Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston palkinto Heidi Kuusniemelle
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston vuoden 2022 palkinto myönnettiin Vaasan yliopiston professorille, Digital Economy -tutkimusalustan johtajalle Heidi Kuusniemelle, ”pelottomalle teknologian kehittäjälle ja avaruuden kesyttäjälle”.
Heidi Kuusniemi tekee työtään perustutkimuksen ja teknisten innovaatioiden parissa maailmaa parantavalla otteella. Hän osaa muuntaa tutkimusta arkisia toimintoja helpottaviksi ratkaisuiksi ja puhuu avaruusteknologiasta, piensatelliiteista sekä tekoälystä ymmärrettävästi ja innostavasti. Erityisesti kestävän kehityksen, hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden pyrkimykset korostuvat hänen tekemisissään. ”Heidi on vahva pohjalainen vaikuttaja”, kiteyttää Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston hoitokunnan jäsen Pirjo Laaksonen.
Apurahaa suomen kielen opiskeluun
Tammikuun haussa Etelä-Pohjanmaan rahastosta oli haettavissa ensi kertaa Puhu rohkeasti suomea! -erityisapuraha. Puhu rohkeasti suomea! -apurahaa myönnettiin neljälle motivoituneelle suomen kielen taitoaan kehittämään sitoutuneelle hakijalle.
”Hakukierros osoitti apurahamuodolle olevan kysyntää, ja erityisapuraha tieteen ja taiteen tekijöiden suomen kielen taitojen parantamiseen on mukana myös seuraavassa Tammikuun haussa”, toteaa asiamies Mika Virkkala.
Aamu Tikkanen sai kolmivuotisen apurahan. Kuva: Tapio Haapalahti
Yksi kolmivuotinen apuraha ja 16 apurahaa kokovuotiseen työskentelyyn
Kokovuotisia 26 000 euron apurahoja myönnettiin viidelle alueen kuvataiteilijalle, artenomi AMK Linda-Maria Dambergille, kuvataiteilija Simon Gripenbergille, kuvataiteilija AMK Jani Kaunistolle, kuvataiteilija AMK Aki Koskiselle ja kuvataiteilija Inkeri Viljaselle. Kuvataiteen maisteri Aamu Tikkanen sai kolmivuotisen työskentelyapurahan taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden valmistamiseen.
Kirjallisuuden kokovuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin filosofian maisteri Marja Mäelle ja filosofian tohtori Tim Reussille. Säveltaiteen kokovuotinen apuraha myönnettiin musiikin maisteri Tea Polsolle. Tieteissä myönnettiin kahdeksan kokovuotista työskentelyapurahaa väitöskirjatyöhön sekä yhteiskuntatieteen tohtori Aapo Jumppaselle ja filosofian maisteri Jaakko Mäntylälle 30 000 euroa turvetuotannon merkitystä maaseudun pienyhteisölle käsittelevään tutkimukseen.
Vaikuttavia apurahoja monipuolisesti eri aloille
Teuvalaisen Kulttuurin Tuki ry:lle myönnettiin 40 000 euron kärkihankeapuraha Tove Teuvalla -oopperan toteuttamiseen Teuvan kirkossa. Suuria, 20 000 euron apurahoja myönnettiin Dotsförening för audivisuellkonstrf:lle analogisen elokuvan ja valokuvauksen residenssin Analogue Adventuren toteuttamiseen, Teatteri Hysteria Oy:lle lasten kulttuurihyvinvointi-ohjelman kehittämiseen, Vaasa Baroque ry:lle 10-vuotisjuhlavuoden taiteellisten tuotantojen toteuttamiseen sekä Vaasan yliopiston LUMA-keskus Pohjanmaalle monikulttuuristen STEAM-tiedekerhomateriaalien levittämiseen Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle.
Lasten ja nuorten kulttuurin toimijoille 15 apurahaa
Mia Kellberg-Hakala. Kuva: Santtu Hakala Photography
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi yhteensä 145 000 euroa lasten ja nuorten kulttuurihankkeisiin, joista puolivuotisina työskentelyapurahoina sosionomi AMK Salla Hewittille Kirjon kirjat -lastenkirjojen kirjoittamiseen, medianomi Anssi Kaunismäelle lasten ja nuorten valokuvausprojektin toteuttamiseen Taidetta kaikille -apurahana ja arkkitehti SAFA Mia Kellberg-Hakalalle arkkitehtuurikasvatuksen kehittämiseen ja kiertävän pajatoiminnan järjestämiseen. Merkittävän, yli 10 000 euron apurahan lasten ja nuorten kulttuurin tasa-arvoisuutta ja saavutettavuutta edistävänä hankkeena sai Joacim Viljamaa Rytmisesti Viitottua Runoutta -esityskokonaisuuden toteuttamiseen.
Lisäksi rahasto myönsi useita apurahoja erilaisten hankkeiden toteuttamiseen. Kotiseututyön puolivuotiset apurahat saivat toiminnanvastaava Terhi Gröhn ja taiteen maisteri Jaakko Purtanen. 10 000 euron apuraha myönnettiin OravaisHistoriskaföreningrf:lle Vänrikki Stoolin jalanjäljillä -kulttuurikierroksen järjestämiseen.
Apurahaa 92 hakijalle
Rahasto sai hakuaikana 464 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli 8,2 miljoonaa euroa. Apurahoja myönnettiin 92. Myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on 45 %, lastenkulttuurin 15 % ja tieteen 30 %. Loput apurahoista kohdistuvat kotiseututyöhön. Myönnettyjen apurahojen keskikoko on noin 18 000 euroa.
Vuosijuhlassa Taide kuuluu kaikille!
Etelä-Pohjanmaan rahaston vuosijuhlassa Villa Sandvikenissä, Vaasassa, kuultiin barokkimusiikkia Earthy Angels-yhtyeen esittämänä sekä kansanmusiikkia Lapuanjokivarresta yhtyeeltä Joulu Antti Järvelän kanssa. Esiintyjät olivat Etelä-Pohjanmaan rahaston apurahansaajia vuosilta 2020 ja 2021. Juhlapuheen, Taide kuuluu kaikille! piti näyttelijä-ohjaaja Kristiina Hurmerinta.
Tapperien taideseura perustettiin vuonna 1993 vaalimaan Aino, Vihtori, Marko, Harri, Kain ja Yrjö Tapperin elämäntyötä. Seuran perustamisen 30-vuotisjuhlavuonna v. 2023 se nostaa monipuolisesti esille Tapperin perheen taidetta, elämää ja erityistä asennetta, jota voisi kutsua ”tapperismiksi”. Se loi pohjan poikkeuksellisen lahjakkaalle taiteelliselle veljessarjalle ja heidän laajalle tuotannolleen. Juhlavuonna esitellään tapperismia laajalla, poikkitaiteellisella, koko vuoden kiertoon sijoittuvalla tapahtumakokonaisuudella, joka sisältää mm. työpajoja, elokuvaa, teatteria ja näyttelyitä.
Konnevedellä syntynyt ja koko työuransa Keski-Suomessa työskennellyt professori, tutkimusjohtaja Jukka-Pekka Mecklin on tehnyt uraauurtavaa syöpätutkimusta sekä kansallisesti että kansainvälisesti jo yli 30 vuoden ajan. Julkaisujen määrällä ja siteerauksilla mitattuna Mecklin kuuluu eittämättä alallaan Suomen johtavien tutkijoiden joukkoon. Tutkimustyö on kohdentunut erityisesti periytyvän syöpäsyndrooman, nyk. Lynchin syndrooman, ja sen mekanismien tutkimukseen. Siihen liittyen Mecklin on myös perustanut LS-tutkimusrekisterin, joka palvelee paitsi lääketieteen ja hoitotyön ammattilaisia, mutta myös syövän periytyvyyttä pohtivia kansalaisia. Tutkimustyön ohella hän on toiminut koko työuransa ajan kliinisenä lääkärinä potilastyössä sekä lääketieteen ja lääkärien erikoistumiskoulutuksen kehittäjänä. Tällä hetkellä hän toimii Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskus KEHO:n ohjausryhmän puheenjohtajana. KEHO kokoaa yhteen merkittävimmät keskisuomalaiset sosiaali- ja terveysalan, hyvinvoinnin, sekä liikunta- ja urheilualan organisaatiot monialaiseksi verkostoksi, jonka yhteisenä tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen niin yksilöiden, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla. Lisäksi, Mecklin on toiminut aktiivisesti myös vanhan Jyväskylän Lyseo -rakennuksen suojelemisen puolesta.
