Kaunokirjallisen tarinan ja sen lukijan kannalta ei suinkaan ole yhdentekevää, kuka tekstissä on äänessä ja miten.
”Teksti on erilaista riippuen siitä, ovatko äänessä henkilöhahmot vai kertoja, ajatteleeko henkilöhahmo vai puhuuko hän”, sanoo Helsingin yliopistoon väitöskirjaa tekevä Linda Nurmi, joka tutkii puheen esittämisen tapoja ranskalaisessa ja suomalaisessa nykykirjallisuudessa.
Fiktiivisten henkilöhahmojen puheen esittämisen tavat jaetaan klassisesti neljään muotoon, joista yksi, niin sanottu vapaa suora esitys, on Nurmen tutkimusaihe. Muut muodot ovat suora, epäsuora ja vapaa epäsuora esitys. Lisäksi on tunnistettu erilaisia seka- tai hybridimuotoja, joiden kirjo on laaja.
Nurmen kiinnostus aiheeseen syntyi jo ranskan kielen opintojen kandivaiheessa, kun hän perehtyi Marguerite Durasin tapaan esittää henkilöhahmojen puhetta. Nyt tutkittavia kirjailijoita on enemmän – Durasin lisäksi muun muassa Annie Ernaux ja Annie Saumont, suomalaiskirjailijoista Raija Siekkinen ja Marja-Liisa Vartio.
Vaikka vapaata suoraa esitystä käytetään nykykaunokirjallisuudessa yleisesti, tutkimusaiheena se on Nurmen mukaan jäänyt hiukan varjoon. ”Ilmiö ansaitsee tulla tutkituksi, onhan vapaasta suorasta esityksestä esimerkkejä jo useamman sadan vuoden ajalta. Sitä on esimerkiksi Honoré de Balzacin ja Stendhalin teoksissa.”
Nurmi painottaa, että tarinoiden kertominen ja puheen referoiminen kuuluu olennaisesti ihmisyhteisöjen sosiaaliseen ja kollektiiviseen luonteeseen. Törmäämme arjessa jatkuvasti monivivahteisiin suullisiin ja kirjallisiin referoinnin muotoihin. ”Tutkimuksessani ollaan siis aivan perusasioiden äärellä. Kirjallisuus heijastaa aina sitä, mitä me olemme ja mitä ajattelemme asioista”, hän sanoo.
Työkaluja taiteelliseen ilmaisuun
Vapaata suoraa esitystä käytetään nykykirjallisuudessa paljon puheen ja dialogin esittämiseen. Se vahvistaa illuusiota puhetilanteesta häivyttämällä kertojan äänen kokonaan.
Kieliopillisesti selitettynä vapaa suora esitys tarkoittaa suoraa sitaattia ilman johtoilmausta, jollainen on esimerkiksi ”hän sanoi”. Sitaatista puuttuvat usein myös puheen esittämisessä tyypilliset typografian keinot, kuten kaksoispiste, lainausmerkit tai repliikkiviiva.
Nurmen mukaan kirjallisuus heijastaa aina sitä, mitä me olemme ja mitä ajattelemme asioista.
Esimerkiksi näin:
Hän katsoi kalenteriaan. Tuletko huomenna?
”Tuletko huomenna?” on vapaata suoraa esitystä.
Nurmen mukaan vapaa suora esitys on monivivahteinen keino, jota eri kirjailijat hyödyntävät eri tavoilla eri konteksteissa.
”Kirjallisuus on luovaa kielenkäyttöä, ja jokaisella kirjailijalla on oma tyylinsä ja tapansa käyttää taiteellisen ilmaisun työkaluja”, hän sanoo.
Esimerkiksi Marguerite Durasin käytössä vapaa suora esitys tuo dialogit hyvin eläviksi. Duras korostaa puheen merkitystä ja rytmiä ja pyrkii ruumiillistamaan kirjoituksen ääneksi. Annie Ernaux taas hyödyntää vapaata suoraa esitystä kuvaamaan eräänlaista kollektiivista tai sosiaalista puhetta.
Tieteenaloja yhdistellen
Linda Nurmen tutkimus luo yhteyksiä kirjallisuudentutkimuksen ja kielitieteen välille. Vapaa suora esitys on sekä kieliopillinen että kirjallinen ilmiö, eikä kieltä ja kirjallisuutta voi erottaa toisistaan.
”Joskus tuntuu, että kirjallisuudentutkijat kavahtavat, kun aletaan puhua syntaksista, mutta minusta kielitieteellisten työkalujen käyttö ja kielen rakenteen analyysi on hyödyllistä myös kirjallisuuden tutkimuksessa”, Nurmi sanoo ja jatkaa, että toivoisi myös kielitieteilijöiltä enemmän pohdintaa kielen ilmiöiden merkityksistä ja funktioista laajemmassa yhteydessä.
Käytännössä Nurmen työ koostuu aineiston todella tarkasta lähiluvusta sekä teoreettisen kirjallisuuden lukemisesta. Hän aikoo hyödyntää tutkimuksessaan myös digitaalisten ihmistieteiden keinoja. Laskennallisten menetelmien käyttö helpottaa aineiston määrällistä analysointia. ”Menetelmät kehittyvät kovaa vauhtia”, kertoo Nurmi. ”Aion saattaa tekstit digitaaliseen muotoon ja opiskella itsekin tarpeellisen määrän koodausta.”
Kulttuurirahaston tuki mahdollisti Nurmelle keskittymisen väitöskirjaprojektiin, mutta helpotti myös pääsyä tiedon lähteille. ”Työskentelin kuukauden verran Récollets-residenssissä entisessä luostarissa Pariisissa. Hankin pääsyn myös Ranskan kansalliskirjaston tutkijakellariin ja kirjaston loistavien aineistojen ääreen.”
Linda Nurmi sai 26 000 euron apurahan Veikko ja Helen Väänäsen rahastosta 2021. Hänen tekeillä oleva väitöskirjansa käsittelee vapaan suoran esityksen mimeettistä vaikutelmaa ranskan- ja suomenkielisessä nykykirjallisuudessa.
Nyt toteutettu tutkimus on jo toinen laatuaan. Ensimmäinen julkaistiin 2013 ja herätti silloin runsaasti huomiota. Suuri osa kysymyksistä on säilytetty samoina. Sen sijaan selvityksen otosta pienennettiin, koska aiemmassa kyselyssä maakunnalliset erot osoittautuivat niin vähäisiksi, ettei alueelliseen tarkkuuteen ollut tarvetta päästä. Otos oli silti 4000 henkeä eli hyvin laaja. Osa kysymyksistä lähetettiin taiteilijajärjestöjen kautta myös taiteen ammattilaisille, ja vastauksia saatiin yli 200. Näin päästään vertailemaan tekijöiden ja kokijoiden näkemyksiä niin taiteen tehtävistä kuin sen rahoituksestakin.
Tulokset ovat tärkeää luettavaa kaikille taidelaitosten johtajille sekä kulttuurin rahoituksesta päättäville. Vastauksista ilmenee, miten vähän ulkoiset tekijät, kuten ikä, asuinpaikka, tulotaso tai puoluekanta, vaikuttavat kulttuurisuhteeseen. Taiteesta nauttijoita löytyy kaikkialta Suomesta. Täydelliset tulokset graafeineen löytyvät hankkeen sivulta.
Kulttuuria kulutetaan monella tavalla
Selvityksen ytimessä oli kysymys, kuinka usein vastaaja kohtaa erilaisia kulttuurin muotoja, esimerkiksi lukee kokonaisen kirjan tai käy teatterissa tai konsertissa. Vaihtoehtoja oli 15, ja vastausten perusteella ihmiset jaettiin neljään ryhmään aktiivisista suurkuluttajista aina passiivisiin kuluttajiin, jotka pikemminkin kaihtavat taiteen kohtaamista.
Vaikka ryhmien nimet ja rajat ovat mielivaltaisia, jaottelu antaa oleellista tietoa kulttuurin kuluttajatyypeistä. Taiteesta nauttiminen osoittautuu ennen kaikkea henkilökohtaiseksi kysymykseksi. Sosiodemografiset tekijät, kuten ikä, koulutus, asuinpaikka tai tulotaso, näkyvät vain lievinä aste-eroina. Lisäksi kaikki erot ovat pienentyneet kahdeksan vuoden takaisesta – ja toisaalta nuorimman ikäryhmän aktiivisuus on nyt noussut selvästi. Muutokset voivat johtua osittain siitä, että kirjojen lukeminen ja joitakin muita kulttuurin muotoja on otettu mukaan listaan toisin kuin 2013, jolloin selvityksessä oli eri tähtäin. Tarkempaa analyysia taustatekijöistä kaivataan, ja sitä varten kyselyaineisto tulee olemaan kaikkien tutkijoiden käytettävissä.
