankkeen kokonaisrahoitus Kulttuurirahastosta voi olla 100 000–200 000 euroa ja kesto enintään kolme vuotta. Apurahan voi käyttää uudesta yhteistyöstä, pidempiaikaisesta valmistelusta tai esimerkiksi liikkuvuudesta syntyviin ylimääräisiin palkkoihin ja muihin kuluihin, ei hakijan perustoiminnan kuluihin.

Apurahan hakumenettely on kaksivaiheinen: ensimmäisellä hakukierroksella enintään kymmenen kiinnostavaa hanketta valitaan jatkokehittelyyn. Jatkokierrokselle valituille hankkeille voidaan myöntää enintään 4 000 euron apuraha hankkeen jatkokehittelyyn, esimerkiksi hankkeen ulkopuolisen sparraajan palkkaamiseksi. Hankkeista annetaan palautetta, ja niiden vetäjiltä pyydetään tarkemmat hankesuunnitelmat ja budjetit kolmen kuukauden kuluessa ensimmäisen hakukierroksen päätöksistä. Apurahoja myönnetään enintään viisi.
 
Taide²-apurahahaun ensimmäinen hakuvaihe on avoinna 13.3.–13.4.2017. Toiseen hakuvaiheeseen valituille hankkeille tiedotetaan päätöksestä viikolla 21 ja toinen hakuvaihe umpeutuu 1.9.2017. Rahoitettavat hankkeet julkistetaan lokakuussa 2017.  

Hankkeiden arvioinnissa painotetaan erityisesti seuraavia kriteereitä:  
• miten hankkeessa panostetaan taiteellisen laadun nostamiseen
• miten hanke pyrkii kasvattamaan taiteen yleisöpohjaa
• miten hankkeessa uudistetaan tuotantomalleja

Kulttuurirahaston tuki hankkeille on kertaluonteinen, eikä jatkoapurahaa voi hakea. Uusia tuotantomalleja kokeiltaessa tulee hankehakemuksessa kuitenkin esittää arvio, miten hankkeen vaikutukset näkyvät hakijan toiminnassa apurahakauden päätyttyä ja millä rahoituspohjalla mahdollisesti pysyväksi aiottu toiminta jatkuu.

Lisätietoa:
Erityisasiantuntija Johanna Ruohonen, etunimi.sukunimi@skr.fi

Taide²-apuraha

Lapin satumaa -kirjoituskilpailu

Suomen Kulttuurirahaston Lapin maakuntarahasto ja Lapin Kirjallisuusseura ry julistavat satujen ja tarinoiden kirjoituskilpailun. Kilpailuun voivat osallistua kaikenikäiset Lapissa asuvat, Lapissa syntyneet tai Lappia tuntevat kirjoittajat, jotka haluavat kirjoittaa sadun tai tarinan, joka liittyy Lapin luontoon, Lapin elämisen olosuhteisiin tai Lapin kulttuurien erityispiirteisiin.

Kukin kirjoittaja saa osallistua enintään kahdella ennen julkaisemattomalla tekstillä, jonka pituus on 2–5 liuskaa (fonttikoko 12, riviväli 1,5). Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, joka merkitään selvästi käsikirjoitukseen. Osallistumalla kilpailuun kirjoittaja antaa luvan tekstinsä julkaisuun Lapin Kirjallisuusseuran valitsemilla foorumeilla.

Kilpailutekstit toimitetaan 23.6.2017 mennessä joko sähköisesti osoitteella lappi(at)skr.fi tai tulostettuina osoitteella Suomen Kulttuurirahasto / Lapin rahasto, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi.

Jos toimitat tekstisi sähköpostitse, lähetä se/ne viestin liitetiedostoina pdf-muodossa. Jokaiseen liitetiedostoon merkitään kirjoittajan nimimerkki. Kirjoita nimesi ja yhteystietosi varsinaiseen sähköpostisaatteeseen.
Jos lähetät tekstit postitse, lisää kuoreen merkintä ”Lapin satumaa”. Ilmoita nimimerkkisi käsikirjoituksessa. Liitä mukaan samalla nimimerkillä varustettu suljettu kuori, joka sisältää kirjoittajan nimen ja yhteystiedot.

