Kulttuurirahaston hallitus on päättänyt syksyllä 2015 haettavina olleiden soittimien lainansaajat. Myönnettyjen soittimien lainakausi alkaa joulukuusta 2015.
Suomen Kulttuurirahaston soitinkokoelma koostuu neljästäkymmenestäkuudesta jousisoittimesta. Kokoelma on lajissaan maamme arvokkain.
Soitinkokoelman arvokkaimmat soittimet (14 kpl) on nimetty arvosoittimiksi. Arvosoittimien laina-aika on noin viisi vuotta.
Hallitus päätti myöntää lainaan seuraavat soittimet:
Viiden vuoden lainakaudelle
Viulut:
Anon., ”Antonio Stradivari 1699”: Matti Koponen Antonio Capela, Lissabon 1981: Kati Välimaa Gand & Bernardel, Paris 1888: Jasmin Mönkkönen Giovanni Battista Guadagnini II, Parma 1760: Sini-Maaria Simonen Joseph Hel, Lille 1889: Beata Kavander Patrick Robin (Medaille d´or), Paris 1991: Raffaello Chiodo Pierre & Hippolyte Silvestre I, Lyon 1838: Eeva Oksala Pierre & Hippolyte Silvestre II, Lyon 1840: Reeta Aho
Alttoviulu:
Eero Haahti, Helsinki 2009: Anna-Maria Viksten
Sellot:
Justin Derazey, Mirecourt n. 1860: Ella Hämäläinen Charles Jacquot, Paris 1856: Lukas Stasevskij Claude Pierray, Paris 1714: Senja Rummukainen
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston hoitokunnan puheenjohtajana jatkaa professori Ilkka Pöyhönen Lappeenrannasta ja varapuheenjohtajana valokuvaaja Eeva Hakalisto Imatralta. Hoitokunnan jäseninä jatkavat dramaturgi Helena Anttonen, prof. Kirsimarja Blomqvist, projektipäällikkö Minna Ikonen, koulutusjohtaja Juhani Järvinen, prof. Matti I. Niemi, kitaransoiton lehtori Niku Martikainen, varatuomari Mika Peltonen, toiminnanjohtaja Minna Pirilä-Martti sekä viestintäpäällikkö Annakaisa Tavast.
Etelä-Karjalan rahaston asiamiehenä toimii fil. tohtori Päivikki Eskelinen-Rönkä ja sihteerinä Pirkko Kostamo.
Etelä-Karjalan Kulttuurirahaston apurahojen hakuaika on 10.1.-10.2.2016. Jaossa on 442 000 euroa apurahoja eteläkarjalaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Etelä-Karjalassa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin Kärkihankkeisiin myönnetään 40.000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Apurahoja myönnetään myös lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan sekä kotiseututyöhön.
Etelä-Karjalan rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se perustettiin vuonna 1962. Rahasto jakaa apurahoja ja palkintoja eteläkarjalaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Etelä-Karjalassa suoritettavaa tai Etelä-Karjalaan kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Rahaston toimialueeseen kuuluu 9 kuntaa.
– Tästä hetkestä sunnuntai-iltaan asti tämä kuolemaan tuomittu talo on täynnä valoa, virtaa ja energiaa, sanoi Helena Anttonen Lappeenrannan vanhan kaupunginteatterin lavalla marraskuun alussa.
Vanhalle teatteritalolle jätettiin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna jäähyväisiä nuorten taidetapahtuman merkeissä. Pian purettava talo täyttyi musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksistä ja kuvataiteesta kolmen päivän ajaksi.
Avoimet ovet tekijöille ja yleisölle
Viimeinen sammutta valot -tapahtuman valmistelu alkoi jo keväällä ja alusta asti oli selvää, että tapahtumasta haluttiin monitaiteinen. Esiintymään tai taidetta tekemään sai tulla kuka tahansa. Tekijät ottivatkin talon haltuunsa ja taideteoksia löytyi niin kellarista kuin saunastakin.
– Ei tämä ihan helpoin tapa ole, koska ohjelma elää koko ajan, tapahtuman koordinoinut Maria Fomin totesi avajaispäivänä perjantaina.
