Yli rajojen -hanke tarjoaa kouvolalaisille nuorille mahdollisuuden osallistua koulun lukuvuoden kestävään projektiin. Kuvassa Kouvolan kaupungin nuoriso-ohjaaja Antti Leminen ja Kouvolan Yhteislyseon musiikinopettaja Anna Kuurne. Kuva: Nana Cihangir
Kymenlaakson rahasto jakoi 500 000 euroa 35 taiteen ja tieteen yhteisölle, työryhmälle ja yksittäiselle tekijälle.
Maakunnallisen Kärkihankeapurahan, 40 000 euroa, saa moniammatillinen Yli Rajojen -työryhmä. Työryhmään kuuluvat Kouvolan nuorisopalvelut ja kirjasto, Kouvolan Yhteislyseo, Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Kouvolan Teatteri, Studio Dance Pit sekä XAMK. Apuraha auttaa toteuttamaan Kouvolan teatterin näyttämölle nuorten kanssa tehtävän musikaalin toukokuussa 2025.
”Musiikin ja teatterin lisäksi nuorten on mahdollista löytää kiinnostuksen kohteita kaikista projektin osa-alueista. Työpajojen ja biisinkirjoituskilpailun myötä toiminta laajenee koko Kymenlaakson alueelle. Apurahan turvin hankkeeseen saadaan tuottaja ja ohjaaja, jotka pitävät käytännön asiat ja taiteellisen kokonaisuuden käsissään”, kertoo apurahahakemuksen laatinut Kouvolan Yhteislyseon musiikin lehtori Anna Kuurne.
Apurahaa myönnettiin myös nuorten musikaaliin Haminan lukion 130-vuotisjuhlaan, lasten ja nuorten kanssa toteuttavaan näytelmään Kouvolassa ja Kotkassa sekä lasten ja nuorten työpajoihin maakunnan alueella. Kokovuotisen työskentelyapurahan väitöskirjaan sai muun muassa Kitta Ripatti, joka tutkii vakavasti käytösoireilevien nuorten resilienssiä.
Kymenlaakson rahaston 15 000 euron palkinnon saa Kouvolassa toimiva Monikulttuurikeskus Saaga ry. Keskuksen taustalla oleva yhdistys on edistänyt monikulttuurisuutta ja maahanmuuttajien kotoutumista vuodesta 1995 lähtien. Keskus on kaikille avoin ja maksuton kohtaamispaikka, jossa eritaustaiset ihmiset löytävät tekemistä ja uusia kavereita. Yhdistys palkitaan kynnysten madaltamisesta ja yhteisen tarinan rakentamisesta.
Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen yhteisessä Tammikuun haussa Kymenlaakson rahasto vastaanotti 249 hakemusta. Myönnetystä puolesta miljoonasta eurosta noin kaksi kolmasosaa meni taiteelle (26 apurahaa) ja reilu kolmasosa tieteelle (9 apurahaa). Tieteen apurahoista jaettiin 70 000 euroa lääketieteelliseen tutkimukseen Olavi ja Alli Pietikäisen rahastosta. Tänä vuonna jaettiin apurahoja myös Toivo Huuhtasen rahastosta Haminasta kotoisin oleville nuorille taiteen ja tieteen tekijöille, Elli Kuuselan rahastosta musiikin edistämiseen sekä Uuno Klamin ja Elsa Parosen rahastoista yleisesti taiteen ja tieteen edistämiseen.
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rahastojen 100 000 euron tiedeapurahan sai dosentti Anna Laine-Petäjäkangas työryhmineen karujen ennallistettujen soiden ilmastovaikutusten pitkäaikaiskehityksen tutkimiseen. Tutkimusta tarvitaan, sillä metsäojitettujen soiden ennallistamisen ilmastovaikutukset tunnetaan heikosti ja tällä hetkellä ennallistamisen ilmastovaikutuslaskelmat ja mallinnukset nojaavat luonnontilaisten soiden päästöarvoihin. Vanhin tutkimuksen kohteena oleva suo on vuodelta 1994 ja uusin vuodelta 2024. Hankkeessa tutkitaan kasvihuonekaasujen dynamiikkaa ja prosesseja sekä maasto- että laboratoriomittauksin.
”Hakemusten määrä joka toinen vuosi jaettavaan tieteiden yhteisapurahaan kasvoi hieman. Ilmastovaikutuksien tutkiminen on ajankohtainen ja tärkeä kohde. Pohjois-Savon rahasto jakaa tänä vuonna yhteensä 70 apurahaa, yhteissummaltaan 1 270 000 euroa. Kokovuotisia apurahoja myönnetään yhteensä 19. Hakemuksia saapui tänä vuonna 554 kappaletta ja haettu kokonaissumma oli lähes 13,5miljoonaa euroa. Hakemusten määrä ja taso olivat tänä vuonna hyvät”, kertoo Pohjois-Savon rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Kai Kaarniranta.
Pohjois-Savon rahasto jakaa tänä vuonna myös kaksi kaksivuotista työskentelyapurahaa, yhden sekä taiteisiin että tieteisiin. Suonenjokelainen kuvataiteilija Mari Arvinen saa kaksivuotisen apurahan taiteelliseen työskentelyyn. Arvisen työsuunnitelmaan sisältyy mm. ryhmänäyttelyt Varkaudessa ja Venetsiassa sekä yksityisnäyttely Kuopiossa.
Tieteiden kaksivuotisen apurahan saa fil. maisteri Minttu Kärkkäinen, joka tutkii väitöskirjatyössään eturauhassyöpäsolujen lääkeainevasteita. Eturauhassyöpä on maailmanlaajuisesti miesten toiseksi yleisin syöpätyyppi. Hoidon ongelmana on syövän kehittyminen hoidoille resistentiksi sekä vaihtelevat lääkeainevasteet potilaiden välillä.
Taiteen puolella suurimman apurahan, 40 000 euroa, saaPohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry:n Sanataidekoulu Aapeli Taidetta kaikille -apurahana. Apurahalla kehitetään musiikkiteknologiaa ja sanataidetta yhdistävää monitaiteista ja kielirajat ylittävää Kielikuutio -kokonaisuutta. Hanke toteutetaan päivätoiminnassa olevien kehitysvammaisten nuorten ja nuorten aikuisten parissa Tuusniemellä, Kaavilla ja Juankoskella.
Toinen Taidetta kaikille -apurahansaaja on Valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry, joka toteuttaa 12 000 eurolla toiminnallisia valokuva-, video- ja animaatiotyöpajoja lastensuojeluyksikössä, palvelukeskuksissa, sairaalakoulussa ja vastaanottokeskuksessa Kuopiossa. Työpajojen tulokset kootaan näyttelyksi ensin toteutuspaikkaan ja sen jälkeen Kuopion kirjastoon.
J. V. Snellman -mitali kirjailija Marja-Leena Tiaiselle
Kirjailija Marja-Leena Tiainen. Kuva: Marko Koivistoinen
Pohjois-Savon rahaston hoitokunnan esityksestä kirjailija Marja-Leena Tiaiselle myönnettiin J. V. Snellman -mitali lasten ja nuorten tarinoista, maailmankuvien luomisesta.
”Marja-Leena Tiainen on tehnyt pitkän, merkittävän uran ennen kaikkea lasten ja nuorten kirjallisuuden parissa. Hänen työnsä kattaa myös selkokirjoja sekä aikuisille suunnattuja romaaneja”, kertoo Pohjois-Savon rahaston päällikkö Antti Niskanen.
”Suomen Kulttuurirahasto on tukenut lasten ja nuorten lukutaidon kehittämistä usean vuoden ajan eri hankkeiden kautta, viimeisimmäksi myös selkokirjallisuutta. Arvostamme Marja-Leena Tiaisen tärkeää työtä kirjallisuuden alalla.”
Yhdeksäs Mirjam Helin -kilpailu tuo 46 nuorta lahjakasta laulajaa Helsinkiin 3.–12. kesäkuuta. Kilpailun tuomaristo valitsee alkueristä 16–20 laulajaa välikilpailuun, ja 12.6. pidettävään orkesterifinaaliin pääsee kuusi laulajaa.