Kirjoituskilpailun voittajista päättää nelijäseninen raati, joka valitsee myös kirjassa julkaistavat sadut yhdessä kirjan toimittajan kanssa. Parhaat sadut ja tarinat palkitaan. Voittaja saa 1000 euroa, toiseksi tullut 600 euroa ja kolmanneksi sijoittunut 400 euroa. Raadin valitsemat sadut julkaistaan kirjana ”Lapin satumaa – satukirja Lapista”, joka julkistetaan Lapin rahaston kannatusyhdistyksen ja Lapin Kirjallisuusseuran yhteisessä tilaisuudessa Tornion kirjastossa marraskuussa 2017. Kirjan toimittaa kirjailija Tittamari Marttinen.

Lisätietoja:
Tittamari Marttinen, Lapin maakuntarahasto, puh. 050 3211 784, tittamari.marttinen(at)skr.fi
Pälvi Rantala, Lapin Kirjallisuusseura ry, sähköposti pilviranta(at)gmail.com
 

PoDoCo-apurahat haettavina 1.3.-13.4

Onko yrityksessänne sellaisia ideoita, joiden analyysissa ja toteutuksessa nuori tohtori voisi olla avuksi? Oletko nuori tohtori, joka on kiinnostunut tutkimusosaamisensa soveltamisesta yritysmaailmassa? PoDoCo ohjelma on oikea ratkaisu!

Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän PoDoCo -yhteistyöohjelma edistää tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja parantaa Suomen elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti. Yksittäisen PoDoCo-projektin kokonaispituus on 1-2 vuotta ja se jakautuu kahteen 6-12 kuukauden osaan. Aluksi on säätiörahoitteinen tutkimusvaihe ja sitä seuraa samanmittainen yrityksen rahoittama soveltava vaihe. PoDoCo-ohjelmaan voi osallistua toimialariippumattomasti kaikki suomalaiset tai Suomessa liiketoimintaa harjoittavat yritykset ja kaikki väitöskirjan vastikään tehneet tai lähiaikana väittelevät henkilöt.

PoDoCo-ohjelman apurahat on tarkoitettu uusia uria aukovaan tutkimukseen aiheesta, joka on elinkeinoelämän kannalta relevantti. Ohjelman puitteissa tohtori ja yrityskumppani ideoivat yhdessä tutkimushankkeen, jonka toteuttavalle tohtorille haetaan rahoitusta mukana olevilta säätiöiltä. Säätiöt myöntävät ohjelmaan valituille työskentelyapurahan vuodeksi tai puoleksi vuodeksi. Kokovuosiapurahan suuruus on 28.000 euroa.

PoDoCo-ohjelman apurahat ovat haettavina 1.3–13.4.2017. Haun tulokset julkaistaan viimeistään kesäkuussa 2017.

PoDoCo-ohjelma järjestää vuosittain kaksi hakukierrosta, jossa kussakin jaetaan noin 17 apurahaa. Yhdeksän säätiötä ovat sijoittaneet PoDoCo-ohjelmaan noin 1 000 000 euroa vuodelle 2017. Ohjelman rahoittajasäätiöt ovat Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin Rahasto, Maa- ja vesitekniikantuki ry, Svenska Kulturfonden, Tekniikan Edistämissäätiö, Maj ja Tor Nesslingin Säätiö,  Kaute-säätiö, Liikesivistysrahasto ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö. Ohjelman toteutuksesta vastaa DIMECC Oy.

Lisätietoa ohjelmasta ja apurahahausta:

Ohjelmapäällikkö Essi Huttu, essi.huttu(at)dimecc.com, puh. +358 40 840 9259
 

www.podoco.fi

Tyllin hurmaa

Metreittäin tylliä ja koristenauhoja, silkkiä, pitsiä ja lakanakangasta. Balettipuvut, tutut, sisältävät paljon yksityiskohtia, joiden tekijältä vaaditaan niin ompelutaitoa kuin ymmärrystä tanssin vaatimuksistakin.