Tapahtuman koordinoinut Maria Fomin
Yllätykset jatkuivatkin vielä avajaispäivänä, kun osa esiintyjistä perui osallistumisensa ja aikatauluja viilattiin uuteen uskoon. Järjestäjät saivat soitella uusista esiintymisajoista sopien ja juosta painossa hakemassa uusia versioita ohjelmajulisteista. Fomin ei kuitenkaan ottanut asiasta turhaa stressiä.
– Aina sattuu ja tapahtuu. Ei ole niin tärkeää, että kaikki menee ihan just oikein. Tärkeintä on, että tämä on sellainen tapahtuma, missä kaikilla on hyvä olla.
Viikonlopun ajan teatterin ovet olivat auki ja myös yleisö sai kierrellä talossa vapaasti. Moni olikin saapunut paikalle paitsi seuraamaan ohjelmaa, myös jättämään vanhalle teatterille omat jäähyväisensä.
Vapaasti kokeilemaan
– Olemme pyrkineet saamaan mukaan myös niitä, jotka eivät ole missään taidekouluissa tai vastaavissa jo mukana, järjestelyissä mukana ollut Roope Kojo kertoi.
Roope Kojo
– Se tavallinen asenne taitaa olla, että en mie uskalla, en mie ole hyvä. Olemme yrittäneet viestiä, että täällä on kynnys matalalla, tai sitä ei ole oikeastaan ollenkaan. Nyt saa tulla kokeilemaan ilman painetta, vaikka ei olisi koskaan tehnyt mitään vastaavaa.
Graffittityöpajaa vetänyt Ville Silvennoinen oli itse maalannut teatterin kellaritilan.
Ennen viikonlopun tapahtumaa nuorille tarjottiin mahdollisuus tulla opettelemaan taiteen tekemistä työpajoihin. Graffittityöpajaa vetänyt Ville Silvennoinen oli itse maalannut teatterin kellaritilan. Hänen työpajaansa osallistui sekä aikuisia että lapsia ja työskentelyn tulokset olivat esillä teatterilla.
– Halusin näyttää, ettei tarvitse osata tehdä taidetta, jotta voi tehdä sitä. En koe että itsekään osaan, minä vain teen – menen sydän edellä puuhun.
– Jos joku saa kimmokkeen mihin tahansa taiteen lajiin, se on bonus. Vaikka vain yksikin nuori innostuisi täällä, löytäisi jonkun tavan jolla pystyy toteuttamaan omaa sisäistä maailmaansa näkyväksi itselleen ja muille, tavoitteemme on saavutettu, Fomin muotoili.
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston hoitokunnan puheenjohtajana jatkaa dosentti, fil. tohtori Timo Tossavaisen (Savonlinna) ja varapuheenjohtajana rehtori, kasvatust. maisteri Päivi Majoinen (Pieksämäki). Uutena jäsenenä hoitokunnassa aloittaa fysiologian ja isotooppilääketieteen erikoislääkäri, lääket. tohtori Tuula Tarkiainen. Hoitokunnan jäseninä jatkavat kirjailija Reijo Honkonen, toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, fil. kandidaatti Anna-Maria Larikka, maat. ja metsät. tohtori Yrjö Niskanen, johtava kanttori Minna Raassina, eversti evp. Markku Riittinen sekä varatuomari Kristiina Rintala.
Etelä-Savon rahaston asiamiehenä toimii fil. tohtori Päivikki Eskelinen-Rönkä ja sihteerinä yhteisöpedagogi Merja Ikonen.
Etelä-Savon Kulttuurirahaston apurahojen hakuaika on 10.1.-10.2.2016. Jaossa on 664 000 euroa apurahoja eteläsavolaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Etelä-Savossa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin Kärkihankkeisiin myönnetään 40.000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Apurahoja myönnetään myös lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan sekä kotiseututyöhön.
Vuonna 1961 perustettu Etelä-Savon rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se toteuttaa tarkoitustaan, Etelä-Savon maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä muutakin kulttuuritoimintaa toimialueensa 14 kunnan alueella.
Kaupunginjohtaja Hannu Muhosen toimikausien täytyttyä Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahaston uudeksi puheenjohtajaksi on nimitetty yhteiskuntatieteiden maisteri Siru Ahopelto Virolahdelta.
