Keski-Suomen apurahat

Keski-Suomen rahaston apurahojen seuraava hakuaika on 22.1. – 9.2.2024 klo 16 asti.

Kuka voi hakea apurahaa?

Apurahoista päätettäessä etusijalla ovat Keski-Suomessa syntyneet ja/tai siellä asuvat hakijat sekä maakunnassa tapahtuva ja/tai siihen kohdentuva työskentely. Vuonna 2024 rahasto jakaa työskentely- ja kuluapurahoja yhteensä 810 000 euroa.

Miten apurahaa haetaan?

Apurahaa haetaan Apurahanhakijan verkkopalvelussa ja lausunnot annetaan Lausunnonantajan verkkopalvelussa. Hakemusten ja lausuntojen tulee olla toimitettuna verkkopalvelussa viimeiseen hakupäivään klo 16.00 mennessä. Muulla tavoin toimitettuja hakemuksia tai lausuntoja ei oteta käsittelyyn. Hakijan on syytä tutustua tarkasti hakuohjeisiin ja huolehtia, että hakemukseen liitetään ohjeiden mukaiset liitteet.

Haettavalla apurahalla työskentely voi alkaa 15.5.2023 tai viimeistään vuoden kuluttua siitä. Myös kuluapurahaa voi käyttää 15.5.2023 jälkeen toteutuviin kuluihin. Lisätietoa Tammikuun hausta löydät täältä.

Apurahojen painopistealueet

Keski-Suomen rahasto rahoittaa työskentely- ja kuluapurahoin tieteellistä ja taiteellista työskentelyä, lasten ja nuorten kulttuuria sekä kulttuuriperintöön (kotiseututyö) liittyviä hankkeita.

Apurahoja voi hakea kaikille tieteen ja taiteen aloille. Lisäksi rahasto on kiinnostunut tukemaan tiedettä ja taidetta yhdistäviä uusia hankkeita. Keski-Suomen rahaston apurahoissa painottuu tänä vuonna erityisesti lasten ja nuorten kulttuuri. Haettavissa on mm. 50 000 euron apuraha nuorten taide- ja vapaa-ajan harrastusten tukemiseen.

Maakuntarahastojen erityiskohteet

Kotiseututyö

Apurahaa voi hakea esim. kotiseudun paikalliskulttuuri- ja kulttuuriperintöhankkeisiin, kuten kulttuuriperinnön tallennukseen, kulttuuriympäristön esittelemiseen, kaupunki- ja kaupunginosakulttuurin edistämiseen sekä paikallisyhteisöjen ja -yhdistysten historiikkeihin, näyttelyihin ja tapahtumiin.

Kotiseututyön apurahat voivat liittyä myös monipaikkaisiin tai paikasta riippumattomiin kotiseutuhankkeisiin, sillä kotiseudulla voidaan ymmärtää itselle tärkeäksi koettua luonnonympäristöä, rakennettua ympäristöä, sosiaalista ja henkistä ympäristöä sekä myös virtuaalista kotiseutua. Paikalliskulttuuriin liittyvää tieteellistä tutkimusta ei katsota kotiseututyöksi.

Kärkihanke

Kärkihanke on maakuntarahastojen erityisapurahatyyppi hankkeisiin, jotka tarvitsevat tavanomaista suurempaa rahoitusta. Innovatiivisiin tai suurta vaikuttavuutta tavoitteleviin Kärkihankkeisiin myönnetään yhteensä 70 000 euroa yhtenä tai useampana vähintään 20 000 euron apurahana. Hankkeelta edellytetään tuoretta tai poikkeuksellista näkökulmaa, sisältöä, laatua tai otetta – tai että se koetaan muulla tavoin erityiseksi tai erityisen tarpeelliseksi hankkeeksi; toiminta voi esimerkiksi tapahtua useamman keskisuomalaisen kunnan alueella tai se kokoaa laajemmin yhteen toimijoita samaan hankkeeseen. Maakunnallinen vaikuttavuus on etu, mutta ei välttämättömyys. Hanke voi olla myös monivuotinen.

Taidetta kaikille

Tammikuun haussa on jaettavana 20 000 euroa Taidetta kaikille -hankkeisiin. Tukimuodon tavoitteena on lisätä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia kokea korkealaatuista taidetta ja siten edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta. Apurahalla tehtävän taiteen tulee tavoittaa ihmisiä, joiden on vaikea päästä taiteen äärelle. Hankkeiden mahdollisia toteutusympäristöjä ovat muun muassa sairaalat, vankilat, vastaanottokeskukset, päihdetyön ja lastensuojelun yksiköt sekä palvelutalot, päiväkeskukset ja ikäihmisten kodit.

