Tammenlastuja_1_2012 - page 10

Uutisia
TEKSTI Maria Mäkelä KUVA Virpi Juppo
Oiva Ketonen
–seminaarissa puitiin velkakriisiä
Etelä-Pohjanmaan rahasto järjesti yh-
dessä Vaasan yliopiston kanssa jo perin-
teeksi muodostuneen Oiva Ketonen -se-
minaarin 26.1.2012. Seminaarin luennot
pohtivat ajankohtaista teemaa: Velka-
kriisin varjossa. Puhujina tilaisuudes-
sa kuultiin
Sixten Korkmania
ja
Timo
Rothoviusta
.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan
ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen
toimitusjohtaja Sixten Korkman pohti
puheenvuorossaan euron tulevaisuutta.
Korkman muistutti, että Euroopan
unioni ja euro olivat alkujaan yhtä
paljon poliittinen kuin taloudellinen
projekti. Taloudellisessa mielessä ko-
koonpano ei ollut täysin ihanteellinen
ja säännöistäkin lipsuttiin matkan
varrella. Korkman toi esiin huolensa
Kreikan tilanteesta 350 miljardin vel-
koineen. Hänen mukaansa yleisestä
velkakriisistä kyllä selvitään ja euro
pysyy yhteisvaluuttana, mutta vastai-
suudessa valvotaan tiukasti yhteisten
pelisääntöjen noudattamista ja koros-
tetaan valtioiden omaa talousvastuuta.
– Akuutin kriisin torjunta vaatii
”hevoskuuria” kriisimaissa, velkajärjes-
Suomen Kulttuurirahaston
Pohjois-Pohjan-
maan rahaston nimikkorahastoesitteiden näyt-
tely oli avoinna Oulun kaupunginkirjastossa
10.–26.1. Pääosan esitteistä on kirjoittanut
turkulainen Osuuskunta Sigillum, joka on
kerännyt tarpeelliset tiedot arkistoista sekä
lahjoittajilta ja heidän edustajiltaan tai lähei-
siltään.
Kaisu Mikkola
on lisäksi kirjoittanut
yhden esitteen ja
Samuli Onnela
kolme
.
Ensimmäiset yhteensä 22 nimikkorahastoesit-
teestä luovutettiin stipendikirjan välissä viime
kevään apurahanjaossa.
Tulevan kevään apurahojen jakoon valmistuvat
vastaavat esitteet myös muille Kulttuurirahas-
ton maakuntarahastoille. Nimikkorahastoesit-
teillä Kulttuurirahasto haluaa kunnioittaa lah-
joittajiaan ja välittää tietoa heidän elämästään
ja arvomaailmastaan apurahansaajille.
Pohjois-Pohjanmaan nimikkorahastoesitteet näyttelyssä
telyjä ja runsain mi-
toin EKP:n tilapäistä
tukirahoitusta, Kork-
man linjasi. – Edessä
on mitä todennäköi-
simmin pitkä, ikävä
”muddling through”
-jakso, jossa rämmim-
me, muttemme huku.
Euroopan rahaliiton
EMU:n sortuminen se
vasta poliittinen ja ta-
loudellinen katastrofi
olisikin.
Osa ke sää s t äjien
Keskusliiton puheen-
johtaja, Vaasan yli-
opiston professori Ti-
mo Rothovius puoles­
taan pohti sijoittamisen historiaa ja
velkakriisin vaikutuksia siihen. Hänen
mukaansa nykyisessä tilanteessa ei ole
mitään uutta – päinvastoin pitkän ai-
kavälin historia vain toistaa itseään.
Historiallisessa tarkastelussa osa-
kesijoittamisen järkevä aikajänne on
vähintään 10–15 vuotta. Tänä aikana
nousujen ja laskujen keskiarvo ehtii ta-
soittua niin, että voitolle jääminen on
todennäköistä. Nopeita voittoja saa vain
harva. – Kun vielä sijoittajat muistaisi-
vat sen, että tuoton ja riskin suhde on
aina vakio – toisin sanoen ilmaisia lou-
naita ei ole. Jos jostain luvataan suuria
voittoja, on silloin myös mahdollisuus
hävitä isosti, ja niin pitää tietysti ter-
veessä taloudessa ollakin.
10
KUVA Kristiina Havas
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...36