Hämeen rahasto

Vuonna 1960 perustettu Hämeen rahasto toteuttaa tarkoitustaan, Hämeen maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä edistämällä muillakin tavoin maakunnan kulttuurielämää toimialueensa 11 kunnan alueella.

Hämeen rahasto muodostuu yleisrahastosta sekä lahjoituksiin ja testamentteihin perustuvista nimikkorahastoista. Nimikkorahastoista jaetaan apurahoja lahjoittajien toivomiin tarkoituksiin. Näiden alojen ulkopuolelle jääviä aloja tuetaan käyttötarkoitukseltaan vapaista varoista.

Apurahoista päätettäessä etusijalla ovat maakunnassa asuvat tai syntyneet hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva tieteellinen ja taiteellinen työ sekä maakunnallisesti merkittävät kulttuurihankkeet.

Rahaston toiminta ja päätöksenteko on itsenäistä sekä puolueista, etujärjestöistä ja instituutioista riippumatonta. Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti Rahaston toiminta-alueen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta.

Lisätietoa rahastosta

Lataa Hämeen rahaston logot

Lue Hämeen rahaston historiikki

Hämeen rahaston yhteystiedot:

Taija Tuominen, Hämeen rahaston asiamies
Taija
Tuominen
päällikkö
SKR
Iida
Honkanen
koordinaattori

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@skr.fi
Hämeen rahaston yleinen sähköposti: hame@skr.fi

Toimisto

Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto
Birger Jaarlin katu 3 B 32
13100 HÄMEENLINNA

Toimisto on auki sopimuksen mukaan. Yhteydenotot aamupäivisin.