Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Kansallistunne yhdistää, eriarvoisuus ja pätkätyöt huolestuttavat

Myös suomalaisia yhdistäviä tekijöitä on paljon ja väestöryhmien väliset erot ovat monelta osin yllättävän pieniä. Esimerkiksi kansallistunne koetaan laajasti myönteiseksi. Tulokset ilmenevät Suomen Kulttuurirahaston ja e2:n tuoreesta julkaisusta Samat huolet, eri näkökulmat – Tutkimus suomalaisten asenteista ja identiteeteistä. Sen ovat tehneet e2:n tutkijat, valtiotieteiden tohtorit Ville Pitkänen ja Jussi Westinen.

Kansallistunne yhdistää erilaisia suomalaisia

Suomalaisista 83 prosenttia pitää kansallistunnetta enemmän myönteisenä kuin kielteisenä asiana. Myös voimakkaasti itsensä eurooppalaisiksi mieltävistä yli 80 prosenttia ajattelee näin. Kansallistunnetta pidetään myönteisenä asiana kaikissa väestöryhmissä, riippumatta esimerkiksi suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin tai ylipäätään ulkomaalaistaustaisiin ihmisiin.

– Kiihkeä maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelu ei ole saanut suomalaisia vieroksumaan perinteistä kansallistunnetta, Jussi Westinen sanoo.

Kansallistunteeseen nihkeästi suhtautuvia on eniten vihreissä (18 %) ja vasemmistoliitossa (29 %), mutta näidenkin puolueiden kannattajien enemmistö suhtautuu suopesti kansallistunteeseen. Kansallistunteen ohella myös maanpuolustushenki yhdistää kansalaisia. Sitä pitää myönteisenä asiana 83 prosenttia suomalaisista. Näin ajattelee myös selvä enemmistö alle 30-vuotiaista (74 %).

Etninen tausta ei määritä suomalaisuutta

Kaksi kolmesta (63%) suomalaisesta on sitä mieltä, että ”suomalaisuus ei ole kiinni ihmisen etnisestä taustasta”. Keskimääräistä enemmän näin ajattelevia on niissä, jotka samastuvat voimakkaasti eurooppalaisuuteen tai maailmankansalaisuuteen. Etnistä suomalaisuutta korostavia on eniten arvokonservatiiveissa ja perussuomalaisissa.

Suhtautuminen turvapaikanhakijoihin jakaa mielipiteitä enemmän. Kansalaisista 32 prosenttia arvioi, että turvapaikanhakijat ovat liian hyvässä asemassa, ja 43 prosenttia arvioi heidän olevan liian huonossa asemassa.

Median yksipuolisuus ja tutkijoiden motiivit askarruttavat

Kansalaiset arvioivat kriittisesti perinteistä mediaa. Lähes puolet (47%) vastaajista kokee median tuottavan yksipuolista tietoa ja yli puolet (57 %) kokee sen liioittelevan mielipide-eroja. Myös tutkijoiden tarkoitusperiä epäillään. Enemmistö (57 %) ajattelee, että monet tutkijat ajavat julkisuudessa omia arvolatautuneita päämääriään. Kriittisimpiä ovat arvokonservatiivit sekä perus- tai ammattikoulun käyneet.

– Mielenkiintoista on, että lähes puolet myös korkeasti koulutetuista arvioi tutkijoilla olevan julkisissa kannanotoissaan poliittisia vaikuttimia, tutkija Ville Pitkänen toteaa.

Huoli pätkätyöntekijöistä

Peräti 84 prosenttia suomalaisista arvioi pätkätyöntekijöiden olevan heikossa asemassa. Heidän koetaan olevan jopa useammin heikommassa asemassa kuin työttömien. Enemmistön mielestä sekä työntekijöillä että yrittäjillä menee sen sijaan mukavasti.

– Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy puolueiden kannattajien välisiin asenne-eroihin. Perussuomalaisten kannattajat kantavat huolta työntekijöistä enemmän kuin demarit ja yrittäjistä enemmän kuin kokoomuksen kannattajat, Ville Pitkänen kertoo.

Kaupungistumisen vauhdittamiselle ei tukea

Kansalaiset ovat pikemmin säilyttäjiä kuin kiihdyttäjiä suhtautumisessaan kaupungistumiskehitykseen. Ainoastaan 16 prosenttia katsoo, että julkisen vallan tulisi vauhdittaa kaupungistumista.

– Kaupunkikeskeisimpiä ovat odotetusti suurten kaupunkien asukkaat, mutta heistäkin näin ajattelee vain 23 prosenttia, Jussi Westinen huomauttaa.

Vaikka suomalaisista noin 70 prosenttia asuu kaupungeissa, enemmistö (65 %) viihtyy kaupunkien sijaan luonnon läheisyydessä.

Tutkimusraportti ”Samat huolet, eri näkökulmat – Tutkimus suomalaisten asenteista ja identiteeteistä” on toinen neljästä samaan aihepiiriin liittyvästä julkaisusta. Ensimmäinen tutkimusraportti Sittenkin samanlaisia? Tutkimus suomalaisten identiteeteistä ilmestyi maaliskuussa. Loput kaksi julkaisua ilmestyvät vuoden 2018 aikana.

Tutkimustulokset perustuvat 6 398 henkilön vastauksiin. Taloustutkimus keräsi aineiston käyntihaastatteluin ja internetpaneelilla 5.10.2017–11.1.2018. Analyysit ja tutkimusraportin on tehnyt e2. Suomen Kulttuurirahasto ja e2 ovat vastanneet yhdessä tutkimushankkeen suunnittelusta ja rahoituksesta.

Tutkimusraportti Samat huolet, eri näkökulmat – tutkimus suomalaisten asenteista ja identiteeteistä julkistetaan eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfossa 6.6.2018. Tilaisuuden avaa puhemies Paula Risikko. Tulosten esittelyn jälkeen tutkimuksesta keskustelevat Talouselämän päätoimittaja Emilia Kullas, Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

Lue raportti tästä.

Kunnioitusta, antirasismia ja yhdenvertaisuutta vaihtoehtolajien parissa

Tutkija Anni Rannikko kiinnostui skeittauksesta, scoottauksesta ja roller derbystä, kun hän työskenteli aihetta koskevassa tutkimushankkeessa.

“Esimerkiksi skeittaus kiehtoi minua, koska siinä on vahva arvomaailma. Skeittaajat karsastavat kilpailua ja autoritäärisyyttä. He vastustavat rasismia jopa siinä määrin, että skeittaajien ja uusnatsien välillä oli 90-luvulla konflikteja”, Rannikko kertoo.