Apurahamyönnöissä painotettiin taidekentän toimintaa
Kulttuuriyhdistys Ääniä ry sai apurahan Ääniä Festivaalin 2022 järjestämiseen Äänekoskella. Kuva: Tilda Hopia
Keski-Suomen rahastoon osoitettiin kaikkiaan 541 hakemusta, joista n. 60 % kohdentui taiteen ja n. 40 % tieteen aloille. Hakemusten yhteissumma oli n. 11 miljoonaa euroa. Hakemuksen jättäneistä apurahan sai kaikkiaan 41 hakijaa, työryhmää tai hakijayhteisöä. Myönnetyistä apurahoista summien mukaan 66 % (450 500 euroa, 31 kpl) kohdistuu taiteen aloille 33 % (229 000 euroa, 11 kpl) tieteen aloille ja 1 % opintostipendeihin (6 000 euroa, 12 kpl).
Keski-Suomen rahasto myönsi kaikkiaan 12 kokovuotista henkilökohtaista työskentelyapurahaa kokopäivätoimiseen työskentelyyn. Edellisten lisäksi myönnettiin 12 vähintään puolivuotista apurahaa kokopäivätoimiseen työskentelyyn. Kokopäivätoimisten apurahojen lisäksi apurahoja myönnettiin osa-aikaisina sekä työskentelystä ja hankkeista aiheutuviin kuluihin. Apurahojen lisäksi myönnettiin 12 opintostipendiä Jyväskylän Lyseon abiturienteille Oy Wilh. Schauman AB:n rahastosta.
Kaikki Keski-Suomen rahaston apurahansaajat löytyvät täältä.
Kirjailija, opettaja Tommi Kinnunen. Kuva: Joonas Brandt
Maakuntarahaston vuosijuhla pidettiin kahden vuoden pandemiatauon jälkeen Turun VPK:n salissa 24.5.2022. Juhlapuheen piti kirjailija, FT Tiina Raevaara otsikolla ”Mikä on taiteen ja tieteen rooli, kun maailma kulkee kriisistä toiseen?” Juhlan taiteellisesta annista vastasivat taiteilija Anna-Maria Toivonen, musiikin opiskelija Kaisla Holkko (viulu) ja pianisti Henrik Järvi.
Taiteen kokovuotisen apurahan sai mm. Marko Backman. Kuvassa Backmanin teos ”Termostaatti” vuodelta 2020.
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi juhlassa apurahoina ja opintostipendeinä yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Tämän vuoden haussa apurahahakemuksia lähetettiin Varsinais-Suomen rahastoon 1 080 hakemusta, joiden yhteissumma oli 21,5 miljoonaa euroa. Apurahoja myönnettiin yhteensä 96 kappaletta. Suurin osa apurahoista, 55 kappaletta, myönnettiin henkilökohtaisina työskentelyapurahoina tieteen- ja taiteenharjoittajille. Kokovuotisia apurahoja myönnettiin tieteessä 9 ja taiteessa 4. Muut apurahat osoitettiin erilaisten tutkimus- ja kulttuurihankkeiden kuluihin. Apurahoista suuri osa myönnettiin maakuntarahaston 39 nimikkorahastosta, jotka perustuvat yksityishenkilöiden ja yhteisöjen lahjoituksiin. Apurahasummasta 73 000 euroa jaetaan touko-kesäkuun vaihteessa opintostipendeinä lahjakkaille Turun konservatorion opiskelijoille sekä matemaattis-luonnontieteellisissä ja teknisissä aineissa menestyneille varsinaissuomalaisille ylioppilaille sekä ammatillisista oppilaitoksista valmistuville opiskelijoille.
Kärkihankeapuraha, yhteensä 40 000 euroa, myönnettiin Tuorlan Tähtitornit Oy:lle Avaruuspuisto Väisälän interaktiivisen tiedemuseon toteuttamiseen Tuorlan observatoriolle. Tuorlan observatorion perusti Yrjö Väisälä 1950-luvulla. Väisälä oli yksi merkittävimmistä suomalaisista tieteentekijöistä kautta aikojen. Hän teki uraa ja keksintöjä fysiikassa, tähtitieteessä, geodesiassa ja optiikassa. Väisälä on inspiraation lähteenä Avaruuspuiston toiminnassa, ja hänen esimerkillään innostetaan erityisesti koululaisia kiinnostumaan luonnontieteistä.
Juhlassa jaettiin lisäksi Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali kirjailija ja opettaja Tommi Kinnuselle. Mitali kuuluu Suomen Kulttuurirahaston Suurmiesten mitalisarjaan. Suomen kirjakielen isän nimeä kantava palkinto sopii erityisen hyvin tunnustukseksi Kinnuselle, joka on julkaissut neljä palkittua romaania, näytelmä- ja kabareetekstejä sekä erilaisia oppimateriaaleja. Varsinais-Suomen rahaston hoitokunta piti erityisen arvostettavana Tommi Kinnusen avautumista pandemia-ajan haastavuudesta työympäristöissä, etenkin hänelle itselleen tutussa kouluympäristössä.
Lapin rahasto vastaanotti 427 hakemusta, yhteensä yli 8 miljoonalla eurolla, joka on lähes miljoona euroa enemmän kuin edellisvuonna. Taiteen osuus myönnetyistä apurahoista oli selvästi yli puolet, 58 prosenttia, vaikkakin tieteelle myönnettyjen apurahojen osuus kasvoi 42 prosenttiin edellisvuoden 38 prosentista.
Lapin rahaston koko- ja puolivuotisten työskentelyapurahojen määrä kasvoi viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2021 kokovuotisia apurahoja myönnettiin kuusi, tänä vuonna myöntöjä oli seitsemän. Erityisesti puolivuotisten apurahojen määrä kasvoi merkittävästi jopa kolminkertaistuen viime vuoden viidestä apurahasta 15 kappaleeseen.
”Olemme kokonaisuutena kovin tyytyväisiä apurahamediaaniin, joka nousi kolmanneksella edelliseen vuoteen verrattuna”, toteaa hoitokunnan puheenjohtaja Ilkka Länkinen.
Lapin kärkihankkeille yhteensä 40 000 euroa
Vuodesta 1985 pyörinyt Sodankylän elokuvafestivaali sai Lapin rahaston toisen 20 000 euron kärkihankeapurahan. Tapahtumassa vierailee vuosittain maailman arvostetuimpia elokuvaohjaajia ja se on vuosien varrella esittänyt yleisölleen jo 3720 elokuvaa.
”Kokoaan suurempien tapahtumien, kuten Sodankylän elokuvafestivaalien, kerrannaisvaikutukset paikalliseen kulttuuriin ja talouteen ovat valtavat. Tästäkin syystä olemme iloisia voidessamme tukea tapahtumaa ja on mahtavaa, että Sodis järjestetään vihdoin livenä”, Länkinen iloitsee.
”On myös todella hienoa saada lapinlehmät vihdoin apurahan piiriin”, Länkinen toteaa Lapin rahaston toisesta kärkihankeapurahasta. Fil. tohtori Päivi Soppelalle työryhmineen myönnettiin 20 000 euroa lapinlehmän maidon erityisominaisuuksia käsittelevään tutkimukseen. Uhanalainen lapinlehmä on Lapin alkuperäinen nautarotu, joka tulee toimeen kylmässä ilmastossa ja niukalla ravinnolla tuottaen laadukasta maitoa. Tutkimuksesta saadun tiedon tarkoituksena on tukea lapinlehmän maidon käyttöä, lisätä rodun arvostusta sekä tukea sen elvytystyötä.
