Teksti: Antti Kivimäki
Kuvat: Hannu Aukia

Metsien kyky sitoa hiiltä ilmakehästä on kuuma poliittinen ja tieteellinen keskustelunaihe. Monelle voi kuitenkin tulla yllätyksenä, että metsissä maaperän hiilivarasto on suurempi kuin itse puuston hiilivarasto.

Lauhkean vyöhykkeen lehtimetsien hiilestä 55–60 prosenttia on maaperässä ja pohjoisella havumetsävyöhykkeellä hiilestä on maaperässä 60–70 prosenttia.

– Pohjoista kohti mennessä ilmasto viilenee. Maaperän mikrobien hajotustoiminta hidastuu, ja hiili säilyy kauemmin maaperässä. Havupuiden neulaset myös ovat kovempaa tekoa ja hajoavat hitaammin kuin lehtipuiden lehdet, selittää Coloradon yliopiston metsäekologian post doc -tutkija Lilli Kaarakka.

Hän kartoittaa sitä, kuinka nykyisin tunnettuja ja käytössä olevia metsänhoitokeinoja voisi kohdentaa niin, että Suuren järvien alueen metsiköihin saataisiin sitoutumaan ilmakehästä entistä enemmän hiiltä.

– Pienmetsänomistajille pitäisi myös luoda pääsy hiilikauppamarkkinoille. Isot teknologiayritykset haluavat ostaa hiilikrediittejä pienmetsänomistajilta, jotka hoitavat metsiään hiiltä varastoivalla tavalla.

Joissain metsissä kannattaisi tehdä harvennushakkuita, jotta puusto pääsee järeytymään kunnolla. Toisissa metsissä taas on parempi viivästyttää hakkuita. Monet vanhat metsät ovat suuria hiilivarastoja, jotka silti kasvavat edelleen ja sitovat siten hiiltä ilmakehästä.

Tutkittavaa Kaarakalla ja kollegoilla riittää.

– Peltomaasta on paljon helpompi tehdä yleistyksiä, kun tietyllä alalla on vain yhtä kasvia. Metsässä sen sijaan lajisto, maasto ja maaperä vaihtelevat paljon.

"Ympäristötavoitteiden ja metsätalouden välille on mahdollista löytää tasapaino. Talousmetsiä tarvitaan, mutta joissain paikoissa niitä voisi hakata jatkuvan kasvatuksen periaatteella avohakkuiden sijasta."

Suositusten tekeminen on myös tasapainoilua metsähoidon pitämiseksi taloudellisesti kannattavana. Tutkijan on luotava suosituksia, joita joku haluaa noudattaa.

– Olen vakaasti sillä kannalla, että ympäristötavoitteiden ja metsätalouden välille on mahdollista löytää tasapaino. Talousmetsiä tarvitaan, mutta joissain paikoissa niitä voisi hakata jatkuvan kasvatuksen periaatteella avohakkuiden sijasta.

Ilmastonmuutos mutkistaa asioita entisestään. Lauhkean vyöhykkeen metsälajisto siirtyy kohti pohjoista ja valtaa tilaa havumetsävyöhykkeeltä. Minnesotassa vaahtera on jo osin syrjäyttänyt mustakuusen ja kanadanlehtikuusen.

Kesien lämmetessä kaarnakuoriaiset tekevät aktiivisemmin tuhoja ja metsäpalot uhkaavat polttaa suuria havumetsiä aroiksi Länsi-Yhdysvalloissa.

Puut voivat myös käyttäytyä arvaamattomasti uudessa ilmastossa tai uusilla leveysasteilla. Siksi on vielä mahdotonta antaa suosituksia siitä, mitä puulajeja muuttuvassa ilmastossa kannattaisi metsätalouden keinoilla suosia.

– Jos jotain voi arvata, niin ilmaston lämmetessä metsämaan kyky sitoa hiiltä pienenee. Hajotustoiminnan lisääntyminen ja havupuiden korvautuminen lehtipuilla vaikuttavat voimakkaasti tähän suuntaan, Kaarakka sanoo.

Koronakriisi sekoitti myös Kaarakan elämää ja tutkimusta Yhdysvalloissa. Matkat osavaltiosta toiseen olivat pitkään jäissä.

– Meidän piti autoilla tapaamaan ystäväperhettä Etelä-Dakotassa, mutta peruimme matkan yhteisymmärryksessä. Tuolloin meillä Coloradossa oli todettu kymmenentuhatta koronatartuntaa, mutta Etelä-Dakotassa tartuntoja tiedettiin vain kahdeksankymmentä.

Tärkeimpiä laboratoriotöitä, koe-eläinten hengissä pitoa ja muuta välttämätöntä toimintaa lukuun ottamatta kaikki yliopistot suljettiin.

Myös työmatka vanhaan yliopistoon Minnesotaan peruuntui. Siellä oli määrä tavata paikallisia tutkijoita ja metsäteollisuuden edustajia, mutta ihmiskontakteja pitää välttää. Metsään tutkimusaloille Kaarakka toki olisi voinut mennä, mutta paikalliset tutkijat kyllä hoitavat pyynnöstä tarvittavat maaperänäytteet.

Tärkeimpiä laboratoriotöitä, koe-eläinten hengissä pitoa ja muuta välttämätöntä toimintaa lukuun ottamatta kaikki yliopistot suljettiin ja opetus siirtyi etäyhteyksien varaan.

– On haasteellista yhtäkkiä suunnitella hyviä verkkoluentoja. Opiskelijat ovat järkyttyneitä koronasta, ja on vaikea saada pidettyä heidät kiinnostuneina ja valppaina puolentoista tunnin verkkoluennon ajan, Kaarakka kertoo.

Myös oman uran jatkoa Kaarakka ja muutkin post doc -tutkijat saavat jännittää. Kaikki ovat kiireisiä, eivätkä tiedekunnat halua tehdä etänä päätöksiä uusien apulaisprofessoreiden palkkaamisesta.

Myös päiväkodit menivät Coloradossa kiinni. Hetken ne olivat auki lääkäreiden ja sairaanhoitajien lapsille ennen kuin ne suljettiin kokonaan. Niinpä Kaarakka sai miehensä etätöiden lomaan kotihoitoon 3,5-vuotiaan lapsensa.

– Akateemikon unelma on se, että voi keskittyä kirjoittamiseen kotona. Mutta lapsen kanssa se on päinvastoin. Lapsi juoksee työhuoneeseen sisään ja sitten leikitään tai laitetaan Yle Areenasta video pyörimään, Kaarakka kertoo.

– Ostimme trampoliinin, ja se oli loistava sijoitus. Sikäli olemme onnekkaassa asemassa, että meillä on oma piha, jonne lapsen voi päästää leikkimään.

Maat. metsät. tohtori Lilli Kaarakka on saanut apurahoina vuosina 2019 ja 2020 yhteensä 118 000 euroa metsien käytön lisäämistä fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi ja metsien suojelemista hiilivarastoina käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen Yhdysvalloissa.