On huomattavaa, että myös puoluekannasta aiheutuvat erot ovat tasoittuneet Kulttuuriaktiivien osuus perussuomalaisten äänestäjistä on edelleen pienempi kuin vihreiden äänestäjistä, mutta dramaattisesta poikkeamasta ei enää voi puhua. Ja esimerkiksi tanssiesityksissä käy yhtä suuri osa perussuomalaisista kuin vasemmistoliittolaisista.
Taide viihdyttää, lohduttaa ja tuo esteettisiä kokemuksia
Taiteella on monenlaisia tehtäviä, joilla voi olla taiteen lajista ja kokijasta riippuen eri merkitys. Vastaajien arvioitaviksi annettiin 15 mahdollista tehtävää, ja suurin osa niistä osoittautui heille tärkeiksi. Kaikkein eniten kannatusta sai viihdytyksen ja lohdun tuominen arkeen (86 %). Yhtä tärkeänä sitä pitivät myös taiteilijat itse (84 %). Taiteilijoilla listan kärkeen kohosivat kuitenkin johdatus syvälliseen ajatteluun tai asioiden uudenlaiseen näkemiseen (96 %) ja esteettiset kokemukset (94 %). Kyse ei ole merkittävästä ajattelun erosta, sillä nämäkin asiat olivat kansalaisten keskuudessa hyvin arvostettuja, ja erot eri tehtävien välillä jäivät yleensäkin pieniksi. Yleisö ja taiteilijat olivat yhtä mieltä siitäkin, että vähiten tärkeitä tehtäviä olivat taloudellisen lisäarvon tuottaminen ja ihmisten ärsyttävä provosoiminen. Kiinnostavaa on, että taiteen aktiiviset suurkuluttajat kuitenkin hyväksyivät taloudellisen tavoitteen selvästi useammin kuin muu yleisö (57 %). Myös nuoret olivat hieman suopeampia, kun taas poliittinen kanta vaikutti vain hieman.
Joihinkin taiteen tehtäviin vastaajien poliittinen kanta heijastui enemmän. Yhteiskunnallisten epäkohtien kritisointi ja toisaalta yhteiskunnallisten ihanteiden esittely vetosivat erityisesti vasemmistopuolueiden ja vihreiden äänestäjiin. He uskoivat muita enemmän myös taiteen kykyyn näyttää asiat uudella tavalla. Erityisesti nuoria sekä Vasemmistoliiton ja Vihreiden äänestäjiä miellytti rajojen rikkominen ja pyhinä pidettyjen asioiden kritisoiminen, vaikka se sai kannatusta kaikkien muidenkin puolueiden äänestäjiltä. Tämä jakauma saattaa viitata siihen, että ”pyhä” ymmärrettiin ensi sijassa uskonnolliseksi käsitteeksi. Onhan nykyisin kaikilla aatesuunnilla luovuttamattomiksi koettuja arvoja, joiden loukkaamiseen reagoidaan herkästi.
Leimallisesti oikeistopuolueiden kannattajiin vetoavia taiteen tehtäviä ei selvityksessä ilmennyt. Kaiken kaikkiaan taiteen tehtäviin suhtauduttiin hyvin sallivasti. Käytännössä mitä aktiivisemmin vastaaja kulutti taidetta, sitä enemmän hän näki sillä erilaisia tehtäviä. Taiteen rahoitukselle on kiistatta eduksi, että sitä voidaan perustella monilla syillä – jokaiselle jotakin.
Taiderahoituksen kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia
Pauli Rautiainen
Kulttuurirahasto pyysi kolmea asiantuntijaa kommentoimaan kyselyä omasta näkökulmastaan. Valtiosääntöasiantuntija ja Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Pauli Rautiainen ottaa kantaa taiderahoitukseen.
”Haluamme, että kansallista kulttuuriamme ja instituutioita rahoitetaan siten, että kulttuuripalveluja on tarjolla kaikkialla. Samalla kuitenkin monet näyttävät toivovan taiteen olevan hillittyä. Vain vähemmistö kaipaa taiteelta kantaaottavuutta ja shokeeraavuutta”, Rautiainen sanoo ja kertoo, että havainto saa miettimään taiderahoituksen kohteita.
”Pitäisikö rahoituksen seurailla suuren yleisön turvallisuushakuisia odotuksia? Vai pitääkö taiderahoituksen kantaa erityisesti huolta sellaisesta taidetoiminnasta, joka silittää vastakarvaan suurta yleisöä ja pitää myös marginaalisempia taidemuotoja elävänä?”
Entä miten pitäisi suhtautua vanhempien ja nuorempien sukupolvien taidemakujen eriytymiseen? ”Onko esimerkiksi sirkusta tuettava jatkossa yhä enemmän, koska kiinnostus sitä kohtaan kasvaa nuoremmissa sukupolvissa?” kysyy Rautiainen.
Yksiselitteisiä vastauksia ei Rautiaisen mukaan ole. Tutkimukset myös kertovat ihmisten toivovan sellaistenkin kulttuurimuotojen tukemista, joita eivät itse käytä. ”Monelle on tärkeää, että Suomessa on tasokas ooppera, vaikka he eivät itse kävisi oopperassa. Siksi taiteen rahoittamista koskevaa päätöksentekoa ei pidä sitoa suoraan esimerkiksi osallistumisen tai kuluttamisen kaltaisiin asioihin.”
Sirpa Kähkönen
Kirjallisuuden ala on murroksessa
Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja, kirjailija Sirpa Kähkönen kiinnittää huomiota kyselyssäkin näkyvään kirja-alan murrokseen. Lukemisen tapaa ei kyselyssä tiedusteltu, mutta Kähkösen mukaan muu saatavilla oleva tieto kertoo, että nimenomaan äänikirjojen ja e-kirjojen kulutus on kasvanut.
Kähkönen huomauttaa, että erilaisten sähköisten alustojen tuoma muutos vaikuttaa kirjallisuuden tekijöiden tuloihin voimakkaasti, sillä ääni- ja e-kirjoista saatavat korvaukset ovat pienempiä kuin painetuista kirjoista saatavat.
Kirjastojen tärkeys korostui kautta kaikkien vastaajaryhmien. ”On hyvä huomata, että kirjastot ovat ajan kuluessa muuttuneet eräänlaisiksi yleissivistäviksi ja kansalaistaitoja ja yhdenvertaisuutta kannatteleviksi keskuksiksi, joissa kirjallisuuden tarjoaminen ei enää ole ainut tehtävä”, sanoo Kähkönen. Kirjastojen roolia kasvattaa Kähkösen mukaan myös kirjakauppojen verkoston harventuminen. Tällöin lainauskorvausten rooli muodostuu yhä tärkeämmäksi kirjailijakunnalle.
Silvia Koski
Korona vaikutti etenkin aktiivisimpiin kulttuurin kuluttajiin
Noin puolet vastanneista oli kuluttanut koronapandemian aikana kulttuuria vähemmän kuin ennen, ja vain viisi prosenttia enemmän kuin ennen. Noin puolet oli muuttanut tottumuksiaan eli nauttinut eri kulttuurimuodoista kuin aiemmin. Ei ole yllättävää, että lähinnä kirjojen lukeminen ja suoratoistopalvelujen käyttö olivat yleistyneet. Eniten olivat muuttaneet käyttäytymistään ne, jotka aiemmin kuluttivat kulttuuria aktiivisimmin.
Vastausten perusteella valtaosa odottaa kulttuurin kuluttamistapojensa palautuvan pandemian jälkeen jokseenkin entiselleen. Pientä siirtymää kodin ulkopuolella tapahtuvasta kuluttamisesta kodin sisäpuolelle on ennakoitavissa. Tämäkin koskee eniten aktiivisia suurkuluttajia eli niitä, joilla vaihtoehtoja on aina ollut enemmän mielessä.
