Tutkimus ja käytäntö kohtaavat

– Aloitin urani arkkitehtina Helsingissä 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin kaupunkisuunnittelun piirissä toimi myös sosiologeja. Keskustelu kaupungin ja rakentamisen kehittämisestä oli mielestäni moniäänisempää ja siten kiinnostavampaa ja hyödyllisempää kuin nykyisin, Davidsson kuvailee.

Arkkitehdin työ on Davidssonin mukaan pitkälle yksilöpohjaista suorittamista, ja työn jälkeä perustellaan arkkitehdin omilla mielipiteillä.

– Siitä on ajan saatossa alkanut muodostua eräänlainen rasite. Kykymme perustella on ikään kuin kaventunut. Tarvitsemme tähän muutosta ja ravistelua, uudenlaisia käsitteitä ja raikkaita näkökulmia, hän toteaa.

Tarve kasvoi ja kehittyi Davidssonin ja Tarkelan mielissä pitkään, mutta sopivaa ratkaisua ei tuntunut löytyvän. Kunnes he huomasivat sanomalehdessä jutun Sanna Lehtisestä ja tämän ympäristösuunnittelun estetiikkaa koskevasta väitöskirjasta. Pienen mutkan kautta he saivat yhteyden Lehtiseen, joka kiinnostui yhteistyötarjouksesta.

– Myös tutkijan työ on hyvin itsenäistä. Olen aina ollut käytännön pariin tähtäävä tutkija, mutta väylät yritysmaailmaan ovat olleet hankalasti löydettävissä. On hienoa saada osaamiseni yrityksen käyttöön. Tarvitsen tämän tyyppistä tekemistä, jotta pystyn kehittämään omaa ajatteluani, Lehtinen pohtii.

Tavattuaan kolmikko huomasi, että heillä voisi olla paljonkin annettavaa toisilleen, mutta vielä puuttui keino lähteä toteuttamaan yhteistyötä käytännössä.

Palaset loksahtivat paikoilleen, kun tutustuin PoDoCo-ohjelmaan. Yhteistyömme sujahti prosessin raameihin täydellisesti, Sanna Lehtinen kertoo.

–  Palaset loksahtivat paikoilleen, kun tutustuin PoDoCo-ohjelmaan. Yhteistyömme sujahti prosessin raameihin täydellisesti. Yleensä tämän kaltaisissa ohjelmissa pitää olla jo heti alussa tarjota valmis ratkaisu, mutta sitähän meillä ei tässä vielä ole. Vuosi perustutkimuksen tekemiselle antaa rauhan kehitellä jotain täysin uutta, kertoo Lehtinen.

Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän PoDoCo-yhteistyöohjelma edistää nuorten tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja tukee elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti. Yksittäisen PoDoCo-projektin kokonaispituus on 1–2 vuotta, ja se jakautuu kahteen 6–12 kuukauden mittaiseen jaksoon. Ensimmäinen vaihe on säätiörahoitteinen tutkimusjakso, jota seuraa samanpituinen yrityksen rahoittama soveltava jakso.

Myös Davidsson ja Tarkela innostuivat PoDoCo-ohjelmasta, joten he tekivät Lehtisen kanssa hakemuksen, ja tulivat valituiksi ohjelmaan.

– Olemme lähteneet liikkeelle keskustelujen kautta sekä määritelleet ja sanallistaneet eri käsitteitä varmistaaksemme, että ymmärrämme toisiamme. Tässä alussa Lehtinen tutustuu myös arkkitehdin käytännön työhön ja suunnitteluprosessin eri vaiheisiin. Etsimme parhaillaan sopivaa projektia, jossa Lehtinen olisi mukana alusta lähtien. Näin pystymme tuomaan filosofian käsitteitä mukaan käytäntöön jo suunnittelun alkumetreiltä asti, Davidsson kuvailee.

– Toivomme, että yhteistyömme tuloksena kykymme perustella arkkitehtuurisia valintojamme kasvaisi ja siitä tulisi rikkaampaa ja merkityksellisempää. Pitkällä tähtäimellä tarkoitus on, että saamme tästä uuden käytännön toimintamallin. Olisi hienoa, jos suunnittelupalavereissa olisivat jatkossa mukana niin insinöörit, arkkitehdit kuin tutkijatkin, Davidsson miettii.

Toivomme, että yhteistyömme tuloksena kykymme perustella arkkitehtuurisia valintojamme kasvaisi ja siitä tulisi rikkaampaa ja merkityksellisempää, Aki Davidsson miettii.

– Yritykselle, joka harkitsee lähtevänsä mukaan tällaiseen yhteistyöhön sanoisin ohjeeksi, että on hyvä olla aito tarve ja tahto kehittää yrityksen toimintamalleja, toteaa Davidsson.