Kilpailu on uudistunut: kaikki kilpailevat samassa sarjassa, ja voittaja saa palkinnoksi 50 000 euroa, toinen 40 000 euroa, kolmas 30 000 euroa ja loput kolme finalistia kukin 10 000 euroa. Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun vuodesta 1984 lähtien joka viides vuosi, mutta jatkossa se järjestetään kolmen vuoden välein.
Kilpailun tuomarit ovat bassobaritoni Luca Pisaroni, pianisti Keval Shah, baritoni Bo Skovhus, mezzosopraano Randi Stene, sopraano Dawn Upshaw sekä tuomariston puheenjohtajana toimiva sopraano Soile Isokoski.
Lisäksi kilpailuun on kutsuttu opiskelijaraati sekä ensimmäistä kertaa kansainvälinen median edustajien lehdistöraati.
Helin-kilpailuun haki 485 laulajaa, joista esiraati valitsi osallistujat videoiden perusteella.
Maria Ylipää juontaa vuoden 2024 Mirjam Helin-kilpailun. Kuva: Petri Summanen
Kilpailun juontaa näyttelijä-laulaja Maria Ylipää, joka tunnetaan musiikkiteatteri-, elokuva- ja tv-rooleistaan. Musiikin saralla hän on monipuolinen tulkitsija, joka on kotonaan lavalla niin jazzyhtyeiden, big bandien kuin sinfoniaorkesterienkin solistina.
Kaikki laulaa -oheisohjelma
Välierien jälkeen 10.–12. kesäkuuta on tarjolla useita maksuttomia ja kaikille avoimia oheistapahtumia. 10. ja 11.6. järjestetään mestarikurssit Musiikkitalossa: maanantaina opettaa italialainen bassobaritoni Luca Pisaroni ja tiistaina yhdysvaltalainen sopraano Dawn Upshaw. Mestarikurssien osallistujat valitaan alkukilpailussa karsiutuneista laulajista, ja kursseille on yleisölle vapaa pääsy. Lisäksi järjestetään ilmaiskonsertteja, yhteislaulua, oopperakaraoke sekä suomalaiseen musiikkiin ja kulttuuriin liittyviä keskusteluita.
Kaikki laulaa -tapahtumat, joihin kaikkiin on vapaa pääsy:
Ma 10.6.
klo 15–17 Laulun mestarikurssi, Luca Pisaroni, Musiikkitalo
klo 16 ja 17 Mirjam Helin -kilpailijoita esiintymässä, Espan lava
klo 17.30 Nuorisokuoro Galante, Musiikkitalo
klo 18 Sulasolin Yhteislaulut, Musiikkitalo
Ti 11.6.
klo 15–17 Laulun mestarikurssi, Dawn Upshaw, Musiikkitalo
klo 17 Sibis Jazz Presents: Siina Suutarinen Band + Guests, Musiikkitalo
klo 18–19 Music Finland – suomalaisen musiikin esittelytilaisuus (englanniksi), Musiikkitalo
klo 19–20.30 Oopperakaraoke, Musiikkitalo
Ke 12.6.
klo 16–17.30 Kulttuuri muutosvoimana -paneelikeskustelu, Musiikkitalo
klo 17–18.15 Global Art -konsertti, Musiikkitalo
Muutokset ohjelmaan mahdollisia.
Alku- ja välikilpailu pidetään Sibelius-Akatemian Pohjoisen Rautatiekadun konserttisalissa ja loppukilpailu Musiikkitalossa. Kilpailu on seurattavissa suorana Yle Areenasta.
Liput kaikkiin kilpailukonsertteihin ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Musiikkitalon lipunmyynnissä.
Satakunnan Kulttuurirahaston palkinto KarmaRockille, karman verran paremmalle festivaalille
Satakunnan Kulttuurirahaston 15 000 euron palkinto myönnettiin Harjavallassa vuodesta 1992 järjestetyn festivaalin taustaorganisaatiolle KarmaRock-yhdistys ry:lle. KarmaRock-festivaali on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen tunnetuimmista musiikkitapahtumista, ja se on tuonut Satakuntaan monipuolista festivaaliohjelmaa ja tarjonnut esiintymismahdollisuuksia lukuisille artisteille ja yhtyeille.
KarmaRock on osoitus alueen kulttuuritoimijoiden innovatiivisuudesta ja rohkeudesta. Ohjelmisto on uskallettu laatia musiikki edellä sen sijaan, että olisi turvauduttu pelkästään kaikkien tuntemiin yleisömagneetteihin. Festivaalin ohjelmisto on aina ollut taiteellisesti kunnianhimoinen. Satakunnan Kulttuurirahasto on kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että festivaalilla on ollut merkittävä rooli alueen elinvoiman ja hyvinvoinnin lähteenä. Suurella sydämellä järjestetyssä festivaalissa merkittävää on ollut lämminhenkinen ja kotoisa ilmapiiri, sekä tapahtuman järjestelyihin osallistuneiden talkoolaisten vahva sitoutuminen tapahtuman järjestämiseen vuodesta toiseen. KarmaRock-festivaali on tärkeä osa Satakunnan kulttuurikenttää ja se on merkittävä tekijä alueen kulttuurisen identiteetin ja elinvoiman ylläpitämisessä.
Kuvataide ja säveltaiteet saivat eniten rahoitusta
Satakunnan Kulttuurirahaston apurahan sai 50 hakijaa. Apurahan saajien lukumäärä nousi viime vuoteen nähden +11%, jonka mahdollisti edellistä vuotta suurempi jakosumma. Kokovuotisia henkilökohtaisia työskentelyapurahoja myönnettiin yhteensä 10 kappaletta. Kokovuotisten apurahojen lisäksi vähintään puolivuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin 11 kappaletta. Euromääräisesti eniten apurahoja myönnettiin kuvataiteisiin (114 000€), säveltaiteisiin (101 500€), luonnontieteisiin (90 000€) ja humanistisiin tieteisiin (87 000€). Nuorin apurahan saaja on 17-vuotias, hänelle myönnettiin apuraha sellon jousen hankintaan. Kappalemääräisesti eniten apurahoja myönnettiin Poriin (20 kpl), Helsinkiin (8 kpl), Raumalle (7 kpl) ja Turkuun (4 kpl).
Satakunnan rahaston kärkihankeapurahaa kolmelle toimijalle yhteensä 80 000 euroa
Pori Jazz -festivaalin historiaa ja kulttuuriperintöä tutkivat väitöskirjatutkija Anna Peltomäki (vas.), DI Jere Grönman, väitöskirjatutkija Tommi Iivonen sekä yliopistonlehtori sekä hankkeen johtaja Petri Saarikoski (oik.). Kuva: Henri Kari
Satakunnan Kulttuurirahaston Kärkihankerahoitus myönnettiin tänä vuonna kolmelle hakijalle. Petri Saarikosken työryhmälle myönnettiin 40 000 euroa Pori Jazz -festivaalia koskevaan monitieteiseen tutkimushakkeeseen. Satasirkus ry:lle myönnettiin 20 000 euroa Sirkumpro-festivaalin toteuttamiseen ja Sensommar Film Festival ry:lle 20 000 euroa kärkihankkeena elokuvafestivaalin tuottamiseen ja toiminnan kehittämiseen.
Taidetta kaikille -apuraha myönnettiin kolmelle hakijalle: Anu Sukaselle valokuvaprojisointiin ja tapahtumien järjestämiseen ikäihmisten hoitolaitoksissa 13 000 euroa, Heli Vehkaperälle ja Minä olen taide -hankkeelle kehitysvammaisten toimintakeskuksessa 20 000 euroa ja Satasoittoyhdistys ry:lle Monikulttuurisia kohtaamisia musiikin kielellä -konserttisarjan järjestämiseen 10 000 euroa.