Taidealan saamia tukia pandemian aikana pidetään pikemmin liian pieninä (41 %) kuin liian suurina (10 %). Neljännes pitää tukia sopivina ja neljännes ei ota asiaan kantaa. Vasemmistoliiton (61 %) ja vihreiden (54 %) kannattajat moittivat eniten tuen pienuutta, mutta samalla kannalla on myös 30 % perussuomalaisista.
Korona-ajan kuormittavuudesta puhuu myös Silvia Koski, joka on perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen ja musiikin maisteri. ”Kulttuuriala on kärsinyt kohtuuttoman epäreiluista rajoituksista viimeisen kahden vuoden ajan. On selvää, että sillä oli merkittävän vahingollisia seurauksia ja että ala tarvitsee tukea.”
Laajaa tukea kulttuurin rahoitukselle verovaroista
Useilla kysymyksillä haettiin vastaajien kantaa taiteen rahoitukseen ja siitä päättämisen tapaan. Selvä enemmistö kannatti taiteen tukemista verovaroista, jotta siitä nauttiminen olisi mahdollista kaikille. Tämä osuus oli jopa hieman suurempi (63 %) kuin niiden osuus, joille kulttuurilaitosten tarjonta on henkilökohtaisesti tärkeää (55 %). Taiteen julkista tukea kannatti lähes puolet kaikkein passiivisimmistakin kulttuurin kuluttajista. Tulotasolla ei ollut vaikutusta. Kannattaa huomata, että kulttuurilaitosten merkitys näyttää kasvaneen vuodesta 2013: niiden tarjonnan itselleen tärkeäksi kokevien osuus on noussut 11 prosenttiyksikköä. Mahdollisesti pitkä koronasulku on tehnyt asian monille näkyväksi.
Myös puolueittain tarkasteltuna taiteen tukeminen verovaroista sai laajaa kannatusta. Perussuomalaiset on ainoa puolue, jonka kannattajien enemmistö ei puolla tätä. Silvia Koski huomauttaa, että esimerkiksi pienituloiset tai maaseudulla asuvat eivät välttämättä näe mieltä tukea verovaroin kulttuuripalveluita, joita eivät itse voi käyttää.
”Olen huolissani kulttuurin saavutettavuudesta ja sen tulevaisuuden näkymistä erityisesti maaseudulla”, sanoo Koski. ”Suomalaisille on tärkeää, että asuinpaikasta riippumatta jokaisella olisi tasa-arvoinen mahdollisuus harrastaa kulttuuria ja taidetta. Todellisuudessa mahdollisuudet eivät suinkaan ole olleet eivätkä tule olemaan tasa-arvoisia.” Koski painottaa, että kaupunkien ulkopuolella oleva kulttuuripotentiaali on otettava käyttöön ja suunnattava rahaa maakuntiin palvelemaan muitakin kuin suurimpien kaupunkien asukkaita.
Ei liene yllätys, että taiteilijoilta kysyttäessä kulttuurin merkitys korostui vielä enemmän. Peräti 97 % kannatti taiteen tukemista verovaroin. Sen sijaan taiteilijat eivät innostuneet ajatuksesta, että taidelaitosten tulisi tämän lisäksi hankkia nykyistä enemmän varoja suoraan yleisöltä: tätä kannatti vain 22 %. Kiinnostavaa kyllä, yleisö itse oli siihen paljon valmiimpi: yli puolet (53 %) kannatti ja vain 29 % vastusti. Tulotasolla oli vastauksiin jonkin verran vaikutusta, ja myös vastaajien puoluekanta heijastui jakaumaan. Kokoomuksen äänestäjistä kaksi kolmannesta kannatti ajatusta, sosialidemokraateista puolet ja vasemmistoliittolaisista kolmannes.
Sirpa Kähkösen mukaan kyselyyn vastanneiden laaja tuki kulttuurin rahoitukselle antaa toiveita kirjallisen kulttuurin selviämisestä läpi käsillä olevan murrosajan.
”Kulttuurityöntekijöille tarvitaan jatkossakin valtion ja säätiöiden rahoitusta. Erityisen tärkeää tämä on kirjallisuuden alalla, missä ei ole olemassa rakenteita, joihin kirjailijat voisivat kiinnittyä palkansaajiksi, toisin kuin esittävien taiteiden alalla”, sanoo Kähkönen.
Kokijat ja tekijät eivät olleet eri mieltä siitä, että taiteilijoiden tulisi kohdistaa sanottavansa enemmän yleisölle kuin kollegoille ja kriitikoille. Jokseenkin tätä mieltä oli yli 70 % sekä yleisöstä että taiteilijoista. Kuinka tähän päästäisiin, ei ole yhtä selvää. Eräs tapa, millä se voisi heijastua rahoitukseen, olisi yhteiskunnan kustantamien palvelusetelien käyttö sote-palveluiden tapaan. Tässäkin oltiin samoilla linjoilla, sillä puolet sekä yleisöstä että taiteilijoista hyväksyisi, neljännes vastustaisi. Ajatus tuntuisi vetoavan oikeistoon ja vasemmistoon yhtä lailla.
Kuka päättää taiteen rahoituksesta?
Ehdotus, että laajempien kansalaispiirien edustajien tulisi päättää taiteen rahoituksesta ammattilaisten rinnalla, sai kansalaisilta hyvin tasaisen kannatuksen. Puolet hyväksyi, neljännes vastusti, ja poliittiset erotkin olivat pieniä. Sen sijaan ammattilaiset itse olivat paljon epäilevämpiä: 64 % vastusti ja 27 % kannatti.
Vielä suurempi ero syntyi väitteestä: ”Rahoitusta tulee kohdistaa asiantuntijoiden ja toisten taiteilijoiden arvostamaan taiteeseen, vaikka sillä olisi pieni yleisö.” Kansalaisista vain neljännes oli valmis sen hyväksymään, yli puolet torjui väitteen. Aktiivisimpien taiteen harrastajien keskuudessa asetelma kääntyi, pienen yleisön taiteen rahoitusta suosi noin puolet. Taiteilijoista peräti 80 % kannatti ajatusta enemmän tai vähemmän. Ero suuren yleisön ja ammattilaisten välillä on epäilemättä merkitsevä, vaikka kysymys ei ottanutkaan kantaa siihen oleelliseen muuttujaan, kuinka paljon rahoitusta pienen yleisön taiteeseen olisi kohtuullista ohjata, ja vastaukset ovat siten hieman tulkinnanvaraisia.
Taiteilijoiden taloudellinen toimeentulo on tunnetusti epävarmaa ja monissa tapauksissa niin heikkoa, että he täydentävät tulojaan muilla tavoin. Kyselyssä tarjottiin vaihtoehtoa, että rahoitus kohdistettaisiin harvemmille taiteilijoille, jotta heidän työskentelyedellytyksensä paranisivat. Tämä ratkaisu ei saanut kansalta juurikaan tukea: vain 22 % kannatti ajatusta edes jossain määrin, toiset 23 % ei ottanut kantaa, ja 55 % oli ratkaisua vastaan. Kaikkein aktiivisimmat taiteen nauttijat erottuivat kuitenkin muista, sillä heistä käytännössä puolet olisi valmis keskittämään rahoitusta.
Taiteilijat itse olivat asiasta vielä varmempia kuin yleisö: 80 % vastusti ajatusta ja vain 12 % kannatti. Vaikuttaa selvältä, että taiteilijoiden tuloihin ei ole odotettavissa merkittäviä parannuksia lähiaikoina. Vaikka kokonaisrahoitus vastoin odotuksia nousisi, se ei heijastu tulotasoon niin kauan kuin alalle tulevien ja/tai rahoitusta saavien määrää ei rajoiteta.
Tiedon runsaudensarvi
Kyselyssä selvitettiin monia muitakin asioita, kuten syitä olla osallistumatta kulttuuritarjontaan tai teatterin vetovoimatekijöitä. Kysyttiin myös, mitä kulttuuripalveluita omalle asuinpaikkakunnalle toivottaisiin ja kuinka paljon olisi valmis matkustamaan kulttuuritapahtumiin. Lopuksi vastaajat saivat esittää näkemyksiään kulttuurijournalismista.
Vääriä vastauksia kysymyksiin ei ollut, eikä Kulttuurirahasto lähtenyt siitä, että kaikkien tulisi nauttia taiteesta, varsinkaan tietyllä tavalla. Juuri siksi vastaukset ovat arvokkaita kaikille, jotka pohtivat taiteen tehtäviä ja rahoitusta koko yhteiskunnan näkökulmasta.
