Tammenlastuja 1/2015 - page 3

Sivistyksen silaus
S
ivistys on Kulttuurirahastolle niin tärkeä arvo, että jopa sen nimeksi ehdotettiin alkujaan Sivistysrahastoa. Sivistys onkin mukava käsite, koska siihen
liittyy myönteisiä mielikuvia, varsinkin kun halutaan tehdä eroa taloudellisen edun tavoitteluun. Se on
avoin kaikille: Työväen Sivistysliitto perustettiin jo 1919. Ja vaikka
tietopuolisuuteen olisi jäänyt aukkoja, sen korvaa sydämen sivistys.
Wikipedia kertoo, että sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta
omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Nyt ollaan vaarallisemmilla vesillä, sillä saatamme arvioida
toistemme henkistä kehitystä pahasti ristiin, ja avarakatseisuuttakin on monta lajia.
Ja jos sivistys tarkoittaisi ihan kaikkea, sittenhän se ei tarkoittaisi mitään. Näin käy helposti käsitteille, joilla on vahva positiivinen lataus: ne inflatoidaan. Viisasten kerhossa urheilu oli tärkeä
kysymysten alue. Silti yleensä ei ajatella, että urheilun ja viihdemusiikin tai ylipäänsä nykymaailman ilmiöiden laaja hallinta olisi sivistyksen merkki. Onko tässä vinouma? Miksi kaukaisten asioiden tietäminen on sivistystä mutta läheisten ei?
Selitys lienee siinä, että ihmiskunta lopulta arvostaa syvemmin
asioita, jotka kestävät aikaa ja poikkeavat normaalista elämänmenosta. Antiikissakin ihmiset seurasivat populaarikulttuuria,mutta urheilijoiden sijasta historiaan ovat jääneet runoilijat, jotka kirjoittivat heidän saavutuksistaan. Useammat ihmiset ovat tosin nyt
kuulleet Madonnasta kuinHomeroksesta, vaikka jälkimmäisellä on
2500 vuoden etumatka, mutta seuraavan 2500 vuoden jälkeen osat
ovat todennäköisesti vaihtuneet. Ja nyt tarkkana yleissivistyksen
kanssa: edellä Madonna ei viitannut maailman tunnetuimpaan
naishahmoon vaan suosittuun yhdysvaltalaiseen lavaesiintyjään.
On järkevää rajata sivistyksen kaltaiset käsitteet sen verran
tiukasti, että niillä on vielä jokin merkitys. Siitä ei seuraa, että sivistys yksin on onnen tai hyvyyden tae. Esimerkiksi liikunta lisää
hyvinvointia. Kulttuurirahasto tukee enemmän henkistä työtä,
jonka toivotaan jättävän kestäviä jälkiä. Se ei tarkoita, että vain
Rahaston tukema toiminta olisi arvokasta tai että kaiken pitäisi
olla pysyvää. Avarakatseisuuteen liittyy kyky tehdä eroja asioiden
välille, ilman että ne asettuvat toisiaan vastaan.
KUVA Heikki Tuuli
Pääkirjoitus
3
1,2 4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,...36