Töiden esille saaminen galleriassa on merkittävä etappi jokaiselle uransa alussa olevalle taiteilijalle, mutta näyttelyprojekti voi olla myös yllättävä stressin aiheuttaja. Teosten valmiiksi saattamisessa saattaa vierähtää kokonainen vuosi, mutta kun näyttely on ohi, työn tulos tuntuu katoavan kuin savuna ilmaan.
Andrea Coyotzi Borja Meksikossa. Kuva: Patricia Borja Osorio
– Töiden myyminen on usein haastavaa, ja näyttelyn jälkeen teoksille on vaikea löytää säilytyspaikkaa, sillä harvalla nuorella taiteilijalla on varaa pitää studiota tai vuokrata varastotilaa, kertoo Andrea Coyotzi Borja, Meksikosta Suomeen muuttanut taiteilija ja Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava.
Kun Coyotzi Borja pohti aihetta kollegansa Farbod Fakharzadehin kanssa, heille syntyi ajatus. Jos taideteokset kerättäisiin yhteen suureen tilaan, ne saisivat uuden mahdollisuuden tulla nähdyiksi. Suuri yleisö, kanssataiteilijat, kuraattorit ja keräilijät voisivat vierailla tilassa tai tutustua teoksiin verkkosivuilla. Konsepti sai nimekseen Taidekirppis viitaten tapaan, jolla teokset näyttelyn jälkeen kierrätetään.
Puuttuva linkki
Taidekirppis käynnistyy maaliskuussa 2020 ja myönnetty rahoitus mahdollistaa projektin toteutuksen yhden vuoden ajan. Apurahan turvin Coyotzi Borja ja Fakharzadeh ylläpitävät tilaa ja verkkosivuja, hankkivat teoksille kuljetuksen, päivittävät sosiaalista mediaa ja järjestävät taiteilijoille avoimia hakuja.
Suunnitelmissa on myös palkata mukaan ulkopuolisia kuraattoreita, jotka saavat vapaat kädet työstää yleisölle avoimia projekteja kokoelman parissa. Jos joku haluaa ostaa taideteoksen, he voivat olla suoraan yhteydessä taiteilijaan, mutta Fakharzadeh ja Coyotzi Borja korostavat, että teosmyynti ei ole heidän ensisijainen päämääränsä, eikä projektilla tavoitella voittoa. Sen sijaan he haluavat luoda kotimaisten, nousevien taiteilijoiden näyttelyistä sekä teoksista koostuvan kokoelman, joka arkistoidaan myöhempää käyttöä varten.
– Taidetta tai mitä tahansa muuta ilmiötä on saatava tarkastella historiallisessa kontekstissa, jotta se saa merkityksen – saatavilla oleva tieto tuntuu kuitenkin hieman hajanaiselta. Tärkeä osa projektiamme onkin koota yhteen fyysinen ja digitaalinen arkisto, jota tarkastelemalla voi havainnoida mitä alalla on tapahtunut, mitä tapahtuu nyt, ja mitä tulevaisuudessa tulee mahdollisesti tapahtumaan, Fakharzadeh kertoo.
Ajankohtaisten aiheiden äärellä
Projektin yksi keskeisistä tavoitteista on tekijöiden mukaan antaa tilaa uusille näkemyksille sekä keskustelulle, ja pohtia kriittisesti taidekentän epäkohtia. Fakharzadeh huomauttaa, että suuri osa nuorista taiteilijoista kamppailee toimeentulon kanssa, eivätkä he usein saa työstään ansaitsemaansa palkkiota. Vaikeuksista huolimatta he ovat päättäneet omistaa elämänsä taiteelle.
– Nykytaide ei aina perustu markkinatalouteen, eivätkä nuoret taiteilijat välttämättä ota huomioon sitä, kuinka he voivat ansaita taiteen avulla. Olisi hyvä olla olemassa vaihtoehtoisia tapoja, jotka huomioivat paremmin niiden ihmisten hyvinvoinnin, joiden elämästä on kyse. Taiteentekijöilläkin saattaa olla perhe elätettävänä ja asuntolaina maksettavana, Fakharzadeh toteaa.
Sekä Coyotzi Borja että Fakharzadeh odottavat innokkaina, millaiseksi heidän yhteinen projektinsa muotoutuu ja millaista palautetta se tulee saamaan. Heidän toiveenaan on muuttaa asioita parempaan suuntaan.
– Ensin tämä oli pelkkä idea ja apurahan myötä siitä tulee konkreettinen projekti. Minua motivoi ajatus, että voin tehdä jotain asioille, jotka turhauttavat minua, Fakharzadeh tiivistää.
Hankkeissa selvitettiin, kuinka paljon asiantuntijoita käytetään ministeriöiden valmistelutyöryhmien jäseninä, millä tavoin tutkitun tiedon käyttö näkyy kriminaalipolitiikkaan liittyvän lainsäädännön valmistelussa, miten tiedontuotanto on ohjannut suomalaisia yhteisöverouudistuksia, miten ympäristötieto välittyy maakuntakaavoitukseen sekä millainen tieto hyväksytään osaksi päätöksentekoa.
Professori Anne Holli ja tutkija Saara Turkka Helsingin yliopistosta havaitsivat, että Suomen suunta tutkijaedustuksen suhteen ministeriöiden työryhmävalmistelussa on ollut päinvastainen kuin Norjassa, jossa on havaittu komiteoiden tieteellistymistä. Suomessa tutkijoiden osuus laajapohjaisissa valmistelutyöryhmissä on vähentynyt ja heidän asemansa niissä on heikentynyt erityisesti 2010-luvun mittaan.
Kriminaalipoliittista lakihankkeiden valmistelua Turun yliopistossa tutkineet erikoistutkija Maija Helminen, tutkija Susanna Lundell ja professori Anne Alvesalo-Kuusi kiinnittivät huomiota mm. siihen, että naistutkijat pääsivät hyvin harvoin mukaan lakihankkeiden valmisteluun.
Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo työryhmineen havaitsi, että yhteisöverouudistuksissa käytettävät asiantuntijat ovat vaihtuneet juristeista taloustieteilijöiksi 1990-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Taloustieteen roolin korostuminen toi mukanaan talousteoreettiset käyttäytymisoletukset, joita alettiin soveltaa veropoliittiseen tiedontuotantoon myös Suomessa. Näitä taustaoletuksia ja niiden merkitystä ei kuitenkaan julkisessa keskustelussa usein ymmärretty, mikä paradoksaalisesti heikensi politiikan näyttöperusteisuutta.
Tutkitun ympäristötiedon käyttö maakuntakaavoituksessa on muuttunut merkittävästi viimeisten 20 vuoden aikana. Olennaisimmat muutokset liittyvät tiedon määrän ja kompleksisuuden hallintaan. Tutkittuun tietoon viitataan määrällisesti enemmän kuin aiemmin, mutta samaan aikaan keskeiset ratkaisut perustuvat merkittävässä määrin väittämiin, joiden alkuperää ei voida jäljittää. Tutkittu tieto piiloutuu hybriditietoon ja uusiin tiedon käsittelyn menetelmiin kuten malleihin, raportoivat tutkija Aino Rekola ja ryhmäpäällikkö Riikka Paloniemi Suomen Ympäristökeskuksesta.
Mistäpolitiikan sisältöihin vaikuttavat ideat ovat oikeastaan peräisin? Kenen tuottamat ideat valikoituvat päätöksentekoon Suomessa ja miksi? Näitä kysymyksiä selvitti Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Ville-Pekka Sorsa yhdessä väitöskirjatutkijoiden Antti Alajan ja Joel Kaitilan kanssa.
Kulttuurirahasto sai lokakuun haussa yhteensä 8 800 hakemusta, viisisataa enemmän kuin viime vuonna. Kalevalan päivän aattona Rahasto jakaa 24 miljoonaa euroa; toimintavuoden koko jako on yhteensä 44 miljoonaa.
Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaetaan nyt yhteensä 439, tieteeseen 285 ja taiteeseen 154. Monivuotisia apurahoja myönnetään tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 72 lähes 3,4 miljoonan euron arvosta. Kaksivuotisia apurahoja on 34, kolmivuotisia 21 ja nelivuotisia 17.
– Rahaston uuden strategian selkein johtopäätös apurahatoiminnassa on ollut kasvattaa pitkäjänteistä tieteellisen ja taiteellisen työskentelyn tukea, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.
Lisäksi Rahasto myönsi 40 tohtorikoulutettavan yhteisrahoitus -apurahaa, jossa apurahan voi yhdistää palkalliseen työsuhteeseen yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen kanssa.
– Tätä tukimuotoa haluamme yhä kasvattaa. Tällöin apurahakausi pitenee kaksinkertaiseksi eli esimerkiksi kaksivuotisella apurahalla saadaan parhaimmillaan aikaan tohtorintutkinnon edellyttämä nelivuotinen rahoitus – lisäksi tukimuoto on saajalle todennäköisesti nettotuloiltaan kannattavin, Sokka toteaa.
Näppäritoiminnalle taiteen isoin apuraha
Näppärit areenalla. Kuva: Krista Järvelä
Taiteen suurimman apurahan saa Kansanmusiikki-instituutti ry Kaustiselta Näppäritoiminnan kehittämishankkeeseen, 215 000 euroa. Näppäripedagogiikka on kaustislaisen muusikko ja musiikkipedagogi Mauno Järvelän luoma lasten ja nuorten musiikkikasvatusmenetelmä. Näppäreissä kaikenikäiset ja -tasoiset lapset ja nuoret soittavat ja laulavat yhdessä kansanmusiikkipohjaista ohjelmistoa sekä varta vasten sävellettyjä näppärilauluja. Nyt rahoitettava hanke koostuu kolmesta osiosta: Näppäriopiston toiminnan käynnistäminen, näppäritoiminnan lyhytkurssien levittäminen sekä näppärimateriaalin ja -soittimiston kehittäminen.
Mauno Järvelä iloitsee päätöksestä:
– Näen avustuksen tunnustuksena ja tukena yhteisölliselle ja aktiiviselle musiikkisuhteelle ja paikallisperinteiden nostamiselle kunniaan. Niitä olemme vieneet Näppäreissä pitkäjänteisesti eteenpäin. Avustus mahdollistaa näppäripedagogiikan vaikuttavuuden nostamisen uudelle tasolle. Entistä useampi lapsi ja nuori pääsee mukaan yhteisölliseen näppärimusisointiin, ja myös entistä useampi soitonopettaja ja musiikkipedagogi pääsee tutustumaan näppäritouhuun ja toivottavasti vähintään poimimaan siitä virikkeitä päivittäiseen työhönsä.
Kemijoen kulttuurituki ry Rovaniemeltä saa 150 000 euroa Karvalakkioopperan tuottamiseen yhteistyössä Lapin kamariorkesterin kanssa. Karvalakkiooppera on monimediainen teos, jossa taiteellinen ja dokumentaarinen aines yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi musiikkidraamalliseksi teokseksi. Ooppera nostaa esiin Kemijoen patoamisen vuonna 1948 ja sitä seuranneet käsittelyt eri oikeusasteissa. Se käsittelee kysymystä syyllisyydestä ja anteeksiannosta.
– SKR:n myöntämä tuki mahdollistaa yhdistykselle vuoden 1979 karvalakkilähetystöstä kertovan oopperan tuotantopäätöksen tekemisen sekä voimavarojen keskittämisen sisällöntuotantoon ja tuotannollisen yhteistyöverkoston vahvistamiseen, Kemijoen kulttuurituki ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli Tiuraniemi kertoo.
Aiheeltaan Karvalakkiooppera on koskettava kertomus Lapin sodanjälkeisestä todellisuudesta. Teos läpivalaisee valtiota, valtaa sekä luonnon ja pienen ihmisen osaa valtiokoneen rattaissa. Aihe on ajankohtainen edelleen.
– Kemijoen lohi odottaa vieläkin polkuaan joen yläjuoksulle, Tiuraniemi muistuttaa.
Glims & Gloms tanssiteatterin kannatusyhdistys ry Espoosta saa Kauppakeskusteatterin toiminnan laajentamiseen 110 000 euroa. Kauppakeskusteatteri on Glims & Glomsin ideoima ja konseptoima pop up -kiertueteatteri, joka tarjoaa koko perheen teatteriesityksiä helposti saavutettavasti. Nyt rahoitettavan hankkeen aikana volyymia kasvatetaan nykyisestä kahdesta kauppakeskuksesta kuuteen kauppakeskukseen vuodessa. Kauppakeskusteatterin ohjelmistossa on 7-9 eri teosta vuosina 2020-23. Teatterissa järjestetään esitysten lisäksi työpajoja, joissa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan esittävän taiteen tekemistä.
– Kauppakeskusteatteri ottaa haltuun tyhjiä liiketiloja eri puolilla Suomea ja tarjoaa korkeatasoisia, innostavia ensikosketuksia esittävään taiteeseen muutamasta viikosta kuukauteen kestävien sesonkien ajaksi, tuottaja Heidi Yli-Yrjänäinen kertoo.
– Olemme iloisia ja kiitollisia, että Suomen Kulttuurirahasto tunnisti Kauppakeskusteatterin mahdollisuudet koko perheelle suunnatun esitystoimintamme tuottamisessa ja jakelussa. Ohjelmistomme hyppii yli kielimuurien ja synnyttää yhteisöllisyyttä kaupallisiin ympäristöihin. Tuomme teatterin lähelle asukkaiden arkea, helposti saavutettavaksi.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja eri puolille Suomea
Taiteen aloilla jaetaan Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja kaikkiaan 15, yhteissummaltaan 360 000 euroa. Tukimuodon tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.
Suurimman Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan saa Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry Tampereelta, 75 000 euroa. Taidetta lähelle -hankkeessa selvitetään, mitä esteitä on olemassa taiteen viemiselle ja vastaanottamiselle asumis- ja hoiva- sekä sote -palveluympäristöihin, ja kokeillaan myös ratkaisuja, miten eri taidelaitokset ja sote-toimijat voivat toimia entistä paremmin yhdessä.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja saivat lisäksi mm. seuraavat: Sirkustaiteilija-pedagogi Linda Kulmala ja sirkustaiteilija-pedagogi Marianne Vaalimaa Turusta saavat 11 500 euroa sirkusesityksen toteuttamiseen Turun seudun vanhainkodeissa, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Aapo Repo Mikkelistä saa 19 500 euroa esineteatteriformaatin valmistamiseen sairaaloiden lastenosastoille, ja Monitaideyhdistys Piste ry Rovaniemeltä saa 58 000 euroa vammaisyhteisöjen taidetoimintaan ja sote- ja taidealojen yhteiskehittämiseen Lapissa.
Miljoonan euron lisärahoitus
Helsingin yliopiston professori Martin Romantschuk Lahden kauppahallissa. Kuva: Tami Kiuru
Rahasto julkisti lokakuun hakukierroksella haettavaksi miljoonan euron lisärahoituksen tulevaisuuden energiamarkkinoita ja/tai teknologian murrosta käsitteleviin tutkimuksiin. Tätä haki yhteensä 65 hakijaa, käytännössä tutkimusryhmiä. Hakemukset jakautuvat useammalle tieteen alalle yhteenlasketun hakusumman ollessa yli 13 milj. euroa.
Apuraha myönnettiin kuudelle hakijalle. Professori Martin Romantschuk ja Etsivät-työryhmä saivat 240 000 euroa elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttöä käsittelevään tutkimukseen. Tekn. tohtori Leena Ukkonen ja työryhmä saivat niin ikään 240 000 euroa langattomia biosensoreita Parkinsonin taudin lääkehoitovasteen seurannassa käsittelevään tutkimukseen. Professori Matti Liski ja työryhmä taas saivat 225 000 euroa maailmanlaajuisen energiamurroksen markkinavaikutuksia käsittelevään tutkimukseen.
Kahdeksan Eminentia-apurahaa
Kulttuurirahaston Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön ja siitä saadun kokemuksen pohdiskelevaan työstämiseen, tieteiden- tai taiteidenvälisyyden edistämiseen tai aloitteelliseen työskentelyyn kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen lisäämiseksi.
– Eminentia-apurahat ovat mahdollisuus osoittaa arvostusta pitkän uran tehneille, varttuneille tieteen ja taiteen ammattilaisille, toteaa Jari Sokka.
Tänä vuonna Rahasto myönsi kahdeksan 25 000 euron suuruista Eminentiaa. Niiden saajat ovat: kuvataiteilija Marjatta Hanhijoki, professori emeritus Simo Heininen, kirjailija Riitta Jalonen, fil. tohtori, intendentti Kaisa Koivisto, säveltäjä, muusikko Eero Koivistoinen, professori emerita Pirkko Moisala, kuvanveistäjä Veikko Nuutinen ja professori emerita Anna-Maija Ylimaula.
Kilpailu entistä kovempaa
Tieteen osuus jaetuista apurahoista on 53 % ja taiteen 47 %. Tieteen apurahoissa väitöskirjatyön osuus on 31 %, tutkimuksen 11 % ja post doc -tutkimuksen 9 %. Tieteen hakijamäärä kasvoi tänä vuonna lähes neljällä sadalla ollen yhteensä noin 3 600. Taiteen apurahoissa 35 % menee taiteelliseen työskentelyyn ja 9 % tapahtuman järjestämiseen. Taiteen hakijamäärä nousi hieman yli sadalla ollen yhteensä 5 200.
Lisääntyneistä jakovaroista huolimatta kilpailu apurahoista on entistä kovempaa. Vain noin 9 % hakemussummasta voitiin rahoittaa (viime vuonna yli 10 %). Läpimenoprosentit ovat tieteessä ja taiteessa kokonaisuutena lähes yhtä tiukat, vaikka aloittain on eroja Kulttuurirahaston saamien lahjoitusten takia.
– Nimikkorahastojen takia säveltaiteissa rahoituspaine on jonkin verran helpompi kuin vaikkapa kuvataiteissa, kertoo yliasiamies Antti Arjava.
Kaikista apurahansaajista naisten osuus on nyt 59 % (hakijoista 58 %). Ulkomaan kansalaisten osuus hakijoista on 11 % ja apurahoista 10 %. Lokakuun hakukierroksen perusteella apurahoja jaettiin noin sadan kunnan alueelle Suomessa; maakuntarahastojen apurahat jaetaan myöhemmin keväällä tammikuun hakukierroksen perusteella.