Tutkija Anni Rannikko

Tutkija Anni Rannikko

Myös skeittaajilta itseltään voi kuulla saman tyyppistä palautetta: “Monen skeittaajan mielestä perinteiset kilpaurheilun piirteet eivät kuulu skeittaamiseen. Jopa ammattilaistasolla ilmapiiri on lähes päinvastainen, kuin jonkun toisen yksilöurheilulajin huipputasolla. Taitavaksi skeittaajaksi tuleminen ei myöskään edellytä kilpailemista. Koska skeittauksessa ei ole sääntöjä tai rajoitteita, sen arvosteleminen ja pisteytys on joidenkin mielestä ongelmallista, tai jopa turhaa”, eräs skeittari toteaa.

Rannikko on tehnyt tutkimusta etnografisesti havainnoimalla ja haastattelemalla lajin harrastajia. 15-29 -vuotiaat harrastajat suhtautuivat tutkijaan avoimen suopeasti, koska tutkimus lisää lajien legitimiteettiä. Katulajit ovat perinteisesti esimerkiksi kaupunkisuunnittelun kannalta altavastaajan asemassa.

“Akateeminen kiinnostus tuo lajeille uskottavuutta ja edesauttaa esimerkiksi uusien liikuntapaikkojen rakennuttamista.”

Yhdenvertaisista periaatteista huolimatta harrastajien välillä vallitsee hierarkioita. Roller derbyä lukuunottamatta Rannikon tutkimat lajit ovat miesvaltaisia ja harrastajien keskuudessa vallitsee hetero-oletus. Kaatuvaa skeittaria saatetaan yhä haukkua homoksi.

“Kun kysyin haastateltavilta, miten he suhtautuisivat skeittaavaan homoon, moni sanoi, että homous ei olisi tietenkään ongelma. Kukaan ei kuitenkaan sanonut tuntevansa yhtään skeittaavaa homoa.”

Naisharrastajien homoseksuaalisuutta ei koettu yhtä uhkaavana, pikemminkin “lesbous” yhdistettiin urheilulliseen kyvykkyyteen. Toisaalta sateenkaarevuus ja queer ovat oleellinen osa roller derby -kulttuuria.

Tytöt skeittaavat

“Naisskeittarit kertoivat, että ‘skeittityttöystävän’ roolista voi päästä irti vain silloin, jos on taitava. Monilla naisilla on skeittipaikalla niin kovia suorituspaineita, että he menevät harjoittelemaan aikoina, jolloin siellä on mahdollisimman tyhjää. Tämä johtuu siitä, että naisskeittarit kokevat, että heitä arvioidaan koko sukupuolensa edustajana. Kun naisskeittari on taitava, häneen saatetaan yhä suhtautua niin, että vitsi, että olet hyvä…tytöksi.”

Skeittarit ajattelevat, että skeittaus kuuluu kaikille. Ideaali, oletusarvoinen skeittari on kuitenkin edelleen hyvässä fyysisessä kunnossa oleva nuori mies. Yleisesti ottaen tämän kaltaiset henkilöt saavat määrittää sen, mitä skeittaus on ja vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaisia liikuntapaikkoja rakennetaan.

Määrittelyvalta on alakulttuurien hierarkkisuuden ytimessä. Se, kuka saa ja uskaltaa kertoa, mitä skeittaus on, “hallitsee” lajia.

Katulajeissa tehdään tilapolitiikkaa. Scoottaajat eli potkulautailijat ovat tyypillisesti skeittaajia nuorempia, joten he ottavat tilan haltuunsa menemällä paikalle isolla porukalla. Tällainen tilapolitiikka ei ole kuitenkaan yhtä arvostettua kun rauhallinen argumentointi.

Vaihtoehtolajien harrastajat pyrkivät siihen, että kaikki ovat tervetulleita mukaan yhteisöihin. Aina he eivät tasavertaisten rakenteiden muodostamisessa kuitenkaan onnistu.

Harrastajat viljelevät sanoja ‘kunnioitus’ ja ‘yhdenvertaisuus’. Lajit halutaan pitää tyypillisestä kilpailusta vapaina alueina.

“Kertoo jotain uusliberalistisesta ajastamme, jos kunnioitusta ja yhdenvertaisuutta pitää erikseen vaalia alakulttuureissa. Käytäntöjä voidaan muuttaa vasta sitten kun ne tunnetaan. Joku viisas sanoi jossain, että utopia ei ole ‘tila’, johon voitaisiin päästä vaan prosessi,” Rannikko sanoo.

Teksti: Iida Sofia Hirvonen
Kuvat: Heikki Tuuli
Kuvien skeittarit eivät liity tutkimukseen.

Anni Rannikko sai 22 000 euron apurahan Pohjois-Karjalan rahastosta vuonna 2014 vaihtoehtoisia liikuntalajeja ja niiden sisällä muotoutuvia moraalisia järjestyksiä käsittelevään väitöskirjatyöhön.

Äidinkielen YO-kokeesta täydet pisteet kirjoittaneille Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendit

Kevään 2018 ylioppilaskirjoituksissa peräti 14 oppilasta kirjoitti äidinkielestä täydet 114 pistettä. Suomen Kulttuurirahasto myöntää 2 000 euron Yrjö Koskisen stipendin parhaiten äidinkielen (suomen) ylioppilaskirjoituksissa menestyneille oppilaille. 

– Äidinkielen kokeen suorittaminen täysin pistein on harvinaista, joten yleensä stipendin saajia on ollut vuosittain hyvin vähän. Stipendit jaetaan nyt 36. kerran, kertoo apurahasihteeri Eriika Johansson Suomen Kulttuurirahastosta.

Peräti kolme täydet pisteet kirjoittanutta on Lahden Tiirismaan lukiosta. Rehtori Leena Akola kertoo, että äidinkielen taso on jo pitkään ollut lukiossa hyvä, sadasta ylioppilaasta noin puolet saa tänä keväänä laudaturin tai eximian.

– Tiirismaan lukio on musiikkipainotteinen erityislukio ja oppilaamme harrastavat paitsi soittamista ja laulamista, myös nuoriso- ja musiikkiteatteria ja kirjoittamista. Oppilaat ovat suorittaneet kirjallisuusdiplomeita eri koulutasoilla, lukevat monipuolisesti ja tekevät erilaisia ilmaisupainotteisia projekteja. Lisäksi meillä on kolme erittäin ammattitaitoista ja innostavaa äidinkielenopettajaa, kertoo rehtori Akola hyvän osaamisen taustoiksi.

Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendin tarkoitus on tukea hyvää suomen kielen käyttämistä. Stipendi on nimetty professori, historioitsija, senaattori, fennomaani, toimittaja, kirjailija Yrjö Koskisen mukaan. Hän työskenteli koko elämänsä suomen kielen aseman vahvistamiseksi sekä suomalaisen kulttuurin ja kansansivistyksen edistämiseksi.

Yrjö Koskisen (10.12.1830–13.11.1903) historiantutkimuksen lähtökohtana oli kansallistunteen nostattaminen, ja hän oli J. V. Snellmanin ohella 1800-luvun merkittävin fennomaani. Kielitaistelun politisoiduttua hänestä tuli suomalaisen puolueen henkinen johtaja ja lopulta senaattori. Hän vaikutti koko koko koululaitokseemme kansakoulusta yliopistoon perustamalla runsaasti lisää etenkin suomenkielisiä oppikouluja.

Lisätiedot:

Suomen Kulttuurirahasto, Viestinnästä vastaava asiamies Annakaisa Tavast, p. 050 518 5970

Tiirismaan lukion rehtori Leena Akola, puh. 050 539 1680

Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendin saajat, kevät 2018:

  • Haapamäki Hulda, Tampereen yliopiston normaalikoulu                                
  • Hasunen Netta, Tohmajärven lukio
  • Heikkinen Ella, Kemin lyseon lukio
  • Henell Helmi, Luostarivuoren lukio, Turku
  • Jauhiainen Iida, Mäntsälän lukio
  • Kauniskangas Anni, Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio
  • Kontiainen Mika, Tiirismaan lukio, Lahti
  • Koskenheimo Anna, Tiirismaan lukio, Lahti
  • Laitinen Riikka, Kuopion taidelukio Lumit
  • Miikki Sanni, Puolalanmäen lukio, Turku
  • Myllyneva Kaarle, Posion lukio
  • Naumanen Nelia, Sibelius-lukio, Helsinki
  • Norri Hanna, Puolalanmäen lukio, Turku
  • Pänkäläinen Lauri, Tiirismaan lukio, Lahti

Pohjois-Pohjanmaan rahaston 50-vuotisjuhlaa vietettiin tanssin teemalla

Pohjois-Pohjanmaan rahasto jakoi 25.5.2018 Oulussa Uudella Seurahuoneella järjestetyssä vuosijuhlassaan apurahoina, palkintona ja taidelahjoituksena 662 000 euroa.


Pohjois-Pohjanmaan rahaston apurahansaajat 2018. Kuva: Tuomas Kallio

Apurahoja jaettiin 50-vuotisjuhlassa yhteensä 50. Taiteilijaprofessori Pirjo Yli-Maunulalle myönnettiin 15 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto hänen ansioistaan pohjoisen tanssin moniottelijana ja kulttuurisiltojen rakentajana. Juhlapuheen piti taiteilijaprofessori Jorma Uotinen. Lisäksi julkistettiin taidelahjoitus Siikajoen kunnalle.

Apurahat myönnetään yksityishenkilöiden ja yhteisöjen lahjoittamista varoista

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto vastaanotti 664 hakemusta, ja apurahoja myönnettiin 50 hakijalle. Haettujen apurahojen yhteisarvo oli viime vuoden tapaan lähes 11 miljoonaa euroa.

Arkkitehti Matti Lakkalalle myönnettiin kokovuotinen työskentelyapuraha (24 000 euroa) teollisen hirsirakentamisen mahdollisuuksia tutkivaan väitöskirjatyöhön. Hirren käytölle on kasvava kysyntä hirsirakennusten hyväksi koettujen sisäilmaominaisuuksien ja puun ekologisuuden vuoksi.

Toimittaja, filosofian tohtori Petri Laukalle ja valtiotieteen lisensiaatti Ari Turuselle myönnettiin 13 000 euron työskentelyapuraha (2 x 3 kk) solvaamisen ja vihapuheen kulttuurihistoriaa käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen.

Tanssin kokovuotisen (24 000 euroa) apurahan sai tanssitaitelija Milla Lehtinen. Apurahakaudellaan hän suunnittelee tanssiteosta, jossa yhdistyvät nykytanssi ja valotaide, sekä luo yhteistyöverkostoja ulkomaille. Lehtisen missiona on nostaa pohjoissuomalaista tanssitaidetta yli maantieteellisten ja taidemuotojen rajojen.

Nuori oululainen säveltäjä Niilo Korsulainen sai 4 000 euron apurahan Fanny ja Yrjö Similän rahastosta balettituotannon sävellystyöhön. Korsulainen esiintyi juhlassa yhdessä balettitanssija Eeva Pesosen kanssa.

Kotiseututyön apurahoja myönnettiin konserttitoimintaan Jokilaaksojen Kamarimusiikki ry:lle Haapavedelle (4 000 euroa), valokuvaaja Linda Sainiolle Suo parantaa -näyttelyn toteuttamiseen Kuusamossa (6 000 euroa), Vaalan Kulttuuriklubi ry:lle Oulujärven merirosvot -tapahtuman toteuttamiseen (5 000 euroa) ja sosionomi Sari Vierimaan työryhmälle Nivalaan virsikirjan lisävihkon äänitys- ja tallennustyöhön sekä konserttien ja virsien opetuksen järjestämiseen koululaisille (4 000 euroa).

Sarjakuva taidemuotona nousi tänä vuonna merkittävästi esille. Kokovuotisen apurahan (24 000 euroa) saivat sarjakuvataiteilijat Aapo Kukko ja Jyrki Mäki. Lisäksi Oulun Sarjakuvaseuralle myönnettiin kärkihankkeena 20 000 euroa Pohjois-Pohjanmaalle suuntautuvan lukuintohankkeen toteuttamiseen.

Toinen kärkihanke myönnettiin Tempo Sistema Oulu ry:lle soitinkeräyskampanjan järjestämiseen. 20 000 euron apurahan turvin yhdistys kartoittaa Pohjois-Pohjanmaalla kouluissa ja kodeissa käyttämättöminä olevia, mahdollisesti rikkinäisiäkin soittimia. Tempo Sistema Oulu ry tarjoutuu lunastamaan soittimet lahjoituksena tai korvausta vastaan ja kunnostamaan ne yhteisöllisen musiikkikasvatustoiminnan käyttöön. Soitinkeräyskampanjan tavoitteena on tarjota musiikin harrastamisen mahdollisuus lapsille tasapuolisesti ilman pääsykokeita.