Varapuheenjohtajaksi valittiin brändituottaja Seppo Laaksonen Kouvolasta. Hoitokunnan uusina jäseninä aloittavat lehtori Riku Halinen, mus. lis. Pekka Lappalainen ja konttorinjohtaja Kari Kuusisto. Hoitokunnassa jatkavat edelleen kuvataidesihteeri, fil. maisteri Mirkka Kallio, ekonomi Tuula Mäenpää, tanssinopettaja Riikka-Liisa Ovaskainen ja dos., ylilääkäri Pasi Pöllänen. Kymenlaakson rahaston asiamiehenä toimii fil. tohtori Päivikki Eskelinen-Rönkä ja sihteerinä tradenomi Camilla Grönlund.
Kymenlaakson Kulttuurirahaston apurahojen hakuaika on 10.1.-10.2.2016. Jaossa on 437 000 euroa apurahoja kymenlaaksolaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Kymenlaaksossa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin Kärkihankkeisiin myönnetään 40.000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Apurahoja myönnetään myös lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan sekä kotiseututyöhön.
Kymenlaakson rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se perustettiin vuonna 1960. Rahasto jakaa apurahoja ja palkintoja kymenlaaksolaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Kymenlaaksossa suoritettavaa tai Kymenlaaksoon kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten. Rahaston toimialueeseen kuuluu 7 kuntaa.
– Tyttökirjojen ajatellaan olevan konservatiivisia, mutta sehän ei pidä paikkaansa! suomalaisia tyttökirjoja tutkinut Myry Voipio sanoo.
Voipio tarkastelee väitöskirjassaan suomalaisia tyttökirjoja vuodesta 1889 nykypäivään. Vanhin mukana oleva teos on Toini Topeliuksen Tea-nimimerkillä julkaisema I utvecklingstid, tuoreimpia Vilja-Tuulia Huotarisen valoa valoa valoa ja Henrika Andersonin Emma Gloria med lust och fägring stor vuodelta 2011.
– Päähenkilöt ovat edelleen oman aikakautensa ihannetyttöjä. Ihanteet vain ovat muuttuneet ja elämä on vapautunut.
Tutkimuksessaan Voipio havaitsi, että suomalaiset tyttökirjat ovat aina kuvanneet pinnalla olleita aiheita, esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomen itsenäistymispyrkimyksiä.
– 1910-luvulla käsitellään yhteis- ja tyttökoulua. Esimerkiksi Anni Swan ja Mary Marck eli Kersti Berglund kirjoittivat kirjoihinsa myönteisiä käsityksiä siitä, että tytöt käyvät nimenomaan yhteiskoulua.
1960-luvulla kirjoissa alettiin puhua enemmän esimerkiksi murrosiästä ja kirjoissa mainittiin ajankohtaisia aiheita kuten Vietnamin sota ja Beatles. Uusimmissa teoksissa pohditaan muun muassa seksuaalisuutta lesbo- ja bi-hahmojen kautta. Seksuaalisuuden kuvaus onkin suurin kirjoissa tapahtunut muutos.
Myry Voipio tutkii suomalaisia tyttökirjoja
Villikot ja neuvottelijat
Voipio nosti väitöskirjansa otsikkoon emansipaation ja ohjailun. Näiden kahden ristiveto on peräisin jo varhaisimmistä tyttökirjoista, joiden piti kasvattaa tytöistä oikeanlaisia naisia. Silti tyttökirjoissa on alusta asti ollut oman aikansa normeja vastaan kapinoineita villikkohahmoja ja niissa on kuvattu esimerkiksi tyttöjen koulutustavoitteita. Sama linja on säilynyt ja nykytyttökirjoissa kritisoidaan esimerkiksi ulkonäköpaineita.
Voipion mielestä on kiinnostavaa, että suoran kapinallisuuden lisäksi tyttökirjoissa on paljon tyttöjä, jotka neuvottelemalla kehittävät itselleen parempaa asemaa.