Ruokaa ei saa heittää hukkaan. Näin meitä opetetaan ja näin toimii myös elintarviketeollisuus. Prosessista yli jääneet raaka-aineet hyödynnetään toisiin tuotteisiin tai eläinten rehuksi.
– Poikkeuksena ovat elintarviketeollisuuden sivuvirtana syntyvät laimeat liuokset. Ne sisältävät arvokkaita ravintoaineita, mutta nykysysteemeillä niitä ei ole kannattavaa ottaa talteen vaan ne käsitellään jätevetenä, kertoo ympäristöbiotekniikan professori Martin Romantschuk Helsingin yliopistosta.
Nyt uusi teknologinen innovaatio, elektroflotaation kehitetty versio, voi muuttaa tilanteen ja tehdä laimeiden sivuvirtojen talteenotosta kannattavaa.
Esimerkiksi meijeriteollisuudessa kerman ja piimän valmistukseen käytetään samaa laitteistoa, ja laitteisto pitää puhdistaa siinä välissä. Puhdistusveteen liukenee pieniä pitoisuuksia kermaa ja piimää, jota voidaan käyttää rehuksi, levien kasvatusalustaksi tai kosmetiikkatuotteisiin, mutta nykymenetelmillä erottelu on taloudellisesti tappiollista.
Idea ETSIVÄT-hankkeeseen (ElintarvikeTeollisuuden SIvuVirrat hyötykÄyTtöön) syntyi hieman sattumalta. Romantschuk kollegoineen on viime vuosina tutkinut Lahden kampuksella etupäässä Euglena gracilis -silmälevän kasvatusta ja hyödyntämistä ravintolisänä ja kosmetiikan raaka-aineena.
Ennestään tuttu yhteistyötaho Axolot Solutions Finland Oy puolestaan on kehittänyt elektroflotaatio-keksintöään lähinnä selluteollisuutta silmällä pitäen. Viime vuonna yliopistolla tajuttiin, että siitä olisi hyötyä silmäleväprojektissa, ja yhteistyö alkoi.
Uusi teknologinen innovaatio voi tehdä laimeiden sivuvirtojen talteenotosta kannattavaa.
Helsingin yliopiston professori Martin Romantschuk Lahden kauppahallissa.
Ensimmäinen kohde on hiivankasvatuksen emävesi eli kasvatusliemi, jossa hiivaa kasvatetaan. Emävedessä on paljon sokerijuurikkaasta lähtöisin olevaa betaiinia. Se on arvokas komponentti kosmetiikkateollisuudessa ja myös parantaa levien ja kasvien kasvua. Emävettä tiivistetään luomulannoitteeksi haihduttamalla.
– Haihdutukseen perustuva erotteluprosessi on kallis, joten usein emävedestä ei oteta ravinteita talteen vaan mahdollisuuksien mukaan se prosessoidaan biokaasuksi, Romantschuk kertoo.
Elektroflotaation perustana on elektrolyysi. Elektrolyysi on se peruskoulun oppikirjoista tuttu menetelmä, jossa veteen johdetaan tasavirtaa. Tällöin vesimolekylit hajoavat niin, että positiivisessa anodissa syntyy happea ja negatiivisessa katodissa vetyä.
Axolotin innovaatiossa anodina käytetään rautaa tai alumiinia uudella tavalla. Tällöin elektrolyysissä ei synny happea vaan metalli- ja hydroksidi-ioneja sekä vetyä.
Metalli- ja hydroksidi-ionit muodostavat geelimäisen vaahdon, ja vety nostaa tämän vaahdon veden pinnalle. Samalla vaahto nostaa kaikki muutkin aineet veden pinnalle. Siitä ne saadaan kätevästi talteen.
Hapettomuus on tärkeä ominaisuus. Vapaa happi nimittäin helposti hapettaisi eri yhdisteitä eli muuttaisi toivotut yhdisteet epätoivotuiksi.
Tärkeä elintarvikeliuoksiin liittyvä muunnos on se, että veteen lisätään mikrokristallisoitua selluloosaa. Pienetkin määrät sitä lisäävät tehokkaasti vaahdon muodostumista.
– Mikrokristallisoitu selluloosa kelpaa elintarvikkeisiin. Sitä käytetään jo nyt lisäaineena lääkekapseleissa.
Tutkijat kokeilevat myös sitä, että keruukypsäksi kasvanut silmälevä erotettaisiin kasvatusliemestä elektroflotaation avulla.
– Nykyisin teemme erottelun sentrifugilla, mutta linkous rikkoo levän rakennetta. Elektroflotaatio on hellävaraisempi, ja erottelu saattaa myös onnistua pienemmillä energiakustannuksilla.
Yksi kehityskohde on kalanviljelylaitosten altaiden vesi. Kalankakka voitaisiin saada siitä talteen ja käyttää levien kasvualustana tai kasvilannoitteena.
Kun elektroflotaatiota tutkitaan ja testataan, se voi osoittautua oivaksi välineeksi mihin tahansa tilanteeseen, jossa vesimassasta pitää erotella siinä laimeana pitoisuutena olevia asioita. Esimerkiksi leipomo- ja panimoteollisuudessa riittää tällaisia liuoksia.
Yksi kehityskohde on kalanviljelylaitosten altaiden vesi. Kalankakka voitaisiin saada siitä talteen ja käyttää levien kasvualustana tai kasvilannoitteena. Toisaalta kun vesi saataisiin näin erotettua lietteestä ja puhdistettua, se voitaisiin kierrättää uudelleen laitoksen käyttöön.
Elektroflotaation hyödyt voivatkin laajemmin liittyä myös siihen, että jätevettä syntyy vähemmän.
– Meidän projektissamme jätevedenpuhdistus on sivutuote, mutta silläkin voi olla taloudellista merkitystä. Se voi alentaa teollisuuslaitosten jätevesimaksuja, Romantschuk sanoo.