Apurahoja myönnettiin tieteen ja taiteen eri aloille kunkin alan hakumäärät huomioiden. Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka jakaa apurahat yleisrahastoista sekä jakovuorossa olevista nimikkorahastoista lahjoittajiensa toivomiin tarkoituksiin.

Palkinto Pirjo Yli-Maunulalle

Pohjois-Pohjanmaan rahastolla on vuosittain mahdollisuus palkita alueen merkittävä kulttuuritoimija. Tämä vuonna palkinnon sai tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula. Yli-Maunula on oululainen tanssitaiteilija, joka on työskennellyt ammatissa nelisenkymmentä vuotta. Hän on alansa moniosaaja: koreografi, tanssija, kuraattori, ohjaaja, tuottaja ja taiteellinen johtaja.

Taidelahjoitus Siikajoen kunnalle

Vuosijuhlassa julkistettiin Pohjois-Pohjanmaan rahaston 15 000 euron lahjoitus Siikajoen kunnalle. Lahjoitus käytetään julkisen taideteoksen hankintaan kuvanveistäjä Hannu Ahosolalta (s. 1979).

‒ Siikajoella syntynyt Ahosola yhdistää valloittavalla tavalla pronssia, kiveä ja erilaisia kierrätysmateriaaleja. Hänen veistoksissaan on kantaaottavuutta, huumoria unohtamatta. Teos sijoitetaan keskeiselle paikalle joen läheisyyteen Siikajoen kunnantalon viereen. Ahosolan teos kertoo Siikajoen vahvoista juurista ja sen perinteisestä elinkeinosta, luonnehtii aluetaidemuseotutkija Janne Kauppinen taiteilijaa.

Satakunnan tieteelle ja taiteelle 641 000 euroa

Satakunnan rahasto jakoi 23.5.2018 vuosijuhlassaan Kankaanpäässä 50 apurahaa, yhteensä 641 000 euroa, sekä mitalin taidekoulun perustajalle. Vuosijuhlan juhlapuheen piti Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.


Satakunnan rahaston apurahansaajat vuosijuhlassa 2018. Kuva: Johanna Uusitalo

Kuvataide, historian tutkimus sekä monet muut alat saivat rahoitusta

Satakunnan Kulttuurirahaston apurahan sai 50 hakijaa. Kokovuotisia henkilökohtaisia työskentelyapurahoja myönnettiin yhteensä 11 kappaletta. Kokovuotisten apurahojen lisäksi vähintään puolivuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin 13 kappaletta. Euromääräisesti eniten apurahoja myönnettiin kuvataiteisiin (110 000 euroa) ja historian tutkimukseen.

Kärkihankkeet myönnettiin kahdelle hakijalle: Rakastajat Teatteriryhmän Kannatus ry sai 25 000 euroa 19. Lainsuojattomat -teatterifestivaalin toteuttamiseen ja Satakunnan Museon ystävät ry 25 000 euroa Satakunnan Kansa -lehden vanhan valokuva-arkiston kuvien digitointiin ja tallentamiseen.

Tänä vuonna tieteelle myönnettiin euromääräisesti 54 % ja taiteelle 46 % apurahoista. Kappalemäärinä vastaavat luvut ovat tiede 19 apurahaa ja taide 31 apurahaa. Keskimääräinen myönnetty apuraha oli noin 13 000 euroa.

Satakunnan Kulttuurirahasto vastaanotti tänä vuonna 242 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli 3 600 436 euroa. Edellisenä vuonna hakemuksia oli 325 kappaletta ja haettu yhteissumma 4 513 361 euroa.

Elias Lönnrot -mitali abstraktin ilmaisun mestarille

Kankaanpäässä syntyneelle ja siellä edelleen asuvalle taidemaalari Juhani Tarnalle (s.1937), tilan ja värin yhdistäjälle ja abstraktin ilmaisun mestarille, luovutettiin vuosijuhlassa Elias Lönnrot – mitali. Tarna tunnetaan mittavasta elämäntyöstä taiteen ammattilaisena, Kankaanpään Taideyhdistyksen perustajajäsenenä (per. 7.1.1965), Kankaanpään taidekoulun perustajana yhdessä Kauko Räikkeen kanssa, sekä taidekoulun pitkäaikaisena opettajana ja rehtorina. Tarnan vuosikymmenten aikana erityisesti kotikaupunkinsa Kankaanpään taide-elämän hyväksi tekemä työ on laajuudessaan niin mittavaa, että vastaavaa on vaikea löytää Satakunnasta tai koko Suomesta.

Juhani Tarna oli pienestä pojasta asti ollut kiinnostunut kuvituksesta ja sarjakuvista. 18-vuotiaana Tarna päätti lähteä syventämään taitojaan ja päätyi opiskelemaan Vapaaseen Taidekouluun Helsinkiin vuosina 1956–1960. Tarnan opettajina Vapaassa Taidekoulussa olivat muun muassa Unto Pusa ja Sam Vanni.

Opintojen päätyttyä Tarna palasi Kankaanpäähän. Vuonna 1964 hän sai Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahastolta apurahan, jonka turvin pystyi matkustamaan neljäksi kuukaudeksi Pariisiin. Pariisissa Tarna syventyi modernin taiteen uusimpiin virtauksiin Académie de la Grande Chaumièressä. Opinnot Pariisissa herättivät nuoren taiteilijan huomaamaan, miten Pariisissa toimivat pienet taidekoulut perustivat opetuksensa ajankohtaisiin kuvataiteen suuntauksiin. Sen seurauksena seuraavana vuonna Kankaanpäässä käynnistyivät kuvataidepedagogiset kurssit, jotka johtivat ensin Kankaanpään Taideyhdistyksen ja lopulta Kankaanpään taidekoulun perustamiseen (per. 13.9.1965).