Suunnitelmalle ei myöskään kannata asettaa liian tarkkoja rajoja, vaan jättää tilaa yllätyksille.

– On hyvä pysyä avoimena sille, mitä tutkija voi tarjota yritykselle. Tutkijan tulisi osata kuunnella mitä yritys haluaa, ja pohtia siihen lisäarvoa tuottavia ratkaisuja. Kannustan tutkijakollegoja ottamaan rohkeasti yhteyttä yrityksiin ja tarjoamaan osaamistaan yrityksen käyttöön, Lehtinen lisää.

Molempien mielestä lähtötilanteessa on hyvä varata aikaa keskusteluun ja tutustumiseen. He korostavat myös keskinäisen kunnioituksen ja avoimuuden merkitystä.

– Tutkijan ja pragmaatikon keskustelukulttuurit saattavat olla hyvinkin erilaiset. Ihan peruskäsitteitäkin kannattaa jaksaa selventää ennen varsinaisen työn aloittamista, näin säästytään väärinymmärryksiltä. Lisäksi mielenkiinto toisen työtä ja toimintaympäristöä kohtaan on ehdoton edellytys yhteistyölle, Davidsson summaa.

Lisätietoja PoDoCo-ohjelmasta: www.podoco.fi

Teksti ja kuva: Jenni Hietala

PoDoCo-apurahahaku käynnissä 15.9.–3.11.

Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän PoDoCo-yhteistyöohjelma edistää tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja parantaa Suomen elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti.

Yksittäisen PoDoCo-projektin kokonaispituus on 1–2 vuotta, ja se jakautuu kahteen 6–12 kuukauden mittaiseen jaksoon. Ensimmäinen vaihe on säätiörahoitteinen tutkimusjakso, jota seuraa samanpituinen yrityksen rahoittama soveltava jakso. PoDoCo-ohjelmaan voivat osallistua toimialasta riippumatta kaikki suomalaiset tai Suomessa liiketoimintaa harjoittavat yritykset ja kaikki väitöskirjan vastikään tehneet tai lähiaikana väittelevät henkilöt.

PoDoCo-ohjelman apurahat on tarkoitettu uusia uria avaavaan tutkimukseen aiheesta, joka on elinkeinoelämän kannalta relevantti. Ohjelman puitteissa tohtori ja yrityskumppani ideoivat yhdessä tutkimushankkeen, jonka toteuttavalle tohtorille haetaan rahoitusta mukana olevilta säätiöiltä. Säätiöt myöntävät ohjelmaan valituille työskentelyapurahan vuodeksi tai puoleksi vuodeksi. Kokovuosiapurahan suuruus on 28.000 euroa.

PoDoCo-ohjelman apurahat ovat haettavissa nyt. Haku on voimassa 15.9.–3.11.2017. Tulokset julkaistaan viimeistään joulukuussa 2017.

PoDoCo-ohjelma järjestää vuosittain kaksi hakukierrosta, joissa kussakin jaetaan noin 17 apurahaa. Yhdeksän säätiötä ovat sijoittaneet PoDoCo-ohjelmaan noin 1 000 000 euroa vuodelle 2017. Ohjelman rahoittajasäätiöt ovat Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Maa- ja vesitekniikantuki ry, Svenska kulturfonden, Tekniikan Edistämissäätiö, Maj ja Tor Nesslingin Säätiö, KAUTE-säätiö, Liikesivistysrahasto ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö. Ohjelman toteutuksesta vastaa DIMECC Oy.

Lisätietoa ohjelmasta ja apurahahausta:
www.podoco.fi
Ohjelmapäällikkö Essi Huttu, etunimi.sukunimi@dimecc.com

 

Kulttuurirahastolta suurtuki museoille

Haluamme mahdollistaa museoalan toiveet uudistuksista, joihin tiedämme olevan paloa, mutta ei välttämättä resursseja työajan tai rahoituksen puolesta, kertoo Suomen Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen.

Museovisio-apurahaa voivat hakea Suomessa toimivat, ammatillisesti hoidetut museot tai museokohteet.  Haku on suunnattu ensisijaisesti keskikokoisille museoille, joilla on henkilökuntaresurssit uudistusten läpiviemiseen. Apurahaa voi hakea myös useamman museon tai museokohteen yhteishankkeeseen.

Uudistustyön tavoitteina tulee olla kävijäkokemuksen parantaminen ja uudet kävijät. Keinoina voivat olla esimerkiksi esitystekniset, toiminnalliset tai teknologiset uudistukset näyttelytiloissa, yleisötyöhön panostaminen tai tarkempi kohderyhmäajattelu. Uudistustyössä voi paneutua myös brändin kehittämiseen tai markkinointistrategian parantamiseen.