Suomalaiset ovat laajalti taiteen rahoituksen takana, mutta toivovat, että tuloksena on taidetta, joka puhuttelee heitä itseään eikä pientä joukkoa. Sellaisena siihen oltaisiin valmiita käyttämään sekä verotuloja että aktiivisimmat myös omia varoja. Taidekentän tulisi nyt säilyttää vahva suhde ydinyleisöönsä, samalla kun löydetään tapoja kohdata yhä enemmän myös niitä, joille monet taiteen muodot ovat jääneet vieraiksi.
Nopea ja tarkka koronaviruspotilaiden tunnistaminen ja eristäminen ovat tärkeä osa pandemian hallintaa. Nykyinen koronavirusinfektion diagnoosi perustuu PCR-testiin, joka tunnistaa tarkasti ja herkästi koronaviruksen muista taudinaiheuttajista. PCR-testit soveltuvat kuitenkin huonosti suurten ihmismassojen seulontaan muun muassa tulosten hitauden ja korkean hinnan vuoksi.
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen ja lääketieteellinen tiedekunta sekä HUS suunnittelivat yhdessä hajukoirien tarkkuuden testaamiseksi kolmoissokkoutetun, satunnaistetun, kontrolloidun tutkimusasetelman, jossa kukaan testaajakolmikosta eli koirasta, koiraohjaajasta ja tutkijasta ei tiedä, mitkä haisteltavina olevista ihopyyhkäisynäytteistä ovat positiivisia ja mitkä negatiivisia. Tutkimuksessa selvitettiin myös yksittäisien tekijöiden vaikutusta hajukoirien tunnistamiskykyyn.
Kolmivaiheinen tutkimus on julkaistu BMJ Global Health -tiedelehdessä. Tutkimus tuo merkittävää lisätietoa hajukoirien käytöstä pandemiatorjunnassa.
Näytteiden tunnistamisprosentti yli 90, hajukoirien välillä vain pieniä eroja erottelukyvyssä
Tutkimuksen ensimmäisessä eli koulutusvaiheessa hajukoirat opetettiin tunnistamaan koronaviruspotilaan ihonäyte verrokin näytteestä. Useamman viikon harjoitusjakson jälkeen koirat siirtyivät harjoituskeskuksesta Helsinki-Vantaan lentokentälle tutkimuksen seuraaviin vaiheisiin.
Tutkimuksen toisessa vaiheessa neljä hajukoiraa suoritti validaatiokokeen, jolla ne osoittivat osaamisensa. Kokeen aikana kullekin hajukoiralle esiteltiin 420 näytteen sarja seitsemän päivän aikana maalis–huhtikuussa 2021. Näytteet olivat rinnakkaisia eli kukin koira sai haisteltavakseen identtisen setin, jossa oli 114 koronaviruspotilaan ja 306 verrokin näytettä. Näytteen antajien koronavirustilanne oli varmistettu PCR-tutkimuksella. Jokaisen koepäivän aikana kukin koira haisteli 20 näytesettiä, joissa oli kolme näytettä telineissä satunnaisessa järjestyksessä.
Hajukoirat tunnistivat näytteen oikeaksi 92-prosenttisesti. Niiden herkkyys tunnistaa koronavirusnäyte oli 92 prosenttia ja tarkkuus 91 prosenttia. Hajukoirien välillä todettiin vain pieniä eroja erottelukyvyssä.
Tutkimus vahvistaa aikaisempia löydöksiä hajukoirien kyvystä tunnistaa koronavirusinfektion saaneet henkilöt.
– Arvokasta tutkimuksessa oli laadukas koeasetelma. Näytemäärät olivat tarpeeksi suuria, ja kaikki koirat haistelivat identtisen näytesarjan, jolloin suorituksia voitiin verrata toisiinsa. Lisäksi koirat osasivat onnistuneesti myös ilmaista näytesettejä, joissa oli vain negatiivisia näytteitä. Tämä on tärkeää hajukoirien seulontatyössä. Merkittävänä etuna oli myös se, että näytteet kerättiin sairaalapotilaiden sijasta kotihoitoisilta potilailta. Lisäksi testaus tehtiin todellisissa olosuhteissa eikä laboratoriossa, kuvailee DogRisk-tutkimusryhmän johtaja ja seuraeläinten kliinisen tutkimuksen dosentti Anna Hielm-Björkman Helsingin yliopistosta.
– Erityisen vaikutuksen minuun teki se, että koirat suoriutuivat huonommin silloin, kun näytteet oli kerätty varianttiviruksen aiheuttaman taudin sairastaneilta. Selitys on yksinkertainen: koirat oli koulutettu alkuvaiheen virustyypillä, minkä vuoksi koirat eivät aina kelpuuttaneetkaan varianttinäytteitä positiivisiksi. Tämä paljastaa niiden erottelukyvyn uskomattoman tarkkuuden, kertoo professori, infektiosairauksien ylilääkäri Anu Kantele Helsingin yliopistosta ja HUSista.
Hajukoirista merkittävää apua lentokentillä ja satamissa
Tutkimuksen kolmas vaihe suoritettiin seulomalla Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajia ja henkilökuntaa. Hajukoirat tunnistivat oikein 98,7 prosenttia negatiivisista näytteistä.
Koronaviruspositiivisten vähäinen määrä esti tekemästä kunnollista arviota osuvuudesta, mutta koirien työmotivaationäytteiden perusteella positiivisten osuvuus olisi myös ollut 98,7 prosenttia. Työmotivaationäytteet ovat ennalta kerättyjä positiivisia näytteitä, joita koira ei ole ennen haistanut. Niitä tarjotaan koiran työn motivoimiseksi tilanteessa, jossa tutkittavien näytteistä tulisi muuten liian harvakseltaan positiivisia löydöksiä.
– Hajukoirat voivat tarjota merkittävän työkalun viruksen leviämisen rajoittamiseen pandemian aikana esimerkiksi lentokentillä ja satamissa. Edullisen, suuria näytemääriä tai ohikulkevaa ihmismassaa nopeasti seulovan menetelmän merkitys korostuu etenkin silloin, kun muu testauskapasiteetti on riittämätön, pohtii Anu Kantele.
– Ryhmämme jatkaa tutkimustyötään hajukoirien käytöstä yhteiskunnan apuna. Toivomme että tämä nyt julkaistu tutkimus edesauttaa varojen kohdentamista tämän toiminnan kehittämiseksi. On monia muitakin sairauksia, joiden tutkimuksissa voitaisiin hyödyntää koirien loistavaa hajuaistia, sanoo Hielm-Björkman.
Tutkimus tehtiin Suomen Kulttuurirahaston, Svenska Kulturfonden i Finlandin, Suomen Akatemian, Jane ja Aatos Erkon säätiön, Suomen Lääkäriliiton, Suomen Kennelliiton, Eläinsairaalaketju Evidensian, Wise Nose ry:n, Nose Academyn, Finavian, Vantaan kaupungin sekä apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkydön tuen avulla. Anna Hielm-Björkmanin tutkimusryhmän työtä on tuettu myös yksityishenkilöiden tekemillä lahjoituksilla yliopiston ja Kennelliiton yhteiseen koronakoirakeräykseen. Koirien koulutus tehtiin Wise Nose ry:n tiloissa.
Vaikka hanke on suunnattu erityisesti nuorille, siihen voi osallistua myös laaja yleisö.
– Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus, mutta viimeaikaisten tutkimusten mukaan nuoret itse eivät näe sitä aina kovin positiivisena. Ilmastonmuutos, luontokato sekä muu näköalaton uutistulva masentavat ja ahdistavat. Tulevaisuuteen voi kuitenkin vaikuttaa omilla tietoon perustuvilla valinnoillaan. Juuri tähän ratkaisukeskeiseen ajattelu- ja toimintatapaan Rahasto kannustaa hankkeessaan maakunnan nuoria tarttumaan, kertoo Etelä-Karjalan rahaston asiamies Päivikki Eskelinen-Rönkä.
Tutkijat korostavat, että kestävä elämä planeetallamme edellyttää valtavaa systeemistä muutosta tavoissamme käyttää luontoa ja luonnonvaroja.
