Saisiko olla laatikollinen esitystaidetta?

Teksti: Laura Iisalo
Kuvat: Alan Chies

Taiteen roolista ja tehtävästä käydään aika ajoin julkista keskustelua, ja kuraattori Eva Neklyaevan mukaan aiheeseen liittyviä arvokysymyksiä olisi hyvä käsitellä enemmänkin. Hän haluaa omassa työssään pohtia ja kokeilla, millainen vaikutus taiteella voi olla yhteisöön, kulttuuriin, politiikkaan ja ihmisten elämään.

Erityisesti häntä kiinnostaa, kuinka taiteen ja yleisön välille luodaan merkityksellinen yhteys. Tuo yhteys on koronapandemian takia ollut katkolla kohta puolitoista vuotta, mikä on vaarantanut taiteentekijöiden toimeentulon, ja saanut Neklyaevan kehittämään vaikeaan tilanteeseen uudenlaisia ratkaisuja.

– Kuratoriaalinen ajatteluni lähtee tarpeesta ja kaikki tuntemani esitystaiteilijat ovat jääneet ilman töitä ja mahdollisuuksia tavata yleisöä. Tässä ajassa tarvitaan uusia ja erilaisia taiteen muotoja, sanoo Baltic Circle Festivalin, italialaisen Santarcangelo Festivalin ja Checkpoint Helsinki -nykytaideorganisaation johtajanakin toiminut Neklyaeva.

”Se, että yhteiskunnallisesti järjestämme tilaa taiteelle ottaa kantaa siihen, mikä on meille ihmisinä ja kansalaisina tärkeää.”

Huolestuttavinta hänen mielestään on, ettei taidetta ja kulttuuria ole luokiteltu osaksi peruspalveluita. Neklyaevan on vaikea ymmärtää, miksi kaupat saavat olla auki, mutta museot joutuvat pitämään ovensa suljettuina.

– Ihmissuhteet, rakkaus ja luonto luovat merkitystä elämäämme ja taide ja kulttuuri ovat ehdottomasti mukana listalla. Niitä ei voi määritellä selkeästi rahallisen arvon kautta, mutta se, että yhteiskunnallisesti järjestämme tilaa taiteelle ottaa kantaa siihen, mikä on meille ihmisinä ja kansalaisina tärkeää, hän sanoo.

Uusien taidemuotojen tarve on pysyvä

Ratkaisu poikkeukselliseen tilanteeseen syntyi lopulta kahden kollegan, Lisa Gilardinon ja Marco Cendronin, kanssa. Kolmikko kutsui mukaan aikaisemmista hankkeista tuttuja taiteilijoita ja suunnitteli yhdessä heidän kanssaan keinon pakata taide-esitys laatikkoon, ja postittaa se yleisölle.

Projekti sai nimen Samara Editions, joka viittaa vaahteran lenninsiivellisistä siemenistä koostuviin lohkohedelmiin, eli samaroihin, jotka leijailevat tuulen mukana puusta maahan.

Ensimmäisestä esityksestä vastaa italialainen koreografi Chiara Bersani, mutta Neklyaeva ei halua kertoa sen sisällöstä tarkemmin – yllätyksellisyys on tärkeä osa projektia.

– Chiara puhuu teoksessaan siitä, että tällä hetkellä tapahtuu paljon todella raskaita asioita, ja että meillä on todella vähän mahdollisuuksia prosessoida niistä syntyviä tunteita. Emme voi ottaa osaa tapahtumiin kuten hautajaisiin tai häihin, jotka normaalisti antavat mahdollisuuden tuntea surua tai iloa. Teoksen tarkoitus on antaa yleisölle instrumentteja, joilla voi rakentaa uudenlaisia rituaaleja omassa kodissa, Neklyaeva kertoo.

Laatikoita on ostettavissa hankkeen omilta verkkosivuilta ja niitä on lähetetty maailmalle jo lähes 700 kappaletta. Samara Editions -projektia on esitetty myös Oslo International Theatre Festivalin yleisölle ja toukokuussa se nähdään osana Spring-festivaalin ohjelmistoa Utrechtissä, Hollannissa. Esityssarjan seuraavaa osaa työstetään parasta aikaa suomalaistaiteilija Jenna Sutelan kanssa.

Vaikka projekti syntyikin keskellä koronakriisiä, Neklyaeva toivoo hankkeen jatkuvan myös sen jälkeen, sillä tarve uusille taidemuodoille on pysyvä. Kaikki taiteilijat eivät voi taloudellisista tai muista syistä lähteä kiertueelle Eurooppaan, eikä se ole myöskään ekologisesti kestävää. Mukana oleville taiteilijoille projekti tarjoaa mahdollisuuden tutkia omaa tuotantoa uudesta näkökulmasta.

– Toivoisin, että taiteelliselle kokeilulle ja leikkisyydelle olisi enemmän tilaa myös ihmisten arkielämässä, ja ettei taide olisi kokemuksena poikkeus vaan elämän perusrutiinia, Neklyaeva sanoo.

Tait. maisteri, kuraattori Eva Neklyaeva sai 15 000 euron apurahan vuonna 2021 Softshell, esitykset postitse -projektin toteuttamiseen.