Kun vielä 1950-luvun puolivälissä Tarna oli kiinnostunut populaarikulttuurista ja sarjakuvasta, siirtyi hän taideopinnot aloitettuaan konstruktivismiin. 1960-luvun alussa Tarnan ja Kauko Räikkeen ympärille muodostui niin sanottu ”Kankaanpään kolonia”, joka ammensi vaikutteitaan kubismista ja konkretismista. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Tarna piti 1962 Helsingissä taidegalleria Pinxissä. Vuonna 1965 Tarna ja Räike perustivat Kankaanpään taidekoulun, jonka johtajana Tarna toimi vuodet 1973–1980. Tarna toimi kuvataidekoulun lisäksi myös Turun ja Porin läänin kuvataiteen läänintaiteilijana vuosina 1973-1976.

Etelä-Karjalan rahastolta yli puoli miljoonaa maakunnan kulttuurille

Maakunnallinen Kärkihankeapuraha 40 000 euroa myönnettiin Kulttuuritila Nuijamies ry:lle. Vuoden 2018 jako oli yhteensä 511 000 euroa.

Tieteen osuus apurahoista oli 35 % ja taiteen 65 %. Tieteenaloista eniten tukea saivat humanistiset tieteet ja tekniset tieteet (kumpikin 28 %) sekä yhteiskuntatieteet (22 %). Taiteenaloista apurahoja eniten saivat kuvataiteet (34 %), muotoilu ja taidekäsityö (15 %) sekä valokuva- ja elokuvataide (14 %). Naisten osuus apurahansaajista oli 76 %. Hakemusten läpimenoprosentti oli noin 16 ja apurahan keskimääräinen suuruus lähes 11 000 euroa.

Kuusi kokovuotista, kahdeksan puolivuotista apurahaa

Taiteen kokovuotisen työskentelyapurahan, 24 000 euroa, saivat kuvataiteilija YAMK Tuulia Iso-Tryykäri, kuvataiteilija Anni Takala ja tait. kand. Sanna Vatanen. Tieteen kokovuotiset menivät M.Sc. (Tech) Anton Komleville, M. Sc. (Tech) Zlatan Mujkicille ja valtiot. tohtori Marja Vuoriselle (28 000 eura). Vähintään puolivuotisia apurahoja myönnettiin yhteensä kahdeksan, kaksi tieteelle ja kuusi taiteen eri aloille.  Saajia olivat Ph.D. Constanza Cruz, kuvataiteilija Katri Kuparinen, kirjailija Annamari Marttinen, kuvataiteilija Kristiina Pellinen, tekstiilitaiteilija Elina Priha, teatterit. maisteri Samuli Punkka, lääket. tohtori Kaisa Pyrhönen, M.F.A. Tiina Rajakallio ja fil. maisteri Teemu Salohalme.

Kärkihankeapuraha Kulttuuritila Nuijamies ry:lle

Tämän vuoden Kärkihankeapuraha 40 000 euroa myönnettiin Kulttuuritila Nuijamies ry:lle. Lappeenrantalaisten eri alojen kulttuuritoimijoiden perustaman yhdistyksen hankkeessa vahvistetaan alueen toimijoiden verkostoitumista ja työllistymistä sekä rikastetaan ja laajennetaan Etelä-Karjalan kulttuurikenttää yhteistyössä paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Toiminnan keskukseksi yhdistys tavoittelee Lappeenrannan keskustassa sijaitsevaa entistä elokuvateatteri Nuijamiestä. Mikäli tätä ei saada, yhdistys on kartoittanut myös muita vaihtoehtoja toimintakeskuksen tiloiksi Lappeenrannassa.

Elias Lönnrot -mitali kuvataiteilija Annu Vertaselle

Mitali myönnettiin herkistä ja harkituista kuvista, muodon ja viivan eleganssista.

Etelä-Karjalan rahaston palkinnonsaaja 2018, Annu Vertanen

Annu Vertasen (synt. 1960) kuvataideopinnot käynnistyivät Imatran taidekoulussa, jatkuen Kankaanpään ja Lahden taidekoulujen kautta Taideteolliseen korkeakouluun, jossa hän suoritti Master of Arts -tutkinnon.

– Valitsin taiteilijan ammatin nuorena siksi, että opiskeltuani taidetta en enää voinut kuvitella tekeväni mitään muuta. Ajattelin, että jos tämä ei suju, voin vaihtaa alaa, toteaa Vertanen.

Alaa ei kuitenkaan ole tarvinnut vaihtaa. Eläminen on aina järjestynyt, vaikka taiteilijan toimeentulo on tunnetusti epävarmaa.

Nuorena taideopiskelijana ja taiteilijana Vertasella oli mahdollisuus tehdä matkoja Euroopan kaupunkeihin tutustuen museoihin ja gallerioihin. Näiden matkojen merkitys taiteelliseen uraan on ollut suuri.

– Ne ovat olleet varsinainen korkeakouluni ja avain sen hahmottamiselle, mitä taide voi olla ja mitä haluan itse tehdä. Oleskelu Japanissa puupiirrosta opiskellen 1990-luvun puolivälissä, kaiken kaikkiaan matkustaminen ja oleskelu ulkomailla, on muokannut paitsi ajatteluani, myös taiteen tekemistäni.

Annu Vertanen on pitänyt lukuisia näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Tuottelias ja menestyksekäs ura on tuonut myös useita kansainvälisiä taidepalkintoja ja huomionosoituksia. Suomessa hänelle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto 2014. Taiteellisen työnsä ohella Vertanen on toiminut myös opettajana ja luennoitsijana eri maiden yliopistoissa ja taideoppilaitoksissa, mm. Kanadassa, Ruotsissa, Islannissa ja Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä hän on Taideyliopiston Kuvataideakatemian taidegrafiikan professori.

Taiteilijat Annu Vertanen rinnastaa alkutuottajiin, ruohonjuuritason toimijoihin, joiden työstä iso osa yhteiskuntaa lopulta hyötyy eri tavoin.

– Tästä syystä taide pysyy tarpeellisena osana ihmisten elämää ja kulttuuria, vaikka se toisaalta myös muuttuu koko ajan. Se ei olisi taidetta, ellei niin tapahtuisi. Taidetta ei voida kahlita eikä taiteen tulevaisuutta voi lukita mihinkään aikakauteen. Tässä on taiteen viehätys ja voima; vaikka olisi jo nähnyt kaiken, voi silti odottaa näkevänsä jotain aivan uutta. Taide kuorii nahkaansa koko ajan.