Lappeenrannan Tanssiopiston edeltäjän, Balettikoulu Sonja Tammelan, perustaja Sonja Tammela muistelee, kuinka hän aikoinaan sekä ompeli pukuja että kiersi ympäri Suomea hankkimassa niihin kankaita ja koristeita. Jopa pukujen peseminen kuului koulun perustajan töihin. Toimiessaan Kansallisbaletissa 1950- ja 60-luvuilla Tammela sai Suomeen tärkeitä oppeja pukujen tekoon. Siinä auttoivat kuuluisat ballerinaystävät.

– Margot Fonteynilta opin, että tyllikerrosten väliin kannattaa kiinnittää kevyt vanne. Tämän tiedon puolestaan Maja Plisetskaja vei meiltä Venäjälle, Tammela kertoo.

Tyllin hurmaa

Tyllin hurmaaa

 Nyt Lappeenrantaan halutaan saada ammattimaista, erityisesti tanssimiseen sopivien asujen vaatimuksiin perehtynyttä osaamista. Tarkoituksena on kouluttaa kaksi paikallista ompelijaa, jotta nämä tekisivät jatkossa tutuja paitsi Tanssiopiston, mahdollisesti myös muiden suomalaisten tanssikoulujen käyttöön. Lisäksi osaavat ompelijat mahdollistaisivat sen, että Lappeenrannasta voitaisiin lainata pukuja muualle.

– Emmehän me voi lainata niitä, jos meillä ei ole ketään joka osaisi korjata pukuja tarvittaessa.

Koulutettavat ompelijat ovat ammattilaisia ja saattaneet tehdä pukuja Tanssiopistonkin käyttöön, mutta nyt heidän on tarkoitus perehtyä monimutkaisten tutujen tekoon.

Hankkeesta vastaa  Balettiyhdistys Attitydi, jonka toiminta-ajatuksena on tukea ja edistää tanssitaiteen, erityisesti baletin, tuntemusta, harrastusta, opetusta ja esitystoimintaa. Attitydi on aiemminkin kustantanut pukuja Lappeenrannan Tanssiopistolle.

– Minä olen ollut tässä toiminnassa ihailijan roolissa. Paljossa voi kuitenkin auttaa, kertoo Eeva-Liisa Tarvainen Attitydistä.

Tyllin hurmaa, hakaset mekossa

Yksityiskohtia ja kikkoja

Tutujen teossa riittää työtä, sillä puvut ovat täynnä yksityiskohtia, ja niiden tulee olla kauniita niistäkin kohdista, jotka eivät jatkuvasti näy. Tyllikerroksetkin alkavat jo housuosasssa. Lisäksi pukujen pitää toimia fyysisesti vaikeissa tanssiesityksissä, kestää kulutusta ja pysyä napakasti tanssijan päällä. Se vaatii monenlaisia kikkoja.

– Esimerkiksi jos tanssiin sisältyy nostoja, yläosassa ei saa olla sellaisia koristuksia, jotka rikkoisivat pojan kädet, Sonja Tammela kertoo.

Pukuja käytetään vuosien mittaan monissa esityksissä. Niitä muokataan, lisätään koristuksia tai esimerkiksi eriväristä kangasta ja annetaan vanhoille puvuille uutta elämää.

Puvut ja lavastus ovat osa tanssin visuaalisuutta eikä niistä haluta tinkiä.

– Kun oppilailta vaaditaan parasta osaamista ja sitoutumista, pitää kaiken muunkin olla kunnolla tehtyä, Tarvainen sanoo.

Tyllin hurmaa, sininen yksityiskohta

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Arttu Muukkonen

Lukuklaanit edistämään lasten lukemista

Suomen Kulttuurirahasto lahjoittaa yhdessä Kopioston kanssa kaksi miljoonaa euroa käytettäväksi koulukirjastojen perustamiseen ja kehittämiseen sekä kirjojen hankintaan ja lasten lukemisen tukemiseen kaikilla Manner-Suomen ala-asteilla. Lukuklaani-hankkeen taustalla on huoli suomalaislasten lukutaidosta ja sen kautta lasten syrjäytymisestä. Julkisessa keskustelussa on peräänkuulutettu lasten lukutaidon Pohjois-Karjala-projektia.