Taidetta Kemin seudun palvelutaloihin
Taidetta kaikille -erityisapuraha myönnettiin 19 500 euron suuruisena dramaturgi Kimmo Hirvenmäelle ja näyttelijä Tatja Hirvenmäelle Muistin juuri -hankkeen toteuttamiseen. Työpari kerää Kemin seudun palvelukotien asukkaiden muistoja ja tarinoita, joiden pohjalta toteutetaan monologiesitys. Klovneriaa ja tarinateatteria yhdistelevä esitys lähtee kiertämään palvelutaloja ensi vuonna.
Tukea saamelaiskulttuurin edistämiseen sekä arktisten alueiden tutkimiseen
Laura Feodoroff ja Kati Kallio testikuvausten merkeissä. Kuva: Stéphane Louesdon
Saamelaiskulttuuria tuettiin tänä vuonna yhteensä 46 000 eurolla. Tanssitaiteen maisteri Laura Feodoroffille ja työryhmälle myönnettiin 17 000 euroa kolttasaamelaista katrillitanssia käsittelevän tanssielokuvan valmistamiseen. Muusikko Nicholas Francettille myönnettiin puolen vuoden (13 000 euroa) työskentelyapuraha esikoislevyn tekemiseen, jossa teemana on Saamenmaan kahdeksan vuodenaikaa.
Taiteen maisteri Tuuli Malla sai niin ikään puolen vuoden työskentelyapurahan ‘Kollʼješkueʹtted’ -ääni- installaation toteuttamiseen ja näyttelyiden järjestämiseen saamelaismuseoissa.
Filosofian maisteri Eero Johannes Myrskylle myönnettiin 26 000 euron apuraha arktisten ekosysteemien muutosta historiallisilla poroerotusalueilla käsittelevään väitöskirjatyöhön A. E. Nordenskiöld -stipendinä. Lisäksi luonnontieteiden maisteri Jonne Sälevälle myönnettiin modernien kieliteknologisten sovellusten kehittämistä arktisen alueen vähemmistökielille käsittelevään väitöskirjatyöhön puolen vuoden työskentelyapuraha sekä saman suuruinen summa yhteiskuntatieteiden maisteri Birgitta Vinkan arktisen kaupungin lumeen suuntautuvia käytäntöjä ja lumen kanssa muotoutuvaa yhteisöelämää ilmastonmuutosaikakaudella käsittelevään väitöskirjatyöhön.
Lapin rahaston taiteen palkinto Seija Lappalaiselle
Kuva: Anu Jormalainen
Lapin rahaston 10 000 euron taiteen palkinto myönnettiin kulttuuritoimittaja Seija Lappalaiselle, ”pohjoisen kulttuurin viestinviejälle, kielen intohimoiselle taitajalle”.
Seija Lappalainen aloitti uransa Lapin Kansan kulttuuritoimittajana 1.7.1983. Lähes 40 vuotta pohjoisen kulttuurin näköalapaikalla ovat tuoneet valtavan tietotaidon ja osaamisen, josta tämä journalismin mestari on ammentanut intuitiolla ja huumorilla. Takana on lukematon määrä haastatteluja ja satoja kirjoitettuja artikkeleita.
Elämä pohjoisessa rakentuu pitkälti luonnon ympärille, joten luonto on vahvasti läsnä myös lappilaisessa kulttuurielämässä. Lappalainen onkin kulttuuritoimittajana oivallisesti kyennyt välittämään kirjoituksillaan eri kulttuurien monipuolisen kirjon, joissa luonto kohtaa ihmisen.
Lappalainen on aiemmin palkittu mm. Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan viimeisellä yhteisellä kulttuuripalkinnolla vuonna 2005.
Työryhmä Auni Tuovinen (vas.), Riikka-Leena Puistola, Laura Kauppinen ja Minna Haveri iloitsemassa Kulttuurikeskus ARXin pihalla. Kuva: Jussi Lehtiö
Hämeen rahasto sai tämän vuoden hakuaikana yhteensä 262 hakemusta. Hakemusten yhteenlaskettu rahamäärä oli yli 5,1 miljoonaa euroa.
Kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti maat. ja metsät. tohtori Pirjo Mäkelän, professori Laura Alakukun ja maat. ja metsät. tohtori Asko Simojoen kasvintuotannon resurssitehokkuuden lisäämistä ja kasvihuonepäästöjen vähentämistä kolmilajisilla kasvustoilla käsittelevän tutkimuksen, jonka toteuttamista rahasto tuki 41 000 eurolla. Toinen Kärkihankeapurahan saaja on Hämeenlinnan kaupungin Kulttuurikeskus ARX, jonka lasten ja nuorten osallisuutta korostavan valotaidetapahtuman tuottamista tuetaan 40 000 eurolla.
Edwina Goldstone työstää suurta teosta HENGITTÄVIEN LUOMIEN ALLA -näyttelyyn yhteistyössä Ars-Häme ry:n ja Hämeenlinnan taidemuseon kanssa. Kuva: Anni Paunila
Jutta Jaakkolalle työryhmineen myönnettiin 20 000 euron Taidetta kaikille -apuraha Kehitysvammaisille suunnatun päihteettömän NiittyRock22 -festivaalin järjestämiseen. Tapahtuma on suunnattu Forssan seudun ja lähikuntien kehitysvammaisille henkilöille, varsinkin heille, jotka vammansa vuoksi eivät pääse kokemaan festareita.
Kokovuotisia (26 000 euroa) apurahoja jaettiin tänä vuonna yhdeksän. Niistä 6 myönnettiin taiteeseen ja 3 tieteeseen. Taiteen apuraha myönnettiin mm. kuvataiteilija Edwina Goldstonelle, jonka monitaiteellisessa teossarjassa ”Erilainen huominen” kohtaavat taide, tiede, ilmastonmuutos, aktivismi ja playtivismi. Tieteen kokovuotisen apurahan sai mm. fil. maisteri Emmi Eerola, jonka väitöskirja tutkii vuodenaikojen, erityisesti talven vaikutuksia järven eliöyhteisöihin.
Myönnetyistä apurahoista 70% jaettiin tänä vuonna taiteelle ja 30 % tieteelle. Kaikkiaan myöntöjen keskikoko oli 15 000 euroa. Apurahat jakautuvat Hämeen rahaston alueelle ympäri Kanta-Hämettä.
Kaikki Hämeen rahaston apurahansaajat löytyvät täältä.
Terve teille lähimmäiset, Kymenlaakson kulttuurirahojen vaalijat, jakajat ja saajat!
Sotahistoria suhteellistamisen instrumenttina
Olen Teemu. Teen kirjoja kuolleista ihmisistä. Kymijoki on virrannut työpöydälleni monesti metsäteollisuuden historiassa ja sotahistoriassa. Monihaarainen elämän ja kuoleman virta, varrella vaikka mitä taistelua ja työtaistelua.
Koska talvisota-puhetta pursuaa kaikkialta Ukrainan tähden, vedän iloiseen, keväiseen juhlaamme muita veriroiskeisiin. Ruotsin ajan sodissa ei ollut osapuolena itsenäinen Suomi, mutta yhtä lailla ne olivat kansojen, maakuntien, pitäjien, kylien, perheiden ja yksilöiden absoluuttisia kohtalonhetkiä. Elämän ja kuoleman kokoisia armottomia tsemppiksiä.
Jokainen Kymenlaakson tyttö ja poika näki 1700-luvulla kohtauksia, jotka elokuvan varoitustekstin mukaan ”saattavat olla haitallisia lapsille”. Murhapolttoja, nälkäkuolemia, kurkihirressä roikotusta, tulikuumalla kynttiläntalilla sokaisua, ruttoa, ihmiskauppaa suomalaisilla orjilla.
Kaukaisilla tappotantereilla miehet kuolivat ei-minkään puolesta. Korventuivat koronaa kovemmissa kuumeissa. Ripuloivat veriset suolensa ulos leirissä, jossa käymälä ja kaivo olivat yksi ja sama reikä. Jäätyivät alastomina lumimyrskyssä. Ja toisinaan ottivat peitsen niskaan ja neljänaulaisen kanuunankuulan nivusiin.
Kymmenen sukupolvea sitten esivanhemmillamme oli psykiatrina sotahullu kenttäpappi ja psyykenlääkkeenä korkeintaan paloviinaa. Silti selvisivät elämästä hengissä!