Suomen Kulttuurirahaston hallituksen Etelä-Karjalan rahaston hoitokunnan esityksestä myöntämän Elias Lönnrot -mitalin sai kuvataiteilija Annu Vertanen. Kuva: Jani Kautto

Vuosijuhlapuhe 2018, Juha-Matti Saksa

Museovisio-apurahoilla uutta puhtia museoille

– Hakemuksista näkee, että museokentällä on suurta uudistumisen halua, ja visio omasta tulevaisuudesta on monella viritetty korkealle. Suunnitteluapurahojen avulla museoiden henkilökunta pääsee tutustumaan korkeatasoisiin verrokkikohteisiin ulkomailla, järjestämään työpajoja ja tekemään asiakastutkimuksia oman uudistustyönsä tueksi, kertoo erityisasiantuntija Johanna Ruohonen Suomen Kulttuurirahastosta.

– Yleisesti toivomme, että apurahojen avulla museot ideoivat eri tavoin uudenlaista näyttelytoimintaa, yleisötyötä tai elämyksellisyyttä ja myös arvioivat visioiden toteuttamisen keinoja kriittisesti. Tavoite on, että suunnitelmat johtavat kasvavia kävijämääriä ja uusia museokokemuksia tuoviin uudistuksiin joko Museovisio-haun toisen vaiheen apurahalla tai muulla rahoituksella, Ruohonen jatkaa.

Museovisio-apurahojen haku on kaksivaiheinen. Toisen vaiheen apurahoja, joiden suuruus on 100 000–300 000 euroa, voivat elokuussa 2019 hakea ammatillisesti hoidetut museot riippumatta menestyksestä ensimmäisen vaiheen apurahajaossa. Toisen vaiheen apurahat on tarkoitettu uudistussuunnitelmien toteuttamiseen vuosien 2020–2022 aikana.

Museovisio-apurahat jaetaan Suomessa toimiville, ammatillisesti hoidetuille museoille tai museokohteille. Haku on suunnattu ensisijaisesti keskikokoisille museoille, joilla on henkilökuntaresurssit uudistusten läpiviemiseen.

Museovisio-apurahan saaneet löytyvät täältä.

Lisätietoja

Maailman kulttuurit Tammerkosken rannalla

Filosofian maisteri Marjo-Riitta Saloniemi toi tuolinsa ja puhelimensa raakaan teollisuustilaan vuonna 1991. Paikka oli Tampereen keskustassa talousvaikeuksien seurauksena hiljalleen tyhjentyvän Tampellan tehdashalli, josta viimeisiä koneita kannettiin pois. Uusia tiloja oli etsitty aktiivisesti pari vuotta, Teknillisen museon tuhoisasta palosta saakka.  ”Esineistöä piti saada turvaan, ja kun lisäksi muut museot sijaitsivat hajallaan ympäri kaupunkia, aloimme ajaa museokeskuksen perustamista tähän tilaan. Asiat etenivät, ja vuonna 1996 nykyinen sisääntulotila ja 25 metriä teollisuushallia avattiin museona”, kertoo Saloniemi.

EU-puheenjohtajavuoden ohjelma ajoi museoväen vielä kuukausiksi väistötiloihin, mutta hyvityksenä kaupunki rakensi museokeskuksen tilat nopeutetusti valmiiksi vuonna 2000. Viime vuonna Suomen ensimmäinen museokeskus saavutti ennätykselliset 206 000 kävijää. Suurin yksittäinen kävijäryhmä ovat lapsiperheet ja yläkouluikäiset pojat, pieni ihme museovieraiden joukossa. Heitä houkuttelee Suomen pelimuseon perjantai-iltapäivien ilmainen sisäänpääsy.

Seitsemän museota yhdellä lipulla -konsepti toi Vapriikille toukokuussa Euroopan Vuoden museo -kilpailun kunniamaininnan. Viime vuonna se valittiin Vuosisadan museoksi.

Innovatiivisen ja iloisen edelläkävijän maine on saavutettu kovalla työllä ja kymmenien vuosien aikana rakennetuilla verkostoilla, haistelemalla maailman tuulia, pitämällä yhteyttä muihin museoihin ja tutustumalla aina uusiin ihmisiin. Niiden ansiosta Tampereella on nähty muiden muassa suurnäyttelyt Kielletty kaupunki – elämää Kiinan keisarien hovissa, Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet, Fabergén aika, Samurai, Samaanit, Tiibet, Sitting Bull, Jadeprinsessa – elämää Han-keisarien Kiinassa ja agitaatioposliinia esitellyt Luokaamme uusi maailma, kaikki Saloniemen käsikirjoittamina ja tuottamina.

Marjo-Riitta Saloniemi sai Pirkanmaan rahaston palkinnon

Vapriikin museoyhteisö on kasvanut alun kymmenestä nykyiseen noin sataan ammattilaiseen. ”Meidän pitää olla tarkkana, että säilytämme tason ja pysymme mielenkiintoisena edelläkävijänä. Käy työstä keksiä asioita ennen muita”, sanoo Marjo-Riitta Saloniemi.
 

Suuritöisin Saloniemen näyttelyistä on ollut terrakotta-armeija. ”Sitä varten ostettiin työtä, asiantuntemusta ja palveluja 130 ihmiseltä neljästä eri maasta. Näyttely oli pakattuna kolmeen lentokoneeseen. Savihevosen tarvitsema rahtikone oli liian iso laskeutuakseen Helsinkiin, joten matkustin patsaan kanssa ensin Amsterdamiin ja sieltä Travemünden kautta laivalla Suomeen.”

Sisällöllisesti hienoimpana näyttelynään Saloniemi pitää Eremitaasista Pietarista tuodun Lomonosovin posliinitehtaan kokoelmaa ja näyttelyä, joka valotti 1920-luvun alun kuohuvia vuosia. ”Neuvosto-Venäjällä elettiin silloin käsittämättömän kokeellista aikaa ja uskottiin kaiken olevan mahdollista.”

Fabergé taas liittyi tutkimuksellisesti juuri siihen aikaan, johon Saloniemi perehtyi omissa yliopisto-opinnoissaan: vuosikymmeniin ennen Venäjän vallankumousta ja Suomen itsenäistymistä, aikakauteen jolloin Helsinki ja Pietari olivat samaa kulttuurialuetta.

”Muuten en ole asiantuntija missään, vaikka tässä työssä oppii ihan valtavasti. Asiantuntemus löytyy verkostojen avulla muista museoista ja yliopistoista. Ja jokaisen näyttelyn kohdalla hämmästyttää sama ilmiö: se että varsinaisten asiantuntijoiden lisäksi Suomesta löytyy valtavasti vakavia ja osaavia harrastajia, samuraita suunnitellessa esimerkiksi ikebanan, budolajien tai maalaustaiteen.”