– Tekla Roschierin kirjassa Auringon noustessa vuodelta 1898 päähenkilö Aini on tavattoman kiltti ja kunnollinen. Mutta kun hän oivaltaa haluavansa opiskella ylioppilaaksi, hän ei suinkaan paisko ovia tai karkaile, vaan tekee työnsä entistä paremmin, opettaa torpparien lapsia ja auttaa kotitöissä vielä enemmän. Tällä tavoin Aini todistaa vanhemmilleen, että pystyy opiskelemaankin, Vopio kertoo.
Paljon on tyttökirjoissa säilynyt samana läpi vuosien. Ammatista ja koulutuksesta on tullut itsestäänselvyyksiä, mutta edelleen hahmot pohtivat, mikä olisi heille sopiva ala ja miten tavoitteen voi saavuttaa. Myös perhe, ystävyys ja ihmissuhteet ovat pysyneet tärkeinä.
Enemmän keskustelua lastenkirjallisuudesta
Voipio toivoisi, että julkisessa kirjallisuuskeskustelussa käsiteltäisiin enemmän lasten ja nuorten kirjoja. Näin uudetkin kirjat saisivat ansaitsemaansa huomiota ja lukijat löytäisivät ne paremmin.
– Jos lasten- ja nuorten kirjallisuudesta puhutaan vain silloin kun kauhistellaan, etteivät nuoret lue, se ei ole kovin kannustavaa!
Kulttuurirahaston työntekijöiden suosikkityttökirjoja:
Helsingin Kalliosta on kehittynyt monen luovan alan yrittäjän työpaikka ja suuri osa heistä myös asuu alueella. Itsekin Kalliossa asuva tutkija Olga Gurova huomasi alueelle ilmestyneen paljon pieniä työhuoneita ja halusi selvittää, keitä niissä työskentelee. Hän ryhtyi haastattelemaan yrittäjiä ja päätyi tekemään heistä dokumenttia yhteistyössä assistenttinsa Daria Morozovan ja taiteilija Alissa Javitsin kanssa.
– Halusimme näyttää, mitä Kalliossa on tällä hetkellä meneillään, Gurova kertoo.
Tutkija Olga Gurova huomasi Kallion alueelle ilmestyneen paljon pieniä työhuoneita ja halusi selvittää, keitä niissä työskentele
Kallion muotialan yrittäjistä useimpien konsepti on kestävä muoti: on kierrätystä, vanhan uudistamista ja erikoisia materiaaleja. Suunnittelijoiden lisäksi alueelle on keskittynyt ompelimoja, vintage-liikkeitä ja kirpputoreja.
Putiikit sijaitsevat usein pienissä ryppäissä lähekkäin. Useat yrittäjät myös työskentelevät jaetuissa tiloissa, esimerkiksi Made in Kallio -työhuoneella työskentelee noin kymmenen yrittäjää. Työtilojen jakaminen on edullista ja lisäksi suunnittelijat saavat kaipaamaansa seuraa.
– Saman alan yrittäjät eivät niinkään kilpaile keskenään vaan auttavat toisiaan ja hyötyvät toisistaan, Gurova kertoo.
Kallion muotialan yrittäjistä useimpien konsepti on kestävä muoti: on kierrätystä, vanhan uudistamista ja erikoisia materiaaleja
Ei liian keskiluokkaista
Kallion imago houkuttelee luovia ihmisiä niin yrittäjiksi kuin asukkaiksikin. Alue on muuttunut kovasti viime vuosina, mutta Gurova ei usko Kallion muuttuvan yläluokkaiseksi, vaikka se onkin siistiytynyt.
– En usko että Kallio koskaan kokonaan keskiluokkaistuisi. Täällä toimivat Hursti, Pelastusarmeija, vastaanottokeskus ja monet muut toimijat, jotka tuovat alueelle monenlaisia ihmisiä.
Tällainen moniarvoisuus ja erilaisuuden hyväksyvä ilmapiiri on monelle alueen yrittäjälle mieleen.
– Suunnittelijoita ei pelota, että alueella on köyhiä ja juoppoja, mutta liika keskiluokkaistuminen ehkä vähän pelottaa.
– Suunnittelijoita ei pelota, että alueella on köyhiä ja juoppoja, mutta liika keskiluokkaistuminen ehkä vähän pelottaa.