Paraikaa tutkin 1740-luvun hattujen sodan kymenlaaksolaisia pieniä ja keskikokoisia ihmisiä. Selviytyjätyyppejä, jotka äänestivät jaloillaan sodan mielettömyyttä vastaan, tai rakensivat piilopirtin, kun ”välitön turvallisuusuhka” kantautui saarnastuolin kuulutuksista ja taivaan merkeistä. En väheksy nykypäivänkään selviytymistarinoita. En väitä, että ennen olivat pirtit puuta ja miehet ja naiset rautaa. Mutta meinottelen menneisyyttä kipulääkkeeksi meille näppäilijöille ja käppäilijöille. Historia on suhteellistamisen instrumentti, joka aiheesta ja vuosisadasta riippumatta vakuuttaa, että aina on notkosta noustu. Siihen havaintoon et välttämättä tarvitse edes kansakunnan järeimpiä linjoja vaan juurevan sukututkimuksen tai kyläkirjan. Sanoma on aina sama: elettiinpä ennenkin.
Suomen taloudellinen itsenäisyys
Tykkäämme puhua Ruotsin ajan perinnöstä lain, oikeuslaitoksen, tehokkaan hallinnon ja talonpoikien vapauden kautta, mutta vielä 1800-luvun alussa olivat inhimillisen kehityksen mittarit Suomessa paukkupakkasen puolella.
Nämä Kymenlaakson seudut eivät olleet luonnoltaan osattomia. Lohenkalastusta, tervaa ja puutavaraa Haminan ja Loviisan kautta ja ainakin ylimuistoista, muhevaa peltoa. Niin vain täälläkin katajainen kansa söi petäjäistä leipää. Köyhyys ei johtunut nuivasta ilmastosta. Vaan siitä, että rahvas kituutti rakenteellisessa sorrossa, alistettuna äidinkielen ja pahiten säädyn perusteella.
Vapautuminen alkoi nimenomaan Kymenlaaksossa, suurten nälkävuosien jälkeen 1870-luvun taitteessa. Suomen kohotti alhosta ylös – metsä. Ensin höyrysahat ja sitten sellu- ja paperitehtaat. Niillä Suomi – ”Euroopan kerjäläinen”– jalostui alistetusta kehitysmaasta itsenäiseksi teollisuusmaaksi. Tämän päivän monipuolinen elinkeinoelämä on tuon 150 vuoden takaisen läpimurron lapsi taikka lapsenlapsenlapsi.
Suomen toistaiseksi pisin ja kestävin nousukäyrä piirtyy lankuista, laudoista, parruista, palkeista, sellusta ja paperista – luonnonvarasta, joka muuttui hyvinvoinniksi omin toimin, täällä paikan päällä.
Taloushistoria todistaa, että suomalaiset ovat viisaita ja kekseliäitä, kunhan saavat tilaisuuden yrittää ja vapauden koettaa kaikkensa.
Metsäteollisuuden pioneerit valjastivat paitsi koskia myös uinuvia sielunvoimia. On voimauttavaa löytää arkistosta tee-se-itse-ihmisiä, oman onnensa seppiä, jopa unohdettuja, melkein nimettömiä neroja.
1870-luvulla yksikään korkeakoulu koko maailmassa ei analysoinut suomalaisen metsätalouden edellytyksiä. Ei mikään ammattikorkea kouluttanut ”huippuosaajia”. Suomen- ja ruotsinkielinen kirjallisuuskin oli olemattomissa.
Norjasta ja Ruotsista tuli tänne pari tärkeää persoonaa, jotka suunnilleen tiesivät, miten Päijänteen latvapurojen ikihonka ehkä voisi muuttua hopeamarkoiksi. Mutta malleja ei voinut kopioida maasta toiseen luonnon erilaisuuden takia. Meri ja maailmanmarkkina on Suomesta niin kaukana, monen esteen takana.
Menepä ensimmäisessä aallossa Kymijoelle. Hahmota homma, ota olosuhteet haltuun pystymetsässä. Ja toimita pikatilauksena perille – satatuhatta tukkia.
Ei ole patsaita pystytetty niille työnjohtajille, jotka omasta päästään pähkäilivät, että puomit noin ja noin, ja tuosta kulmasta puut uivat sukkelammin. Luovaan ajatteluun pystyivät myös lukutaidottomat rivi-ihmiset, jotka nälkä kannustimenaan vaihtoivat kuokan keksiin.
Kotkassa ja Kuusankoskella teollisuus hyppäsi suoraan valtavimpaan skaalaan. Konstien ja keinojen kirjon oli pakko kehittyäkoneiden jyskeessäja havumetsän huminassa. Jokainen hetki oli kohtalonhetki. Ei ollut aikaa harjoitella ja vetää henkeä– muuten kaatuvat puulaakit.
Äijä lyö kirveellä leiman, muut kaatavat, pätkivät ja karsivat. Hevoset kiskovat vesistön varteen. Tukkilaisten roikka uittaa rannikolle. Seuraavana keväänä yksi aloitekykyinen metsäihminen älyää, että noinhan suma laukeaa. Viiden vuoden päästä toinen panee merkille, että pöllinparkkuuseen tarvitsemme uuden työkalun, ja kolmas osoittaa, miten kannattaa pinota, jotta purkaminen veteen käy kätevästi. Neljäs tee-se-itse-ihminen ähkii kynällä. Vaikka juridiikkaa. Metsätyömiesten armeijat haittasivat maanviljelyä ja kalastusta melkein yhtä pahasti kuin sotajoukot. Kymijoen ensimmäisten uittojen oikeudenkäynneistä kertyi asiakirjoja kymmeniä hyllymetrejä.
Valtiovalta antoi luvat tehtaiden perustamiseen. Joskus byrokratiassa pureskellen, pitkin hampain. Rautateitä ja satamia syntyi, liikenneyhteydet auttoivat alkuun, kiitos, kiitos. Mutta Suomen suuriruhtinaskunnan olematon julkinen sektori ei lykkinyt 1800-luvun liike-elämään vauhtia ”innovaatiostrategialla”. Ei pystynytkään.Voima tuli muutaman yrittäjän pääkopan sisältä ja myös syvempien rivien kotoperäisistä keksinnöistä ja kansanomaisista oivalluksista.
Suurin osa keksinnöistä oli huonoja. Mutta parhaat selvisivät kuin evoluution luonnonvalinnasta seuraaville työmaille, jatkokehittelyyn. Eihän Verlan kaltaista miljöötä saatikka isompi tehtaanpiipputaajamia voi päivässä innovoida. Mutta päivistä koostuu viikkoja ja lopulta vuosikymmeniä. Tekniikan ohessa kehittyvät ihmisyhteisöt. Ehkä organisaatiouudistukset tapahtuivat siten, että patruuna piirsi tupakkalaatikon kanteen kaavion uiton ukkoherroista, tulipiipuista ja toplokkaista, ja tehtaalla teknillisestä johtajasta pienimpään lajittelijatyttöseen saakka. Tukin matka oli paitsi logistisesti myös sosiologisesti yhtä mutkikas kuin koko elämä.
Innovaatio-intoni lomassa huomautan, että teollistumisen historia on toki myös työuupumuksen, loppuun palamisen ja työpaikkakiusaamisen historiaa. Jos valjuja uussanoja edes kehtaa käyttää esivanhemmasta, joka vähin vaattein ja kalorein ryskytti 40 asteen pakkasessa, sylki verta ylirasituksesta ja valvoi monta vuorokautta putkeen yksillä silmillä. Tai kiipesivät lautakasa selässään kerrostalon korkuiseen tapuliin ilman mitään turvakaidetta. Taikka naisihmisinä kärsivät mestarin seksuaalisesta ”ahdistelusta” ja ”häirinnästä”, joiden takia puhkesi vuonna 1904 puhkesi Voikkaan tehtaan kuuluisa lakko, oman aikansa miituu.
Näin se meni, ei voi mitään. Alussa oli tehtaan varjo. Valon vuoro tuli myöhemmin, jos oli tullakseen.