Saloniemi työskenteli 2000-luvulla pitkään UNESCOn alaisessa Kansainvälisessä museoneuvostossa (ICOM). Kenttätyömatkat ovat vieneet ”suomalaisen museoihmisen ja kaupungin virkamiehen” niin Venezuelan intiaanien pariin kuin Uralin taakse. Etuoikeutetuksi ja nöyräksi hän on tuntenut itsensä Kielletyssä kaupungissa ja Pietari Suuren perustamassa maailman vanhimmassa museossa Kunstkamerassa Pietarissa.

”Muinaiskulttuurien kanssa yhtä tärkeää on populaarikulttuuri, ja kaikki projektit vievät mukanaan. Laajojen suurnäyttelyjen välillä on mukava tehdä sellaisia, joissa asioita voi katsoa läheltä ja tehdä yksityiskohtia näkyviksi.”

”Tamperelaiselle museokeskukselle ei voisi olla parempaa paikkaa kuin kosken partaalla vanhassa tehdaskiinteistössä. Koko kaupunki on syntynyt Tammerkosken takia, ja sen identiteetti nojaa teollisuuteen”, sanoo Marjo-Riitta Saloniemi.

Vapriikin museoyhteisö on kasvanut alun kymmenestä nykyiseen noin sataan ammattilaiseen. ”Meidän pitää olla tarkkana, että säilytämme tason ja pysymme mielenkiintoisena edelläkävijänä. Käy työstä keksiä asioita ennen muita”, sanoo Marjo-Riitta Saloniemi.

Teksti: Kati Vastamäki
Kuvat: Mikko Ovaska

 

 

 

Keski-Suomen rahasto jakoi hulppean summan apurahoina tieteelle ja taiteelle

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston vuosijuhla järjestettiin sunnuntaina 20.5. Jyväskylässä. Juhlassa jaettiin rahaston vuoden 2018 apurahat ja opintostipendit sekä julkistettiin Schildtin palkinnon saaja.


Keski-Suomen rahaston apurahansaajat 2018. Kuva: Jaakko Manninen

Joka toinen vuosi myönnettävä Schildtin palkinto kohdennettiin opetusalalle ja myönnettiin Jyväskylän yliopiston luku- ja kirjoitustaitotutkijalle, professori Marja-Kristiina Lerkkaselle, lasten lukutaidon tutkijalle, lukemattomien ovien avaajalle.

Apurahan sai 45 hakijaa tai hakijayhteisöä. Haettujen apurahojen lisäksi jaettiin 12 opintostipendiä hakemuksetta Oy Wilh. Schauman Ab:n rahastosta ohjesäännön mukaisesti Jyväskylän Lyseon abiturienteille. Aiemmin toukokuussa Keski-Suomen rahaston Kulttuuripalkinto myönnettiin juhlassa esiintyneelle Ruamjai-kuorolle suurella yhteisellä sydämellä lauletuista lauluista ja taitavista tulkinnoista. Kuoron lisäksi esiintyjinä juhlassa nähtiin harmonikkataiteilija Matti Ekman sekä katutanssiryhmä Suicide Squad 2.0. feat. Sanaz Hassani.  Vuosijuhlaesitelmän piti professori Marja-Kristiina Lerkkanen otsikolla Lukemattomat seikkailut odottavat – lukutaito luodaan varhain.

Keski-Suomen rahasto jakoi apurahoja, palkintoja ja stipendejä tänä vuonna yhteensä 637 000 euroa. Hakemuksia oli käsittelyssä kaikkiaan 492 kappaletta, joista määräaikaan mennessä lähetettyjä työskentely- tai kuluapurahahakemuksia oli 478. Kaikkiaan hakemusten yhteissumma oli 7,35 miljoonaa euroa, josta haetun summan mukaan tieteen osuus oli 58 % (4,2 M€) ja taiteen 42 % (3,1 M€).

Myönnetyistä apurahoista ja palkinnoista lukumäärän mukaan tiede saa 19 kpl (32 %) taiteen osuuden ollessa 28 kpl (48 %). Myönnettyjen summien mukaan tiede saa 51 % (326 000 €) ja taide 48 % (305 000 €) ja opintostipendit 1 % (6 000 €). Jakovuoden keskimääräinen myöntö oli 14 948 euroa.

Kärkihankkeeksi Kulttuuritalo Villa Rana

Tänä vuonna Kärkihankeapuraha (42 000 €) myönnettiin Jyväskylän Kulttuuritalon tukiyhdistys ry:lle Kulttuuritalo Villa Ranan esitystilojen varusteluun. – Hoitokunta katsoi, että hanke on erittäin merkittävä ja siksi se haluaa puhaltaa tuulta purjeisiin, jotta Kulttuuritalon toiminta pääsisi hyvällä myötäisellä vauhtiin, asiamies Antti Niskanen kuvailee.

Tilaisuudessa myönnettiin kaikkiaan kahdeksan kokovuotista työskentelyapurahaa. Väitöskirjatyöhön sen saivat Veera Jokipalo, Anna-Maija Malmisalo-Lensu, Kaisu Peltoperä ja Viola Penttinen, kukin 24 000 euroa. Lisäksi väitöksen jälkeiseen tutkimukseen kokovuotiset myönnettiin Ying Gaolle, Pilvi Hämeenaholle ja Satu Olkkoselle, kullekin 28 000 euroa. Rahasto jakaa vuosittain kokovuotisen apurahan (24 000 euroa) taiteelliseen työskentelyyn visuaalisen taiteen edustajalle ja tällä kertaa se myönnettiin kuvataiteilija Jonna Suurhaskolle.

Edellisten lisäksi jaettiin 14 puolivuotista apurahaa. Tieteen puolivuotiset saivat fil. maisteri Satu Hakanen, fil. maisteri Ari Helenius, fil. maisteri Oskari Koskela, Ph.D. Timothy Riggs, kasvatust. ja fil. maisteri Anssi Roiha sekä fil. maisteri Sanna Ryynänen. Taiteen puolivuotiset myönnettiin ohjaaja-tuottaja Seija Hakkaraiselle, teatterit. maisteri Annukka Kiurulle, dokumenttielokuvaohjaaja  Jari Kokolle, kuvataiteilija Kaisa Koljoselle, luontoelokuvaaja Arttu Kotisaralle, kirjailija Eeva-Kaisa Rohakselle, teatteri-ilmaisun ohjaaja Annu Sankilammelle sekä kuvataiteilija Yuichiro Satolle.