Suomalaislasten lukutaito heikkeni PISA-tutkimusten mukaan jyrkemmin kuin missään muussa OECD-maassa vuosien 2000 ja 2012 välillä. Samalla tyttöjen ja poikien välille on lukutaidossa kasvanut kuilu, joka on suurempi kuin muualla. Heikosti lukevat pojat, tytöt ja monikieliset oppilaat uhkaavat syrjäytyä lukemisesta. Erot sukupuolten välillä syntyvät jo alakoulussa, ja 9.-luokalla tytöt ovat lukemisessa puolitoista vuotta poikia edellä. PISA-tutkimuksessa 2015 lukutaidon lasku taittui ja kääntyi lievään nousuun. Edelleen kuitenkin joka kymmenes suomalaisnuori ei pääse lukutaidossa sellaiselle tasolle, että voisi jatkaa opintoja ja toimia yhteiskunnassa ilman ongelmia.

— PISA-tutkimusten mukaan lukutaito on heikentynyt eniten huono-osaisimpien perheiden lapsilla. Koska lukutaito on opiskelu- ja työelämässä selviytymisen perusedellytys, on riski, että huono-osaisuus tai syrjäytyminen periytyy. Se taas voi yhä syventää suomalaisten kahtiajakautumista, sanoo professori Riitta Pyykkö, Suomen Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja.

— Hyvä lukutaito on tärkein avain elinikäiseen oppimiseen ja täysivaltaiseen kansalaisuuteen. On aika havahtua siihen, että kasvava joukko nuoria ei tavoita lukutaidon minimitasoa, kertoo PISA-tutkimuksista Suomessa vastaava professori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta.

Kulttuurirahasto on lähtenyt yhdessä Kopioston kanssa kokoamaan laajaa kansallista yhteistyötä lasten lukutaidon edistämiseksi.

— Tässä vaiheessa Kulttuurirahasto on tehnyt rahoituspäätöksen 1,4 miljoonan euron kaksivuotisesta Lukuklaani-hankkeesta, mutta olemme selvittämässä myös muita, vielä kauaskantoisempia toimia. Lasten lukutaidon edistämiseen, tyttöjen ja poikien välisen eron kuromiseen umpeen sekä heikompiosaisten perheiden auttamiseen voidaan vaikuttaa vain laajalla ja määrätietoisella kansallisella yhteistyöllä, kertoo Riitta Pyykkö.

Kulttuurirahaston ja Kopioston Lukuklaani-hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki Suomen ala-asteet ja yhtenäiskoulut. Erityisesti huomiossa ovat 3.—4.-luokkalaiset ja pojat, vaikka hanke kohdistuukin kaikkiin ala-asteikäisiin. Hanke toteutetaan vuosina 2017 ja 2018, ja sen kokonaisbudjetti on kaksi miljoonaa euroa.

Lukuklaani jakautuu kahteen vaiheeseen: ensimmäisessä vaiheessa koulut voivat syyslukukauden 2017 alussa osallistua kilpailuun koulukirjastonsa perustamiseksi tai kehittämiseksi; parhaat ideat palkitaan. Valtaosa palkintorahoista käytetään kirjahankintoihin, mutta koulujen toivotaan myös kehittävän kirjastojaan toiminnallisiksi tiloiksi, joissa järjestetään esimerkiksi kirjavinkkausta tai teemaviikkoja.

— Opettajat ja lapset itse tietävät parhaiten, miten lukemista kouluissa edistää. Odotamme kouluilta erilaisia ja sytyttäviä ideoita. Mediaa koskevia rajoituksia ei ole – hankittava aineisto voi vaihdella räpistä romaaneihin. On kuitenkin eduksi, jos koulu ja koulukirjasto rakentavat yhteistyötä esimerkiksi koulujen iltapäivätoiminnan, vanhempainyhdistyksen, yleisen kirjaston tai kirjastoauton kanssa. Vielä parempaa olisi, jos yhteistyö rakentuisi odottamattomaan suuntaan, vaikkapa koulun judoseuran kanssa, sanoo varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timonen Kopiostosta.