Apurahahaku on kaksivaiheinen. Ensimmäisen vaiheen haku on avoinna 26.2.–15.3.2018, ja siinä myönnettyjä apurahoja voi käyttää uudistustyön suunnitteluun aikavälillä 1.6.2018–31.5.2019. Haettavan apurahan suuruus voi olla 5 000–20 000 euroa.  Toisen vaiheen apurahat ovat haettavissa elokuussa 2019. Myönnettyjen apurahojen suuruus on 100 000–300 000 euroa, ja ne on tarkoitettu uudistussuunnitelmien toteuttamiseen vuosien 2020–2022 aikana.

Suunnitteluapurahaa voi käyttää esimerkiksi ulkomaisiin opintomatkoihin uusien ideoiden ja hyvien ratkaisujen löytämiseksi, asiantuntijoiden palkkaamiseksi tai seminaarityöskentelyyn eri alojen ammattilaisten kanssa, Ruohonen kuvailee.

Suomen museoliitto auttaa museoita hankerahoituksen hakemisessa järjestämällä muun muassa hankeklinikoita ja tarjoamalla tietoa uusimmista museoiden näyttelytoimintojen trendeistä.

Museovisio-hankkeen ajoitus on todella hyvä. Museoiden käyttö on vahvassa kasvussa ja apurahat vahvistavat tätä kehityssuuntaa merkittävästi, toteaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Lisätietoja hankkeesta ja apurahan hakemisesta osoitteesta www.skr.fi/museovisio

Lukuklaani-hankkeelta yli puoli miljoonaa koulukirjastoille

Lasten lukemista edistävä Lukuklaani-hanke kutsuu koulut perustamaan tai kehittämään koulukirjastojaan. Ideat lukulinnojen rakentamiseksi palkitaan: jaossa on useampia muutaman tuhannen euron avustuksia sekä jopa 10 000−20 000 euron pääpalkinnot. Yhteensä koulukirjastoja tuetaan yli puolella miljoonalla eurolla. Tekijänoikeusjärjestö Kopioston ja Suomen Kulttuurirahaston kaksivuotisessa Lukuklaani-hankkeessa käytetään kaiken kaikkiaan 2 miljoonaa euroa lasten lukemisen edistämiseen.

”Haluamme Lukuklaani-hankkeessa kannustaa lapsia lukemisen pariin ympäri Suomen”, kertoo Lukuklaani-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, kirjailija Jari Järvelä. ”Uskon, että tukemalla koulukirjastoja voimme tuoda kirjat eläväksi osaksi lasten arkea.”

Tuodaan lapset kirjojen keskelle

Lasten lukemisintoon vaikuttavat omasta lähipiiristä saadut lukemisen mallit ja lukemiseen varattava aika. Motivointina voidaan käyttää kirjavinkkausta, kirjailijatapaamisia ja erilaisia kampanjoita ja kisoja. Yhtä tärkeää on kirjojen saavutettavuus ja valikoima sekä viihtyisä ja innostava lukuympäristö. Tämä käy ilmi Lukuklaani-hankkeen keräämistä koulujen ideoista lasten lukemisen edistämiseksi.

”Lapset tulisi tuoda kirjojen keskelle”, sanoo Lukuklaani-hankeeseen ennakkoilmoittautuneen Aleksis Kiven peruskoulun opettaja Reeta Aarnio Helsingistä. ”Pitäisi rakentaa toimiva, houkutteleva koulukirjasto, jossa voi lukea, lainata, selata, pelata, jutella, hakea tietoa ja viettää aikaa.”

Koulukirjastojen merkitystä lasten lukemiseen innostamisessa korostavat myös asiantuntijat. ”Koulukirjasto varmistaa tasa-arvon. Lähikirjastoja on vähennetty, eivätkä kirjat ole yhtä lailla saavutettavissa kaikille”, sanoo Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís. ”Jos lapsi ei pääse kirjastoon eikä kotonakaan ole kirjoja, koulukirjasto voi olla ainoa paikka, missä hän näkee kirjoja ja voi innostua niistä. Kirjojen lukeminen on suorin tie hyvään lukutaitoon.”

”Koulukirjastojen merkitys lasten lukuinnon herättelyssä on kiistaton”, kertoo Suomen Koulukirjastoyhdistyksen puheenjohtaja Arja Kangasharju. ”Koulukirjasto-opettajalla on lisäksi merkittävä asema juuri kullekin lapselle sopivan lukemisen suosittelijana.”

Kilpailu avoinna lokakuun loppuun

Koulut voivat ilmoittautua mukaan Lukuklaanin kilpailuun lokakuun loppuun saakka. Kilpailussa ideoidaan oman koulukirjaston tai lukunurkkauksen perustamista tai kehittämistä eli oman lukulinnan rakentamista. Ideointi voi liittyä aineistojen hankintaan tai käyttämiseen, tilojen luomiseen tai viihtyisyyden lisäämiseen.

