Tammenlastuja 1/2015 - page 6

Uutisia
KUVA Heikki Tuuli
– Tämä hanke on historiallinen
ja Kulttuurirahastolta
todella tärkeä avaus. Kaikilla suomalaisilla pitäisi olla
yhtäläinen mahdollisuus laadukkaasta taiteesta nauttimiseen. Kysymys on tasa-arvosta, sanoo idean isä,
näyttelijä ja Kulttuurirahaston hallituksen jäsen
Jussi
Lehtonen
. Hän haluaa saada taiteen pysyväksi osaksi
hoitolaitosten ja vankiloiden elämää.
Uuden tukimuodon tavoitteena on edistää hoitoa tai
erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin. Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja voivat
hakea taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt. Haku osoitti,
että taiteilijat kokevat tällaisen toiminnan tärkeäksi.
Hakemuksia tuli yli 400, ja apurahoja myönnettiin 34
hankkeeseen, yhteensä yli 660 000 euroa.
– Jokainen hakemus käsiteltiin kahdessa asiantuntijaryhmässä: kyseisen taiteenlajin apurahatoimikunnassa
ja Taidetta hoitolaitoksiin -toimikunnassa. Suuret hankkeet asetettiin vielä rinnanmuiden suurten hankkeiden
kanssa. Arvioinnin pääperusteita oli kolme: taiteellinen
laatu, soveltuvuus hoitolaitoksiin sekä alueellisuus.
Hankkeen tuli lisätä taiteen merkitystä toimintaympäristön arjessa, ja oli eduksi, jos sillä oli edellytyksiä
tuottaa pysyviä vaikutuksia. Huomiota kiinnitettiin
myös siihen, millaista osallisuutta hankkeet tarjosivat
hoitolaitosten asukkaille, Lehtonen kertoo.
– Tukea saavissa hankkeissa mukana olevilta hoitolaitoksilta edellytettiin myös omarahoitusosuutta.
Ajatuksena oli, että hoitolaitoksissa elävien henkilöiden kulttuuritarpeen huomioiminen on sekä kulttuuri-että hoitosektorin vastuulla.
Hankkeiden taiteilijat edustavat kirjallisuuden, kuvataiteiden, lastenkulttuurin, näyttämötaiteiden, sävel­
Taide kuuluu kaikille
TEKSTI Mariitta Hämäläinen
Taidetta hoitolaitoksiin? Kyllä! Suomen Kulttuurirahaston tukemana
ja innostuneiden taiteilijoiden toteuttamana. Uuden tukimuodon
avulla viedään laadukkaita kulttuurielämyksiä ihmisille, jotka eivät
itse pysty hakeutumaan taiteen pariin.
w
Näyttelijä Jussi Lehtonen
on edistänyt työllään
merkittävästi terveyden,
sairauden ja kulttuurin
yhteyksien ymmärtämistä.
Idea Taidetta hoitolaitoksiin
-tukimuodosta syntyi hänen
omien kokemustensa pohjalta.
6
1,2,3,4,5 7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,...36