Yrittäjien aivotyö otti niin ikään koville eikä yleensä palkinnut tekijäänsä. Metsäteollisuuden varhaishistoriasta kimposi kansakunnan kaapin päälle muutamia kymmeniä sukunimiä. Monin verran enemmän oli niitä, jotka tuhoutuivat vararikoissa ja vailla mitään turvaverkkoja tipahtivat pohjaan saakka ja jättivät meille muistoksi kadunnimiä.
Aatteiden ja rahan rakkausavioliitto
Suomen itsenäistymistä 1917 ei voi kuvitella ilman tehtaita. Ja totta kai teollisuuden viljelyksissä orastivat myös vuoden 1918 veripellot.
Kaikki ei kuitenkaan riipu tuotantotonneista ja pyssyistä. Palaan juhlamme tunnelmien tähden henkisempään kohtalonhetkeen. Kuusankosken kaltaiset alkujaan rumat taajamat syntyivät silloin kun meneillään oli kulttuurihistoriamme kaunein käänne. Suomalaisten ihmisarvo ja tasa-arvo sarastivat 1800-luvun lopulla kansallisuusaatteessa ja fennomaniassa. Kielitaistelu on kohtalonhetkistä suosikkini, sillä siinä ei pärskynyt veri. Raha-asioilla iso merkitys hengenelämälle. Suomelle siunaantui suurin piirtein kulttuurimyönteinen liike-elämä. Firmat ja vauraat yksityishenkilöt antoivat omistaan tieteelle ja taiteelle.
Kulttuurirahasto syntyi 1930-luvun Suomessa, jossa vanhukset muistivat, että nälkätaiteilija voi kuolla nälkään. Aleksis Kiven kohtalo velvoitti lahjoittajia. Yhteiskunnan kulttuurirahat olivat pennosia silloin kun budjetit riittäneet edes maanpuolustukseen tai jälleenrakennukseen ja siirtoväen asutukseen. Kulttuurirahasto, maakuntarahastot muut ei-valtiolliset mesenaatit olivat aivan välttämättömiä, jotta edes joku voi toisinaan keskittyä luomiseen tai tiettyyn tieteen lokeroon.
1900-luvun lopulla valtio tuki kulttuuria jo ällistyttävillä summilla satojen laitosten kautta. Siinä ajassa kysyttiin: mihin enää tarvitsemme Kulttuurirahastoa tai mitään yksityisiä klikkejä.
Rahareiät eivät sentään täyttyneet 1970-luvulla eivätkä ne täyty ikipäivinä. Tieteilijöitä ja taiteilijoita on aina enemmän kuin tiede- ja taiderahoitusta. Kyse on siitä, kuka saa ja kenelle annetaan.
Ja onhan arvo sinänsä että valtio ei kastele kaikkia kukkia. Vaan jättää ekologisen lokeron mesenaateille. Lahjoittaminen on osa demokratiaa. Se on vapaus tai oikeus tukea juuri lahjoittajalle tärkeintä asia ajassa ja ikuisuudessa.
Mesenaatti ehkä tiedostaa materiansa ja tomumajansa katoavaisuuden ja tavoittelee nimikkorahastolla omalle nimelleen pientä kuolemattomuuden palasta – hieno peri-inhimillinen motiivi. Myös kotiseudusta kumpuavat monen lahjan vaikuttimet. Siihen maakuntarahastojen idea perustuukin. Historiallisia maakunta ei ole olemassa hallinnossa, mutta maakunta on jokin maailman kokemisen taso, joka todistetusti säilyy lahjoittajien sielussa. Ja mikä ettei säilyisi. Maakunnallisuus ei ole hylkivä ja rajoittava tunne vaan sävy isänmaallisessa, yleishyödyllisessä elämänkatsomuksessa.
Arvoisa yleisö ja stipendiaatit erityisesti! Ihmistaustainen kulttuuriraha on arvokasta ja vaikuttavaa. Tänään ei ole jaossa Ely-keskuksen, ministeriöiden ja EU:n rahaa. No. Kukaan meistä tuskin vastustaa niitäkään. Mutta kun euro irtoaa veronmaksajan selkänahasta tai kiertää maailmanrannan kautta, siitä katoaa yksilön antamisen ilo ja ihmiskohtainen sivistystahto. Maakuntarahaston kirjekuoret ovat peräisin yksityishenkilöiltä ja kasvollisilta yrityksiltä. Ja raha päätyy nyt sellaisiin täsmätarkoituksiin, joita joku piti kaikkein tärkeimpinä elinaikanaan taikka viimeisenä tahtonaan. Apurahan arvoa kohottaa sekin, että teitä saajia eivät löytäneet virkakoneistot vaan vapaaehtoiset luottamushenkilöt ja eri alojen palkattomat asiantuntijat.
Tehkää hyviä tutkimuksia, hyviä kirjoja, tauluja ja lauluja. Menneiden sukupolvien kunniaksi, nykyisten ja tulevien iloksi ja hyödyksi. Toivotan teille riemukasta juhlahetkeä!
Kymenlaakson rahaston kulttuuripalkinto luovutettiin ”melodisen metallin soitosta, raskaan rockin tulkinnasta” muusikko Markus Vanhalalle.
Markus Vanhala syntyi huhtikuun lapsena (2.4.) Kotkassa 1981. Markus-pojan soittoura käynnistyi jo 5-vuotiaana piano-opintojen parissa. Kun 12-vuotias hevinalku perusti ensimmäisiä bändejään, mukaan kuvioihin tuli myös kitara, pianolla kun ei metalli taittunut ihan yhtä notkeasti kuin sähkökitaralla. Vaikka musiikkiura veti nuorta miestä väkevästi, malttoi Markus kuitenkin suorittaa ylioppilastutkinnon Karhulan lukiossa ja liiketalouden tradenomitutkinnon Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta. Taskussa on myös kulttuurituottajan opintoja Helsingin Humakissa. Talous- ja tuottajaosaaminen osoittautuivat myöhemmin varsin hyödyllisiksi.
”Pyöritän bändien puolesta kahta osakeyhtiötä eli kyllähän tuo liiketalous ja kulttuurituotanto ovat jokapäiväisessä elämässäni hevibisneksenkin kautta läsnä” Markus Vanhala kertoo.
Markus Vanhalan pääbändit ovat Omnium Gatherum ja Insomnium, molemmissa hän soittaa kitaraa ja säveltää. Omnium Gatherumin Vanhala perusti jo 14-vuotiaana 1996. Kumpikin bändi on kiertänyt aktiivisesti kymmeniä isoja kiertueita ja festivaaleja Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa. Kansainvälisten levy-yhtiöiden kautta on julkaistu 19 täyspitkää albumijulkaisua sekä 3 EP:tä (Extended Play) ja niitä on myyty tuhansittain ympäri maailmaa. Suomessa Insomnium on kaksinkertainen Suomen virallisen albumilistan ykkönen, top3-sijoituksia on tullut useita. Parhaillaan työn alla on Insomniumin seuraavan albumin nauhoitukset.
Vanhalan elämäntyyli on varsin liikkuva, ennen pandemiaa pääosin ulkomaille suuntautuneita keikkoja oli vuosittain yli 200. Matkustamista hän ei ole kokenut millään tapaa rasitteeksi, päinvastoin. Pysyvämpää imua suurkaupungin sykkeeseen Vanhala ei ole tuntenut, kotipaikka on aina ollut Karhulassa tai Kotkassa.
”Kymenlaaksosta ei ole koskaan ollut hinku pois, vaikka olen kiertänyt maailman moneen otteeseen soittohommien kera ympäri. Olen elävä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse mennä asioiden luo muualle pärjätäkseen, asiat voi myös tuoda ja houkutella luoksesi sekä tehdä nykymaailmassa etänä”, kertoo Markus Vanhala.
Kotona Markus Vanhalan arkea jakavat vaimo, koira ja kissa. Musiikin ja matkustamisen lisäksi Vanhalan intohimona ovat vanhat amerikkalaiset autot sekä kitarat. Autotallissa majailee pari kesä-Chevroletia ja kotoa löytyy yli 30 kitaraa. Keräilykohteena on myös musiikkitallenteet, kotihyllyssä on vinyyleitä ja cd-levyjä arviolta 5000 kappaletta. Markus Vanhala toimi aiemmin aktiivina kotkalaisessa musiikkiyhdistyselämässä, sittemmin harrastustoiminta on jäänyt vähemmälle ajanpuutteen vuoksi.