 ”Odotamme kouluilta erilaisia ja sytyttäviä ideoita”, sanoo varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timonen Kopiostosta. ”Mediaa koskevia rajoituksia ei hankkeessa ole, joten koulukirjastoihin hankittava aineisto voi vaihdella räpistä romaaneihin. On kuitenkin eduksi, jos koulu ja koulukirjasto rakentavat yhteistyötä esimerkiksi koulujen iltapäivätoiminnan, vanhempainyhdistyksen, yleisen kirjaston tai  kirjastoauton kanssa. Vielä parempaa olisi, jos yhteistyö rakentuisi odottamattomaan suuntaan, vaikkapa koulun liikuntakerhon kanssa.”

Lukuklaani haluaa kannustaa kouluja ottamaan lapsetkin mukaan ideointiin. Hakemuksen liitteenä voi olla oppilaiden kanssa yhdessä tehty video tai vaikkapa piirrustuksia.

Hakukaavake löytyy Lukuklaanin nettisivuilta www.lukuklaani.fi. Lukuklaani-hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki Suomen ala- ja yhtenäiskoulut, erityisesti 3.−4.-luokkalaiset. Koulujen ideat palkitaan raadin esityksestä alkuvuonna 2018.

Lisätiedot

www.lukuklaani.fi | lukuklaani@kopiosto.fi

Mikael Mäkitalo, Lukuklaani-hankkeen projektikoordinaattori Kopiostossa, etunimi.sukunimi@kopiosto.fi

Hiuspäähineestä iloa lapsipotilaille

Satu Rautalahti

“Yllättävä hiustenlähtö vaikuttaa mielialaan, itsetuntoon ja elämänlaatuun”, toteaa hiuspäähineen kehittänyt Satu Rautalahti.

Hattulalainen Satu Rautalahti sairastui rintasyöpään vuonna 2014.

– Syöpäsairaalle hoitojen aiheuttama hiusten lähteminen voi olla kovempi juttu kuin itse sairaus. Näin kävi myös itselleni, vaikka olin siihenkin mielestäni etukäteen varautunut, Satu muistelee.

Satu kokeili peruukkia, mutta sen käyttäminen tuntui hänestä epämukavalta. Peruukki kiristi ja kutitti, ja sitä oli hankala huoltaa.

–  Sairastunut toivoo sulautuvansa joukkoon. Kun peruukki ei tuntunut hyvältä, vedin  usein päähäni pipon, joka tuntui pehmeältä ihoa vasten. Ajattelin, että kun päähineen alta pilkottaisi edes muutama hiushaiven, niin näyttäisin taas itseltäni.

Syntyi ajatus hiuspäähineestä, jossa on kaksi osaa: päähine ja sen sisäpuolelle tarranauhalla kiinnitettävä hiusnauha. Saman hiusnauhan voi kiinnittää eri päähineisiin, ja vaihdella näin erilaisia tyylejä. Hiuspäähine on vaihtoehto peruukille tai pelkälle päähineelle ja sopii myös alopeciaa sairastaville. Päähineiden suunnittelu on toiminut Sadulle keinona käsitellä omaa sairastumista ja purkaa ahdistusta positiivisella tavalla.

Kesällä 2016 Kanta-Hämeen keskussairaalan kirurgi otti Satuun yhteyttä kuultuaan tämän hiuspäähineistä. Hänen ystävänsä 6-vuotias tytär oli sairastunut leukemiaan, ja hoitojen seurauksena hiukset lähtisivät pian.

– Lapselle ja nuorelle hiusten lähteminen voi olla pelottava kokemus ja vaikuttaa itsetuntoon. Halusin suunnitella päähineen myös lapsille. Otin yhteyttä Sylva ry:hyn, jonka kautta sain muutaman perheen testiryhmääni.

Maleena (oik.) ja Fanni malleina. Toisella on omat hiukset, toisella ei. Arvaisitko kummalla? Hiusnauhan voi kiinnittää tarranauhalla eri päähineisiin, ja näin vaihdella tyylejä.

Maleena (oik.) ja Fanni malleina. Toisella on omat hiukset, toisella ei. Arvaisitko kummalla?

Lasten hiuspäähineissä käytetään aitoa hiusta. Avuksi tulee Tukkaoperaatio-tempauksen äiti Sofia Rautapuro, jonka kanssa on suunnitteilla tempaus, jossa voi lahjoittaa kampaamoissa hiuksensa pikkupotilaiden hyväksi. Luovutetuista hiuksista tehdään hiusnauhoja lapsipotilaiden päähineisiin. Mukana on myös Project liv -yhdistys, joka haluaa luoda enemmän iloa pitkäaikaissairaiden lasten ja heidän vanhempiensa arkeen.

– Lapsi voi piirtää päähineeseen haluamansa kuvan tai kuvion paperille tai vaikka tabletin piirrosohjelmalla. Kuvio toimitetaan meille, ja me teemme siitä hänelle oman hiuspäähineen toivotulla hiusnauhalla.