Toisessa vaiheessa keväällä 2018 koulut voivat tilata lukupiiripaketin opetuksensa tueksi. Lukupiiripaketti sisältää kaikille kouluille noin 50 kirjaa ja myös opettajan pedagogisen materiaalin, jonka tarkoituksena on tehdä opettajalle mahdollisimman helpoksi lukupiirimetodin käyttöönotto. Lukupiirejä kutsutaan hankkeessa lukuklaaneiksi, joissa oppilaat ja koulut voivat jakaa lukukokemuksiaan ja kilpailla keskenään luetuista teksteistä. Kouluille tämä kaikki on ilmaista.

— Looginen ajattelu kehittyy parhaiten kaunokirjallisuutta lukemalla. Kaunokirjallisuus jättää aukkoja, jotka lukijan pitää itse täyttää. Lukemalla ihminen voi elää monta elämää ja oppia kirjojen henkilöhahmojen valinnoista, sanoo Rahaston hallituksen jäsen ja hankkeen aloitteentekijä, kirjailija Jari Järvelä.

Kulttuurirahaston ja Kopioston yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Opetushallitus, Suomen Luokanopettajat ry, Suomen Rehtorit ry, Suomen Vanhempainliitto ry, Lukukeskus – Läscentrum ry, Äidinkielen Opettajain Liitto ry, Lastenkirjainstituutti ja Suomen Kuntaliitto. Suomen Koulukirjastoyhdistys ry on mukana arvioimassa koulukirjastojen kehittämissuunnitelmia, kokoamassa lapsia kiinnostavia kirjapaketteja sekä valmistelemassa opettajien pedagogista materiaalia.

— Uudet opetussuunnitelman perusteet korostavat monilukutaitoa ja elämyksellistä lukemista sekä nostavat esiin koulun kirjastotoiminnan kehittämisen. Tämän takia Lukuklaani-hanke sopii hyvin osaksi arjen koulutyötä ja myös yhdistämään eri oppiaineiden opetusta. Lukemalla kehittyvää kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa tarvitaan nykyään yhä enemmän, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

— Käytännön koulutyössä on tärkeää, että opettaja voi mahdollisimman helposti ja aikaa säästäen tarjota lapsille luettavaa, siksi kirjojen hankinta kouluille ja opettajan työtä helpottavat välineet ovat tärkeitä, kertoo Suomen Luokanopettajien puheenjohtaja Marko Jokinen.

— Perheiden lukutottumuksilla ja esimerkillä on suuri vaikutus lasten lukemiseen. Siksi kannustamme myös vanhempainyhdistyksiä kehittämään tapoja osallistua Kulttuurirahaston ja Kopioston hankkeeseen, sanoo Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes.

Lukuklaani-hankkeen aikana Kulttuurirahasto ja Kopiosto valmistelevat yhdessä Helsingin yliopiston ja Opetushallituksen kanssa myös tutkimushanketta lasten lukemisesta.

— Lasten lukutaito on tärkeä kansallinen asia. Kannustamme muitakin tahoja tekemään töitä suomalaisten lasten lukutaidon edistämiseksi. Vain siten voimme saada aikaan lasten lukutaidon Pohjois-Karjala -projektin, sanoo Jari Järvelä.

Lukuklaani-hankkeen hallinnoista ja toteuttamisesta vastaa Kopiosto ry.

Lisätietoja:
Suomen Kulttuurirahasto, asiamies, apurahat ja kulttuuri, Juhana Lassila, puh. 040 517 8500
Suomen Kulttuurirahasto, hallituksen puheenjohtaja Riitta Pyykkö, puh. 050 430 4845
Suomen Kulttuurirahasto, hallituksen jäsen ja ohjausryhmän puheenjohtaja Jari Järvelä, puh. 040 837 7621
Kopiosto ry, varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timonen, puh. 040 722 8082
Opetushallitus, opetusneuvos, äidinkieli ja kirjallisuus, Minna Harmanen, puh. 029 533 1481
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, professori Jouni Välijärvi, puh. 050 567 7210
Suomen Luokanopettajat ry, puheenjohtaja Marko Jokinen, puh. 0400 723 267
Suomen Vanhempainliitto ry, toiminnanjohtaja Ulla Siimes, puh. 040 553 0981
www.lukuklaani.fi

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista 2017

Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja Anna Paavilainen

Vuonna 2006 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Anna Paavilainen kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi 2008. Siellä hän esitti muun muassa keskeisiä nuorten naisten rooleja kuten Othellon Desmedonaa, Ihmisvihaajan Cèlineä ja Villsorsan Hedvigiä.