Petteri Ikonen (vas.), Annika Salmi ja Ari Utriainen toteuttavat Pelien vapaakaupunki -tapahtuman Kouvolassa. Kuva: Petteri Eronen
Apurahat
Maakunnallisen Kärkihankeapurahan, 40 000 euroa, sai tait. tohtori Petteri Ikonen ja työryhmä Kouvolan keskustassa järjestettävän Pelien vapaakaupunki -tapahtuman toteuttamiseen. Hankkeessa vuokrataan Kouvolan keskustassa sijaitsevia tyhjillään olevia tiloja pelitaiteen ja -kulttuurin käyttöön yhden kuukauden ajaksi syksyllä 2022. Tiloihin tuodaan pelejä taiteena esitteleviä näyttelyitä ja tehdään pelejä näkyväksi muillakin tavoin. Pelien vapaakaupunki -tapahtuma on osa Pelitaiteen pääkaupunki -kokonaisuutta.
Taidetta kaikille -apurahaa jaettiin kahdelle hankkeelle yhteensä 26 000 euroa. Fil. lis. Petri Pietiläinen ja mus. lis. Minna Raskinen saivat 10 000 euroa Koirien Karjala -esityskiertueeseen ikääntyneiden ja erityisryhmien asumispalveluyksiköissä. Toinen 16 000 euron erityisapuraha myönnettiin yhteisöpedagogi, muusikko Jussi-Mikko Salmiselle lastensuojeluyksiköissä toteutettaviin media- ja taidetyöpajoihin.
Lääketieteen apurahan väitöskirjahankkeisiinsa saivat fil. maisteri Lotta Luiskari 35 500 euroa ja fil. maisteri Anni Soikkeli 7 500 euroa. Luiskarin väitöskirja käsittelee ravinnon rasvahappokoostumuksen merkitystä suolen solujen väliseen läpäisevyyteen ja suoliston tulehdukseen, ja Soikkelin somaattisen hypermutaation merkitystä syöpien kehityksessä. Fil. maisteri Henna Auno ja tait. maisteri Piia Keto-Aro saivat 7 500 euroa syövästä ja syöpähoidoista kertova tarinallisen lasten tietokirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen.
Neljä kokovuotista, kahdeksan puolivuotista työskentelyapurahaa
Kokovuotisia (12 kk) kokoaikaisia työskentelyapurahoja myönnettiin neljä, kaksi taiteeseen ja kaksi tieteeseen. Taiteen kokovuotiset saivat kuvataiteilija Merita Koskimies ja taidegraafikko Jouni Salonen. Tieteen kokovuotisen sai Lotta Luiskarin lisäksi mus. maisteri Esa Ylönen.
Puolivuotisia (6 kk) kokoaikaiseen työskentelyyn tarkoitettuja apurahoja myönnettiin kahdeksan, viisi taiteeseen ja kolme tieteeseen. Koko- ja puolivuotisten kokoaikaisten lisäksi apurahoja myönnettiin osa-aikaiseen tai lyhytkestoiseen työskentelyyn (1–4 kk) tieteen tai taiteen hankkeessa. Viisi yhteisöä sai kuluapurahaa erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen maakunnassa.
Tieteen osuus apurahoista oli 28 % ja taiteen 72 %. Tieteenaloista eniten tukea saivat lääketieteet (38 %), luonnontieteet (24 %) ja yhteiskuntatieteet (22 %). Taiteenaloista apurahoja jaettiin eniten kuvataiteisiin (32 %), säveltaiteisiin (20 %) ja kirjallisuuteen (18 %). Hakemusten läpimenoprosentti oli 14,5 ja apurahan keskimääräinen suuruus noin 13 500 euroa.
Sosionomi AMK Marju Kauppinen työryhmineen sai apurahan elokuvan tekemiseen. Kuva: Lotta Toivonen
Kuvataide ja humanistiset tieteet saivat tuttuun tapaan eniten rahoitusta
Satakunnan Kulttuurirahaston apurahan sai 53 hakijaa. Apurahan saajien lukumäärä nousi viime vuoteen nähden 18 %, jonka mahdollisti aiempia vuosia merkittävästi suurempi jakosumma. Kokovuotisia henkilökohtaisia työskentelyapurahoja myönnettiin yhteensä 9 kappaletta. Kokovuotisten apurahojen lisäksi vähintään puolivuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin 15 kappaletta.
Euromääräisesti eniten apurahoja myönnettiin kuvataiteisiin (125 000€), humanistisiin tieteisiin (112 000€), lääketieteeseen (99 000€), säveltaiteisiin (91 000€) ja yhteiskuntatieteisiin (74 000€). Nuorin apurahan saaja on vasta 13-vuotias, hänelle myönnettiin apuraha soittimen hankintaan. Kappalemääräisesti eniten apurahoja myönnettiin Poriin (22 kpl), Raumalle (6 kpl), Helsinkiin (6 kpl) ja Turkuun (5 kpl).
Taiteilija Ondiso Mandete sai Satakunnan rahaston Taidetta kaikille -apurahan vuonna 2022.
Satakunnan rahaston kärkihankeapurahaa kaikkien aikojen suurin summa, 80 000 euroa
Satakunnan Kulttuurirahaston Kärkihankerahoitus myönnettiin tänä vuonna kahdelle hakijalle. Ville Kirjanen ja Ars Pori työryhmälle myönnettiin 40 000 euroa Satakunnan rahaston kärkihankkeena Ars Pori -taidefestivaalin ja näyttelykokonaisuuksien tuottamiseen. Pauliina Tuomi ja Pori Laboratory of Play -työryhmälle myönnettiin 40 000 euroa Satakunnan rahaston kärkihankkeena viihteellistyvän yhteiskunnan arvoja ja mediakriittisen lukutaidon lisäämistä Satakunnassa käsittelevään tutkimukseen.
Taidetta kaikille -apuraha myönnettiin yhdelle hakijalle, Ondiso Madetelle ”How do you feel” -projektin toteuttamiseen, yhteensä 20 000 euroa.
Tänä vuonna taiteelle myönnettiin euromääräisesti 45% ja tieteelle 55% apurahoista. Kappalemäärinä vastaavat luvut ovat taide 31 apurahaa ja tiede 22 apurahaa. Keskimääräinen myönnetty apuraha oli noin 13 800 euroa. Satakunnan Kulttuurirahasto vastaanotti tänä vuonna 264 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli 5 078 315 euroa.
Mitali rakennustutkija Liisa Nummelinille
Rakennustutkija Liisa Nummelinille myönnettiin Elias Lönnrot -mitali rakennusperinnön, arkkitehtuurin ja kulttuuriympäristöjen säilyttämisen hyväksi tehdystä työstä.
Kuva: Kari Mankonen/Satakunnan Kansa
Liisa Nummelin (s. 1959 Kuopio) on keskeinen asiantuntija koko Satakunnan alueen rakennusperintöä, arkkitehtuuria ja kulttuuriympäristöjen säilyttämistä koskevissa asioissa. Hän on toiminut Satakunnan Museon rakennustutkijana yli 30 vuotta, toimien maakunnassa rakennussuojelun asiantuntijana mm. kaavoitukseen liittyvistä asioissa, sekä ottaen asiantuntijana kantaa myös yksittäisiin rakennussuojeluun liittyviin kysymyksiin. Hänen työssään keskeistä on aina ollut rakennettua ympäristöä koskevan tiedon kokoaminen ja levittäminen.
Nummelin kuuluu alansa pioneerisukupolveen. Rakennussuojelun hallintotoimikunta esitti vuonna 1986, että kaikkiin maakuntamuseoihin tulisi saada rakennushistorian asiantuntija maakuntamuseoiden kehittämiseksi Museovirastoa avustaviksi alueellisiksi asiantuntijaelimiksi. Tavoitteena oli luoda vuonna 1985 säädetyn rakennussuojelulainsäädännön mukainen rakennussuojelun alueellinen toimijaverkosto. Nummelin aloitti rakennustutkijana Satakunnan Museossa vuonna 1990 uuden viran ensimmäisenä haltijana.