Yksilöllisesti kuvioituja päähineitä toteutetaan lapsipotilaille kampanjana tänä syksynä.

– Toivon, että voimme tällä projektilla tarjota pienille lapsipotilaille toivoa ja piristystä sairauden kanssa elämiseen sekä lohtua hiusten menettämiseen. Suunnittelutyöhön osallistuminen antaa myös vähän mielekästä ja luovaa tekemistä tylsiinkin sairaalapäiviin.

Satu on hankkinut hiuspäähineelle Patentti- ja rekisterihallitukselta hyödyllisyysmallisuojan sekä tavaramerkkisuojan EU-maissa. Tuote on myös yksi Suomi 100 -juhlavuoden tuotteista.

Lisätietoja: bravehair.fi

Teksti: Jenni Hietala
Kuvat: Panu Mäkelä, DropInMedia

Taidetestaajat lähtivät liikkeelle!

Ainutlaatuinen Taidetestaajat-hanke vie kolmen lukuvuoden ajan kaikki Suomen 8.-luokkalaiset taidevierailuille. Koko kulttuurihankkeen ensimmäiset matkat tehdään syyskuun alussa.

– Tämä voi olla maailmassakin aivan ainutlaatuista. En ole koskaan kuullut vastaavassa laajuudessa mistään samanlaisesta, Teatteritieteen professori Hanna Korsberg Helsingin yliopistosta kommentoi Taidetestaajat-suurhanketta.

Taidetestaajissa on ensimmäisenä lukuvuonna mukana yli 99 prosenttia Suomen 8.-luokkalaisista. Hankkeessa pyritään voittamaan kaikki osallistumisen esteet, jotta nuoret voivat osallistua esimerkiksi liikuntarajoitteista, äidinkielestä tai asuinpaikasta riippumatta. Pisimmän matkan, noin 1300 kilometriä, tekevät Inarin Sevettijärven koulun oppilaat.

– Haluamme tuoda kaikki kahdeksasluokkalaiset taiteen äärelle. Erilaiset oppijat pääsevät osallistumaan tasa-arvoisesti, kertoo Taidetestaajien vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.

Liitto koordinoi hanketta, jonka rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.

Taidetestaajat liikkeelle 4. syyskuuta

Taidetestaajissa 19 lastenkulttuurikeskusten aluekoordinaattoria ympäri Suomea työskentelee yhdessä koulujen, taideorganisaatioiden ja liikennöintiyhtiöiden kanssa. Koulut saavat ilmaiset matkat ja pääsyliput sekä valmiit matkasuunnitelmat.

Hanna Korsberg huomauttaa aikuisten usein miettivän, mitä nuoret ajattelevat ja miten heidät saataisiin kiinnostumaan kulttuurista.

– Nyt on mahdollista ottaa siitä selvää – kyse on vain koulujen aktiivisuudesta. Taidetestaajissa ratkaistaan koulujen puolesta hankalat matkanjärjestelyt ja taidevierailun hinta, eikä luokkien tarvitse kuin lähteä liikkeelle.

Kaikki taidetestaajat tekevät yhden vierailun lähialueellaan ja yhden pääkaupunkiseudulle – tai pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen. Ensimmäiset luokat lähtevät liikkeelle 4. syyskuuta, jolloin Kontiolahden koulun 8A ja 8B vierailevat Joensuun taidemuseossa Onnissa. Valtakunnalliset vierailut alkavat 12. syyskuuta, jolloin nykytaiteen museo Kiasma vastaanottaa oppilaita Lapista, Kainuusta ja Pirkanmaalta.

Koko Suomi voi seurata

Vierailujen jälkeen 8.-luokkalaiset arvioivat kokemuksensa nettiselaimessa toimivalla sovelluksella. Nuorten taidekriitikoiden mielipiteitä pääsee seuraamaan koko Suomi. Ensimmäiset arviot paljastetaan osoitteessa www.taidetestaajat.fi lokakuussa ja jatkossa arviot tulevat sivustolle sitä mukaa kun taidevierailuja tehdään.

– Taiteesta puhumiseen on Suomessa perinteisesti liitetty soveltuva koulutus ja arvovaltaa. Nyt kriitikon rooli tarjotaan nuorille, Anu-Maarit Moilanen selittää.

– Nuorilla on jo esimerkiksi urheilussa ja politiikassa väyliä vaikuttaa. Taiteessa väylää ei vielä ole, joten Taidetestaajat-hanke voi kehittää kulttuurin kenttää.

Uusien katsojien saaminen saleihin on esimerkiksi teattereille elinehto. 15-vuotiaista taidetestaajista voi tulla katsojia yli puolen vuosisadan ajaksi.

– Kun nuoriin satsataan, kerrannaisvaikutukset tulevaisuudessa voivat olla vaikka mitä, Korsberg sanoo.

