Tammenlastuja_1_2012 - page 29

TEKSTI Mariitta Hämäläinen KUVA Heikki Tuuli
N
ovelli polveutuu suullisen tarinankerronnan perin-
teestä. Se on tiivistä, ytimekästä sanataidetta. No-
velli on riittävän lyhyt luettavaksi kerralla, ja se
voi avata huikeampia näköaloja elämään kuin la-
vea romaani. Novelli vastaa myös nopeaa nautintoa etsivän
2000-luvun lukijan vaatimuksiin.
– Novelli on suotta jäänyt arvostuksessa kuningaslajina
pidetyn romaanin varjoon. Novelli on kuitenkin kiinnostava
ja omaleimainen kirjallisuudenlaji, jonka profiilia kannattaa
kohottaa. Novelli palaa! -hankkeella haluamme nostaa no-
vellikirjallisuuden näkyväksi keskustelun kohteeksi ja lisätä
sen kiinnostavuutta sekä kustantajien että lukijoiden ja tut-
kijoiden keskuudessa, Nuoren Voiman Liiton toiminnanjoh-
taja
Laura Serkosalo
taustoittaa tulevaa.
Valtakunnallinen hanke käynnistyy syyskuussa 2012 ja
kestää vuoden. Keskeistä toiminnassa on uusien novellien ti-
laaminen ja julkaiseminen. Lisäksi eri puolilla Suomea jär-
jestetään novellitapahtumia, joissa sekä puhutaan novellis-
ta että kuullaan sitä.
Novellistit jalkautuvat lukijoiden luo
Novelli palaa! -novellikiertue vierailee kirjamessuilla ja
kirjallisuustapahtumissa kymmenessä kaupungissa ympä-
ri maan. Jokaisessa kiertuetapahtumassa on kolme osaa ja
kaksi vaihtuvaa novellikirjailijaa.
Novelliprosak myötäilee NVL:n suositun proosaklu-
bi Prosakin toimintamallia. Aiheeseen perehtynyt juontaja
haastattelee kirjailijoita, kirjailijat lukevat ääneen novelle-
jaan ja klubiyleisöä kannustetaan kysymään ja keskustele-
maan. Novelliprosak luo novellistien, tekstin ja yleisön vä-
lille elävän vuorovaikutussuhteen.
Novelli palaa!
Suomen Kulttuurirahasto myönsi Nuoren Voiman Liitto ry:lle (NVL)
140 000 euron Katapultti-apurahan novellitaiteen aseman vahvistamiseen.
Novelli palaa! -hanke saattaa novellistit ja lukijat jälleen yhteen.
Harrastajakirjoittajat voivat lähettää tapahtuman kirjai-
lijoille etukäteen novellejaan ja saada niistä henkilökohtais-
ta palautetta novelliklinikalla. Kirjailijat keskustelevat novel-
listiikan erityispiirteistä yleisön edessä. Novellikeskusteluun
osallistuu myös kaksi paikkakunnalta valittavaa kirjallisen
alan vaikuttajaa. NVL pystyttää kiertueen jokaiseen messu-
ja kirjallisuustapahtumaan myös novellikioskin, jossa ker-
rotaan Novelli palaa! -hankkeesta ja novellista kirjallisuu-
denlajina.
Matkan mittaisia lukuelämyksiä
NVL:n hallituksen puheenjohtaja, kirjailija
Aina Bergroth
iloitsee novellin uudesta tulemisesta ja erityisesti siitä, että
hanke tarjoaa työmahdollisuuksia kirjailijoille ja kääntäjille.
– Tarkoituksemme on tilata kaksitoista uutta kuukauden
novellia maamme eturivin kirjailijoilta. Yhden novellin si-
sältäviä vihkosia jaetaan joka kuukausi ilmaiseksi yleisölle.
Kaikki novellit kootaan lopuksi antologiaksi. Se julkistetaan
Helsingissä elokuussa 2013 Runokuu-festivaalissa, jonka ta-
pahtumiin ja tempauksiin hankkeemme huipentuu.
NVL:n viisi kertaa vuodessa ilmestyvä kirjallisuuspai-
notteinen kulttuurilehti Nuori Voima osallistuu aktiivisesti
Novelli palaa! -hankkeeseen.
– Joka numerossa ilmestyy uusi suomalainen tilausno-
velli sekä numeron teemaan sopiva käännösnovelli. Halu-
amme käännättää kiinnostavaa uutta novellikirjallisuutta
myös pienemmiltä kielialueilta. Lehdessä julkaistaan lisäksi
novellistien esittelyesseitä sekä muita novelliaiheisia essei-
tä. Hankkeen loppupuolella syksyllä 2013 Nuori Voima jul-
kaisee novelliin keskittyvän teemanumeron, Bergroth kertoo.
– NVL:n verkkosivuille perustetaan novellitietopank-
29
A P URAHANSAA J AT 2 01 2
1...,19,20,21,22,23,24,25,26,27,28 30,31,32,33,34,35,36