Hautamuistomerkkien kunnostushanke

Kulttuuriperintö kuuluu kaikille, ja monet meistä ovat sukunsa edustajina myös kirjaimellisesti vastuussa muistomerkkien pystyssä pysymisestä. Haudoille aikoinaan pystytettyjen muistomerkkien kunnosta ja turvallisuudesta huolehtiminen kuuluu useimmiten omaisille, joskus hyvin kaukaisillekin. Tietoisuus muistomerkin olemassaolosta saattaa sukupolvien ketjussa kuitenkin myös katketa tai suvut voivat sammua.

Hautausmaiden suojelu ei kohdistu yksittäisiin hautamuistomerkkeihin. Niiden konservointihankkeisiin ei myöskään ole varattu valtion tai kirkkojen keskusrahastojen avustusmäärärahoja. Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston projektina haettiin selkeitä ja yksinkertaisia käytäntöjä järjestää kunnostushankkeita parhaalla mahdollisella tavalla.

Hautausmaiden kulttuuriperinnön vaalimisen kannalta keskeisiä yhteisöjä on sukujen lisäksi monia: erilaiset kulttuuri-, ympäristö- ja kotiseutuyhdistykset, hautausmaaoppaat ja muut hautamuistomerkkejä toimintansa aikana pystyttäneet yhdistykset ja tahot. Näiden ryhmien kanssa on käyty läpi erityyppisten kunnostamista kaipaavien hautamuistomerkkien kohtaloita ja mahdollisia toimintamalleja.

Helsingin Hietaniemestä ja Loviisan vanhalta hautausmaalta valikoitiin projektissa kunnostettaviksi ja konservoitaviksi muutamia hautoja tai korttelikokonaisuuksia, joiden ulkoasu ja vauriot muodostavat kokonaisuutena havainnollisen esimerkin. Hankkeeseen sisältyvät varsinaiset kunnostustyöt toimivat samalla eri yhteistyö- ja rahoitusmallien konkreettisina esimerkkeinä.

Hankkeen ohjausryhmässä olivat mukana Uudenmaan rahasto, Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin kaupunginmuseo, Kirkkohallitus sekä Museovirasto.