Nimikkorahastot

Apurahoja myönnetään yleisrahastosta ja seuraavista jakovuorossa olevista nimikkorahastoista:

  • Gummeruksen rahasto: tukee keskisuomalaista elämänpiiriä käsittelevien henkilö-, yritys- sekä kulttuurihistoriaan liittyvien teosten kirjoittamista ja julkaisemista.
  • Hankasalmen rahasto: edistää Hankasalmeen liittyvää toimintaa, hankasalmelaisten opiskelu- tai kulttuurihankkeita.
  • Päiviö Hetemäen rahasto: edistää taloudellista ja teollista kulttuuria.
  • Artturi Jämsénin rahasto: edistää Pihtiputaan hyväksi tehtävää tutkimus- ja kulttuurityötä sekä nuorten opintoja.
  • Karjaportin rahasto IV: distää lihan tuotantoon ja elintarviketeollisuuteen liittyvää tutkimustoimintaa.
  • Keskimaan rahasto: edistää nuorten kulttuuriharrastuksia maakunnassa.
  • Keskisuomalaisen rahasto: tukee Keski-Suomessa asuvien lehtialan ja muun viestinnän opintoja ja tutkimusta sekä taiteita.
  • Aino, Eeva ja Hilkka Korhosen rahasto: yleinen
  • Martti Korpilahden rahasto: tukee erityisesti lapsi- ja nuorisomusiikin kehittämistyötä.
  • Elsa ja Frans Marpion rahasto: yleinen
  • Helena Peltomäen rahasto: edistää kotiseutukulttuurin vaalimista, tutkimusta ja opiskelua.
  • Impi ja Reino Röytin rahasto: tukee keskisuomalaisten opintoja.
  • Oy Wilh. Schauman Ab:n rahasto: varataan hakemuksetta myönnettäviin opintostipendeihin
  • Schildtin rahasto: tukee ja edistää Jyväskylän yliopiston ja muiden Keski-Suomessa sijaitsevien tutkimuslaitosten tutkimus- ja opetustoimintaa jakamalla Schildtin palkinnon.
  • Suomalaisen Kansakoulun Ystävien rahasto: edistää ja tukee suomenkielistä kansansivistystyötä.
  • Eila ja Jorma Tiaisen rahasto: yleinen

Kaikki Keski-Suomen rahaston nimikkorahastot sekä rahastoesitteet löydät täältä.

Apurahaneuvonta

Apurahoja koskevia kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen keski-suomi@skr.fi. Kysymyksiin vastaavat päällikkö Antti Niskanen ja koordinaattori Laura Ojanperä, joihin voi olla myös suoraan yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse.

Apurahapäätökset

Maakuntarahaston eri alojen asiantuntijoista koostuva hoitokunta laatii esityksen myönnettävistä apurahoista Suomen Kulttuurirahaston hallitukselle. Hakemusten arvioinnissa käytetään tarvittaessa myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Keski-Suomen rahaston vuoden 2024 apurahat julkaistaan 23.5.2024. Päätökset apurahoista ilmoitetaan noin kaksi viikkoa ennen virallista julkaisupäivää. Vuoden 2024 apurahat ovat nostettavissa 22.5.2024 alkaen.

Mikäli tarvitset Keski-Suomen rahaston logoa esimerkiksi verkkosivuille, tiedotteeseen, sosiaaliseen mediaan tai esitteisiin, voit käydä lataamassa sen alla olevasta linkistä. Mikäli jaat tietoa apurahamyönnöstä sosiaalisessa mediassa, olisimme erityisen iloisia, jos käytät tunnisteita #kulttuurirahastontuella tai #skr2024 (apurahan myöntämisvuosi).

Lataa Keski-Suomen rahaston logo

Lisätietoja Keski-Suomen rahaston apurahoista:

Silmälasipäinen mies puvuntakki ja kravatti päällä
Antti
Niskanen
toiminnanjohtaja, päällikkö
Tummahiuksinen nainen valkoisessa paidassa. Kuva on otettu hartioista ylöspäin.
Laura
Ojanperä
koordinaattori

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@skr.fi