Keski-Suomen rahaston Schildtin palkinto professori Marja-Kristiina Lerkkaselle

Vuosijuhlassa Jyväskylän yliopiston juhlasalissa jaettiin apurahojen lisäksi Schildtin palkinto, joka on arvoltaan 15 000 euroa. Keski-Suomen rahasto myönsi palkinnon lasten lukutaidon tutkijalle, lukemattomien ovien avaajalle. Joka toinen vuosi myönnettävän palkinnon sai professori Marja-Kristiina Lerkkanen erityisesti luku- ja kirjoitustaitoon liittyvästä tutkimustyöstä, jota hän on myös soveltanut käytäntöön aapiskirjojen tekijänä. 

Professori Marja-Kristiina Lerkkanen on työskennellyt professorina Jyväskylän yliopiston opettajakoulutuslaitoksessa vuodesta 2014 lähtien. Lisäksi hän toimii vierailevana professorina Stavangerin yliopistossa Norjassa. Professori Lerkkasen tutkimus kohdentuu monipuolisesti oppimisen ja opetuksen vuorovaikutusprosesseihin esiopetuksessa, peruskoulussa ja kotiympäristössä. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt erityisesti lukutaidon ja matematiikan taitojen kehitykseen sekä motivaation ja opetuksen laatutekijöiden merkitykseen oppimisessa.

Marja-Kristiina Lerkkanen on Suomen Akatemian rahoittaman Oppimisen ja opetuksen monitieteisen tutkimuksen profilointihankkeen (MultiLeTe) johtaja. Hanke jatkuu aina vuoteen 2019 saakka ja se yhdistää kymmeniä professoreita ja tutkijoita kasvatustieteen, opettajakoulutuksen, erityispedagogiikan, psykologian ja kognitiivisen neurotieteen aloilta. Professori Lerkkanen tunnetaan myös Suomen Akatemian rahoittamasta laajasta, yli 2000 oppilaan Alkuportaat -seurantatutkimuksesta, joka alkoi jo vuonna 2006 ja jatkuu edelleen. Siinä tutkittiin opetuksen laadun yhteyttä oppimiseen ja motivaatioon koulu- ja kotiympäristössä.

Viimeisimpänä tunnustuksena Suomalainen Tiedeakatemia valitsi huhtikuussa professori Marja-Kristiina Lerkkasen jäsenekseen merkittävistä saavutuksista tutkijan uralla. Tiedeakatemia kutsuu jäsenekseen ansioituneita, tieteellisesti korkeatasoisia ja yleisesti arvostettuja tieteentekijöitä, ja sen jäsenyys on elinikäinen.

Vuosijuhlassa professori Marja-Kristiina Lerkkanen piti juhlaesitelmän otsikolla Lukemattomat seikkailut odottavat – lukutaito luodaan varhain.

Marja-Kristiina Lerkkanen sai Keski-Suomen rahaston Schildtin palkinnon 2018. Kuva: Petteri Kivimäki

Taidekoti Kirpilän kesänäyttely paljastaa teosten taakse kätkeytyvät kuvat

”Kätketyt kuvat – Taidekoti Kirpilän kaksipuoliset kankaat” asettaa näkyville yleisön harvoin näkemiä maalauskankaiden toisille puolille tehtyjä maalauksia, jotka on unohdettu tai hylätty jostakin syystä. Miksi taustapuoli on hylätty, sitä voimme jälkikäteen vain arvailla.

Taustapuoli teoksesta ”Poika” (William Lönnberg, 1910-luku). Taidekoti Kirpilä. Kuva: Harri Tahvanainen.

– Todennäköisin syy lienee yksinkertaisesti taiteilijan tyytymättömyys lopputulokseen, museonjohtaja Johanna Ruohonen pohtii.

1900-luvun alkupuoliskolla taiteilijat käyttivät kankaista usein kummatkin puolet, koska materiaalit olivat kalliita ja vaikeasti saatavissa. Jo työstettyä kangasta ei kannattanut heittää hukkaan, jos toinen puoli vain oli edelleen käyttökunnossa.

Kaikkiaan Kirpilän kokoelmassa on parikymmentä kaksipuolista teosta. Keräilijä Juhani Kirpilän (1931–1988) suosima ajanjakso näkyy myös hänen hankkimiensa kaksipuolisten teosten määrässä.

– Ripustuksemme näyttää museokävijöille maalauksia, joita taiteilija ei ollut lopullisiksi teoksiksi ja siten katsottavaksi tarkoittanut. Toivomme ripustuksen kulttuurihistoriallisen kiinnostavuuden kuitenkin hyvittävän tämän taiteilijoita kohtaan kenties epäreilun valintamme, Ruohonen kuvailee.

Taustapuoli teoksesta ”Makaava alaston nainen (Kaarina)” (Yrjö Saarinen, 1948). Taidekoti Kirpilä. Kuva: Harri Tahvanainen.

Näyttelyssä esitellään väärinpäin ripustettuna kahdeksan teosta, jotka on tehty vuosina 1909–1948. Ilmari Aallon maiseman takana on toinen maisema. William Lönnbergin anonyymin muotokuvan ja Yrjö Saarisen alastonmallin toisella puolella on alastontutkielma. Frans Hiivanaisen omakuvan takaa löytyy asetelma. Kosti Meriläisen ja Janne Muusarin omakuvien takapuolella on muotokuva. Alexander Paischeffin omakuvan takaa paljastuu hevosia, ja Emil Leinon omakuvan takaa tuntematon maisema. Kankaiden oikeisiin puoliin voi tutustua näyttelytiloissa kuvien ja amanuenssi Pia Hyttisen kirjoittamien teosesittelyiden avulla.

Näyttelyyn voi tutustua 23.5.–29.8.2018 museon tavanomaisina aukioloaikoina keskiviikkoisin klo 14−18 ja sunnuntaisin 12−16.

Taidekoti Kirpilä on lääkäri Juhani Kirpilän (1931−1988) Suomen Kulttuurirahastolle lahjoittama koti, jossa on esillä hänen keräämänsä suomalaisen taiteen kokoelma. Pohjoisella Hesperiankadulla sijaitseva taidekoti on avoinna yleisölle maksutta keskiviikkoisin klo 14−18 ja sunnuntaisin 12−16. Ryhmille järjestetään maksullisia kierroksia myös muina aikoina.