– Suomi on tieteellä ja taiteella rakennettu. Taiteessa on kiteytetyssä muodossa identiteettimme: keitä me olemme, mihin me olemme menossa ja mitä me itsestämme ajattelemme matkan varrella. Parhaimmillaan Taidetestaajien kautta syntyy keskustelua siitä, mitkä asiat nyt koetaan merkityksellisiksi ja tärkeiksi, professori pohtii.

Tietoa Taidetestaajista

Budjetti 15–20 miljoonaa euroa.

Kolmen lukuvuoden aikana noin 200 000 taidetestaajaa. Ensimmäisenä lukuvuonna 2017–2018 yli 64 000 taidetestaajaa, joista oppilaita lähes 59 000.

Ensimmäisenä lukuvuonna noin 130 000 vierailua, joista syyskuun aikana noin 10 000.

Yli 3300 luokkaa noin 780 yläkoulusta ilmoittautunut mukaan.

 

Lisätietoja:

Taidetestaajat-hankkeen vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, etunimi.sukunimi@taidetestaajat.fi

Taidetestaajat-hankkeen viestinnän suunnittelija Emilia Särkiniemi, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, etunimi.sukunimi@lastenkulttuuri.fi

Oman alueesi aluekoordinaattori voi kertoa alueen koulujen vierailuaikataulut: www.taidetestaajat.fi

 

 

         

Koululaiset kuokkimaan!

Suomen Kulttuurirahasto käynnistää Mullankaivajat-hankkeen, jonka tavoitteena on tarjota koululaisille tilaisuus osallistua arkeologiseen tutkimukseen kotiseudullaan. Arkeologinen työskentely sopii erinomaisesti uuden opetussuunnitelman mukaiseen ilmiöoppimiseen ja opiskeluun koulun ulkopuolella.

Aikuisille järjestetyt yleisökaivaukset ovat usein hyvin suosittuja. Koululaisille tällaisia mahdollisuuksia on tarjolla kuitenkin vain harvoin.

”Toivomme, että Mullankaivajat-hanke lisäisi lasten ja nuorten kiinnostusta tieteellisiin menetelmiin sekä oman lähialueen menneisyyteen ja historiaan yleensä”, sanoo Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Kulttuurirahasto julistaa haettavaksi Mullankaivajat-apurahan, jota voivat hakea arkeologit, näiden muodostamat työryhmät tai kulttuuriperinnön alan rekisteröidyt yhteisöt, kuten museot tai arkeologiset seurat. Yhden apurahan suuruus voi olla 5 000–30 000 euroa, ja hankkeita rahoitetaan 5–10 vuosittain.

Hankkeessa tulee perehdyttää koululaisia arkeologiaan ja valmistella osallistujia tulevaan tutkimusjaksoon etukäteen. Varsinaisen tutkimusjakson suositeltava kesto on noin viikko, mutta yhteen työskentelykokonaisuuteen voi sisältyä useampia tutkimusjaksoja, joihin osallistuu useita koululaisryhmiä. Arkeologinen tutkimusjakso voi sisältää erilaisia menetelmiä, kuten kaivauksia tai pintapoimintaa peltoalueilla.

”Useimmilta vanhoilta viljelyalueilta löytyy historiallista 1600–1800-lukujen esineistöä, jolla on opetuksellista tai paikallishistoriallista arvoa. Nuoremmatkin merkit ihmisten elämästä voivat olla kiehtovia, kun ne liittyvät omaan ympäristöön”, Arjava arvioi.

Tutkimusjakson tulokset käsitellään yhdessä lasten kanssa ja löydökset julkaistaan esimerkiksi projektin verkkosivuilla tai sosiaalisen median kanavissa.

Apurahaa voi hakea Kulttuurirahaston verkkopalvelussa 15.–30.11.2017, ja Mullankaivajat-apurahojen saajat julkistetaan tammikuussa 2018.

Kulttuurirahasto järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman seminaarin yhteisöarkeologiasta Helsingin yliopiston Porthaniassa perjantaina 29.9.2017 klo 12.30–16.00. Seminaariin osallistumista suositellaan hankesuunnitelman laatimisen tueksi. Seminaarissa esiintyvät kansainväliset yhteisöarkeologian asiantuntijat: Suzie Thomas Helsingin yliopistosta, Dr. Don Henson Yorkin yliopistosta (Iso-Britannia) sekä Skanderborgin museon kuraattori Charlotte Paulsen (Tanska). Seminaarin kieli on englanti.