Keskimääräisen apurahan summa 14 800 euroa
Tänä vuonna taiteelle myönnettiin apurahaeuroista 51% ja tieteelle 49%. Kappalemäärinä vastaavat luvut ovat taide 32 apurahaa ja tiede 18 apurahaa. Keskimääräinen myönnetty apuraha oli noin 14 800 euroa. Satakunnan Kulttuurirahasto on apurahoja myöntäessään pitänyt tärkeänä erityisesti sitä, että apurahoilla kyetään mahdollistamaan ja edistämään lahjakkaiden tieteen- ja taiteenharjoittajien työskentelymahdollisuuksia Satakunnassa.
Satakunnan Kulttuurirahasto vastaanotti tänä vuonna 270 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli 5 032 897 euroa. Satakunnan rahasto jakoi tänä vuonna aiempia vuosia enemmän apurahoja Satakunnassa järjestettäville tapahtumille ja festivaaleille.
Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto on perustettu 65 vuotta sitten, neljäntenä Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Maakuntarahastoa perustettaessa sen tehtäväksi asetettiin maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaaliminen ja kehittäminen. Rahasto on täyttänyt sille asetetun tehtävän jakamalla apurahoja ja palkintoja tieteen ja taiteen tekijöille ja työryhmille, sekä tukemalla laajoja kulttuurihankkeita ja osallistumalla kulttuuripoliittiseen toimintaan maakunnassa.
Etelä-Savon rahasto toteuttaa syksyn 2024 ja kevään 20215 aikana valituskuoro-hankkeen neljällä eri paikkakunnalla Etelä-Savossa. Valituskuoro on suomalaisten nykytaiteilijoiden Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen luoma yhteisöllinen taideprojekti. Sen ideana on kerätä ihmisiltä erilaisia valituksen aiheita ja koota niistä teksti, joka sävelletään kuoroteokseksi ja esitetään julkisesti. Huumori on vahvasti läsnä kaikissa kuorototeutuksissa. Taiteilijat ovat antaneet konseptin vapaasti kaikkien käyttöön, ja valituskuoroja onkin perustettu eri puolilla maailmaa jo yli 200.
Volat oy toteuttaa Etelä-Savon rahaston valituskuorohankkeen syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana. Kuva: Pihla Liukkonen
Tapahtumakierros käynnistyy Mikkelissä marraskuussa 2024. Silloin kenellä tahansa on mahdollisuus liittyä mukaan paikallisista ihmisistä koottuun valituskuoroon. Laulutaitoa ei tarvita, ei myöskään aiempaa kokemusta kuorolaulamisesta tai esiintymisestä. Esityksen jälkeen järjestetään paneelikeskustelu, jossa pohditaan Mikkelin ja Etelä-Savon hyvää tulevaisuutta ja yhteisöllisyyttä valitusten aiheita unohtamatta.
Valituskuorohankkeen toteuttaa Volat Oy. Sen verkkosivulla on lomake, johon voi purnata vapaasti ja jossa voi samalla ilmoittautua mukaan valituskuoroon. Mikkelin lisäksi valituskuoroja järjestetään kolmella muulla paikkakunnalla Etelä-Savossa alkuvuodesta 2025. Paikkakuntia ja tapahtumapaikkoja ei ole vielä valittu, ja Volat toivookin yhteydenottoja tapahtumasta kiinnostuneilta kunnilta ja niiden toimijoilta.
Tukea henkilökohtaiseen työskentelyyn ja hankkeisiin
Apurahoja henkilökohtaiseen työskentelyyn taiteen ja tieteen eri aloilla myönnettiin 32 yksityishenkilölle ja 7 työryhmälle. Kuluapurahoja jaettiin 16 yhteisölle erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.
Kokovuotisia apurahoja myönnettiin 11 (tiede 6, taide 5) ja puolivuotisia 6 (tiede 2, taide 4). Tieteen kokovuotisen, 34 000 euroa, sai fil. tohtori Jaanika Edesi Luonnonvarakeskuksessa Savonlinnassa toteutettavaan väitöksen jälkeiseen tutkimukseen. Tutkimuksessa kartoitetaan parhaita menetelmiä jalostaa kuusentaimimateriaali juurikääpätautia kestäväksi. Kuusenjuurikääpä on yksi vahingollisimmista kuusen sienipatogeeneistä. Se aiheuttaa kuusen tyvilahoa ja tuottaa Suomen koko metsätaloudelle merkittäviä kustannuksia. Väitöskirjatyöhön tarkoitetun apurahan saivat terveystiet. maisteri Suvi Lamberg, kasvatust. maisteri Katri Laukkanen, fil. maisteri Henri Leskinen, psykol. maisteri Tuuli Paajanen ja sairaanhoitaja YAMK Paula Viinikainen.
Taiteen kokovuotisen apurahan saivat M.M. Jenni Hanikka, kuvataiteilija Markku Laamanen, kuvataiteilija Ville Löppönen, kuvataiteilija Sami Makkonen ja fil. maisteri Kaisa Parén. Kansainvälistä uraa tehnyt Jenni Hanikka keskittyy hankkeessaan mm. suomalaista kansanmusiikkia ja itäisiä musiikkiperinteitä yhdistävän soolomateriaalin säveltämiseen ja sovittamiseen, musiikillisten yhteistyökuvioiden aloittamiseen Etelä-Savossa ja erityisesti Pieksämäellä sekä konserttikiertueeseen Pohjoismaissa.
Kokoaikaisen työskentelyn lisäksi myös osa-aikaista työskentelyä tuettiin 17 eri hankkeessa. Artesaani Rael Jarmas sai tukea kotimaisen keppihevostaiteen kehittämiseen ja uuden malliston suunnitteluun. Jarmas aloitti keppihevosharrastuksen 2006. Ensimmäinen realistisen keppihevosen prototyyppi valmistui 2015 ja jo seuraavan vuoden SM-kilpailussa hän sai alan yhdistyksen myöntämän kunniakirjan ansioistaan keppihevosharrastajana. Siitä lähtien ura on jatkunut menestyksekkäästi keppihevoskulttuurin ja -taiteen edistäjänä Suomessa ja ulkomailla. Rael Jarmas markkinoi keppihevoskäsitöitään Instagramissa nimimerkillä solku_art. Profiililla on huimat 32 500 seuraajaa.
Pien-Toijolan talomuseon päärakennus, jonka katto korjataan kunnostamisen yhteydessä.
Kärkihankeapuraha, 40 000 euroa, myönnettiin Ristiina-seura ry:lle Pien-Toijolan talonpoikaismuseon kunnostushankkeeseen. Pien-Toijolan talonpoikaismuseo on valtakunnallisesti merkittävä talonpoikaiskulttuuriympäristö ja arvokas suojelukohde. Sen läheisyydessä sijaitsevat Astuvansalmen kalliomaalaukset sekä kansallisromanttisen ajan rakennustyyliä edustava E. N. Setälän huvilana tunnettu Kallioniemi. Samalla kylällä sijaitsevat myös 1800-luvulla rakennetut Varkaantaipaleen ja Kirkkotaipaleen kanavat, jotka yhdistävät Saimaan Yöveden ja Louhiveden.
Taidetta kaikille -apuraha, 20 000 euroa, jaettiin kahden hankkeen kesken. Näyttelijä FIA Risto Kopperi ja musiikkipedagogi Teemu Laasanen vievät 10 000 eurolla kulttuurisäpinää eteläsavolaisille senioreille. Mikkelin Musiikkiopiston Kannatusyhdistys ry puolestaan järjestää samankokoisella summalla innostavaa bänditoimintaa ja erityismusiikkityöpajoja kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille.
Apurahoja haettiin lähes 5,9 miljoonalla eurolla jakosumman ollessa 870 000 euroa. Jaettava euromäärä on noin 14,7 % haetusta määrästä. Taiteen osuus apurahoista oli 70 % ja tieteen 29 %. Tieteenaloista eniten tukea saivat lääketieteet (41 %), yhteiskuntatieteet (18 %) sekä maatalous- ja metsätieteet (16 %). Tuetuimpia taiteen aloista olivat kuvataiteet (29 %), säveltaiteet (19 %) ja näyttämötaiteet (15 %). Hakemusten läpimenoprosentti oli n. 20 ja apurahojen keskisuuruus n. 15 500 euroa.
