Selvityksen uhkakuva,
jolle kaikki voimme jotain
tehdä, on asiantuntijoiden ja yleisön maun eriytymi-
nen. Taiteen ja veronmaksajan kommunikaatiokuilu
on jo syvä, ja sitä ylläpidetään yhä monimutkaistu-
valla ja arjesta kaikkoavalla taidepuheella. Taiteesta on
monelle tullut merkityksetöntä, eikä sen tukemiselle
siksi enää nähdä syytä.
Taiteen rahoituksen legitimiteetin vahvistamiseksi
tarvittava yhteinen ääni voi olla haastava löytää joh-
tuen eri taiteenalojen välisistä eroista rakenteissa ja
toimintamuodoissa. Sinä missä monilla aloilla apu
rahoitus todella toimii välivaiheena siirryttäessä pysy-
vyyteen instituutioiden palkkalistoille, ei kuvataiteilija
koskaan saavuta tuota pysyvyyttä.
Tässä ajassa keskinäinen kilpailu ei edistä ketään.
Taiteen tekijöiden on löydettävä yhteinen tahtotila tai-
teiden väliset erot ja tarpeet tunnustaen.
Elisa Lientola
– kuvataiteilija
Kommentteja
Rahan kosketus -julkaisusta
Kulttuurirahaston selvitys
taiteen rahoituksesta on
kattava, ja se onnistuu tunnistamaan maamme geo-
grafiasta johtuvat lisähaasteet. Musiikin osalta huo-
miota on syytä kiinnittää siihen, että taidemusiikin
suuri riippuvuus julkisesta tuesta ei niinkään ole teke-
misissä musiikin ”epäkaupallisuuden” kanssa kuin
sen vaatiman työvoiman. Jos sinfoniakonsertti olisi
mahdollista toteuttaa viidellä muusikolla, olisi talou-
dellinen kannattavuuskin toisennäköinen. VOS-järjes-
telmä tulee näin työllistäneeksi erittäin suuren mää-
rän taiteilijoita, mikä on syytä pitää mielessä, kun jär-
jestelmää ruoditaan kriittisesti.
Tosiasia on kuitenkin, että jotkut näistä laitok-
sista ovat jo nyt todellisissa ongelmissa järkevän toi-
minnan pyörittämisen kanssa: esimerkiksi kokoon
panoissa joudutaan tuon tuostakin fuskaamaan
koska avustajarahaa ei ole edes sairastuneen muu-
sikon korvaamiseksi. Laitosten on syytä tutkia vaka-
vasti jopa fuusioiden mahdollisuutta, mikäli sitä
kautta on löydettävissä parempaa turvaa ja mielek-
käämpi taiteellinen tilanne.
Jaakko Kuusisto
– muusikko, säveltäjä
On huikaiseva suoritus
puristaa suomalaisen kulttuu-
rirahoituksen historia, nykypäivä ja tulevaisuuden ske-
naariot noin napakkaan pakettiin. Itselleni opettavai-
sinta oli säätiön näkökulma ja kansallinen ajattelutapa.
Kulttuurin rahoitus on ollut kriisissä yhtä kauan
kuin olemassakin, mutta tämänhetkinen horisontti on
synkempi kuin kai koskaan. Toisaalta selkä seinää vas-
ten ollessaan saa tukipisteen ponnistukselleen.
Täydellisesti toimivassa maailmassa halu ja aloite
rahoituksen periaatteiden uudistamiseen tulee sen
saajalta. Koska tätä signaalia ei kattavasti ole ole-
massa, on jonkun tehtävä käynnistää keskustelu, joka
johtaa uudistuksiin.
Rahan kosketus antaa hyvät ainekset tälle keskus-
telulle. Toivon, että sen lukevat myös rahoituksesta
nauttivat, koska heidät tarvitaan mukaan seuraavissa
vaiheissa.
Stuba Nikula
– kulttuurijohtaja, Helsingin kaupunki
Raportissa todetaan:
”Markkinat taas kertovat ihmisten
toiveista varmistaen, ettei epäonnistuneita kokeiluja jat-
keta liian kauan, jos ne eivät vastaa todellisiin tarpeisiin.”
Kirjoittaja on hämmentävän sinisilmäinen suhtees-
saan markkinointiin ja markkinoihin. Markkinat nimen-
omaan eivät niinkään kerro ihmisten tarpeista ja toiveista
kuin markkinoijan taidosta herättää näitä tarpeita ja toi-
veita. Jos taidetta aletaan rahoittaa markkinapohjaisen
kysynnän perusteella, kyse on suorasta tulonsiirrosta
markkinointifirmoille ja suuryrityksille.
Ihmettelen myös syvästi väitettä siitä, että galleristi tai
sivistynyt harrastaja osaisi asettaa teoksen laajempaan
kontekstiin kuin taiteilija. Pidetäänkö taiteilijaa oman
pikku alansa muurahaisena, joka ei näe ympärilleen,
kuule tai ymmärrä mitään?
Helene Schjerfbeck jäi aikoinaan lähes kokonaan vaille
rahoitusta ja tukea, eli syrjässä taidemaailmasta ja seu-
rasi silti taiteenalaansa ja sen kaikkia uusia virtauksia.
Hän keskusteli ja kirjoitti kirjeitä, tilasi taidelehtiä ja kir-
joja. Kuinka me nykyajan taiteilijat olisimme sen tietä-
mättömämpiä ja rajoittuneempia?
Sirpa Kähkönen
– kirjailija
9