Hänen lisäkseen Etsivät-työryhmän kuuluvat tutkijayliopettaja Marika Tossavainen Hämeen ammattikorkeakoulusta (HAMK) ja professori Olli Dahl Aalto-yliopistosta. Tossavainen on väitellyt mikrolevien hyödyntämismahdollisuuksista eri sovelluksista. Dahl on tutkinut pitkään teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä ja on asiantuntija mikrokiteisen selluloosan (MCC) käytössä. Sen uusi tuotantomenetelmä tunnetaan nykyisin nimellä AaltoCell™.
Axolot Solutions Finland Oy:n lisäksi mukana on myös kaksi muuta nuorta yritystä. Algonomi Oy keskittyy mikrolevien tuotantoon, ensi vaiheessa kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin. Luonnonkosmetiikkaa kehittävä ja markkinoiva Laponie Oy neuvoo kosmetiikan raaka-aineiden tuotannossa ja osallistuu hankkeen tuotteiden testaukseen.
Ilmastonmuutosvoiman tavoitteena on lisätä nuorten toimijuutta ilmastokysymyksissä ja käynnistää vaikuttavia ilmastotekoja eri puolilla Suomea. Yhteensä rahoitusta jaetaan 150 000 euroa.
– Hanke syntyi halusta tukea ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi aktiivisesti toimivia nuoria ja tarjota heille rahoituksen kautta mahdollisuuksia konkreettisten tekojen tekemiseen, kertoo Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen.
Projektirahoituksen myöntämisestä päättää hanketta varten koottu asiantuntijaraati. Asiantuntijaraadin jäseninä toimii ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, Sitran Mari Pantsar, nuorten ilmastodelegaatti Sara Nyman ja mediakasvattaja Mervi Maatela.
– Rahoitusta voi käyttää esimerkiksi tiedon tuottamiseen ja levittämiseen, erilaisten tapahtumien järjestämiseen tai niihin matkustamiseen – ilmastonäkökulmasta kestävin keinoin, luonnollisesti, Ruohonen kuvailee.
Rahaa omaan ilmastotekoon voi hakea 10.2.2020 alkaen kevään 2020 ajan. Helmikuun loppuun mennessä lähetettyjen hakemusten pohjalta tehtävät ensimmäiset valinnat julkistetaan maaliskuun puolivälissä. Ilmastotekojen toteutus alkaa keväällä ja projektit tulee toteuttaa viimeistään elokuun 2020 loppuun mennessä.
– Ilmastonmuutosvoimassa historiallista on nuorten vapaus määritellä, millaisia projekteja rahalla syntyy. Nuoret ovat osoittaneet ilmastojohtajuutta ja tätä johtajuutta tuemme, kertoo Allianssin ilmastovaikuttamisen asiantuntija Niina Ratilainen.
Ilmastonmuutosvoima-hankkeen haku on auki kevään 2020 ajan. Ilmastotekojen toteutus alkaa keväällä ja projektit toteutetaan viimeistään kesän 2020 loppuun mennessä.
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on 135 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan organisaatiota. Allianssin tarkoituksena on edistää nuorten kasvua yhteiskunnan vastuullisiksi jäseniksi, osallistumista päätöksentekoon ja kansainväliseen toimintaan. Lisätiedot osoitteesta: www.alli.fi
Suomen Kulttuurirahaston Lukuklaani-hankkeen tavoitteena on tukea lasten ja nuorten lukutaitoa sekä lukemista edistävien ympäristöjen luomista. Hankkeen yhteydessä toimiva Lukuklaani-tutkimus kartoittaa kirjallisuuskasvatuksen hyviksi havaittuja menetelmiä ja vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia perusopetuksessa. Tutkimus toteutetaan Helsingin ja Turun yliopistoissa kaikille alakoulun ja yläkoulun opettajille suunnatuilla laajoilla kartoituskyselyillä, joihin on saatu yli 2000 vastausta. Vuoden 2019 loppuun mennessä kyselyaineistoa on analysoitu kolmessa tutkimusartikkelissa ja jopa 29 opinnäytteessä. Seuraavat keskeiset tulokset perustuvat näihin analyyseihin.
Lukuklaani-tutkimus vahvistaa aiempia tuloksia, että lasten ja nuorten lukumotivaatio sekä tottumus lukea pitkiä tekstejä ja kokonaisteoksia heikkenevät. Tutkimuksen alkukartoituksessa 75 prosenttia opettajista arvioi, että heidän oppilailleen viimeksi antamansa lukutehtävä tuotti erityisiä vaikeuksia osalle oppilaista. Lisäksi yli 60 prosenttia yläkoulun opettajista arvioi, että osa oppilaista ei lukenut annettua kirjaa loppuun. Koska vapaa-ajalla luetaan yhtä vähemmän, koulun rooli lukemiseen sitouttamisessa korostuu. Opettajien mukaan tärkeää on lukemiseen konkreettisesti käytetty aika, kuten jokaviikkoinen lukutunti tai oppiainerajat ylittävät lukuprojektit, mikä totuttaa pitkäjänteiseen lukemiseen koulussa.
Kirjallisuuskasvatuksessa on varsin suuria eroja sekä yksittäisten opettajien että koulujen välillä. Luettavien kirjojen määrä vaihtelee erityisesti alakoulussa suuresti, ja suosikkikirjojen kärki on melko kapea. Vaikka luovia ja elämyksellisiä kirjallisuuden käsittelytapoja on runsaasti, kokonaisuudessa painottuvat eniten yksilölliset työtavat. Lukuklaani-tutkimuksen analyysien mukaan yhteisöllinen lukeminen ja luetusta keskusteleminen lukupiireissä innostavat heikosti motivoituneita oppilaita kirjallisuuden pariin. Tulosten valossa kouluissa on syytä panostaa yhteisölliseen lukemiseen ja murtaa lukemisen yksilökeskeistä perinnettä.
Lukeminen kouluissa painottuu kaunokirjallisuuteen äidinkielen tunneilla, muissa aineissa kirjallisuutta luetaan osana opetusta hyvin vähän. Tietokirjallisuuden nykyistä monipuolisempi hyödyntäminen tukee monialaista oppimista sekä kaikissa oppiaineissa tarvittavaa monilukutaitoa. Aineiden välistä yhteistyötä lukemaan innostamisessa on syytä tukea, jotta peruskoulu kehittyy lukevaksi yhteisöksi.