Vastuullisen puurakentamisen, tutkimuksen ja yhteistyön edistäjälle
Tutkimusjohtaja Lasse Pulkkinen. Kuva: Sami Funke
Teknologiapuisto Nohevaan valmistuneen teollisen puulaboratorion avajaisia vietettiin tammikuussa 2024. Laboratoriorakennus on kooltaan varsin suuri ja rakentamiseen on käytetty 500 m3 puuta. Testaus- ja pilotointihallin pinta-ala on 900 m2 ja se mahdollistaa suurten rakenteiden kehittämisen ja testaamisen todellisessa mittakaavassa. Laboratorio on myös varustettu testausominaisuuksiltaan laajalla laiteteknologialla ja sen erikoisuutena ovat olosuhteiltaan säädeltävät säähuoneet. Niissä voidaan mm. mallintaa erilaisia sisä- ja ulko-olosuhteita äärimmäisestä kuumuudesta paukkupakkasiin tai kosteudesta UV-säteilyyn.
”Yritykset ovat tervetulleita tutustumaan laboratorioon. Omiin tutkimus- ja kehityshankkeisiin voi ostaa tutkimus- ja testauspalvelua tai yritykset voivat osallistua Xamkin kehityshankkeisiin”, kertoo tutkimusjohtaja Lasse Pulkkinen.
Teollisen puurakentamisen laboratorion vaikutus heijastuu paljon laajemmalle kuin ainoastaan mekaanisen puurakennusteollisuuden tutkimus- ja kehitystoimintaan. Perustoimintansa rinnalla laboratorio edistää myös puurakentamisen insinöörikoulutusta. Insinööriopiskelijoille on laboratoriossa tarjolla harjoittelupaikkoja tai tutkimusapulaisen tehtäviä eri hankkeissa. Opinnäytetyö tuotekehityshankkeeseen osallistuvalle yritykselle voi avata kaivatun työpaikan puualalla.
Yhdistämällä tutkimuksen, kehitystyön, yritykset ja alan koulutuksen teollisen puurakentamisen laboratorio luo erinomaiset puitteet Suomen suurimman mekaanisen metsäteollisuuskeskittymän vahvistumiselle myös jatkossa.
Taiteen akateemikko Sirkku Peltolan puhe Pirkanmaan rahaston vuosijuhlassa 10.5.2024
1. Taide on paradoksi
Hiljaisuus voi olla ääntä, suuri voi olla pientä, ruma kaunista. Taiteen olemus on nähdä mitättömässä merkitys, nostaa olematon jalustalle, nähdä kiven sisään ja kiven sisästä kauas. Taiteilijan rohkeutta on tehdä näkymätön näkyväksi, väittää mitätöntä merkittäväksi, luoda mielettömyydelle mieli ja kaaokselle rakenne. Taiteen mieli ja rakenne ovat toiveikasta kommunikaatioita järjettömässä todellisuudessa.
Taide on paradoksaalisuudessaan kuin sipuli. Me voimme käyttää elämämme etsimällä taiteen ydintä. Voimme kuoria pois kaiken epäolennaisena pidetyn ja tulemme todenneeksi, että mitään ei jäänyt. Taideteos olikin osiensa summa, epäolennaisuuksista muodostunut olio. Taiteen lujaan ytimeen ei voi luottaa, sen varaan ei voi laskea. Sitä ei välttämättä ole. Kun käymme laskelmoimaan lapsemme, taiteen varaan, tai puhdistamaan sen kasvoja, voimme tulla heittäneeksi pois veden, josta elämme, lian, jonka tulisi muistuttaa meitä synnyttämisen tuskasta ja maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Taide piilee usein siellä, mistä sitä ei osaa etsiä. Se voi olla yhtä hyvin vesi, vati, lika tai lapsi.
2. Taide ei kumarra rahaa
Kuva: Harri Hinkka
Ainoa pääoma, josta taide syntyy, on ihmisen pää. Sitä on varjeltava. Se ymmärtää olosuhteiden paineet, se on valmis tekemään uhrauksia, se voi olla luova hyvin pienillä eväillä, se on valmis tekemään ihmeitä olemattomasta. Se hyväksyy realiteetit, mutta ei kontrollin ja byrokratian ehdoilla. Se ei voi lentää kauas, jos reitti, matkan tarkoitus ja tuotto pitää tietää etukäteen. Niin joustava ja ihanteellinen kuin ihmispää taidetta luodakseen onkin, se ei ole riippumaton taiteilijan ruumiista, jonka on syötävä, levättävä, opiskeltava, nähtävä maailmaa, synnytettävä ja kasvatettava lapsia, saatava suojaa kylmältä ja sairautta ehkäistäkseen. Markkinataloudessa taide elää aina jossain määrin markkinoiden ehdoilla yhtä lailla kuin taitelijakin. Tästä syystä taiteilijan on pysyttävä hereillä varjellakseen taiteen autonomista merkitystä ja kuunnellakseen sisäisiä motiivejaan pitääkseen ne valuutalle sokeina. Taiteen lahjomattomuudessa asuu toivo siitä, että kaikki ei ole mitattavissa rahan tai materiaalisen hyödyn mittareilla.
3. Taide ei kumarra taidetta
Yhtä vähän kuin taide itse, ei taiteen vastaanottajakaan ole kiinnostunut taiteen määrittelyistä, vaan siitä, mikä saa hänet ajattelemaan uusiksi ja liikuttumaan. Meidän on silti tarpeellista puhua taiteesta. Se puhe voi olla joutavaa, turhaa ja lennokasta, mutta se on osa meidän pääomaamme. Meidän on säilytettävä herkkyytemme ja kykymme luoda tätä paradoksaalista, petollista, halpamaista, julmaa ja lohduttavaa taidetta. Ja vaikka me ponnistelemme sen aina uudestaan luodaksemme, voimme olla varmoja, että aina se meidät tilaisuuden tullen jättää. Saamme aloittaa alusta.
Herkkyyden, empaattisuuden ja sinnikkyyden näkeminen arvoina on toivoa herättävää. Uusiksi ajattelemisen mahdollistaminen, siihen houkuttaminen, on toivo. Ajattelun ja sen muutoksen ehto taiteessa ei ole oikeassa oleminen.
4. Taide on tärkeää
Se lohduttaa, antaa toivoa, yhdistää ja armahtaa. Se kysyy ihmisenä olemisen kysymyksiä, käsittelee olemassaolon merkitystä ja arvoa. Arvojen kyseenalaistaminen, penkominen ja järjestely ovat ihmiselle tarpeen pelon ja epävarmuuden keskellä, jotka elämäämme määrittelevät. Taide ei synnytä tai lisää vihaa, vaan ymmärrystä. Taide lietsoo ajattelua, mutta ei vahingoita, ei loukkaa ihmisen fyysistä koskemattomuutta, tai usuta väkivaltaan. Yhtä lailla kuin yhteisön kykyä huolehtia heikoimmistaan, myös taiteen itseisarvon ja merkityksen tunnustamista voidaan pitää todellisen sivistyksen mittarina. Sivistyksen mukanaan mahdollistama kommunikaatio ja yhteisymmärrys lisäävät elämän itseisarvollista kunnioittamista ja siten toivoa elinkelpoisesta tulevaisuudesta.
Kirjoittaessani tekstiä tai ohjatessani yritän aktiivisesti olla unohtamatta, että minun on oltava rohkea, uskottava taiteen mahdollisuuksiin yllyttää ihmistä ajattelemaan epäsovinnaisesti ja tuntemaan syvästi. Se voi tapahtua viihdyttämällä, johdattelemalla, houkuttamalla, yllättämällä tai viettelemällä. Aina se vaatii paljon arkista työtä ja opiskelua, ajoittaista epäilystä, unettomuutta, häpeää ja iloa. Mutta jotain tunnistettavaa, yhteisesti jaettavaa luodakseni, minun on käsitettävä myös itsestäni jotain hyvin yksityistä ja jakamatonta. Vieläpä aina uudestaan ja uudestaan minun on kysyttävä yksinkertainen kysymys, miksi olen tekemässä tätä työtä, tätä teosta. Onko työlläni merkitystä toiselle ihmiselle, jota varten me kaikki olemme olemassa.