– Matkalla muutokseen tarvitaan luovuutta ja uudenlaista luonnonlukutaitoa. Saimaa CarbonAct! haastaa pohtimaan miten hiili taiteessa ja tieteessä voisi edistää ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista. Tutkimme luonnon monimuotoisuutta sormet konkreettisesti hiilessä, kaikin aistein havainnoiden, kertoo tutkimusprofessori Kari-Matti Vuori.
Hankkeessa järjestettävissä työpajoissa etsitään hiilivarastoja Saimaan rannoilta ja työstetään niistä teoksia, joissa yhdistyvät taiteen ja tieteen menetelmät. Tutkijat ja maakunnan taiteilijat työskentelevät yhdessä Kimpisen lukion opiskelijoiden kanssa tutkien ja työstäen luonnosta vapaasti kerättävissä olevasta hiilipitoisesta materiaalista hiilitiede- ja taideteoksia näytteille asetettavaksi. Suunnitteilla on kaksi työpajaa ja niihin liittyvää näyttelyä.
Ensimmäinen, Puu puhdistaa -tiedetyöpajanäyttely, on lukiolaisten, tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyönä tuottama tiedekasvatuksen demonstraatio, jossa kerrotaan, miten tutkimus uppopuiden ekologiasta ratkaisee vesiensuojelun ongelmia ja rohkaisee ilmasto- ja luontotekoihin.
Toinen on CarbonAct-taidetyöpajanäyttely ja siinä on taiteilijoiden, lukiolaisten ja tutkijoiden yhteisen ideoinnin tuloksena syntyneitä taideteoksia, jotka voivat olla erilaisia luonnon hiilimateriaaleista koottuja teoksia, installaatioita tai tilataideteoksia. Soveltuvin osin puusta työstettyjä taideteoksia pyydetään suunniteltavaksi niin, että ne voitaisiin upottaa myöhemmin ympäristötaiteeksi veden alle.
Työpajojen lisäksi Saimaa CarbonAct!-työpajalaiset toteuttavat syksyllä 2022 ilmastotempauksenLappeenrannan Rantaraitilla. Tempauksessa Rantaraitin hiiliaarteiden elonkirjoa, ilman ja vesien puhtautta sekä ihmisen terveyttä vaalivat biologiset ihmeet tuodaan kaikkien nähtäväksi ja oivallettavaksi. Tempauksen toteutusaika ilmoitetaan myöhemmin – Stay tuned!
Taidetestaajissa kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset pääsevät vierailulle esimerkiksi teatteriin, oopperaan, taidemuseoon tai sinfoniaorkesterin konserttiin. Suomen Kulttuurirahaston lisäksi ohjelmaa rahoittavat Svenska kulturfonden sekä opetus- ja kulttuuriministeriö eduskunnan päätöksellä.
– Myös kouluissa toivotaan, että Taidetestaajat saisi pysyvän rahoituksen. Toiminnan koetaan lisäävän lasten kulttuuristen oikeuksien tasa-arvoista toteutumista. Tuoreessa koulukyselyssämme vain 22 % vastaajista toteaa, että koulu olisi pystynyt tekemään vastaavia taidematkoja ilman Taidetestaajia, kertoo Taidetestaajat-toiminnan päällikkö Joonas Keskinen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.
Kyselytuloksia tukee koulujen ilmoittautumisprosentti lukuvuodelle 2022–2023, joka oli jälleen kerran täysi sata. Mukana on siis jokainen Suomen yläkoulu.
– Kyllä Taidetestaajat-vierailut ovat erittäin tervetulleita ja tarpeellisia oppilaiden tasavertaisuuden sekä opetussuunnitelman toteutumisen kannalta. Että tulisi esimerkiksi sitä draamaakin nähtyä. Ei tällaisella pienellä maalaispaikkakunnalla ole taidelaitoksia, joten vierailujen järjestäminen omin voimin olisi todella kallista, toteaa opettaja Riikka Vuorinen Askolan koulusta.
Oppilaiden vanhemmilta ei enää saa kerätä rahaa luokkaretkiin, joten koulun ulkopuolelle suuntautuvia retkiä ei nykykoulussa ole juurikaan mahdollista järjestää. Taidetestaajat-toiminnan rahoitus kattaa sekä kouluryhmien pääsyliput että matkakustannukset, joten vierailumatkat tuovat kaivattua vaihtelua koulujen arkeen sekä harvinaisia mahdollisuuksia luokan ryhmäytymiseen.
– Bussillinen yhteislaulavia ja nauravia nuoria ilahduttaa myös meitä koulun aikuisia, kommentoi eräs koulukyselyyn vastannut opettaja. Kyselyn perusteella vierailujen koetaan myös lisäävän yleissivistystä sekä madaltavan kynnystä taiteen äärelle.
– Kun on kerran käynyt teatterissa tai konsertissa, ja tietää, miten siellä toimitaan, on sinne helpompi mennä uudestaankin vaikkapa perheen tai ystävien kanssa. Tätä ei tapahdu välttämättä heti, mutta vierailu jättää muistijäljen, joka saattaa kantaa hedelmää vuosienkin päästä, toteaa Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.
Kaiken kaikkiaan 94 % kuntiin lähetetyn kyselyn ja 88 % kouluihin lähetetyn kyselyn vastaajista piti Taidetestaajat-toimintaa tärkeänä tai erittäin tärkeänä. Lukuvuonna 2022–2023 kahdeksasluokkalaisille tarjoavat elämyksiä yhteensä 65 taidealan organisaatiota eri puolilla Suomea. Vierailukohteet valitaan vuosittain järjestettävän avoimen haun kautta.
Kaudella 2022–23 kaikille kahdeksasluokkalaisille tarjotaan kaksi taidevierailua. Tänä vuonna koulut saivat ensimmäistä kertaa valita itse, haluavatko ne osallistua kahdelle lähivierailulle omassa tai naapurimaakunnassa vai yhdelle lähi- ja yhdelle valtakunnalliselle vierailulle; muualta Suomesta Helsinkiin tai Uudeltamaalta muualle Suomeen. Kouluista 62 % valitsi valtakunnallisen vierailun, jossa matkataan muualta Suomesta Helsinkiin, ja uusmaalaisista 8.-luokkalaisista 37 % päätti lähteä taidevierailumatkalle Tampereelle, Turkuun tai Lahteen.
– Peruskoulun yksi ydintehtävistä on tarjota oppilaille mahdollisimman laaja yleissivistyksen perusta. Tämä oikeus kuuluu kaikille suomalaisille lapsille – myös kieli- ja muiden vähemmistöjen edustajille. Toivomme tietysti, että myös tulevilla sukupolvilla on tasa-arvoinen mahdollisuus kokea laadukasta taidetta, eikä Taidetestaajat-toiminta jää vain hienoksi määräaikaiseksi hankkeeksi, sanoo Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung.
Yksi toiminnan keskeisistä tavoitteista on kehittää Suomen taidekentän osaamista ja kartuttaa tietoa nuorista taiteen yleisönä. Taidevierailujen jälkeen nuoret harjoittelevat oman mielipiteen ilmaisua arvioimalla teoksen tätä varten luodulla sovelluksella. Arviot julkaistaan lähes reaaliaikaisesti Taidetestaajien verkkosivuilla.
– Suomen taidekenttä on oppinut nuorilta kerätyn palautteen avulla paljon yläkouluryhmien kohtaamisesta, ja osaa vuosi vuodelta kehittää yhä paremmin nuoria puhuttelevaa sisältöä, iloitsee päällikkö Joonas Keskinen.
Ihmisen suhde toiseen, tuttuus ja vieraus, paikallisuus ja arkikulttuuri ovat teemoja, joista syntyy Jaakko Aution hyppysissä kokemuksellisia ääni-installaatioita. Hän haluaa tuoda taiteensa ihmisten keskuuteen, sinne mistä se on lähtöisinkin.
Autio vietti suuren osan lapsuuttaan Afrikassa, Senegalissa, jonne hänen perheensä muutti vanhempien työn perässä. Siellä hän ymmärsi, mitä paikallinen sanonta, ”minä olen, koska sinä olet”, konkreettisesti tarkoittaa.
– Senegalissa kaikki aukeaa keskinäisten suhteiden kautta ja yksityisyyden käsite poikkeaa länsimaisesta. Sain tutustua paikalliseen musiikkiin ja vuosisatojen aikana jalostuneeseen kulttuuriin, joka tuo ihmiset yhteen. Todistin sitä, kuinka tärkeää on heittäytyä ja paljastua, hän sanoo.