Lisätietoja hankkeesta, apurahasta ja seminaarista sekä ilmoittautumiset seminaariin:
www.skr.fi/mullankaivajat sekä www.skr.fi/mullankaivajatseminaari

Laulu Suomen Soi -yhteislaulutapahtuma 1.10. Varsinais-Suomessa

Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto järjestää Laulu Suomen Soi -tapahtuman sunnuntaina 1.10.2017 klo 15. Tapahtuma järjestetään samanaikaisesti 14 paikkakunnalla. Yhteislaulua johtaa paikallinen kuoro, ja tapahtuman yhtenä tavoitteena on nostaa kuorolaulun arvostusta.

Tapahtumalla kunnioitetaan Suomen itsenäisyyden juhlavuotta kannustamalla kaikkia yhteislauluun juhlavuoden Yhdessä-teeman mukaisesti. Tapahtumassa pyritään myös tuomaan esiin musiikin eheyttävää vaikutusta ja lisäämään paikallisten kuorojen välistä verkottumista sekä kuoro- ja yhteislauluharrastusta.
 

Tapahtumapaikat sunnuntaina 1.10.2017 klo 15

  • Turku, Mieskuoro Naskalit, Panimoravintola Koulu, Eerikinkatu 18
  • Naantali, Naantalin Kamarikuoro, Naantalin seurakuntatalon Sali, Piispantie 2
  • Raisio, Resonus, Martinsali, Raision kirjasto, Eeronkuja 2
  • Kaarina, KaMu-kuorot, Kotimäen koulun sali, Littoistentie 525, Littoinen
  • Salo, Leticia-kuorot, Salon Urheilutalo, Perniöntie 9
  • Koski Tl, Mieslaulajat, Työväentalo, Koskentie 10
  • Uusikaupunki, Naiskuoro D’ameni, Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11
  • Laitila, Vakka-Suomen musiikkiopisto, Laitilan soittokunta, Laitilan työväentalo, Kostiaistentie 10
  • Mynämäki, Mynämäen Mieslaulajat, Tarvaisten koulu, Karjalantie 10
  • Loimaa, Loimaan Mieslaulajat, Loimaan Naislaulajat, Viihdekuoro LoiMaalaiset, Heimolinna, Väinämöisenkatu 2
  • Somero, Metka Kööri, Someron seurakuntakeskus, Härkäläntie 1
  • Kemiönsaari, tilaisuus on yhteinen seurakunnan kanssa, Villa Lande, Engelsbyvägen 8, tilaisuus on kaksikielinen
  • Paimio, Lauluyhtye Pavane, Iskun talo, Seuratie 3
  • Parainen, Poprock-Kören (Kombi) ja Paraisten Laulavaiset, Råttis, Skräbbölevägen 2, tilaisuus on kaksikielinen

Tapahtumapaikat voivat muuttua tai tarkentua myöhemmin.

 

Tapahtuman ajankohta 1.10. on Kansainvälinen musiikin päivä ja Säätiöpäivä. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tervetuloa mukaan laulamaan!

 

Varsinais-Suomen rahaston väkeä sekä Laulu Suomen soi -tapahtuman kuorojen johtajia yhteiskuvassa.

Inspiraatiota residenssistä

O Espaço do Tempon taiteilijaresidenssi Portugalin lämmössä sijaitsee historiallisessa Montemor-o-Novon kaupungissa, noin 100 kilometriä Lissabonista. Korkealle kukkulalle vanhaan dominikaaniluostariin perustetusta residenssistä avautuvat henkeäsalpaavat maisemat alas laaksoon. Rappioromanttisen kuoren alta paljastuvat kuitenkin modernit työskentelytilat tanssi- ja näyttämötaiteiden tekijöille.

O Espaço do Tempo

O Espaço do Tempo

O Espaço do Tempo on yksi Kulttuurirahaston viidestä residenssikohteesta ulkomailla. Sinne myönnetään vuosittain neljä 2–3 viikon työskentelyjaksoa, joihin sisältyy täyshoito. Taiteilijat saavat käyttöönsä oman työskentelytilan, ja teoksia voi harjoitella vastikään Lissaboniin avatussa teatteritilassa.

Täällä teostaan työstivät myös tanssija-koreografi Janina Rajakangas ja hänen työryhmänsä toukokuussa 2017.

– Olen käynyt tässä residenssissä aiemmin esiintymässä, ja tiesin kohteen upeaksi. Siksi hain apurahaa juuri tänne. Työryhmämme koostui kolmesta tanssijasta, äänisuunnittelijasta ja ohjaaja/koreografista. Meistä kolme oli suomalaisia, yksi Puolasta ja yksi Irlannista, kertoo Rajakangas.

Apurahahakemusta varten Rajakangas oli valmistellut teoksen aiheen sekä tietyt tavoitteet.

Janina Rajakangas (kuva: Jenni Pystynen)

Janina Rajakangas (kuva: Jenni Pystynen)

 – Halusin projektissani käsitellä yliherkkyyden lisääntymistä ja sen vaikutusta ihmisiin, oli kyse sitten vaikkapa ADHD:stä, allergioista tai ääniherkkyydestä. Teoksen keskeinen kysymys työryhmällemme oli, miten yliherkkyyttä voi ilmaista näyttämöllä. Onko yliherkkyyksiä mahdollista ruumiillistaa niin, että se kävisi nykytanssista.