5. Teatteri on paradoksien paradoksi ja hyvä esimerkki toivosta taiteen ominaislaadussa
Ristiriita on teatteritaiteessa, sekä draaman muotoon ja sisältöön, että lajin esityskonventioon, eli sen yleisöstä riippuvaiseen olemukseen sisältyvä keskeinen ominaisuus. Teatteri ei ole, vaan se tapahtuu ajallisena jatkumona tiettynä aikana, tietyssä paikassa ja toteutuu vain vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Teatteritaiteen välttämättömät elementit ovatkin aika, tila, näyttelijä ja yleisö. Näihin peruselementteihin teatteritaiteessa sisältyy paradoksaalisia ominaisuuksia, jotka sisältävät ihmisten välistä kommunikaatioita, vuorovaikutusta ja niihin takertunutta toivoa.
Teatteritaideteos ilmenee ja toteutuu ajassa, se ei vain ”ole” vaan alkaa, etenee ja päättyy aina uudestaan, täysin samanlaisena toistumatta. Teatterin aika voidaan jakaa fiktiiviseen eli tarinan aikaan ja realistiseen eli todelliseen aikaan.
Fiktiivistä aikaa voi leikata, takauttaa, tiivistää, rinnastaa. Olemme omassa kulttuurissamme lineaarisen aikakäsityksen mukaan eläviä ihmisiä: esitykselläkin on alku, keskikohta ja loppu (syntymä, elämä, kuolema). Tämä lineaarinen aikakäsitys tai rakenne täytyy hyväksyä, jotta siitä voi tulla merkityksetön, jotta ajasta voi tulla suhteellista. Lineaarista aikaa voi fiktiossa silpoa, raadella ja kyseenalaistaa, mutta jo kyseenalaistaminen vaatii lähtökohdakseen käsityksen ajasta ikuisesti etenevänä. Itse ihmiselämänkin mittakaavassa alku syntymässä ja loppu kuolemassa ovat suhteellisen tarkkarajaisia, hahmotettavissa olevia. Tosin jos laajennetaan käsitys ihmiselämästä osaksi luonnon suurta kiertokulkua, myös ihmiselämän alku ja varsinkin loppu saavat toisen, laajemman merkityksen. Ruumis on mullalle alku ja multa vain ravinnetta päivänkakkaralle.
Näyttämön fiktiivisen ajan kanssa sekä me tekijät, että vastaanottajat operoimme yhtä aikaa paradoksaalisessa harhassa ajan hallitsemisen mahdollisuudella ja syvällä sisimmässämme asuvalla tiedolla ajan vääjäämättömästä rajallisuudesta, ohikiitävyydestä.
Todellista aikaa ei voi leikata, tiivistää tai tauottaa. Se on jatkumo. Sen sijaan katsoja voi hitusen vaikuttaa esityksen fiktiiviseen ajan jatkumoon (reaktioiden vaikutus fiktiivisen tarinan painotuksiin) ja omalla läsnäolollaan myös reaaliajan laatuun (vuorovaikutuksen syvyys, ilo, pitkästyminen), jonka jakaa näyttelijän kanssa. Mutta kukaan ei voi vaikuttaa todellisen ajan jatkumoon; yksilön kannalta vain syntymä ja kuolema. Esim. romaaniin tai elokuvaan nähden teatterin aika on katsojalle luonteeltaan kaksinaista: siihen voi hitusen vaikuttaa ja niinpä täsmälleen samaan esitykseen ei voi koskaan palata.
Suhde aikaan määrittelee myös näyttelijäntyötä, joka perustuu yhtä aikaa toistoon ja tuoreuteen. Tämä tasapainoilu on yksi näyttelijäntaiteen ydinkysymyksiä ja koko yhteisen pelin edellytys. Toisto mahdollistaa vapauden leikkiä. Harjoitus luo leikin toistolle vankan alustan. Toisto mahdollistaa aidon tunteen. Toisto mahdollistaa tuoreuden, mikä on osa näyttelijän paradoksia. Näyttelijän ristiriitainen olemus liittyy myös roolityön perusteisiin. Ihminen esittää toista ihmistä toiseksi muuttumatta. Sama ristiriitainen lähtökohta ilmenee muissakin (kaksi- ja yksiulotteisissa) draaman välineissä. Kuitenkin teatterissa yleisö voi ajallisen ja paikallisen yhteyden perusteella helposti tunnistaa näyttelijän ”näyttelevän”. Katsojan mahdollinen liikuttuminen roolin kohtalosta ei voi täten perustua uskoon esim. näyttelijän kuolemasta. Liikuttumisesta tulee taiteellinen kokemus, kun siihen liittyy tietoisuus teatterin sopimuksenvaraisuudesta, paradoksaalisuudesta.
Teatterin tila voidaan myös nähdä kahtena. Sekä fiktiivisenä (lavastus, valo, ääni, tarina, näyttelijä), että realistisena tilana (lavastuselementit, seinät, katsomo, rakennus, joka on yhteinen katsojalle ja näyttelijälle).
Tarinan illusorisessa tilassa esineiden ja tapahtumien ”merkitys tihenee”, kuten asian ilmaisee semiootikko Juri Lotman. Fiktiivisessä näyttämötilassa jokainen asia tarkoittaa enemmän kuin pelkkä ulkomuotonsa, sen ulottuvuus on kommunikatiivinen. Merkitys syntyy yhtä ja samaa aikaa läsnä olevan vastaanoton kanssa. Lavastus luo omaa kommentoivaa maisemaansa, se voi olla mielentila, viittaus historiaan tai tukea tekstin suhdetta aikaan ja paikkaan. Ääni ja valo ovat myös fiktiivistä tilaa, mielentilaa, tunnetta ja tärkeitä impulsseja jo harjoitusvaiheessa. Esimerkiksi musiikki osana ääntä sisältää aina sosiaalisia koodeja, se sijoittaa esityksen historiaan, aikaan ja paikkaan, omalla tavallaan myös lavastaa sen. Musiikin koodisto ulottuu teatterin todellisuuden ulkopuolelle ja myös musiikkiin sinänsä. Tila muuttuu fiktiiviseksi myös näyttelijän luoman mielikuvan tai jo pelkästään näyttelijän läsnäolon myötä.
Konkreettisuudessaan realistinen tila määrää esityksen ajallisiakin rakenteita: on esim. otettava huomioon, kuinka kauan kestää juosta näyttämön poikki. Jokaisella katsojalla on myös oma tilallinen näkökulmansa esitykseen (toisin kuin esimerkiksi elokuvassa), mikä on fyysisten lakien ja rajoitteiden alainen. Tämä ”luonnollinen näkökulma” on myös rajoite: näyttelijä on ihmisen kokoinen, hänestä ei voi leikata osia. Lähikuva ei ole mahdollinen, vaikka ohjaus, sijoittelu, valo, ääni voivat painottaa asioita, ohjata yleisön katsetta.
Syntyäkseen taideteoksena katsojilla on oltava jossain määrin yhteinen todellisuuskäsitys, tietoa teatteritaiteen konventioista ja myös tietoisuus olemassaolostaan osana yleisöä (muut näkevät minun katsovan). Olemme samassa tilassa/todellisuudessa. Katsojalla on myös hallussaan sama materiaali (oma itse) kuin näyttelijällä, hän voi mitata reaktioiden ”luonnollisuutta” omilla aistimuksillaan (myös komiikan lähde ja väline). Tämä on osa näyttämötaiteen nautintoa, sen ulottuvuuksia luoda toiveikasta ymmärrystä toisesta ihmisestä ja ihmisen teoista.