Gurovan mukaan Kalliota on tutkittu yllättävänkin vähän, vaikka aiheita riittäisi.
– Olen pohtinut esimerkiksi miksi vintage on täällä niin suosittua. Voisiko se liittyä historiaan työläisalueena?
Tutkija tekemässä elokuvaa
Gurovan tutkimus yhdistää sosiaalitieteitä ja taidetta. Videot ovat usein osa sosiaalitieteiden tutkimusta, mutta laajemmalle yleisölle tehty dokumentti vaati uudenlaista lähestymistapaa. Gurova kertoo tuskailleensa tieteellisen kielen kanssa.
– Selostuksistani tuli jatkuvasti liian akateemisia.
Tieteen ja taiteen yhdistäminen oli kuitenkin Gurovalle mieleen.
– Toinen tapa ilmaista ajatuksia, uusi kieli, avaa uudenlaisia mahdollisuuksia ja inspiroi.
Gurova suositteleekin videon tekemistä muillekin tutkijoille, sillä hänen mielestään video tuo tieteen lähemmäs ihmisiä.
– Akateemiset ihmiset ovat joustavia ja haluaisivat kertoa tutkimuksistaan ihmisille, mutta eivät aina löydä oikeita tapoja tai kanavia. Videot voisivat olla yksi uusi tapa.
Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto järjestää jo perinteisen Kulttuurifooruminsa tiistaina 10.11.2015. Tänä vuonna tapahtuma keskittyy visuaaliseen taidekasvatukseen.
Tilaisuudessa tutustutaan Isokylän uuden koulun arkkitehtuuriin osana lasten ja nuorten taidekasvatusta ja kuullaan arkkitehti Tomi Perkon näkemyksiä. Lisäksi pohditaan kiperää taidekasvatuksen kysymystä: Missä pojat? Siitä esimerkkinä kuullaan Jyväskylän käsityökoulun TekNikkari -toiminnasta. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton puheenjohtaja Marketta Urpo-Koskinen avaa ajatuksia nykytaidekasvatuksesta kertomalla eri puolilla Suomea toteutetusta Taidenavigaattori-projektista.
Hoitokunnan jäsenenä toiminut professori Jaana Erkkilä päätti kautensa rahaston hoitokunnassa. Hänen tilalleen uudeksi hoitokunnan jäseneksi on Suomen Kulttuurirahaston hallitus valinnut taiteen maisteri Ritva Kankaan Kokkolasta.
Lisätietoja: Asiamies Mika Virkkala, Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto, mika.virkkala@skr.fi
Laura Luukkanen kerää nuorten tuntemuksia siitä, miten he kokevat talouskysymykset ja miten tieto tavoittaisi heidät parhaiten.
– Nuoret kokevat, että taloudesta puhutaan vaikeilla termeillä ja epäkiinnostavasti. Vasta ongelmiin jouduttaessa tajutaan, että sehän liittyikin omaan elämään, väitöskirjaansa tekevä Laura Luukkanen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta kertoo.
Väitöskirjassaan Luukkanen kerää nuorten tuntemuksia siitä, miten he kokevat talouskysymykset ja miten taloustieto tavoittaisi heidät parhaiten.
Vuonna 2011 Luukkanen oli mukana järjestämässä eri puolilla Suomea lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa pienryhmäkeskustelutilaisuuksia.
Tutkijat hyödynsivät keskusteluissa niin sanottua third person -tekniikkaa. Nuoret saivat kommentoida kuvitteellisen esimerkkihenkilön toimintaa: millainen Matti on hoitamaan raha-asioitaan.
– Toista henkilöä voi kuvailla ilman estoja, ja tällöin ihminen saattaa huomaamattaan kertoa enemmän itsestään.
Kouluopetus liian kaukaista
Nuorten mielestä koulu opettaa ymmärtämään enemmän koko kansantalouden toimintaa kuin henkilökohtaisen talouden hallintaa.
Kouluihin toivottiinkin käytännönläheisiä talousosaamisen kursseja siitä, miten rahat saa riittämään, mikä maksutapa on halvin, kuinka laina toimii.
– Koulu tavoittaa koko ikäluokan. Kaikkien kotiolot eivät ole sellaiset, että vanhemmilta saisi järkeviä talousneuvoja, Luukkanen toteaa.
