Ilmastoitu Suomi
Koneellinen ilmanvaihto kehittyi pilvenpiirtäjien myötä: korkeuksissa ikkunan avaaminen olisi ollut vaarallista, joten raitista ilmaa piti saada muilla keinoin. Suomeen ei pilvenpiirtäjiä rakennettu, mutta amerikkalaista tyyliä ihailtiin ja matkittiin. Sitä pidettiin kansainvälisyyden ja vallan merkkinä.
Seija Linnanmäki tutkii, kuinka koneellinen ilmanvaihto tuli Suomeen ja yleistyi täällä toisen maailmansodan jälkeen.
Uudenlainen ilmanvaihto oli yksi vallan merkeistä ja ensimmäisten joukossa sellainen rakennettiin Teollisuuskeskus Oy:n toimistotaloon osoitteessa Eteläranta 10, Palacen taloon. Sinne valittiin uusi Carrier Weathermaster -järjestelmän suutinkonvektori-ilmastoinnin, ensimmäisenä Euroopassa. Nykyään suutinkonventorijärjestelmää ei enää juuri käytetä sen viheltävän äänen takia.
– Palaceen houkuteltiin julkkiksia, mutta hotellikerrokseen ei kuitenkaan rakennettu Carrier-järjestelmän ilmanvaihtoa. Ajateltiin, että hotellissa nukkuvat ”maaseututehtaiden tirehtöörit” olivat tottuneet hiljaisuuteen, eivätkä saisi unta ilmanvaihdon vihellyksessä, Linnanmäki kertoo. Hotelliin rakennettiinkin tavalliset lämpöpatterit.
Luksusta pula-aikaan
Ilmanvaihtojärjestelmän hankkiminen Yhdysvalloista pian sodan jälkeen ei ollut aivan yksinkertaista: USA:lla oli vientikielto ja Suomella tuontikielto Yhdysvalloista. Kaikkiin osiin merkittiin tarkasti, että ne piti käyttää Suomessa. Osan teki Valmet.
– Samalla osaamisella kuin lentokoneiden potkurit tehtiin puhaltimet. Valmetin Lentokonetehtaalta olivat sodan jälkeen loppuneet tilaukset, joten ilmastointiteknologia nähtiin tehtaan pelastajana.
Rakennuttajat pohtivat myös tavallista koneellista ilmanvaihtoa, mutta tulo- ja menoilman kanavat olisivat lisänneet huonekorkeutta. Raha ratkaisi: Carrier-järjestelmän ansiosta kerroskorkeus on matala, joten taloon saatiin yksi kerros enemmän ja siis enemmän ulosvuokrattavaa toimistotilaa.
Arkkitehtuuri ja ilmanvaihto
Pienet sähkömoottoreilla toimivat ilmanvaihtojärjestelmät kehittyivät jo 1920-luvulla. Helsingin ensimmäinen koneellisella ilmanvaihdolla varustettu rakennus oli kirurginen sairaala, jonka ilmanvaihto toimi höyrykoneella. Toisen maailmansodan jälkeen koneellinen ilmanvaihto alkoi yleistyä.
– Moderni arkkitehtuuri ja koneellinen ilmanvaihto ovat mahdollistaneet ja edellyttäneet toisiaan, mutta eivät edelleenkään ihan löytäneet toisiaan, Linnanmäki sanoo.
Ilmastoinnista saatiin ideoita arkkitehtuuriin. Esimerkiksi Palacen julkisivusta arkkitehti Viljo Revell halusi modernin virtaviivaisen ja siihen tehtiin nauhaikkunat. Ilmanvaihdon takia ajateltiin, ettei ikkunoita tarvitse saada auki.
– Nykyään puhutaan paljon siitä, että ikkunatuuletus on ihmisille psykologisesti tärkeää. Oikeastaan ei pitäisi ollenkaan rakentaa taloja, joissa ei saa aukaista ikkunaa.
Viilennetty maailma
Palacen ilmanvaihtoa rakennettaessa viilennyksen tarvetta ei mietitty lainkaan. Vielä 1990-luvulla Suomessa ajateltiin, ettei jäähdytystä tarvita. Linnanmäki ei osaa sanoa, miksi tilanne on muuttunut. Viilennyksen tarvetta on perusteltu muun muassa sillä, että nykyisin samoissa tiloissa työskentelee entistä enemmän ihmisiä ja että koneet lämmittävät tiloja.
Linnanmäki kyseenalaistaa, tarvitaanko kaikkialle koneellinen ilmanvaihto. Koneiden lisääntyessä myös energiankulutus yleensä kasvaa, vaikka koneista koetetaankin tehdä mahdollisimman energiatehokkaita.
Vaikka teknologia on ollut olemassa jo pitkään, painitaan yhä pitkälti samojen ongelmien kanssa kuin 1940-luvullakin.
– Ilmastointiteknologiassa täydelliseen tulokseen on mahdotonta päästä, koska ihmisten henkilökohtaiset toiveet ovat niin erilaisia. Onnistumiseksi lasketaan, jos vain kaksikymmentä prosenttia valittaa.
Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen
