Mikä vie mediaa?
Tiedonvälityksessä ja uutisten seuraamisessa on digiaikanakin kyse ihmisten tekemistä valinnoista. Vaikka taustalla vaikuttavat isot murrokset ja virtaukset, jokainen klikki – ja klikkaamatta jättäminen – merkitsee.
Media-alalla on koko 2000-luvun käyty keskustelua meneillään olevasta digitaalisesta murroksesta, joka muuttaa tiedonvälityksen ansaintamahdollisuuksia, toimitusorganisaatioita, lukijasuhteita ja mitä suurimmassa määrin myös sisältöjä. Sosiaalinen media, sisällöntuotannon villi länsi, syö perinteisen median elintilaa kiihtyvällä vauhdilla tehden luotettavasta (ja maksullisesta) uutisoinnista kaiken aikaa haastavampaa.
Laajenevalla dis- ja misinformaatiolla, tutkitun tiedon kyseenalaistamisella, maalittamisella sekä muilla hälyä tuottavilla ja kaaosta lisäävillä vaikuttamisyrityksillä pyritään horjuttamaan yhteiskuntajärjestystä.
Edellisten lisäksi Suomessa kannetaan huolta muun muassa siitä, että median omistussuhteet keskittyvät. Niin tapahtuu, koska tilausmaksut vähenevät, jakelukustannukset nousevat, eivätkä mainostulot riitä kattamaan edes digijulkaisuiden kuluja. Jos maakunta-, kaupunki- ja paikallislehdillä ei ole enää varaa omiin toimituksiin, asioista uutisoidaan yhä enemmän kasvukeskusten näkökulmasta, jos uutisoidaan ollenkaan.
Yleisradio tavoittaa vielä ruuhka-Suomen reunojen ulkopuolellekin jäävät alueet ja ansaitsisi kaiken mahdollisen tuen yrittäessään pitää kiinni lakisääteisestä julkisen palvelun tehtävästään. Sen sijaan Yle joutuu nyt kamppailemaan keskenään ristikkäisiä vaatimuksia ja yhä äänekkäämpiä antidemokraattisia voimia vastaan.
Viime kädessä onkin kyse suurista asioista: luottamusyhteiskunnan elintilasta ja demokratiasta.
Matti Kalliokoski, Suomen Kuvalehden päätoimittaja“Suomalaisen median selkäranka ovat olleet vahvat ja laadukkaat maakuntalehdet.”
Perinteisen median Suurin Pudottaja saattaa silti tulla yllättävästä suunnasta, ainakin jos uskoo Suomen Kuvalehden päätoimittajaa Matti Kalliokoskea. Hänen mukaansa pommi voi olla piilotettuna Postiin.
”Koska kirjeiden ja muiden paperilähetysten määrä on romahtanut, Postilta loppuu vähitellen jaettava. Lehtien jakelu taas ei ole Postille asetetun yleispalveluvelvoitteen piirissä eli se katsotaan liiketoiminnaksi. Valtio myöntää jakelujärjestelmälle tukea 15 miljoonaa euroa vuodessa, mutta se on määräaikaista ja loppuu vuoden 2027 lopussa.”
Uutismedian puolella asiaa on Kalliokosken mukaan tulkittu niin, että kyseessä on pakkodigitalisaation aikataulu. Jakelutuki jatkuu vielä reilut kolme vuotta, mutta sen jälkeen pysäytetään painokoneet, ellei asiaa saada ratkaistua jotenkin toisin.
Tämä olisi erityisen kova isku aluelehdille sekä painettujen lehtien tilaajille ja lukijoille, joihin kuuluu paljon muitakin kuin vanhimmat ikäluokat.
”Suomalaisen median selkäranka ovat olleet vahvat ja laadukkaat maakuntalehdet”, Kalliokoski toteaa. ”Vielä vähän aikaa sitten Lapissa oli kaksi seitsemänpäiväistä paperilehteä, kohta on enää yksi kolmepäiväinen. Lehdet ovat toimineet alueellisina yhteisön rakentajina, ja kun niiden asema heikkenee, alueellisista yhteisöistäkin tulee heikompia.”
Matti Kalliokoski”Vielä vähän aikaa sitten Lapissa oli kaksi seitsemänpäiväistä paperilehteä, kohta on enää yksi kolmepäiväinen. Lehdet ovat toimineet alueellisina yhteisön rakentajina, ja kun niiden asema heikkenee, alueellisista yhteisöistäkin tulee heikompia.”
Toinen sivuvaikutus liittyy maailmankuvaan. Painettu lehti on kaikille samanlainen, ja sitä lukiessaan tulee kohdanneeksi ainakin otsikkotasolla sellaisiakin asioita, joista ei ole aikonut lukea. Lehdet ovatkin pitäneet yllä paitsi tiedon tasoa myös jaettua käsitystä maailmasta. Kun maailma alkaa näyttää yksille yhdenlaiselta ja toisille kokonaan toisenlaiselta, yhteiskunnallinen vakaus horjuu.
Yksittäisten artikkeleiden ”arvoa” alettiin toimituksissa mitata sillä, miten usein niitä avattiin luettavaksi vastaanottajan digilaitteella. Koska klikkausmääristä kiinnostuivat myös mainostajat ja omistajat, juttuja ja etenkin niiden otsikoita ryhdyttiin muokkaamaan siihen suuntaan, että ne klikattaisiin auki mahdollisimman usein.
Klikit ovat myös paljastaneet lukevan yleisön alhaisimmat tarpeet. Jokainen klikkaus juoruja, seksiä tai väkivaltaa sisältävälle jutulle tuottaa lisää juoruja, seksiä ja väkivaltaa, mikä puolestaan vie toimittajien työaikaa ja lukijoiden huomiota kaikelta muulta.