Jäätyään pois Kansallisteatterista Paavilainen ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi, joka käsikirjoittaa ja ohjaa itse omat teoksensa. Hän ottaa  työllään kantaa teatterin ja yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin, esimerkiksi nuoren naisnäyttelijän asemaan ja nuorten ulkonäköpaineisiin.

Paavilaisen näyttelijäntyössä yhdistyvät hienolla tavalla kokonaisvaltainen heittäytyminen ja ajatuksen kirkkaus. Hän on myös erittäin musikaalinen, ja tuo kaiken osaamisensa rohkeasti osaksi yhteistä taideteosta.

Palkinto myönnettiin rohkeista ja riipaisevista puheenvuoroista.

Matemaatikko, filosofi Veikko Rantala

Veikko Rantala on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia filosofeja. Rantalan uran keskeinen tunnuspiirre on ylittää niin sanottua ”Kahden kulttuurin” rajaa, luonnontieteiden ja ihmistieteiden välistä vastakkainasettelua, sekä pohtia edellytyksiä, joilla keskustelu voisi syntyä.

Rantala suoritti perustutkintonsa 1950-luvun lopulla matematiikasta ja toimi matematiikan lukio-opettajana yli 10 vuotta. Opettajana hän innostui filosofiasta ja aloitti filosofian opinnot 1960-luvun lopulla. Rantala väitteli vuonna 1973 ja työskenteli sen jälkeen tutkijana Helsingin yliopistossa vuoteen 1985 asti, jolloin hän aloitti Tampereen yliopiston professorina.

Väitöskirjassaan Rantala kehitti ns. logiikan uurna-mallin. Sen avulla voitiin käsitellä monia tieto-opillisia ongelmia kuten ”mahdottomien maailmojen ongelmaa”, joiden käsittelyyn ei aiemmin ollut välineitä. Lukuisissa artikkeleissaan ja kirjoissaan Rantala on pohtinut käsitteellisen ja teorioiden muutoksen ongelmia sekä tieteellisen edistyksen mallittamista. Näiden töiden ohella ja niiden antamalla pohjalla hän alkoi yhä enemmän tehdä yhteistyötä estetiikan tutkijoiden sekä musiikki- ja kognitiotieteilijöiden kanssa. Yhteistyö johti moniin kansainvälisiin julkaisuihin.

Palkinto myönnettiin ajattelun avartajalle, ymmärryksen siltojen rakentajalle.

Arkkitehti Jenni Reuter

Jenni Reuter on perinteisen miesvaltaisella alalla uranuurtaja. Hän on osakkaana kolmen naisen arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanilla ja toimii arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professorina Aalto-yliopistossa.

Arkkitehtitoimisto Hollmén, Reuter ja Sandmanin töitä ovat mm. naistentalo Senegalissa, naisten turvakoti Tansaniassa ja oppimiskeskus Egyptissä. Näitä hankkeita toimisto rahoittaa Ukumbi-järjestöllä, jonka jäsenistä suurin osa on naisia. Suomeen Reuter on suunnitellut muun muassa edustushuvila Villa Sundsvedjaa Dragsfjärdiin ja lukuisia arkkitehtuurinäyttelyjä.

Reuterin lukuisat hankkeet kehitysmaissa vähentävät köyhyyttä ja tarjoavat suojan sitä kipeimmin tarvitseville. Tärkeää on, että avuntarvitsijat itse ovat osana suunnitteluprosessia ja toteutusta eivätkä koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan arkkitehdille. Taustalla on ajatus, että antaminen on ilo, mutta kiitollisuudenvelkaan jääminen pitkän päälle taakka. Tällainen syvä välittäminen ja kulttuurirajat ylittävä empatia ovat ajassamme arvokkaita. Jenni Reuterissa yhdistyy teoreettinen asiantuntemus käytännön rohkeaan tekemiseen: hän ei pelkää laittaa käsiään saveen.

Palkinto myönnettiin kulttuurirajat ylittävästä empatiasta, ihmisen kokoisesta arkkitehtuurista.