Rajakankaan mielestä residenssityöskentelyn suurimpia hyötyjä taiteilijalle on mahdollisuus intensiiviseen keskittymiseen.

– Tutussa kotiympäristössä mielessä pyörivät helposti kaikki arjen asiat, rutiinit ja aikataulut. Residenssissä saa puolestaan keskittyä tekeillä olevaan työhön, ja jokainen työryhmän jäsen pystyy antamaan täyden panoksensa. Kotona olen tarkka siitä, että työ ja vapaa-aika ovat erillään.

– Residenssissä arkea jaetaan yhdessä aamusta iltaan. Tällaisessa vuorovaikutuksessa teoskin kasvaa kuin itsestään ilman, että siitä tarvitsee edes keskustella, Rajakangas sanoo.

Päivä rannalla (kuva: Rea-Liina Brunou)

Päivä rannalla (kuva: Rea-Liina Brunou)

Vaikka päivät kuluvat pitkälti oman työryhmän kanssa, tapaavat asukkaat toisiaan usein iltaisin terassilla keskustellen ja ajatuksia vaihtaen.

– Uudenlainen ympäristö ja keskustelut muiden asukkaiden kanssa tuovat inspiraatiota omaan työhön. Samalla voi syntyä avauksia uusille teoksille ja tarjoutua yhteistyömahdollisuuksia maailmalla.

Avoimissa harjoituksissa omasta teoksesta voi halutessaan esittää otteita muille asukkaille.

– Esityksen jälkeen käytävä palautekeskustelu on hurjan hyödyllistä ja arvokasta. On hyvä saada esittää omaa teostaan muille ja nähdä sekä kuulla, millaisia reaktioita se heissä herättää.

Rajakankaan teos esitetään ainakin The Place -teatterissa Lontoossa ja Helsingin Kiasmassa syksyllä 2018.

Teksti: Jenni Hietala
Kansikuva: Janina Rajakangas

 

Liikkuvuusapurahat ja residenssipaikat haettavissa

Suomen Kulttuurirahasto myöntää vuosittain apurahoja työskentelyyn taiteilijaresidensseissä. Uutena tukimuotona julistetaan haettavaksi myös apurahoja ulkomaisen oleskelujakson kuluihin vapaavalintaisessa kohteessa. Residenssipaikat sekä liikkuvuusapuraha vuodelle 2018 ovat haettavissa 10.–31.8.2017.

Taiteilijaresidenssien hakukohteita on viisi: Hôtel Chevillon Ranskassa, SeMA Nanji Soulissa Etelä-Koreassa, Tokyo Wondersite Japanissa, O Espaço do Tempo Portugalissa sekä uutena kohteena Artspace Australiassa. Työskentelyapuraha on 2 000 euroa kuukaudessa ja O Espaço do Tempoon 500 euroa viikossa henkilöä kohden.

O Espaço do Tempo -residenssi on tarkoitettu tanssi- ja näyttämötaiteen tekijöille, Tokyo Wondersite, SeMA Nanji ja uusi kohde Artspace kuvataiteilijoille sekä Hôtel Chevillon kuvataiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille.

Uusi tukimuoto kansainväliseen liikkuvuuteen

Liikkuvuusapurahalla voi kattaa taiteellisen työskentelyn kuluja ulkomailla. Apurahan tavoitteena on mahdollistaa taiteilijalle ulkomaisen oleskelujakson avulla uusia välineitä ja verkostoja taiteellisen työskentelyn tueksi. Apurahaa voivat hakea taiteilijat yksin tai työryhmänä kaikilta taiteen aloilta yli kahden viikon kestoisiin ulkomaanmatkoihin.

Liikkuvuusapuraha on suuruudeltaan 3 000–10 000 euroa esimerkiksi residenssityöskentelyyn, festivaaliosallistumisiin, näyttelyprojekteihin ja kansainvälisiin yhteishankkeisiin liittyviin matkoihin.

Molempia apurahoja voi hakea verkkopalvelun kautta, ja yhdellä hakukierroksella voi hakea joko Kulttuurirahaston tarjoamia residenssipaikkoja tai liikkuvuusapurahaa, mutta ei molempia.

Lisätietoja taiteilijaresidensseistä ja liikkuvuusapurahasta, hakuohjeet sekä linkki sähköiseen hakupalveluun:

www.skr.fi/taiteilijaresidenssit

www.skr.fi/liikkuvuusapuraha

Lisätietoja:

Johanna Ruohonen, erityisasiantuntija ja museonjohtaja, p. 040 5163 475, etunimi.sukunimi@skr.fi