Fyysinen, realistinen tila ja vääjäämätön suhde reaaliaikaan tekevät näyttämötaiteesta täysin tallentamatonta ja samalla myös ominaislaadultaan voimakkaasti aistimellista ja aistein havaittavaa (haju, näkö, kuulo, reaktioiden luonnollisuus). Teoksen tekijä on teatterissa näyttelijäntaiteen osalta vastaanottajalle läsnä. Taideteos ei täten myöskään kaikilta osiltaan valmistu harjoitusvaiheessa. Se ei koskaan ole, vaan tapahtuu aina uudelleen elävän yleisön läsnä ollessa. Aistien merkityksellisyys tiedon lähteenä painottuu teatteritaiteessa. Se voi toimia jopa vastalauseena yhä steriilimmälle kulttuurillemme. ”Näyttelijäntyö teatterissa on eräänlainen ihmisen kokonaisolemuksen manifestaatio”, kuten asian on muotoillut, äskettäin edesmennyt ohjaaja Kaisa Korhonen.
Koska läsnäolo eli fyysinen ja vääjäämätön suhde reaaliaikaan ja -paikkaan on keskeistä teatteritaiteessa, me tekijät ponnistelemme teatteriesitystä tehdessämme ollaksemme vahvasti läsnä. Se tarkoittaa monia tekemisen vaiheita, väliin vaikeita ja osin hallitsemattomiakin asioita. Voisinpa väittää, että onnistuessaan teatteri on latautunutta, aistimellista, monen taiteenalan tekijän ja katsojan kertautunuttaläsnäoloa. Näin ollen teatteritaiteen tallentaminenkin on paradoksi, siitä on tallennettavissa vain tapahtumasarja, ei sen ajan, tilan ja fyysisen läsnäolon elementtejä. Teatteri aikoinaan syntyessään rituaaleista, joissa läsnäolon tunnetta vahvistamalla tavoiteltiin ikuisuuden kokemusta, yhteyttä suurempaan, kuolemattomaan, hipaisee edelleen tätä näyttämötaiteen kokemuksellista ominaislaatua.
Olla läsnäon ihmisen perustarve. Ihminen on sosiaalinen, täysin muista lajitovereistaan riippuvainen olento. Yhtä varmasti ihmisen tappaa täydellinen eristäytyminen, kuin ravinnon ja lämmön puute. Ihmisessä ihminen on olemassa vain muiden kanssa ja jakaessaan yhteisesti tunnettua kieltä, joka vain kapealta osaltaan on puhuttua. Se, että ihminen kykenee viestimään yhtä ja tarkoittamaan toista, onkin draaman ja teatteri-ilmaisun ydin. Valhe ja totuus ovat läsnä siellä, missä ihminen kohtaa ihmisen. Teatterissa me hyödynnämme tätä ihmislajin hallitsemaa paradoksaalista ominaisuutta kertoessamme tarinaa. Yleisöllä on vapaus päättää, mihin totuuteen uskoo ja iloita kyvystään erottaa tosi valheesta. Tässä mielessä taide saattaa lohdullisesti erota todellisuudesta, taiteessa on usein löydettävissä mieli ja rakenne.
Tallentamattomuuteen ja läsnäoloon sisältyy sekä teatteritaiteen haavoittuvuus, että sen rikkaus, kiinnostavuus ja voima. Noin 2500 vuotta vanhoja draamoja on yhä luettavissa ja yhtä vanha kuin ihminen, on kirjoittamattoman draaman historia. Aikanaan elokuvan ja television ennustettiin tappavan teatterin, tänään katsojien vapaa-ajasta ja huomiosta kilpailevat moninaiset laitteet ja tapahtumat. Silti me kirjoitamme, ohjaamme, näyttelemme ja tulemme katsomaan ja ennen kaikkea, olemaan läsnä teatterissa. Samalla kun työmme on aina tuulen viemää ja tulevat sukupolvet eivät esityksiimme ulotu, taiteemme sisältää ehdottoman vaatimuksen kontaktoida yleisön kanssa nyt, ei viidestoista päivä. Niinpä meidän on sekä pakko, että mahdollista kommunikoida aikalaistemme kanssa, tuntea empatiaa kanssaeläjiämme kohtaan, tehdä yhteistyötä juuri nyt läsnä olevien parissa. Teatterin akti on ainutkertainen. Me kaipaamme ihmettä, joka tapahtuu silmiemme edessä, tässä ja nyt, näiden seinien sisällä, tällä historian hetkellä, tämän yleisön joukossa, minun kanssani tätä aikaa vanhenevan, elävän näyttelijän välittämänä. Tämän kontaktin arvo voidaan mitata monella tapaa määrällisesti, kuten katsojaluvuin ja tuotoin. Olennaista on kuitenkin nähdä ihmisen kyky ja tarve välittömään kommunikaatioon ihmiskunnan elinehtona. Näin ollen voidaan sekä teatterin, että kaiken taiteen merkitys ja arvo nähdä osana ihmiskunnan kohtalonkysymystä ja mahdollisuutta selviytyä. Olkaamme läsnä toisillemme. Se on radikaali toivo.
Sirkku Peltola
Ps. Tässä hetkessä minulle taide on toivo ja nauru. Viimeisimmässä näytelmässäni Reikäleipä, ikiaikainen Äite kiteyttää asian näin:
”Naurua voi kuulkaa yrittää pitää hengissä. Ainakin jumalauta yrittää. Kantakaa sitä naurua. Kantakaa, vaikka väsyisitte. Kantakaa hellästi sylkystä sylkkyyn, hoivaten saatellen. Ja kun teitin kätenne vapisee ja sylinne jäähtyä alkaa niin jättäkää se nauru lapsille. Opettakaa niitä kattoon paikkojen ja aikojen ohi. Kauas. Sitte nekin aina jaksaa paremmin kuoria perunoita, perata kalaa ja riisua lapseltansa lumiset tumput.”
Keskustelu kulttuurista ja kulttuurijournalismin asemasta on tällä hetkellä laajaa, ja sitä on käynyt myös Pirkanmaan rahaston hoitokunta. Ammattitaitoisesti toteutettuja kulttuurijuttuja ja -kritiikkejä ovat kaivanneet niin taiteen tekijät ja tutkijat kuin arvostajat ja arvostelijat sekä tietysti lukijat. Tarve saada enemmän ja paneutuvampaa kulttuurijournalismia on tunnustettu.
Tänä vuonna Pirkanmaan rahasto osoitti palkintonsa Marita Saloselle (s. 1965), joka on tarttunut toimeen ja ryhtynyt korjaamaan tilannetta.
”Kulttuuritoimituksen päätoimittajana Marita Salonen toimii tehtävässä, jolla on suuri merkitys taiteelle ja taidekeskustelulle. Häntä voi kuvata pitkän linjan journalistiksi ja itsestään numeroa tekemättömäksi kulttuurihenkilöksi, joka tekee sitä, mistä muut puhuvat – ja saa muita huippuluokan ammattijournalisteja mukaansa, tekemään juttuja kulttuurista. Salonen upeine journalistijoukkoineen varmistaa, että Tampereella on kulttuuritoimitus”, sanoo Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Helena Hiilivirta.
Kulttuuritoimitus on valtakunnallisestikin huomattu, mutta juuriltaan nimenomaan pirkanmaalainen mediaprojekti.
Se seuraa suomalaista kulttuurielämää osoitteessa Kulttuuritoimitus.fi. Juttuja julkaistaan joka päivä yksi tai useampia, vuoden ympäri. Toimitus sijaitsee Tampereen Finlaysonilla.
Sivuston avaamisesta on tässä kuussa kulunut viisi vuotta. Yleisö löysi sivuston nopeasti, ja sillä on joka kuukausi yli 60 000 lukijaa.
Tekijäyhteisöön on rekisteröitynyt yli sata jäsentä: journalisteja, tutkijoita, kirjailijoita, kuvataiteilijoita, valokuvaajia ja opiskelijoita. Kaikki kirjoittajat ja kuvaajat, päätoimittaja mukaan lukien, työskentelevät pro bono.
Yhteisö on alusta asti sitoutunut sisältöjen maksuttomuuteen. Sisällöt ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.
Pirkanmaan rahasto myönsi tänä vuonna peräti neljä Kärkihanke-apurahaa. 40 000 euron suuruisen apurahan saivat dosentti Iiris Ruoho ja työryhmä Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen historiaa käsittelevään tutkimukseen, Elävä kaupunki ELKA ry Muutos.art-taidehankkeen toteuttamiseen purkutaloon Tampereen Ratinanniemessä ja Tampereen Pianoseura ry Tampereen pianokilpailun 2025 järjestämiseen.
Neljäs Kärkihanke-apuraha meni Tampereen Tarinatalo ry:lle Tampereen Tarinatalo -konseptin luomiseen ja toteuttamiseen. Viime vuonna Pirkanmaan rahasto tuki hankkeen suunnittelua uudella apurahamuodolla, valmisteluapurahalla.
Neljästä kärkihankeapurahasta yksi myönnettiin työryhmälle Iiris Ruoho, Markku Tikka, Mervi Kaarninen, Marko Ala-Fossi, Kari Koljonen, Ari Heinonen. Kuva: Harri Hinkka
Tänä vuonna 2 500 euron valmisteluapurahoja myönnettiin kaksi. Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry sai apurahan lasten- ja nuortenkirjallisuuden sananvapautta käsittelevän hankkeen suunnitteluun ja Takamaan Pop-laivue ry pirkanmaalaista uuden aallon punkmusiikkia käsittelevän dokumenttielokuvan suunnitteluun.
Tieteen aloilta Pirkanmaan rahasto rahoittaa tänä vuonna muun muassa väitöskirjoja tai tutkimuksia, jotka käsittelevät työvoimapolitiikan ja -palveluiden arviointijärjestelmiä ja arvioinnin vaikutusta politiikkaan Saksassa, Suomessa ja Tanskassa, sosiaalista vertailua ja yhteenkuuluvuutta sosiaalisessa mediassa ja Ukrainan sodan retorisia oikeuttamisstrategioita Venäjän valtiontelevisiossa.
Taiteen puolella apurahoja myönnettiin muun muassa säveltämiseen ja sävellystilaukseen sekä useille nuorille musiikinopiskelijoille instrumenttien hankintaan. Apuraha myönnettiin myös Täällä Pohjantähdenalla -trilogian viimeisen osan kääntämiseen vietnamin kielelle.
Pirkanmaan rahasto tukee muun muassa Voipaalan taidekeskuksen 50-vuotishistoriikin ja Sata-Häme Soi -festivaalin historiikin kirjoittamista sekä Jalmari Finnen 150-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestämistä Kangasalan Lepokodilla.
Apuraha myönnettiin myös kahteen tietokirjaan, joista toinen käsittelee monivuotisten vihannesten kasvattamista ja toinen runoilija Einari Vuorelan elämää ja teoksia.
Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuoden 2024 palkinto myönnettiin Kulttuuritoimitus.fi:n päätoimittajalle Marita Saloselle, kulttuurijournalismin lipunkantajalle, taiteen ja yleisön yhdistäjälle. Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se myönnettiin yleisrahastosta, Maija-Liisa Heinin lahjoitusvaroista.
Kokovuotiseen työskentelyyn 25 apurahaa
Pirkanmaan rahastoon saapui tänä vuonna 1 112 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli 24 723 632 euroa. Viime vuonna hakemusmäärä oli 1 177 ja hakusumma 25 117 000 euroa.
Kokovuotisia eli vähintään 9 kuukauden kokoaikaiseen työskentelyyn tarkoitettuja apurahoja myönnettiin yhteensä 25, joista taiteen aloille 5. Vähintään puolivuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin yhteensä 10, joista taiteeseen 3.
Tieteen aloille myönnettiin kaikkiaan 41 apurahaa ja palkinto, yhteensä 895 000 euroa, taiteen aloille 59 apurahaa, yhteensä 602 500.
Noin 60 prosenttia apurahanhakijoista ja -saajista oli tamperelaisia, mutta ainakin yksi apuraha myönnettiin myös 13:een muuhun pirkanmaalaiseen kuntaan.
ITE-taiteilija Paula Huhtasen näyttely Tampere-talossa 10.5.–2.6.
ITE-taiteilija Paula Huhtanen. Kuva: Kisu Huuskonen
Vuosijuhlan yhteydessä avattiin ITE-taiteilija Paula Huhtasen näyttely Onnellinen tuokio.
Näyttelyn teoksissa maalausten pohjina on erilaisia tuoleja, jakkaroita ja penkkejä. Teosten lähtökohtana on ajatus rohkeasti ja ujostelematta – värillä on väriä. Teosten värit, tuolien muodot ja pintamateriaalien ominaislaadut ovat olleet lähtökohtana materian ja taiteilijan luovan prosessin suhteelle. Taiteilijan oivallukset ja taideteosten ideoiden kohtaamiset ovat esteettisesti kiinnostavia ja suurta yleisöä innostavia.
Korumaisessa kokonaisuudessa valoa heijastava maalauspinta näyttäytyy monipuolisesti eri materiaaleissa. Näyttelyn teokset ovat taideteoksina käyttöesineitä. Ne on toteutettu kestämään käyttöä, istumista ja kulutusta.
Paula Huhtanen (s. 1965) on Nokian Sarkolassa toimiva ITE-taiteilija, joka toteuttaa taiteilijuuttaan maalaishenkisessä ympäristössä, värikylläisen paletin koko kirjolla. Hänen taiteessaan tavoitteita ovat rauha, sovinnollisuus ja kokemukset onnesta.
Huhtanen luo teoksensa väreillä ja välineillä, joita on kehittänyt koko uransa ajan tutkiessaan sitä, mitä kaikkea väri voikaan olla. Elämäniloa ja toiveikkuutta viestivällä taiteellaan Huhtanen on luonut oman tyylinsä ja isminsä, iloismin. Iloismin aapiskirja -blogissaan hän jakaakin työnsä vaiheita ja menetelmiään luovan toiminnan ja ajattelun kehittämiseksi.
Teosten kantaaottavuus syntyy ilosta ja positiivisuudesta. Kriisienkin keskellä maailma on kaunis. Huhtanen käyttää monenlaisia asioita ja esineitä ja luo niille uusia yhteyksiä ja merkityksiä taideteoksina. Maalausprosessit toteutuvat synergiassa kulloinkin käytössä olevien materiaalien kanssa.
Paula Huhtanen on myös toiminut monipuolisesti taide- ja kulttuurialan työtehtävissä sekä taiteen vapaan kentän työryhmissä yli 30 vuoden ajan. Vuonna 2020 Huhtanen nimettiin vuoden ITE-taiteilijaksi. Valinta tehtiin tuolloin ensimmäistä kertaa. Huhtasen teoksia on kaikissa Suomen yli kolmessasadassa kuntakokoelmassa.
Näyttelyn teokset ovat esillä Tampere-talon sisääntuloaulassa 10.5–2.6.2024 Tampere-talon aukioloaikoina.
Paula Huhtanen sai viime vuonna Pirkanmaan rahaston kokovuotisen työskentelyapurahan.
Perjantaina Tampere-talossa järjestetty juhla oli Pirkanmaan rahaston 62. vuosijuhla.
Ennen vuosijuhlan alkua Pirkanmaan rahaston hoitokunnan jäsen Terhi Asumaniemi avasi ITE-taiteilija PaulaHuhtasen näyttelyn Onnellinen tuokio. Huhtanen sai Pirkanmaan rahaston kokovuotisen apurahan viime vuonna.
Juhlassa esiintyivät trumpetisti Mikko Mikkola ja pianisti Jouko Laivuori sekä balettitanssijat Senni Sihvonen ja Hilla Vaara. Nuori näyttelijä, koululainen Alma Järvensivu esitti runoja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu -kirjasta ja toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu ja projektipäällikkö Maarit Mäkinen taustoittivat meneillään olevaa Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden hanketta.