Tehtävässään Liisa Nummelin on ottanut avoimesti ja rohkeasti kantaa rakennussuojelun haasteisiin. Rakennusperintöä kohtaaviin uusiin uhkiin hän on vastannut kehittämällä jatkuvasti asiantuntemustaan ja jakamalla tietoa luennoimalla ja kirjoittamalla ajankohtaisista aiheista. Uusina haasteina ovat tulleet esiin mm. moderniin arkkitehtuuriin kohdistuvat uhat, kun yhä useimpia arvokiinteistöjä on uhattu purkaa esim. home- ja kosteusongelmien vuoksi, ilman että ongelmiin ja niiden aiheuttajiin on ensin pureuduttu kunnolla. Myös kiinteistöjen kunnossapidon haasteet ovat lisääntyneet niiden käyttötarkoitusten muuttuessa. Tekniikka on monipuolistunut ja materiaalivaihtoehdot moninaistuneet, ja myös taloudelliset vaatimukset ohjaavat yhä useammin päätöksentekoa myös rakennussuojelua koskevissa kysymyksissä.
Työssään Nummelin on joutunut paitsi ottamaan kantaa rakennussuojeluun, myös muistuttamaan rakennetun ympäristön kokonaisuuteen vaikuttavista maisemallisista ja kulttuuriympäristöllisistä arvoista, sekä luonto- ja virkistysarvoista.
”Varsin nuorta rakennusperintöämme, kuten kouluja, uhkaa nyt purkaminen sisäilmaongelmien, ikäluokkien pienenemisen sekä suurten kaupunkiseutujen imun myötä. Rakennussuojelutyön painopiste on siirtynyt perinteisestä rakentamisesta sotien jälkeen syntyneeseen moderniin rakennusperintöön. Tarvitaan lisää tietoa – uusia rakennus- ja kulttuuriympäristöinventointeja sekä uusia välineitä tallentamiseen, hallinointiin ja jakamiseen.” (Liisa Nummelin 14.1.2021 Turun yliopiston blogitekstissä).
Etelä-Karjalan rahaston palkinto luovutettiin ”tieteen soihdun kantajalle, geometrian kesyttäjälle” professori emeritus Markku Lukalle.
Karjalan Kurkjoen evakkoperheeseen syntyi Loimaalla 1946 pellavapää, joka sai kasteessa nimekseen Markku Juhani. Ujosta luonteestaan huolimatta maaseudun sylissä varttunut nuorukainen oli pohjattoman utelias ja tiedonhaluinen. Ystävyys kirjoihin syntyi jo ennen kouluikää ja lukuharrastuksesta oli hyötyä opintiellä. Kirjat vaikuttivat myös lapsuuden ja nuoruuden urheiluharrastuksiin. Kaikesta kiinnostunut miehenalku omaksui tietoa nopeasti ja suoritti luokka-asteita ikätovereitaan nopeammin. Oppikoulun nuori Markku aloitti vain kolmen kansakouluvuoden jälkeen ja ylioppilaaksi hän kirjoitti Loimaan yhteiskoulusta 1964.
Loimaalta opintie jatkui Turun yliopistoon, jossa Markku Lukka suoritti ensin fil. kandidaatin tutkinnon 1969 ja sen jälkeen fil. lis. 1971 ja fil. tohtorin tutkinnot 1974 pääaineena sovellettu matematiikka. Alavalinta ei ollut kaikesta kiinnostuneelle Lukalle itsestäänselvyys. Myös taidealan, suomen kielen ja kirjallisuuden sekä biologian opinnot vetivät puolensa mutta lopulta yliopistomatematiikan teoreettisuus vei voiton. Opetustehtävät oman opiskelun rinnalla antoivat ensimakua urapolusta yliopistolaitoksessa.
Turusta urapolku jatkui Karjalan kunnaille, kun vuosi väitöksen jälkeen Lukka nimitettiin matematiikan ja sovelletun matematiikan apulaisprofessoriksi Lappeenrannan teknilliseen korkeakouluun. Yliopistoura jatkui monen vaiheen kautta kahteen rehtorikauteen 1998-2008 ja korkeakoulun nimi ehti vaihtua Lappeenrannan teknilliseksi yliopistoksi. Akateemisen uran lisäksi aikaa jakoivat useat luottamustehtävät. Toisen rehtorikauden päätyttyä Lukka palasi vielä osa-aikaisena eläkeläisenä hoitamaan aiempaa professorin virkaansa. Kokoaikaiset eläkepäivät alkoivat 2010.
Sanotaan, että eläkeaika avaa mahdollisuuden toteuttaa asioita, joita työaikana ei ollut mahdollisuutta tai uskallusta. Ja rohkeutta tarvittiinkin ilmoittautumisessa kansalaisopiston kuvataiteen peruskurssille, maalausharrastus kun oli ollut kauan haaveissa.
– Lähinnä dementian lykkäämiseksi aloitin myös ranskan kielen opinnot vuonna 2011 ja lisäsin repertuaariin vuonna 2016 italian, Markku Lukka kertoo.
Vuosien myötä vahvistunut rakkaus kirjallisuuteen on myös ehtinyt kerryttää kotikirjaston teosmäärän yli kahdeksaan tuhanteen. Ja kirjastokäynnit kuuluvat edelleen Lukan arkeen. Monet harrastukset auttoivat järjestelemään arkea puolison kuoleman jälkeen.
Kansalaisopistossa käynnistynyt maalausharrastus vei kuitenkin Lukan mennessään. Myös nykyinen puoliso Leena löytyi maalausharrastuksen parista. Ensimmäisen yhteisnäyttelynsä pari piti Lemin vanhassa pappilassa kesällä 2016. Sittemmin yhteysnäyttelyitä on toteutettu jo useita. Maalaamisen ja lukuisten muiden harrastusten ohella iloa pariskunnan eläkepäiviin tuovat Lukan kuusi lastenlasta.
Hyppy! ry:n puheenjohtaja Katriina Honkanen. Kuva: Kimmo Virtanen
Apurahoja tieteeseen ja taiteeseen
Maakunnallinen Kärkihankeapuraha, 40 000 euroa, myönnettiin fil. tohtori Päivi Portaalle ja työryhmälle monialaisen tiede- ja teknologiakasvatustoiminnan käynnistämiseen Etelä-Karjalassa. Hankkeen aktiviteetteja toteutetaan Lappeenrannan korkeakoulukampuksella, lähialueen oppilaitoksissa, nuorisotoimen tiloissa ja verkossa.
Taidetta kaikille -apurahan 20 000 euroa sai Hyppy! ry kehitysvammaisten Hyppy!-näyttämötaiteen tapahtuman sekä teatteri-ilmaisun koulutuksen järjestämiseen. Hankkeen tavoitteena on auttaa näkemään, että jokaisen ihmisen tarina on arvokas ja jokaisella on jotain sellaista kerrottavaa maailmasta, jota itse ei ole tullut ajatelleeksi tai ei ole ymmärtänyt. Näyttämötaiteen tapahtuman lisäksi hankkeessa tarjotaan ryhmille koulutusta teatteritaiteen ja vuorovaikutuksen keinoin.
Kokovuotisia neljä, puolivuotisia kahdeksan
Kateryna Kryzhanivska.
Leea Siintamo.
Kokovuotiset (12 kk) apurahat jakautuivat tasan tieteen ja taiteen kesken. Taiteen kokovuotisen apurahan saivat kuvataiteilijat Pauliina Heiskanen ja Tapio Mömmö. Tieteen kokovuotiset menivät M.Sc. Kateryna Kryzhanivskalle ja lääket. lis. Leea Siintamolle. Puolivuotiseen (6 kk) kokoaikaiseen työskentelyyn myönnettiin 8 apurahaa, kaikki taiteen eri aloille. Edellisten lisäksi apurahoja myönnettiin osa-aikaiseen tai lyhytkestoiseen työskentelyyn (1–4 kk) tieteen tai taiteen hankkeessa.