Koko perhe muutti Ylivieskaan, kun Autio oli 11-vuotias, mutta hänen oli vaikea sopeutua. Autio ei ollut koskaan käyttänyt sukkia, eikä kammannut hiuksiaan. Suomea hän puhui ranskalaisittain ääntäen. Nyt Autio kokee, että tuosta vieraudentunteesta on tullut pääoma, jota hän hyödyntää taiteessaan.
– Jos on 11-vuotiaana muuttanut Senegalista Ylivieskaan, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin miettiä, miten löytää merkityksellisen elämän. Kohtalo paiskasi minut kahden maan kansalaisuuteen, ja sen ansiosta minun on helppo löytää paikkani ulkomailla. Olen oppinut erottamaan milloin pelko on omaa pelkoa, milloin kannattaa heittäytyä ja milloin ei, hän sanoo.
Taiteen tekijä ja sosiaaliantropologi
Autio työskenteli teatterialalla ennen kuin ryhtyi tekemään taidetta omaehtoisesti. Äänitaiteilijana hän kokee olevansa tarinankertoja tai koollekutsuja. Autio tuo harvoin itseään esille, vaan antaa mieluummin muiden äänten kuulua teoksissaan.
– Olen ennemminkin sosiaaliantropologi, joka näkee olemassa olevassa kulttuurissa jotain arvokasta ja tuo sen esille. Vanhempani ovat työkseen ratkoneet jokapäiväisiä asioita, mutta minua kiehtoo, mitä tehdä sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty. Olen tuota mahdollisuutta toteuttaessani terveempi ihminen ja ajelehdin vähemmän, hän toteaa.
Vaikka ääni onkin Autiolle luontevin taiteen tekemisen muoto, hän yhdistää teoksiinsa myös visuaalisia elementtejä. Mikkelin Taidehallissa kesällä 2021 nähdyssä Äänen aika II -teossarjassa Aution luomat äänet muodostivat kaksimetrisen vesialtaan pintaan geometrisia kuvioita. Hänen käyttämänsä, hahmoja etäisesti muistuttavat kaiuttimet tuovat tilaan inhimillisen ulottuvuuden.
Narvassa omaa identiteettiä peilaamassa
Autio työskentelee tällä hetkellä NART-taideresidenssissä Viron Narvassa, jonne hänelle myönnettiin Kulttuurirahastolta kolmen kuukauden residenssiapuraha. Autiolle tuli yllätyksenä, että narvalaisista jopa 96 % puhuu äidinkielenään venäjää. Barokkityylinen kaupunki tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa lähes kokonaan, ja tilalle rakennettiin nykyinen, neuvostohenkinen Narva. Alkuperäinen väestö vaihdettiin venäläisiin.
Tälle vuodelle Autiolla on suunnitteilla ainakin viisi erillistä teoskokonaisuutta. Narvassa Autio toteuttaa paikallisten kuorojen kanssa Where we are -teoksen, joka tulee esille NART-residenssiin kesällä 2022 ja Tartossa sijaitsevaan Galleria Kogoon syksyllä 2022.
– Narvalaisille kysymys omasta kotimaasta on vaikea ja täällä olen saanut peilata omaa identiteettiäni paikalliseen. Tekeillä oleva teos pohjautuu väljästi Maamme-lauluun, Mu Isamaa, joka on Virolla ja Suomella melodialtaan lähes identtinen. Sen avulla pyrin luomaan esteettisen elämyksen, jossa voimme hetkellisesti tunnistaa ja muistaa maailman, jota eivät leimaa vastakkainasettelut ja ristiriidat, sanoo Autio.
Äänitaiteilija Jaakko Autio sai apurahan vuonna 2022 taiteelliseen työskentelyyn NART-residenssissä Virossa.
Viime aikaiset kriisit kuten pandemia, Ukrainan sota, ilmastokriisi ja Brexit heijastuvat ihmisten elämään globaalisti. Ne myös synnyttävät konkreettisia sekä moraalisia esteitä ihmisten liikkumiselle yli kansallisten rajojen.
Kasvava epävarmuus ja liikkumisen esteiden ilmaantuminen on vaikuttanut ihmisiin paitsi käytännön- myös tunnetasolla, mikä on valtiotieteiden tohtori Anna Simolan mukaan jäänyt tieteellisissä tutkimuksissa vähemmälle huomiolle.
Simola toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja kuuluu siellä toimivaan Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköön. Koronakeväänä 2020 yksikön tutkijat keräsivät kirjoituksia Suomessa ja Belgiassa asuvilta maahanmuuttajilta, joiden yli 65-vuotiaat omaiset elävät toisessa maassa. Kirjoituksissa vastaajia pyydettiin kuvailemaan, millaista ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtiminen on poikkeuksellisessa tilanteessa ollut.
– Aineisto osoittaa, että ihmisten kokemukset ovat olleet todella voimakkaita ja emotionaalisesti raskaita, Simola sanoo.
Yksilöiden kokemukset auttavat ymmärtämään ilmiöitä
Myös Simolan uusi, tohtorinväitöksen jälkeinen tutkimus käsittelee käynnissä olevien kriisien vaikutuksia EU-maissa asuvien, ylirajaisten perheiden kokemuksiin. Hanke käynnistyi syksyllä 2021 Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön apurahan turvin. Joulukuussa 2021 Simolalle myönnettiin säätiöiden Post Doc -poolin apuraha, jonka avulla hän saattaa tutkimuksen päätökseen.
Perheillä Simola viittaa tässä yhteydessä syntymäperheisiin, ja tarkemmin ottaen tilanteeseen, jossa eri sukupolvet asuvat eri maissa työstä johtuvan maastamuuton seurauksena. Hän aikoo käyttää narratiivista tutkimusmenetelmää, ja pyytää tutkimukseen osallistuvia kertomaan kokemuksistaan epävarmoissa olosuhteissa.
– Ihmisten tarinoiden kautta pääsee käsiksi isoihin asioihin ja voi nähdä, kuinka suuret ilmiöt vaikuttavat yksilöiden kokemuksiin. Tämänkaltaisen tutkimuksen kiinnostus kohdistuu voimiin, jotka sitovat ihmisiä toisiin ihmisiin ja paikkoihin, eikä siihen, kuinka he käytännössä toteuttavat perhe-elämää esimerkiksi teknologian avulla. Sitä on tutkittu paljon, tunnepuolta ei niinkään, Simola sanoo.
Tukikohta Euroopan solmukohdassa
Simola asuu Belgiassa, jossa hän työskentelee vierailevana tutkijana Leuvenin UCLouvain-yliopistossa. Myös tutkimushanke sijoittuu Belgiaan, jonka pääkaupunki Bryssel on Euroopan solmukohta. Tämä mahdollistaa useiden maahanmuuttajaryhmien tutkimisen samassa kontekstissa. Simola aikoo haastatella suomalaisten ja espanjalaisten lisäksi brittejä, vaikka maa ei enää kuulukaan Euroopan Unioniin.
– Heidän kohdallaan tarkastelen, mitä tarkoittaa, kun raja nousee sinne, missä he ennen liikkuivat vapaasti. Kriisit luovat epävarmuutta ja esteitä suhteessa matkustamiseen ja liikkuvuuteen, ja muuttavat ihmisten kokemusta rajat ylittävästä perhe-elämästä, jota he ovat aikaisemmin voineet vapaasti, turvallisesti ja joustavasti toteuttaa, hän selventää.
Simola uskoo, että tekeillä oleva tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin niitä haasteista, joita ylirajaiset perheet pandemian tyyppisten kriisien yhteydessä kohtaavat. Tästä on apua politiikan teossa esimerkiksi silloin, kun on tarpeen pohtia erilaisia rajoitustoimia esimerkiksi matkustamisen osalta. Aihe koskettaa läheisesti Simolan omaa arkea.
– Minullakin on perhe ja lähes satavuotias isoäiti Suomessa. Oma kaikupohja auttaa suunnittelemaan tutkimusta ja tunnistamaan asiat, joilla on aiheen kannalta merkitystä. On etuoikeus saada tehdä tutkimusta itseä kiinnostavasta aiheesta, hän toteaa.
UWC-kouluja on tällä hetkellä 18 neljällä eri mantereella. Opiskelijat suorittavat kouluissa International Baccalaureate (IB) -tutkinnon ja kouluissa painotetaan vahvasti myös kokemuksellista oppimista, palvelutyötä, kulttuuria ja urheilua. 13 maailmalle matkaavan lukiolaisen lisäksi yksi nuori pääsee kahden viikon mittaiselle lyhytkurssille ensi kesänä.