Jarmo Latva-Äijö (Latvis) on toiminut maakunnan kevyen musiikin etulinjassa tarkkailijana jo 40 vuoden ajan niin musiikkitoimittajana kuin festivaalivalokuvaajana. Jotkut tuntevat hänen myös elävän musiikin yhdistystoiminnasta, internet-pioneerina, musiikintekijänä ja sähkökitaroiden rakentajana. Parin viime vuoden ajan hän on keskittynyt vanhan Vaasan läänin alueen pop/rock-historian dokumentointiin Botnia Beat -projektin päätoimittajana.
Toimittaja Jarmo Latva-Äijö sai Etelä-Pohjanmaan rahaston palkinnon 2024.
Apuraha 93 hakijalle
Rahasto sai hakuaikana 478 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli hieman vajaat yhdeksän miljoonaa euroa. Apurahoja myönnettiin 93. Myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on noin 65 % ja tieteen 35 %. Myönnettyjen apurahojen keskikoko on reilut 14 000 euroa.
Vuoden 2024 jaossa kiinnitettiin erityisesti huomiota ammattilaisena työskentelyyn tieteessä ja taiteessa. Lisäksi hoitokunta painotti päätöksissä lasten ja nuorten kulttuuria sekä yhteisöllisyyttä ja saavutettavuutta edistäviä hakemuksia. Haettavana oli jälleen Puhu rohkeasti Suomea! -apuraha suomen kielen taitojen edistämiseen. Niitä myönnettiin tänä vuonna kolmelle hakijalle. “Tukimuoto hakee vielä paikkaansa, mutta tukee rahaston pyrkimyksiä helpottaa osaavan työvoiman kotoutumista työvoimapulaa potevalle alueellemme”, rahaston päällikkö Mika Virkkala kertoo.
Taiteissa kokovuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin eniten visuaalisissa taiteissa, yhteensä 8. Niistä Jimmy Pullille myönnettiin kaksivuotinen apuraha taiteelliseen työskentelyyn. Tieteessä kokovuotisia tai pidempiä apurahoja myönnettiin 10.
“Kokovuotisten työskentelyapurahojen avulla mahdollistetaan jo yli 20 henkilötyövuotta kulttuurin, tieteen ja taiteen tekijöille alueellamme. Tämän lisäksi myönnettiin lukuisia lyhyempiä ja osa-aikaisia apurahoja. Kun vielä lasketaan apurahat erilaisiin kulttuurihankkeisiin, niin jatkuvuuden turvaamiseen kuin tuoreisiin ideoihin eri puolella aluetta, on vaikuttavuus jo merkittävää”, rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Sannasirkku Autio täsmentää.
Myönnettyjen apurahojen laajaa kirjoa edustavat mm. Muhammad Sarfrazin maahanmuuttajien kotoutumista käsittelevä väitöskirjatyö, Vaasa Baroque ry:n lasten barokkiooppera ja Margit Ojaniemen toteuttama Suupohjan lasten Kulttuurikesä 2024 -tapahtuma.
Etelä-Pohjanmaan rahaston vuosijuhlaa vietettiin Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetassa Seinäjoella. Ohjelmassa oli palkinnon ja apurahojen jaon lisäksi juhlapuhe, jonka piti Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo. Vuosijuhlassa esiintyivät musiikinopiskelija Vili Vänskä säestäjänään Mari Taivalmaa sekä tanssija Riina Kalmisäestäjänään Pyry Paavola. Vieraat saivat myös tutustua Isle Art Industriesin Janiv Oskarin Etelä-Pohjanmaan kansallispuistot -traileriin.
Hoitokunnan puheenjohtaja Arrigo Blom kertoo, että Kainuun rahasto painotti apurahoissaan erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia sekä taiteen saavutettavuutta Kainuun alueella. Apurahahakemuksia tuli yhteensä 130 ja haettu kokonaissumma oli reilut 2,2 miljoonaa euroa. Hakijamäärässä oli jonkin verran laskua viime vuoteen verrattuna.
Maakunnallisen Kärkihankeapurahan, 40 000 euroa, sai arkkitehti Siiri Hännisen, fil. maisteri Laura Jurmun ja valtiot. kand. Maija Kovalaisen työryhmä koko perheen monitaidefestivaalin järjestämiseen Suomussalmen Soivassa metsässä. Viikonlopun kestoisessa tapahtumassa metsä täyttyy erilaisista musiikki-, ääni-, tilataide-, teatteri-, installaatio- ja performanssiteoksista.
Vaara-kollektiiville myönnetyn apurahan turvin rakennetaan lastenkulttuuritila Leikkimön toimintaa sekä käynnistetään kesäteatteria Seminaarin Taidekampukselle.
Kulttuuriosuuskunta G-voima / Vaara-kollektiivi sai 16 000 euron apurahan lasten ja nuorten kulttuuri- ja taidetoiminnan käynnistämiseen Seminaarin Taidekampuksella Kajaanissa. Keskeisenä tavoitteena on rakentaa esteetön ja saavutettava lastenkulttuuritila Leikkimö, jossa on mahdollista järjestää monitaiteellista taidekasvatusta ja perhetoimintaa.
Väitöskirjatutkija Titta Kuorelahti tutkii simuloidun korkean paikan harjoittelun vaikutuksia rauta-aineenvaihduntaan sekä kestävyyssuorituskykyyn.
Kokovuotisia apurahoja myönnetään kolme. Kuvataiteilija Jaakko Heikkinen sai apurahan taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen. Heikkinen kuvaa 2020-luvun kainuulaista maaseutua ja elämää anonyymien henkilöiden kautta käyttäen pääasiallisena tekniikkanaan vesiohenteisia tussivärejä ja -kyniä.
Liikuntat. maisteri Titta Kuorelahti tutkii väitöskirjatyössään simuloidun korkean paikan harjoittelun vaikutuksia rauta-aineenvaihduntaan ja elimistön tulehdustilaan eri ikäisillä kestävyysurheilijoilla. Tutkimukseen liittyvät mittaukset toteutetaan Vuokatin Sports Flats -kerrostalossa Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikön laitteistolla.
Fil. tohtori Matti Leiviskän väitöksen jälkeinen tutkimus käsitteleeOulujärven ympäristön vanhinta asutusta ja nimistöä. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Kainuun vanhimpia tunnettuja paikannimiä ja niiden tarjoamia tietoja Oulujärven ympäristön asutuksesta ja väestöliikkeistä ennen uuden ajan alkua.
Kainuun rahaston vuosijuhla ja apurahojen jakotilaisuus järjestettiin 7.5.2024 Suomussalmen Ruukinkankaan koululla. ”Paikkakunnan valinnalla ja päivämäärällä halutaan kunnioittaa Ilmari Kiannon 150-vuotisjuhlavuotta ja syntymäpäivää”, kertoo Kainuun rahaston päällikkö Susanna Jänkälä. Juhlapuheen tapahtumassa pitää suomussalmelaislähtöinen säveltäjä Osmo Tapio Räihälä aiheesta Kiannan jäällä ja musiikista vastaa bandoneontaiteilija Henrik Sandås.
Elias Lönnrot -mitali tanssija, koreografi ja performanssitaiteilija Reijo Kelalle
Vuosijuhlassa luovutettiin Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali tanssija, koreografi ja performanssitaiteilija Reijo Kelalle voimasta ja herkkyydestä, elämänmittaisesta performanssista.
Kainuun rahaston hoitokunnan esityksestä myönnettävän tunnustuksen perusteluissa todetaan, että Kelan teoksia leimaa voimakas fyysisyyden läsnäolo, vahva ja suora vuorovaikutus yleisön kanssa sekä epäsovinnaisuus tanssin valtavirtojen ulkopuolella. Suomussalmella vuonna 1952 syntynyt Kela on tehnyt suurimman osan työurastaan vapaana taiteilijana. Reijo Kelaa on luonnehdittu uniikiksi pioneeriksi, joka on avannut monia väyliä ja siltoja tuomalla tanssin ulos perinteisistä tiloista.