Tulosten mukaan kauno- ja tietokirjallisuuden saatavuus kouluissa on ensiarvoisen tärkeää. Kaupungin- tai kunnankirjastojen käytön ongelmana ovat kuitenkin pitkät välimatkat ja aukioloajat, ja koulu- tai luokkakirjastot taas kaipaavat päivitystä. Lukuinnon herättämiseksi ajankohtaisten lasten- ja nuortenkirjojen täytyy näkyä luokkahuoneissa.
Lukuklaani-tutkimusryhmän johtajana toimii professori Pirjo Hiidenmaa, ja yliopistotutkijoita ovat lisäksi Satu Grünthal, Sara Routarinne ja Liisa Tainio.
Tutkimuksen koordinaattori on Lotta-Sofia Aaltonen.
Kaupunkien ilmansaasteet lisäävät riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Itä-Suomen yliopiston laajassa tutkimushankkeessa ponnistellaan nyt sen eteen, että tilastollisen yhteyden lisäksi voitaisiin ymmärtää vaikutusmekanismeja solutasolla.
– Soluviljelykokeissa hiiren soluilla olemme havainneet, että eri aivosolutyypit reagoivat ilmansaasteisiin eri tavoin, kertoo neurobiologian apulaisprofessori Katja Kanninen.
Aivoissa on hermosolujen lisäksi gliasoluja eli hermostoa tukevia soluja. Mikroglia- eli puolustussolut poistavat vaurioituneita hermosoluja ja ulkopuolisia mikrobeja. Astrosyytit pitävät aivojen rakennetta kasassa ja ylläpitävät hermoston tasapainoa.
Kokeissa hiukkasille altistetut gliasolut tuottavat enemmän hapetusvaurioita torjuvia antioksidantteja kuin hermosolut. Etenkin mikrogliasolut reagoivat hyvinkin pieniin muutoksiin.
– Aiemmin Alzheimerin tautia tutkittiin lähinnä hermosolujen kannalta, mutta viime vuosina gliasolujen merkitys on korostunut. Muutokset gliasoluissa vaikuttavat suoraan hermosolujen toimintaan.
Monitieteisessä, neljä tutkimusryhmää yhdistävässä hankkeessa lähestytään ilmansaasteiden ja Alzheimerin taudin yhteyttä monesta suunnasta.
Kokeissa on altistettu eläviä hiiriä hengitysteitse ilmansaasteille. Tällöin hapetusvauriot ja tulehdusvasteet ovat olleet erilaisia terveiden hiirten ja Alzheimerin tautia mallintavien hiirten aivoissa.
Sekin on havaittu, että saasteille altistetuissa soluissa mitokondriot vähentävät energian tuotantoa. Mitokondriot ovat soluelimiä, jotka valmistavat hiilihydraateista hapen avulla adenosiinitrifosfaattia, josta solu saa energiansa.
Vaikutusmekanismia selvitetään tässäkin: Vaurioittavatko ilmansaasteet ensisijaisesti mitokondrioiden DNA:ta vai vaikkapa hengitysketjun osia? Onko mitokondrioiden vaurioituminen syy solun tulehdustilan kasvuun vai vain yksi saastekuorman oire?
Kulttuurirahaston tukema kärkihanke on laajentunut Euroopan laajuiseksi tutkimuskonsortioksi. Itä-Suomen yliopiston tutkijat Kanninen, professori Tarja Malm ja apulaisprofessori Pasi Jalava onnistuivat saamaan tutkimusrahoitusta EU:n Horisontti 2020-ohjelmasta.
Hankkeessa on mukana monia tutkimusryhmiä ja teollisuuskumppaneita ympäri Eurooppaa. Sitä koordinoi Jalava. Tarkoitus on selvittää laajemmin päästöjen vaikutusta aivoihin ja tuottaa uusia ideoita lääkekehittelyyn.
– Hankkeessa tutkitaan myös ihmisen aivosoluja. Haasteita riittää, mutta kantasoluista voidaan tuottaa ihmisen aivosoluja solumalliksi. Näin pääsemme lähemmäs oikeaa tilannetta ja näemme, ovatko ilmansaasteiden vaikutukset samoja kuin hiirillä, Kanninen sanoo.
Moe Mustafa oli pienestä pitäen perheensä taiteellinen oman tiensä kulkija. Niinpä äiti otti rauhallisesti silloinkin, kun poika soitti Italiasta ja ilmoitti muuttavansa Suomeen.
– No, ota lämpimiä vaatteita mukaan. Siellä on kylmä.
Italiaan Mustafa oli matkustanut journalistista teatteria esittävän ryhmän valokuvaajana ja näyttelijänä. Teatteri kiinnosti jo collegessa.
– Keräsin ystäviä kokoon ja ohjasin heitä lavalla: liiku tuonne, tee näin. Myöhemmin tein töitä ensimmäisessä ammatissani graafisena suunnittelijana, mutta halusin enemmän. Mietin ihmisen fyysistä olemusta ja sitä, miten näyttämölle rakennetaan maailmoja, sanoo Mustafa.
Debyyttinäytelmä rankasta aiheesta
Italiasta hän tuli Imatralle. Hän ystävystyi ihmisten kanssa, opiskeli suomea ja sai valokuviaan esille Kulttuuritalo Virtaan. Ikävä kyllä isommat työhön liittyvät toiveet eivät näyttäneet syrjäisessä Itä-Suomessa toteuttamiskelpoisilta.
– Lähdin opiskelemaan Voionmaan opiston tv- ja elokuvalinjalle Ylöjärvelle. Rahapulan takia jouduin keskeyttämään ne ja palaamaan vielä hetkeksi Imatralle. Mutta sitten maailmani kääntyi ylösalaisin.
Mustafa pääsi opiskelemaan Tampereen ammattikorkeakouluun. Ennen medianomiksi valmistumistaan hän debytoi käsikirjoittajana ja ohjaajana.
When a Rainbow is Black -näytelmä koostui homoseksuaalien kokemaa ahdistelua ja raiskaamista käsittelevistä neljästä monologista, joista yksi oli Mustafan oma. Videoinstallaation ja teatteriesityksen yhdistävä Not for Men puolestaan kuvasi sosiaalisia, perheiden sisäisiä ja seksuaalisia konflikteja neljän naisen näkökulmasta.