Kuluapurahaa myönnettiin kahdelletoista yhteisölle erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. Etelä-Karjalan E-urheilijat ry sai 15 000 euroa fyysistä ja digitaalista maailmaa yhdistelevän pelitapahtumaelämyksen toteuttamiseen ja Kotkaniemi-säätiö sr 10 000 euroa Kotkaniemi-foorumin järjestämiseen. Saimaan Nuorisoseurat ry järjestämää Lasten ja nuorten Kalenat 2023 -kansantanssifestivaalia tuettiin 7 000 eurolla ja Länsi-Saimaan 4H-yhdistyksen LMF 2022 -musiikkitapahtumaa 4 000 eurolla.
Taiteen osuus apurahoista oli 70 %. Eniten tukea saivat kuvataiteet (28 %), säveltaiteet (17 %) ja näyttämötaiteet (14 %). Tieteessä puolestaan eniten tuettiin humanistisia tieteitä (31 %), käyttäytymistieteitä (25 %) sekä yhteiskuntatieteitä ja lääketieteitä (16 %). Apurahojen läpimenoprosentti oli noin 19 ja keskikoko lähes 12 000 euroa.
Kaikki Etelä-Karjalan rahaston apurahansaajat löytyvät täältä.
Uudenmaan rahastolta apurahaa haki 2 875 henkilöä, yhteisöä tai työryhmää lähes 54,5 miljoonan euron edestä. Apurahan sai 127 eli 4,4 % hakijoista. Apurahoista 41 kpl myönnettiin yksityishenkilöille vähintään puolivuotisina työskentelyapurahoina. Apurahan keskisuuruus oli 9 800 euroa.
Koska kilpailu Uudellamaalla on poikkeuksellisen kova, hoitokunta on päätynyt jakamaan apurahoja joka toinen vuosi, jolloin jaettavaa on kaksinkertainen määrä. Seuraavan kerran Uudenmaan rahaston apurahoja voi hakea Tammikuun 2024 haussa. Uudenmaan taiteilijat voivat kuitenkin hakea apurahoja Suomen Kulttuurirahaston Keskusrahaston Lokakuun hauissa vuosina 2022 ja 2023.
Kärkihankeapurahan sai kaksi hanketta, joissa taidetta ovat tekemässä kehitysvammaiset tai muutoin erityisryhmiin kuuluvat ja joiden tavoitteena on tukea erityisryhmien osallisuutta sekä edistää heidän työllistymistään. Pertin Valinta sai 20 000 € Outsider Art Festivalin visuaalisen ohjelman järjestämiseen. Outsider Art Festival OAF on kaupunkifestivaali, joka tekee pioneerityötä marginaalissa toimivien taiteen tekijöiden oikeuksien puolesta ja kehittää uusia taiteen kuratoinnin, esittämisen ja tuotannon tapoja. Festivaalin visuaalisen taiteen ohjelman ovat kuratoineet Riina Noro, Milla Göös ja mentorit Pekka Elomaa ja Jani Leinonen ja se esitetään Helsingissä 12.8. – 21.8.2022, osana Helsingin juhlaviikkoja. OAF antaa äänen 14 outsider-taiteen tekijälle, joiden teokset ja elämäntarinat valtaavat julkisia kaupunkitiloja Pertin Valinnan galleriassa, HAMissa, Oodissa, Musiikkitalon mediaseinällä sekä metroasemilla. Teokset ovat esillä myös virtuaalisesti AR-galleriassa, jossa ne ovat nähtävillä vuoden loppuun asti. OAF-ohjelmaan voi tutustua festivaalin sivustolla www.outsiderart.fi.
Riina Hannuksela työryhmineen sai kärkihankeapurahan tanssielokuvatrilogian tekemiseen. Kuvassa tanssija Sofia Johansson. Kuva: Elisa Lejeune
Riina Hannuksela työryhmineen sai puolestaan 20 000 € tanssielokuvatrilogian tekemiseen. Työryhmään kuuluvat mm. kehitysvammaisten tanssiryhmä Ihanat sekä elokuvantekijä Kati Kallio. Elokuvatrilogian tavoitteena on tuoda näkyväksi sellaisia tanssijoita, joita harvemmin nähdään sukupolvensa edustajina. Elokuvat käsittelevät liikkeen ja sanattoman vuorovaikutuksen keinoin sitä, millaisia haaveita, unelmia ja toiveita näillä nuorilla marginalisoiduilla tanssijoilla on ja millaisina toimijoina nämä tanssijat haluavat tulla nähdyiksi.
Kolmatta kertaa jaossa olleiden Taidetta yhdessä -erityisapurahojen tavoitteena on edistää osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kulttuurista yhdenvertaisuutta sekä lisätä haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten elämänlaatua korkeatasoisen taiteen ja kulttuurin keinoin. Apurahojen avulla kerätään tänä vuonna tarinoita talteen ikäihmisten parissa, toteutetaan valokuvausprojekti muunsukupuolisten kanssa, tanssiprojekti vammaisten nuorten tanssijoiden kanssa sekä koululaisten kulttuuritapahtuma, jonka tavoitteena on pienentää kulttuuriryhmien välisiä jännitteitä.
Apurahojen avulla toteutetaan useita tapahtumia Uudellamaalla, kuten kesäkonsertteja Musiikkitalossa Helsingissä ja traktorin lavalla Lohjan saaristossa, kulttuuritapahtumia Porvoon Pensselitehtaalla, Tuusulassa, Hangossa ja Lohjalla, jazz-festivaali Keravalla, kitarafestivaali Helsingissä, Sibeliuspäivät Loviisassa, kansainvälinen kuorofestivaali Tapiolassa sekä useita tanssi- ja teatterityöryhmien esityksiä.
Uudenmaan Kulttuurirahaston 15 000 euron palkinnon saa suomentaja Outi Menna
Kuva: Jon Menna
Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto myöntää vuosittain 15 000 euron kulttuuripalkinnon omalla alallaan ansioituneelle taiteilijalle. Vuonna 2022 tämän palkinnon saa ”maailmojen kääntäjä, sanojen sommittelun taituri”, suomentaja Outi Menna.
Espoolainen Outi Menna (s. 1973) on pitkän linjan laaja-alainen suomentaja, jonka pääkieli on ruotsi, ja muina käännöskielinä on norja ja tanska. Hänen kädenjälkeään ovat monien nykykirjallisuuden kärkinimien suomennokset – esimerkiksi Sara Stridsbergiä, Jonas Hassem Khemiriä, Karin Smirnoffia, Johannes Anyurua, Quynh Trania ja Peter Sandströmiä voimme lukea suomeksi, kiitos Outi Mennan vivahteikkaiden käännösten. Hän on myös kääntänyt suuren yleisön suosikkeja: Anne Holtia, Jo Nesbøa, Camilla Läckbergiä ja David Lagercrantzia. Menna taitaa myös lastenkirjallisuuden kielen: hänen käännöksiään ovat Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin suomalais-norjalainen Kepler-sarja sekä huippusuositut Martin WidmarkinLassemaijan etsivätoimistot.
Kääntäminen on rajoitteiden taidetta. Alkuteos asettaa tiukan raamin, jonka sisään suomentaja alkaa tehdä omaa teostaan, omalla kielellään. Usein ajatellaan, että syvällinen vieraan kielen osaaminen on avain hyvään käännökseen. Näin ei kuitenkaan ole: hyvä kielitaito yksin ei riitä. Kieli pitää osata sijoittaa sen kulttuuriseen kontekstiin. Suomenruotsia ei käännetä samalle kielelle kuin riikinruotsia. Sanojen takana on maailma, joka kääntäjän pitää tuntea läpikotaisin. Ja tärkeintä kaikesta on oman äidinkielen taito.
Outi Mennan suomennostuotannon laajuus hämmästyttää ja hengästyttää. Hän on vuodesta 1998 alkaen kääntänyt toistasataa kirjaa. Lastenkirjan huumorista hän siirtyy suvereenisti Karin Smirnoffin karuun ja latautuneeseen, äärimmäistä tarkkuutta vaativaan perheproosaan tai Märta Tikkasen arjen keskellä syntyneisiin impressionistisiin kirjeisiin. Murhamysteerin lukija voi olla varma, ettei juonenkuljetus töksähdä outoihin sanavalintoihin, kun suomentajana on Outi Menna. Soljuva suomennos on lahja lukijalle.