Nuoret toivoivat internetsivustoja, joihin olisi koottu helpossa paketissa perustietoa oman talouden hallintaan. Itse asiassa tällaisia sivustoja on jo olemassa, esimerkiksi Kuluttajaliiton Valtti.
Sivustot olivat kuitenkin nuorille vieraita, joten he toivoivat niiltä aktiivisempaa mainontaa esimerkiksi Facebookiin, sanomalehtiin ja koulujen seinille. Interaktiivisuutta lisäisi chattikanava, jossa asiantuntijat vastaisivat livenä nuorten kysymyksiin.
Hyvät pahat pankit
Pankkeihin suhtauduttiin kahdella tapaa. Toiset pitivät pankkeja hyväntahtoisina auttajina, toiset liike-elämän toimijana, jonka välittämä tieto on läpeensä voitontavoittelun sävyttämää.
– Osalla oli yllättävänkin vahva ajatus, että pankkeihin ei voi luottaa.
Säästämiseen monet suhtautuivat konservatiivisesti ja ajattelivat säästötilin olevan ainoa vastuullinen ja järkevä säästömuoto. Osake- ja rahastosijoittamisellakin oli puolestapuhujansa, mutta he jäivät vähemmistöön.
Inflaatiota eli varallisuuden hidasta hupenemista pankkitililtä nuoret eivät erikseen osanneet mainita riskiksi.
– Se vaatisi noin nuorilta varsin spesifiä tietoutta. Nuoruuteen kuuluu hetkessä eläminen. Mietitään, paljonko rahaa on ja mihin se riittää nyt. Seuraava vuosi tuntuu jo kaukaiselta asialta.
Kuvataiteilija Tero Annanolli lähti Kulttuurirahaston apurahalla taiteilijaresidenssiin Hôtel Chevilloniin elokuun alussa ja työskentelee siellä tammikuun 2016 loppuun.
Annanolli haki residenssiin, koska uskoi, että siellä olisi helpompi keskittyä työskentelyyn. Hän toivoi myös saavansa uusia vaikutteita. Annanolli sanoo uuden ympäristön näkyvänkin töissä.
– Valo on täällä erilainen ja samoin värit, joten vie aikansa, että tutustuu uuteen väripalettiin.
Maaseudun rauha ja hiljaisuus ovat olleet taiteilijalle mieleen.
– Residenssi on loistava paikka irrottautua arjesta ja asettua aivan uuteen ympäristöön. Myös Hôtel Chevillonin pitkä historia tuo oman charminsa. Lähistön metsät ovat uskomattoman kauniita ja Fontainbleau, jossa residenssi sijaitsee, on kaunis pikku tuppukylä.
Kuvataiteilija Tero Annanolli
Vanhassa linnassa on viehättävyyden lisäksi myös haasteensa.
– Ateljee ei ollut heti toimintakunnossa: katossa oli kosteusvaurioita ja sähköt olivat poissa muutaman viikon, joten illalla ei voinut työskennellä. Myös nettiyhteys toimii välillä huonosti, Annanolli kertoo. Hän kuitenkin käytti ajan hyödykseen pyöräilemällä lähiympäristössä ja keräämällä uusia ideoita.
Päivät residenssissä vaihtelevat, ja Annanolli on käynyt myös Pariisissa tutustumassa kulttuurikohteisiin ja hankkimassa taiteilijatarvikkeita.
– Yleensä aamulla luen sähköpostit ja käyn kaupassa, jonka jälkeen aloitan työskentelyn. Aterian valmistamiseen menee aikaa ja sen teen yleensä siestan aikaan, jolloin kaikki liikkeet ovat kiinni. Sen jälkeen jatkan työskentelyä. Joskus aloitan työskentelyn vasta illalla.
Yllätyksekseen Annanolli on päässyt myös treenaamaan ruotsin kieltä, sillä suurin osa Chevillonin taiteilijoista tulee Ruotsista.
– Toukokuussa työskentelen Roomassa, Circolo Skandinavossa, joten ruotsin kielestä on hyötyä. Pohjoismainen yhteistyö on aina kiinnostanut minua.