Ensimmäinen yhteistyö suuren teatterin kanssa jännitti, mutta Tampereen Teatterin työryhmä sulatti suuren osan paineista vastaanottavaisella ja ystävällisellä asenteellaan, ja Pakolaiset-näytelmään toteutettu videoinstallaatio onnistui upeasti.
Apuraha tuo työlle arvostuksen tunteen
Reilu vuosi sitten ohjaaja, kuvataiteilija Mustafa oli vailla projektia. Se oli ikävää aikaa toimeliaalle ja eteenpäin pyrkivälle ihmiselle. Pienen epätoivon vallassa hän selaili nettiä, huomasi meneillään olleen apurahahaun ja täytti hakemuksen.
Hetkeäkään Mustafa ei uskonut saavansa apurahaa, kunhan heitti noppaa. Hän painoi lähetä-nappia ja unohti asian – kunnes posti toi myöntökirjeen. Apuraha, se että hän hakijana ja hänen työnsä olivat tulleet nähdyiksi, oli valtava ilo.
Toukokuussa Mustafa lensi Berliinistä kahdeksi päiväksi Suomeen vastaanottaakseen stipendikirjansa.
– Vähintä, mitä saatoin apurahasta kiittääkseni tehdä, oli tulla henkilökohtaisesti paikalle. En tuntenut juhlassa juuri ketään, mutta oli upeaa osallistua ja olla osa yhteisöä.
Luvassa sekä klassikkoja että täysin uutta materiaalia
Vuoden apurahalla hän aikoo kirjoittaa kolme näytelmää ja ohjata niistä yhden. Uudet sovitukset syntyvät Franz Xaver Kroetzin klassikosta Request Concert ja Valery Bryusovin psykodraamasta The Wayfarer. Kolmas näytelmä, Mustafan oma käsikirjoitus, taas syventyy eksistentialismin filosofiaan ja tietoisuuteemme toisista ihmisistä.
Juuri nyt aikaa ja energiaa kuluu ensimmäisenä toteutettavan esityksen työryhmän ja esityspaikan etsimiseen. Onneksi apuna on myös tuottaja, ja projekti etenee askel askeleelta ja neuvottelu neuvottelulta.
– Tulokkaana saa tehdä tuplasti töitä, jotta alalla tulisi nähdyksi. Siihen olen valmis, mutta samalla toivon, että isoissakin teattereissa olisi mahdollisuuksia uusille tekijöille ja uusille näkökulmille.
Suomessa, missä suuri osa ohjaajista on valmistunut samasta koulusta, itseoppinut ja taustaltaan erilainen ohjaaja voi antaa paljon.
– Minua kiinnostaa erityisesti visuaalisuus, se miten näyttelijät liikkuvat ja yleensä taiteellinen sommittelu. Tyylini on avantgardistinen.
Arat aiheet koskettavat
Töissään Mustafa käsittelee psykologisia ja sosiaalisia ongelmia: yksinäisyyttä, eristyneisyyttä, ulkopuolisuutta. Siis juuri niitä aiheita, joita suomalaisessa kulttuurissa on ja joista hän itse tietää paljon.
– Olen elänyt vähemmistössä koko ikäni. Synnyin Kuwaitissa palestiinalaisvanhemmille, ja Persianlahden sodan aikana muutimme Jordaniaan. Nyt olen asunut kymmenen vuotta Suomessa ja olen Suomen kansalainen mutta mustatukkaisena ja -partaisena en tyypillinen suomalainen.
Tänä talvena Mustafa on huomannut, että kaamoksestakin voi muodostua yhdistävä tekijä Lähi-idässä kasvaneen ja suomalaisen ihmisen välille.
– Pimeys on tuntunut raskaammalta ja painostavammalta kuin kertaakaan ennen. Toisaalta nyt jaan kokemuksen muiden suomalaisten kanssa. Ahaa, tältä se siis tuntuu.
Tunteita Mustafa pyrkii liikuttamaan myös omalla taiteellaan.
– En halua pakottaa katsojia valmiisiin ratkaisuihin tai ajattelemaan niin kuin itse ajattelen. Haluan pohtia, herättää ajatuksia, luoda yhteyttä ja koskettaa tunteita.
Entä tulevaisuudensuunnitelmat?
– Niitä on paljon. Nyt pyrin maisteriopintoihin. Sitten tavoitteena on tohtorintutkinto ja ehkä opettajan tehtävät yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Teatterityössä pyrin aktiivisemmin ja suuremmille näyttämöille.
– Olen aina tykännyt ns. vaikeasta kirjallisuudesta, joka laittaa lukijan aktiiviseen rooliin, kertoo suomentaja Minnamari Pitkänen.
Pitkäsen esikoiskäännöstä, unkarilaisen László Krasznahorkain esikoisromaania Saatanatango (Teos, 2019) on kritiikeissä ylistetty. Demokraatti mainitsee sen ”vuoden käännöstapaukseksi”. Helsingin Sanomat kiittelee Pitkäsen ”luontevaa suoriutumista katukielisistä karkeuksista, geologisista lausevyöryistä ja kaikesta siltä väliltä”.
Suomen Kuvalehti pitää suomennosta omana taideteoksenaan: ”Suomen kieltä ei ole helppo taivuttaa tukahduttavan modernismin muotoon. Pitkänen onnistuu loistavasti.”
”Kielellinen taso on monimutkainen, ja myös ajatustaso on monimutkainen. Lopputulos on kaunis.”
Saatanatango kuvaa reaalisosialismin aikaisen unkarilaisen syrjäkylän eksyneitä ja sekavia ihmisiä, jotka odottavat muutosta ja joutuvat pettymään. Jokainen luku on yhtä loputonta kappaletta. Kirjan ensimmäisessä osassa luvut on numeroitu yhdestä kuuteen, toisessa osassa kuudesta yhteen, ja kaikki palaa alkupisteeseensä. Teoksen englannintaja George Szirtes on kuvannut tyyliä sanoin ”kerronnan hidas laavavirta, kirjainten suuri musta joki”.
