Takaisin artikkelilistaukseen
Apurahat
Elokuun haun liikkuvuusapurahat 41 taiteilijalle
8.10.2020
Maria Nurmela ja Ville Oinonen saivat liikkuvuusapurahan elokuussa 2020.
“Tätä teosta voisi esittää vaikka koko loppuikänsä!“ - Maria Nurmela & Ville Oinonen, The Days Projectin tanssitaiteilijat ja projektin alullepanijat. Kuva: Olivia Hansson
Elokuun haussa vastaanotettiin 162 liikkuvuusapurahahakemusta lähes kaikilta taiteen aloilta. Apurahoja myönnettiin 41 hakijalle jakosumman ollessa yhteensä 151 700 €. Liikkuvuusapurahoilla tuetaan esimerkiksi residenssityöskentelyä, esiintymiskiertueita, näyttelyprojekteja ja kansainvälisiin yhteishankkeisiin liittyviä matkoja.

Elokuun haun suurimmat, 10 000 euron apurahat jaettiin kahdelle hakijaryhmälle. Tanssitaiteilijat Maria Nurmela ja Ville Oinonen saivat apurahan ”The Days” -nykytanssiteoksen esitys- ja työpajakiertueisiin Isossa-Britanniassa ja Kanadassa. Projektin keskiössä on korkealaatuinen nykytanssiteos, yleisötyö ja työpajatoiminta, joka on suunnattu etenkin tanssitaiteesta kiinnostuneille senioreille.

Toinen 10 000 euron apuraha myönnettiin Osuuskunta Kirjasin osk:lle runouden suomentajille suunnatun residenssin kuluihin Artestudio Ginestressä Assisissa, Italiassa.

Tukea muun muassa dokumenttielokuvalle ja monitaiteelliselle installaatiolle

Elokuvaohjaaja Erika Haavisto sai liikkuvuusapurahan Like a Virgin -dokumenttielokuvan kuvausmatkaan Yhdysvalloissa. Kuva: Erika Haavisto
Elokuvaohjaaja Erika Haavisto

Elokuvaohjaaja Erika Haavisto sai 4 000 euron apurahan ”Like a Virgin” -dokumenttielokuvan kuvausmatkaan Yhdysvalloissa. Dokumentin tarkoituksena on selvittää, muokkaammeko me digideittailua määrittävät algoritmit itse, vai muokkaavatko ne meitä. Liikkuvuusapurahan turvin Haavisto lähtee haastattelemaan Kaliforniaan deittailualgoritmin luojia ja asiantuntijoita, jotka jakavat laajempaa ymmärrystä deittisovellusbisneksestä.

– Koronarajoitteiden vaikutusta sinkkujen elämään on nostettu mediassa esille säännöllisesti. Tuntuu kohtalolta tehdä tätä elokuvaa vuonna, jolloin deittisovellusten käyttö on tärkeässä asemassa ihmiskontaktien ollessa minimissä, Haavisto toteaa.

Henriikka Pöllänen työryhmineen sai 6 100 euroa Tatinis Art Show 2021 -taidemessuille osallistumiseen Singaporessa.

– Liikkuvuusapuraha tuo rahallista ja henkistä kannustusta asioiden eteenpäin viemiseen sekä motivoi jatkamaan tavoitteellista taiteellista työskentelyä, Pöllänen lausuu. ”Pyhä Metsä” on neljän taiteilijan toteuttama teos, jossa Luca Delgadon maalaukset, Suvi Parrillan videoprojisoinnit, Riina Salmen tekstiiliteokset ja Henriikka Pölläsen lasiveistokset käsittelevät metsää tilana sekä sen monimuotoista merkitystä ja taiteilijoiden henkilökohtaista kokemusta siitä.

Matkustamisen epävarmuus luo haasteita hankkeiden toteutukselle

Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä sai liikkuvuusapurahan Pragma-kamariorkesteriteoksen kantaesitykseen Nuova consonanza -festivaalilla Roomassa. Kuva: Stella Reismaa
Osmo Tapio Räihälä. Kuva: Stella Reismaa

Liikkuvuusapurahalla rahoitettavia kuluja voivat olla esimerkiksi residenssityöskentelyyn, festivaaliosallistumisiin, näyttelyprojekteihin ja kansainvälisiin yhteishankkeisiin liittyvät matkat. Sen vuoksi suuri osa myönnettävistä apurahoista on pienempiä, 2 000 – 3 000 euron summia.

Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä sai 2 200 euron apurahan Pragma-kamariorkesteriteoksen kantaesitykseen Nuova consonanza -festivaalilla Roomassa.

– Koska haluan olla yhteydessä esittäjään, tarkoitukseni on oleskella Roomassa hieman pidempään. On sanomattakin selvää, että koronavirus nostattaa ohimolle ylimääräisiä hikikarpaloita matkaa valmistellessa. Emme tiedä, kuinka tauti Italiassa etenee. Elän toivossa, että asiat järjestyvät, Räihälä sanoo.

Räihälä on koronan takia joutunut perumaan tärkeän kantaesityksen kotimaassa ja useita ulkomaisia esityksiä.

– Minun on matkani aikana tarkoitus hahmotella linjat toisellekin Italiasta tulevalle tilausteokselle ja tavata kappaleen tulevat esittäjät. Kaiken kaikkiaan matka on siis minulle hyvin tärkeä, Roomassa on useampia kärpäsiä lätkittävänä, Räihälä sanoo toiveikkaana matkan toteutumisesta.

Pandemiaan liittyvät huolet koskevat montaa muutakin taiteilijaa, epävarmuus tulevista esityksistä ahdistaa edelleen.

Elokuvaohjaaja Joonas Rutanen sai liikkuvuusapurahan kehorytmiikkaa ja dubstep-tanssia käsittelevän lyhytkomediaelokuvan suunnittelu- ja harjoitustyöhön Pariisissa.
Elokuvaohjaaja Joonas Rutanen. Kuva: Aura Saarikoski

– Elävän kehorytmiikkateoksen yhdistäminen tanssikoreografeihin teini-ikäisten näyttelijöiden kanssa on valtava haaste ja harjoitustyö vaatii tarkkaa suunnitelmallisuutta. Pandemiatilanne tuo oman lisänsä jo valmiiksi vaativan lyhytelokuvan kehitystyöhön, kertoo elokuvaohjaaja Joonas Rutanen, jonka työryhmälle myönnettiin 5 000 euron apuraha kehorytmiikkaa ja dubstep-tanssia käsittelevän lyhytkomediaelokuvan suunnittelu- ja harjoitustyöhön Pariisissa.

Toistaiseksi kahden maan välinen työskentely on jouduttu järjestämään videopuheluiden varaan, mutta toiveena on, että harjoitukset nuorten kanssa voitaisiin käynnistää asteittain ensi talven ja kevään aikana.

–  Ohjaajana itse odotan jo aikaa, jolloin pääsemme kasvokkain samaan pöytään ranskalaisen työryhmän välillä. Taidetta tehdessä henkilökohtainen yhteys, yhteisen siteen ja luottamuksen muodostuminen tekijöiden välille on äärimmäisen tärkeää. Aivan kaikkea ei videopuheluilla voi korvata, Rutanen toteaa.

Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahoja voi hakea kaksi kertaa vuodessa, Maaliskuun ja Elokuun hauissa. Kaikki vuonna 2020 myönnetyt liikkuvuusapurahat löydät täältä. Valitse pudotusvalikosta erillishaut ja liikkuvuusapurahat.