Viime vuonna koronapandemia rajoitti koulujen mahdollisuuksia ottaa opiskelijoita vastaan ja haussa oli vain Euroopan kohteita. Tänä vuonna mukana olivat jälleen myös Euroopan ulkopuoliset kohteet.
– Hakemuksia tuli tänä vuonna yhteensä 145, mikä on selkeästi enemmän kuin viime vuonna. Korona näytti kuitenkin vaikuttavan hakijoihin edelleen siten, että suurimmalla osalla Euroopan koulut olivat kärkisijoilla kouluvalinnoissa, kertoo UWC-toimikunnan sihteeri Tiia Tihinen.
Tästä huolimatta ensi lukuvuonna suomalaisia lukiolaisia lähtee maailmalle aina Yhdysvaltoja, Intiaa ja eteläistä Afrikkaa myöten.
Bina Chatterji lähtee avoimin mielin historialliseen Mostariin
Bina Chatterji
– En halua odottaa liikoja tulevilta vuosilta uudessa maassa ja uudessa koulussa, sillä haluan suhtautua kaikkeen avoimin mielin. Tiedän, että pieniltä ongelmilta on vaikea välttyä, mutta uskon UWC-kokemuksen kasvattavan minua paljon ihmisenä, pohtii Bina Chatterji, tamperelainen lukiolainen, joka viettää lopun lukiotaipaleestaan UWC Mostarissa Bosnia-Hertsegovinassa.
Chatterji on kiinnostunut historiasta ja englannin kielen kirjallisuudesta ja näkee itsensä tulevaisuudessa kirjoittavan yhteiskunnallisesti kantaa ottavia kirjoja. Kokemukset näyttelijänä eri kuvauksissa ja teatterissa vetävät kohti elokuvaohjaajan uraa. Lukiolainen kokee tärkeäksi sen, että tulevaisuuden työ olisi merkityksellistä, edistäisi tasa-arvoa ja tukisi ja inspiroisi muita ihmisiä. Tällä hetkellä ajatukset ovat kuitenkin tiiviisti tulevissa lukiovuosissa.
– Kävin peruskoulun kansainvälisessä koulussa ja aloin ikävöidä sitä, kun aloitin lukion kokonaan suomalaisessa koulussa. Lisäksi olen aina halunnut kokea niin sanotun ”sisäoppilaitoksen” elämää ja sen, millaista on asua muiden opiskelijoiden kanssa. Koulun opiskelijoista voi tulla kuin toinen perhe, ja perus oppitunnitkin ovat varmasti kiinnostavia, kun luokassa on opiskelijoita niin monesta maasta. Bosnia ja Hertsegovinalla on paljon historiaa takana, josta odotan oppivani lisää.
Erika Nikolan lukiopolku vie maailman toiselle puolen
Erika Nikola
– Aika harvoin saa mahdollisuuden päästä kokemaan elämänmenoa kirjaimellisesti toisella puolella maailmaa, toteaa oululainen Erika Nikola, joka jatkaa tammikuussa 2023 lukio-opintojaan eteläisessä Afrikassa.
Waterford Kamhlaba UWC sijaitsee Eswatinissa, Mosambikin ja Etelä-Afrikan välissä. Koulu perustettiin aikoinaan vastalauseena Etelä-Afikassa vallinneelle rotuerottelulle. Opiskelijoiden oppimista ja palvelutyötä tuetaan yhteistyöllä paikallisten toimijoiden, kuten pakolaisleirin ja naapurustossa sijaitsevien hoitoyksiköiden kanssa.
– Kansainvälisyys ja erilaiset kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua ja UWC tarjoaa mahdollisuuden haastaa itseään ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Eswatinissa kiinnosti sen kulttuuriympäristö, sen oppilaille suomat laajat vaikutusmahdollisuudet ja yhteydet paikallisiin vaikuttajiin. Maan kaunis luonto oli suuri plussa, kertoo ympäristöbiologiasta, metsätaloudesta ja lääketieteestä kiinnostunut Nikola.
– Odotan todella paljon keskusteluja uusien ihmisten kanssa. Tavoitteeni on haastaa omaa maailmankuvaani ja tulla itsekin paremmaksi keskustelijaksi. Toivon saavani uusia ystäviä ja kokemuksia, joita lukiovuodet Suomessa eivät ehkä olisi suoneet.
Valitut stipendiaatit 2022
UWC Adriatic, Italia
Kettunen Tim, Helsinki
UWC Atlantic College, Wales
Koskinen Hilma, Espoo Kujala Eero, Lappeenranta (Suomen Kulttuurirahasto / Davis-UWC Dare to Dream -stipendiaattina)
UWC Red Cross Nordic, Norja
Karlsson Inka, Helsinki (Föreningen Konstsamfundet rf, Lisi Wahl stiftelse för studieunderstöd sr, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne sr ja Svenska folkskolans vänner rf -säätiöiden stipendiaattina) Kontinen Henni, Juva
Huttunen Enni, Rauma (Svenska Kulturfondenin stipendiaattina)
UWC Robert Bosch College, Saksa
Saarinen Ellen, Helsinki
UWC Mahindra College, Intia
Knuth Olga, Helsinki
UWC in Mostar, Bosnia-Hertsegovina
Chatterji Bina, Tampere
UWC-USA, Yhdysvallat
Legeza Katja, Helsinki Wirta Thomas, Espoo (Segerstråle-stipendiaattina)
Waterford Kamhlaba UWC, Eswatini
Nikola Erika, Oulu
UWC Costa Rica
Ramos Serrano Malva Elvira, Ekenäs
ActionXChange Spain, Espanja
Kesti Oona, Espoo (Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin UWC lyhytkurssi-stipendiaattina)
Vehnä, ohra ja ruis sisältävät gluteeni-nimistä proteiinia. Noin parille prosentille väestöstä se aiheuttaa ohutsuolen suolinukkaa vaurioittavan tulehdusreaktion eli keliakian.
Kati Juuti-Uusitalo (vas.) ja Katri Kaukinen.
Gluteenia välttelee kuitenkin huomattavasti suurempi määrä ihmisiä kuin varsinaiset keliaakikot. Monet kokevat elävänsä terveemmin ilman vehnää, ohraa ja ruista, ja trendi on rantautunut Suomeenkin.
– Ihmisillä voi olla vilja-allergioita ja myös keliakiasta riippumatonta gluteeniherkkyyttä, mutta suurin osa viljoihin liittyvästä hypestä ei perustu tutkittuun tietoon, sanoo Tampereen yliopiston keliakiatutkimuskeskuksen johtaja, sisätautiopin professori Katri Kaukinen.
– Viljoissa on kuituja, vitamiineja ja hivenaineita. Ne ovat ihmiskunnalle tehokas tapa tuottaa paljon energiaa väestön tarpeisiin. Voikin kysyä, onko viljojen välttämisestä ihmiselle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Suomessa on laajoja epidemiologisia aineistoja, joiden avulla asiaa voidaan selvittää. Tätä keliakiatutkimuskeskuksessa on nyt ruvettu Kaukisen johdolla tekemään.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys 2000–2011-pitkittäistutkimuksessa on laajasti seurattu aikuisväestön terveyden kehitystä. Noin neljää tuhatta ihmistä on haastateltu ruokatottumuksista, ja heiltä on otettu veri- ja virtsanäytteitä. Myös heidän genomiaan on osin tutkittu.
Aineistosta voidaan erotella keliaakikot niistä, jotka välttävät gluteenia muuten vain. Samalla nähdään, onko gluteenin välttämisestä ollut ihmisille hyötyä.
– Olen lähtökohtaisesti aika kriittinen, mutta kohta saadaan tuloksia ja nähdään, miten asia on, Kaukinen toteaa.
Tampereen keliakiatutkijat yrittävät myös haarukoida entistä parempia diagnostisia keinoja, jotta keliaakikkojen perheenjäsenistä tunnistettaisiin erityisruokavaliota tarvitsevat.
– Keliakiaan on hyviä mittareita, mutta ne eivät tunnista kaikkia eivätkä varsinkaan taudin varhaisvaiheessa.
Parannetut mittarit voisivat esimerkiksi tunnistaa merkkiaineita verestä, virtsasta ja ulosteesta. Hyödyllinen voisi myös olla monta eri osatekijää yhdistävä riskilaskuri.
Myös hoitopuolella riittää tutkittavaa. Suolinukan tulehdusreaktion on ajateltu ajan oloon paranevan, kun keliaakikko luopuu viljojen syönnistä.
Viime aikoina on kuitenkin huomattu, ettei suolinukka täysin korjaannu. Osin sen vauriot voivat olla keliakiaan kuuluvia synnynnäisiä poikkeamia. Tällöin ravintoaineiden imeytyminen olisi keliaakikoilla pysyvästi häiriintynyt, ja he saattavat tarvita lääkitystä tai ravintolisiä läpi elämän.
Suolinukan pysyvien haittojen tutkimusta johtaa Tampereen yliopistossa bioteknologian yliopistonlehtori Kati Juuti-Uusitalo.
Väitöskirjaohjattava Valeriia Dotsenko (vas.) ja Keijo Viiri.
Lääkitystä puolestaan tutkii Tampereen yliopiston keliakiatutkimuskeskuksessa molekyylibiologian dosentin, akatemiatutkija Keijo Viirin ryhmä. Se tekee yhteistyötä saksalaisen lääkeyrityksen kanssa ja tutkii saksalaisten kehittämää lääkettä, joka estää ohutsuolen transglutaminaasi-entsyymin eli TG2:n toimintaa.
– Gluteenissa oleva gliadiini laukaisee keliaakikoilla tulehduksen. TG2 on normaali ihmisen ohutsuolen proteiini, joka muokkaa gliadiinia niin, että sen glutamiinit muuttuvat glutamaatiksi. Keliaakikot saavat tällä tavoin muuttuneesta gliadiinista tulehdusreaktion. Hypoteesin mukaan tulehdusreaktiota ei tule, kun TG2:n toiminta estetään, Viiri selittää lääkkeen toimintamekanismin.
Alustavissa kliinisissä kokeissa lääke on toiminut hyvin ja näyttäisi estävän gluteenin aiheuttavat vauriot.
Viirin ryhmä on kuitenkin havainnut, että suolen rakenteen mikroskooppinen tarkastelu eli histomorfometrinen tutkimus ei aina kerro suolen toimintakyvystä vaan tähän tarvitaan geenien aktiivisuuksien mittausta eli niin sanottua molekulaarista histomorfometriaa.
– Keliaakikon suoli voi näyttää normaalilta, mutta molekyylitasolla katsottuna suolen pinta on vaurioitunut niin, että esimerkiksi hivenaineet eivät kunnolla imeydy.
Viirin ryhmä tutkii lääkeyrityksen keräämästä aineistosta potilaiden ja verrokkien suolen geenien aktiivisuutta. Samalle he seuraavat, miten lääkkeen parantava vaikutus näkyy verenkierrossa mahdollisesti kohentuneena ravinteiden, hivenaineiden ja vitamiinien tasona.
Tarkoitus on selvittää, toimivatko lääkeyrityksen TG2-estäjät molekyylitasolla niin hyvin kuin ne toimivat mikroskooppitasolla.
Jos lääke toimii molekyylitasollakin hyvin, niin voisivatko keliaakikot siis ruveta syömään normaalisti kotimaisia viljoja?
– En ole lääkäri vaan tutkija, joten en uskalla tuohon ottaa kantaa. Mutta gluteenittomallakin ruokavaliolla pieniä gluteenimääriä tulee väkisin, ja herkimmillä keliaakikoilla tämä niin sanottu taustagluteeni aiheuttaa oireita, Viiri sanoo.
– Myös ulkomaanmatkoilla on vaikea välttää gluteenia. Jatkuva lääkitys voisi siis helpottaa keliaakikkojen elämää, vaikka he eivät luopuisikaan ruokavaliostaan.
Professori Katri Kaukinen ja dosentti Kati Juuti-Uusitalo saivat 250 000 euron apurahan vuonna 2022 ravinnon gluteenin aiheuttamia terveysvaikutuksia ja haittoja käsittelevään tutkimukseen.
Dosentti Keijo Viiri ja työryhmä saivat 200 000 euron apurahan vuonna 2022 ravinnon gluteenin aiheuttamia molekyylitason vaurioita ja hoitoa keliakiassa käsittelevään tutkimukseen.
Pukusuunnittelua 35 vuotta, yli sadan produktion näyttämöpuvut ja kymmeniätuhansia suunniteltuja vaatekappaleita. Pitkän linjan pukusuunnittelija, taiteen maisteri Pasi Räbinä tuntee materiaalit ja niiden käsittelytekniikat. Vuodesta 1991 päätoimisesti Oulun kaupunginteatterissa työskennellyt pukusuunnittelija on koko uransa ajan työskennellyt myös itsenäisenä taiteilijana ja muotoilijana ja tullut palkituksi näyttämöpukujen uudistajana ja edelläkävijänä.
– Olen kehittänyt johdonmukaisesti erilaisia materiaalinkäsittelytekniikoita ja päässyt siten lähemmäs kädenjälkeä, jossa kangas itsessään on kiinnostava, Räbinä kertoo.
Nyt Pasi Räbinä on käynnistämässä juuri saamallaan apurahalla hankkeen, jossa hän tutkii tulevaisuuden ekologisia vaatemateriaaleja käytettäväksi pukusuunnittelussa. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja luonnonvarojen ylikulutus edellyttävät nopeaa muutosta kaikilla yhteiskuntamme tasoilla. Myös satoja ja tuhansia vaatekappaleita teatteriesityksiin ja oopperateoksiin suunnittelevan pukusuunnittelijan toimenkuvassa tätä aihetta on pohdittava vakavasti: mitä suunnittelija voi tulevaisuudessa suunnitella, mitä materiaaleja puvustuksissaan käyttää ja mitä tehdä sadoilla puvuilla esityskaaren loputtua.
– Suunnitelmani on pioneerihanke, jollaista ei Suomessa ole ennen toteutettu. Tavoitteeni on nostaa kestävän kehityksen tietoisuutta alallamme näkyväksi, Räbinä kertoo.
The Addams Family, Oulun kaupunginteatteri 2015-16: Aaveen (tanssija) rokokoopuku, kerroksellinen kreppipainanta. Kuva: Kaisa Tiri
– Tulevaisuuden haasteena on, miten voimme vähentää tekstiilijätettä luontoa kuormittamatta. Keskeistä on mielestäni vaikuttaa jo varhaisessa vaiheessa suunnittelijan työskentelyyn ja miettiä pukujen valmistusprosessissa, millaisia materiaaleja kestävän kehityksen ja kiertotalouden kannalta olisi järkevää käyttää. Kiertotalous ei tarkoita tutkimuksessani pelkästään kierrätystä, vaan kokonaisvaltaisesti uudenlaista lähestymistapaa vaatekappaleiden ja materiaalien valmistuksessa. Ideana on pyrkiä siihen, että suurin osa puvustuksen vaatekappaleista saadaan uusiokäyttöön. Tavoitteeni on kehittää pukusuunnittelijoiden käyttöön malli ja työtapa, jossa esityksen puvut suunnitellaan pitkäikäisiksi ja kierrätettäviksi.
Suomessa ollaan vaate- ja tekstiiliteollisuudessa Pasi Räbinän mukaan uusien ekologisten kuitumateriaalien kehityksessä uranuurtajia. Metsä Group ja Stora Enso kehittelevät tulevaisuuden materiaaleja sekä innovaatioita. Spinnova Oy on suomalainen uranuurtaja puupohjaisen selluloosan kehittämisessä tekstiilikuiduksi Ioncell-menetelmällä. Kiertotalouden ja kierrätyksen näkökulmasta myös suomalainen Infinited Fiber Company on tuotekehityksessään jo pitkällä tekstiilijätteen uudelleen hyödyntämisessä tekstiilikuiduksi.
– Näiden yritysten tavoitteena on tehdä ympäristöystävällisempiä sekä vähemmän luontoa kuormittavaa kangasmateriaalia. Aion tutkimuksessani perehtyä niiden toimintaan ja valmistustapoihin ja soveltaa sitä näyttämöpukujen suunnitteluun, Pasi Räbinä kertoo.
Tait. maisteri Pasi Räbinä sai 17 500 euron apurahan vuonna 2022 ekologisten materiaalien käyttöä pukusuunnittelussa käsittelevään tutkimukseen .