Pitkäsen käännösurakkaan kului kaksi ja puoli vuotta puolipäiväistä työtä.
– Kielellinen taso on monimutkainen, ja myös ajatustaso on monimutkainen. Lopputulos on kaunis. Hahmot pohtivat päässään perimmäisiä, eksistentiaalisia kysymyksiä, Pitkänen kuvailee.
– Toisin kuin joissain Krasznahorkain myöhemmissä teoksissa Saatanatangon virrrassa on kiviä, joihin pääsee lepäämään. Välillä kerronta on perinteisempää ja joku tekee jotain konkreettista. Siinä lukijan mieli voi hengähtää ennen kuin taas lähdetään alitajunnan korkkiruuviin.
Pitkänen koki kääntämisen raskaaksi mutta mukavaksi. Hän käänsi kerrallaan usein vain yhden virkkeen, ja sen jälkeen oli pakko pitää tauko. Tosin sekään ei aina onnistunut, kun kirjan virkkeet ovat pisimmillään jopa sivun mittaisia. Krasznahorkai käyttää paljon epätavallisia sanoja ja ilmaisuja sekä monimutkaisia kieliopillisia rakenteita.
– Tekstin rakenne on järjetön, Pitkänen sanoo.
– Epämukavuus on tärkeä osa teosta, lukijan ei ole tarkoituskaan viihtyä sen muodostamassa ansassa. Arvokas sisältö avautuu aktiivisen työskentelyn kautta, eikä kääntäjä saa ottaa sitä työtä liikaa pois lukijalta.
Pitkänen aloitti opinnot Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten laitoksella vuonna 2005 ja erikoistui unkariin. Sittemmin hän on asunut Unkarissa monia pitkiä pätkiä.
Pitkänen viehättyi Krasznahorkain tyyliin ja halusi suomentaa juuri Saatanatangon. Vuonna 2017 hän teki siitä käännösnäytteitä ja lähetti niitä moneen kustantamoon.
”Kun saa vaikutusvaltaiselta taholta viestin, että uskomme sinuun ja tuemme sinua, on se erittäin rohkaiseva kokemus.”
Ykkösvaihtoehto oli Teoksen merkittävää aikaisemmin suomentamatonta maailmakirjallisuutta julkaiseva Baabel-sarja, ja sinne Pitkänen saikin käännössopimuksen vuonna 2019. Apurahahaun hän aloitti vuonna 2017 ja sai Suomen Kulttuurirahastolta puolen vuoden rahoituksen.
– Sillä oli valtava vaikutus, eikä se ollut yksioikoisesti rahakysymys. Kääntäjänä ja varsinkin ensimmäistä laajaa teostaan kääntävänä sitä tekee työtään hyvin yksin. Usko oli monta kertaa loppua. Kun sitten saa vaikutusvaltaiselta taholta viestin, että uskomme sinuun ja tuemme sinua, on se erittäin rohkaiseva kokemus.
Yhteensä Saatanatangon kääntämiseen kului Pitkäseltä puolipäiväistä työaikaa noin kaksi ja puoli vuotta. Hänen on määrä kääntää Teokselle lisää Krasznahorkaita. Seuraavasta nimikkeestä neuvotellaan parhaillaan.
Viime vuonna Krasznahorkai voitti romaanillaan Baron Wenckheim’s Homecoming Yhdysvaltain arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon The National Book Awardin käännöskirjallisuuden sarjan. Valintaa seurattiin Suomessa tarkemmin kuin tavallisesti, koska ehdolla oli myös Pajtim Statovcin toinen romaani Tiranan sydän.
Maakuntarahastot myöntävät apurahoja maakunnassa asuville tai syntyneille hakijoille sekä siellä suoritettavaan tai siihen kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön, sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin.
Kärkihankeapurahaa voi hakea tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin hankkeisiin. Kärkihankkeisiin jaetaan vähintään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Osa maakuntarahastoista myöntää myös huomattavasti suurempia Kärkihankeapurahoja tai monivuotista rahoitusta.
Taidetta hoitolaitoksiin –apurahan tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja lisätä erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.Taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt voivat hakea apurahaa työskentelyyn tai hankkeisiin, jotka voivat toteutua hoito- ja hoivalaitoksissa tai muissa ympäristöissä, joiden asukkaiden tai käyttäjien on vaikea päästä taiteen äärelle.
Kotiseututyöapuraha on tarkoitettu paikalliskulttuurin ja kulttuuriympäristön vaalimiseen liittyviin hankkeisiin, kuten kotiseudun kulttuuriperinnön tallennukseen ja esittelemiseen, paikallisyhteisöjen ja -yhdistysten historiikkeihin, näyttelyihin ja tapahtumiin.
Lisää joustoa apurahan käyttömahdollisuuksiin
Vuoden 2020 haussa apurahan erilaisia käyttömahdollisuuksia ja joustoa on lisätty. Esimerkiksi, aiemmasta poiketen, apurahaa voidaan myöntää kokoaikaisen palkkatyön ohessa toteutettavaan tieteelliseen tai taiteelliseen hankkeeseen, joka ei liity varsinaiseen palkkatyöhön. Hankkeen suuruutta ei määritellä, mutta tällainen ns. puhdeapuraha voi olla korkeintaan 3 000 euroa henkilöä kohden.
Lisätietoa tammikuun hausta löytyy osoitteesta skr.fi/tammikuunhaku. Hakuohjeisiin kannattaa tutustua huolellisesti. Tutustuthan myös maakuntarahastojen omiin painopisteisiin ja hakuohjeisiin.
Hakuaika päättyy maanantaina 10.2.2020 klo 16.00, jolloin hakemusten ja lausuntojen tulee olla toimitettu verkkopalvelussa. Ohjeita ja linkki lausunnonantajan verkkopalveluun löytyvät täältä.
Apurahainfotilaisuus
Maakuntarahastojen yhteinen apurahainfotilaisuus järjestetään torstaina 23.1.2020 klo 15.00–16.30 Intellin auditoriossa osoitteessa Seminaarinkatu 2, Kajaani. Tilaisuutta voi seurata myös suorana tai tallenteena jälkikäteen sosiaalisen median kanavissamme:
