Suomen Kulttuurirahasto jakoi apurahoina ennätykselliset 23 miljoonaa euroa vuosijuhlassaan 27.2. Palkinnon saivat kasvitieteilijä, merikapteeni Markku Häkkinen, professori Riitta Konttinen ja muotoilija Ilkka Suppanen.

Apurahahakemuksia tuli ennätysmäärä, 9 500. Vain 11 % hakijoista sai apurahan.

Uusi tukimuoto Taidetta hoitolaitoksiin kiinnosti, hakemuksia tuli yli 400 ja apurahoja myönnettiin 34, yhteissummaltaan yli 660 000 euroa. Suurimman, 200 000 euron apurahan sai Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys Tee itse taidetta ja osallistu -hankkeen (TEIJO) toteuttamiseen. Hankkeessa on mukana neljä kulttuurialan ja yhdeksän sosiaali- ja terveysalan yleishyödyllistä toimijaa Pirkanmaalta. TEIJO vie taidetta lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten, erityistä tukea tarvitsevien aikuisten sekä laitoksissa asuvien ikäihmisten ulottuville esimerkiksi sirkuksen, tanssin, teatterin, kuvataiteen ja musiikin keinoin. Taidetta hoitolaitoksiin apurahansaajien joukossa on myös kuvataiteilija Sara-Elina Rapo kuvataidetyöpajoihin ja näyttelyiden järjestämiseen Itä-Suomen vankiloissa sekä mm. Terhokodissa ja Jorvin sairaalan lastenklinikoilla toteutettava sairaala- ja hoivamusiikkityöhanke.

Yhteensä apurahoja myönnettiin 1 018 henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle. Hakemusten määrä lisääntyi edellisvuodesta peräti kahdeksallasadalla, mutta apurahansaajia oli aiempaa vähemmän. Koska kokovuotisen työskentelyapurahan suuruutta nostettiin 2 000 eurolla, apurahojen keskisuuruus kasvoi ja oli nyt tieteen aloilla 21 900 (edellisvuonna 20 300) ja taiteessa 15 700 (14 400). Apurahoja myönnettiin eniten taiteelliseen työskentelyyn (30 %) ja toiseksi eniten väitöskirjatyöhön (29 %).

Apurahoista puolet myönnettiin taiteeseen, puolet tieteeseen. Molemmissa ryhmissä 11 % hakijoista sai apurahan. Haetusta euromäärästä voitiin rahoittaa 8 %. Myöntöprosentti vaihtelee aloittain lahjoittajien tahdon mukaan, esimerkiksi farmasiassa nimikkorahastojen jakokyvyn ansiosta 22 % hakijoista sai apurahan. Post doc -tutkimuksen osuus apurahoista on kasvanut ja on nyt 12 %. Naisten osuus apurahansaajista nousi 59 %:iin. Apurahansaajista ulkomaalaisten osuus oli edellisvuoden tapaan 8 %.

Suuren, 150 000 euron Katapultti-apurahan saivat RedNoseClub -teatteriyhdistys teatteriklovnerian edistämiseen sekä Musta Saukko ry SIC-nykytaiteen näyttelytilan ja seitsemän kuvataiteilijan yhteistyöhankkeeseen. Suurten hankkeiden apurahana Ihmisoikeusliitolle myönnettiin 50 000 euroa kunniaan liittyvän väkivallan ilmenemismuotoja ja yleisyyttä Suomessa käsittelevään tutkimukseen ja fil. maisteri (väit.) Tuomo Jaakkoselle 55 000 euroa Aasiassa talvehtivien lintujen vähenemisen syitä käsittelevään tutkimukseen. Kaunialan sotaveteraaneille myönnettiin kahden eri hankkeen kautta yhteensä 100 000 euroa kuntoutus-, virkistys ja kulttuuritoimintaan. Kaikkiaan vähintään 100 000 euron apurahoja myönnettiin tänä vuonna kymmenen.

Eminentia-apurahoja (25 000 euroa) myönnettiin tänä vuonna kuusi. Sen saivat professori emerita Auli Hakulinen, professori emeritus Jarkko Hautamäki, kuvataiteilija Ismo Kajander, näyttelijä Hannu Lauri, professori emerita Lea Pulkkinen ja muusikko, säveltäjä Hillel Tokazier. Eminentia-apurahat myönnetään  varttuneille tieteenharjoittajille ja taiteilijoille elämäntyön ja siitä saadun kokemuksen hyödyntämiseen. Tavoitteena on saada uusia näkemyksiä ja yhteistyötapoja eri tieteen- ja taiteenalojen välille sekä kannustaa työskentelyyn kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen lisäämiseksi.

Keskusrahaston vuosijuhlassa jakamien apurahojen lisäksi Kulttuurirahasto rahoittaa sekä säätiöiden Post doc -poolin että Professoripoolin hakijoita, molempia miljoonalla eurolla. Näin keskusrahaston kokonaisjako nousee 23 miljoonaan euroon (22 milj. euroa vuonna 2014). Lisäksi maakuntarahastot jakavat kevään vuosijuhlissa 10,5 miljoonaa euroa.

Palkinnot merkittävistä kulttuuriteoista (à 30 000 euroa)

Merikapteeni, kasvitieteilijä Markku Häkkinen

Palkinto myönnetään seitsemän meren löytöretkistä, hedelmällisestä uteliaisuudesta.

Merikapteeni Markku Häkkinen (s. 1946) kiinnostui trooppisista ja subtrooppisista kasveista jo varhain työnsä ohessa. Jäätyään eläkkeelle hän ryhtyi päätoimiseksi palkattomaksi kasvitieteen tutkijaksi ja on nykyisin yksi maailman johtavista banaanitutkijoista.

Markku Häkkinen on tehnyt merkittävää työtä luonnonbanaanikasvien luokittelussa, nimeämisessä ja tieteellisessä kuvaamisessa. Tieteelle tuntemattomien lajien tunnistamisessa hän käyttää morfologiaa, muotoon perustuvaa menetelmää. Hän valokuvaa kohteen, ottaa siitä näytteeksi siemeniä ja juurakonpaloja ja kirjaa noin 200 strategista tietoa Descriptors for Banana -kirjaan. Kansainvälisessä kasvien nimirekisterissä on peräti 49 Häkkisen nimeämää ja tieteellisesti kuvaamaa luonnonbanaania tai niiden alalajia. Kolme banaanilajiketta kantaa löytäjänsä nimeä: Musa haekkinenii, Musa markkui sekä Musa velutina subsp. markkuana. Kaikkiaan lajeja tunnetaan noin 140.

Markku Häkkisen tutkimuksista on julkaistu lähes 90 artikkelia kansainvälisissä tiedelehdissä ja hän on toiminut vierailevana tutkijana Helsingin yliopistossa sekä Kiinan tiedeakatemiassa. Hän on tehnyt yhteistyötä kymmenien yliopistojen ja tutkimusyhteisöjen kanssa Euroopassa, Aasiassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa ja luennoinut seminaareissa, kongresseissa ja yrityksissä eri puolilla maailmaa.

Yli 200-vuotias Lontoon Linné-seura on maailman vanhin edelleen toimiva luonnontieteellinen yhdistys. Markku Häkkinen kutsuttiin sen jäseneksi vuonna 2009, ja hän on saanut yhdistyksen korkeimman itseoppineelle kasvitieteilijälle myönnettävän tunnustuksen, H. H. Bloomer -mitalin.

Markku Häkkisen työ on ajankohtaisempaa kuin koskaan ja sitä voi kuvata kilpajuoksuksi ajan kanssa. Maailman uhatuista sademetsistä Kaakkois-Aasian tiheään asutut alueet ovat kärsineet eniten ja monilla alueilla sademetsät ovat hävinneet jo kokonaan. Metsien mukana häviää lajeja, joita ei ole edes ehditty kuvata tieteelle. Häkkisen tavoitteena on ollut kuvata ja saada näytteitä mahdollisimman monista lajeista ennen kuin ne häviävät luonnosta kokonaan. Työnsä Häkkinen on tehnyt palkatta, motivaationaan rakkaus tieteeseen ja villibanaaneihin. Keväällä 2014 Markku Häkkisellä todettu ALS-tauti on pakottanut lopettamaan kenttätyöt ja tutkimusmatkat, mutta artikkelien kirjoittaminen jatkuu.

Professori Riitta Konttinen

Palkinto myönnetään taiteen arjen kuvaajalle, ohitettujen tarinoiden kertojalle.

Taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen (s. 1946) on tehnyt merkittävän uran taidehistorian tutkijana, opettajana ja tietokirjailijana. Riitta Konttinen väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991, toimi Suomen Akatemian tutkijana mm. Nainen, taide, historia (1987–90) sekä Arjen taidehistoria (1990–92) -tutkimushankkeissa sekä Helsingin yliopiston taidehistorian oppiaineen professorina vuodesta 2003 eläkkeelle jäämiseensä saakka, vuoteen 2009.

Vuonna 1988 ilmestynyt Suomalaisia naistaiteilijoita 1880-luvulta oli Konttisen ensimmäinen laajalle yleisölle suunnattu tutkimustietoa popularisoiva tietokirja. Tätä seurasivat 1800-luvun lopun naistaiteilijoita, realismia ja naturalismia käsittelevä väitöskirja Totuus enemmän kuin kauneus sekä taiteilijamonografiat mm. Fanny Churbergista, Venny Soldan-Brofeldtista, Maria Wiikistä ja Helene Schjerfbeckistä. Vuonna 2013 valmistui tietoteos Onnellista asua maalla, jossa tarkastellaan uudesta näkökulmasta Tuusulanjärven taiteilijayhteisön tunnettujen miesten taustalla vaikuttaneita vaimoja ja yhteisön arkielämää.

Konttisen mielenkiinto onkin yksittäisten taiteilijatarinoiden ohella kohdistunut aina myös taiteilijapareihin, -yhteisöihin ja -verkostoihin. Hänen teoksilleen tyypillistä on tarkka tutustuminen arkistoaineistoihin kuten taiteilijoiden väliseen kirjeenvaihtoon. Konttisen teokset ovat sivistäviä, yksityiskohtaisia ja viihdyttäviä.

Riitta Konttinen aloitti tutkijanuransa aikana, jolloin naisten rooli kansallisen taiteen historiassa oli vielä niukasti tunnettu. Konttisen elämäntyöllä on ollut keskeinen vaikutus siihen, että näemme nyt 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuoliskon suomalaisen maalaustaiteen aivan toisin kuin muutama vuosikymmen sitten. Tunnistamme paitsi kultakauden suurmiehet, myös aiemmin heidän varjoonsa jääneet naiset, ja ymmärrämme paremmin taiteilijuuden monet, usein ristiriitaiset ulottuvuudet.

Riitta Konttinen on suomalaisen taiteen suuri mikrohistorioitsija. Hän on nostanut esiin unohdettuja, lahjakkaita naistaiteilijoita ja syventänyt kuvaa aiemmin tunnetuista. Lisäksi hän on avannut parisuhteen, perheen ja elämänpiirin vaikutusta taiteelliseen ilmaisuun. Konttisen julkaisuissa kulttuurihistoria, persoonallisuus, arkielämä ja taide kietoutuvat yhteen.

Riitta Konttinen on taitava tutkimustiedon popularisoija, joka on opettanut suomalaiset tuntemaan omat naistaitelijansa ja rakastamaan ja arvostamaan heitä.

Muotoilija Ilkka Suppanen

Palkinto myönnetään rajojen ylittämisestä, kestävän kulttuurin muotoilusta.
 
Muotoilija Ilkka Suppanen (s. 1968) on monipuolinen ja merkittävä toimija suomalaisessa taideteollisuudessa. Hän on kaatanut keinotekoisia raja-aitoja arkkitehtuurin ja muotoilun väliltä, lisännyt maailmalla tietoisuutta suomalaisesta muotoilusta ja edistänyt näin nuorten suomalaisten muotoilijoiden kansainvälistymistä.

Ilkka Suppanen opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä Korkeakoulussa ja sisustus- ja huonekalustesuunnittelua Taideteollisessa Korkeakoulussa sekä Gerrit Rietveld Academiessa Amsterdamissa. Hänen töitään on esitelty merkittävissä kansainvälisissä muotoilualan julkaisuissa ja niitä on hankittu monien museoiden pysyviin kokoelmiin.

Rohkeassa ja omaleimaisessa suunnittelutyössään Suppanen jatkaa klassista pohjoismaista muotoiluperinnettä. Hän korostaa, ettei skandinaavinen design ole tyylisuunta, vaan se edustaa esimerkiksi ympäristöjen esteettömyyttä, tuotteiden helppokäyttöisyyttä, palvelujen saavutettavuutta ja muita Design for all -periaatteen arvoja.

Ilkka Suppasen edustama muotoilu- ja ympäristökulttuuri sekä tulevaisuuteen suuntaava luova työ tunnistetaan myös kansainvälisesti. Hänen tuotteitaan on ollut esillä niin Venetsian arkkitehtuuribiennalessa ja Milanon huonekalumessuilla kuin New Yorkin MoMassa. Suppanen sai Design Forum Finlandin Vuoden nuori muotoilija -palkinnon vuonna 2000 ja pohjoismaisen Bruno Mathsonn -muotoilupalkinnon vuonna 2006. Aiemmin tänä vuonna hänelle myönnettiin Aalto-yliopiston Ilmari Tapiovaara -palkinto.

Ilkka Suppanen toimii globaalisti kestävän tuotekulttuurin edistäjänä ja on vienyt osaamistaan uusiin kulttuuriympäristöihin oivaltavien muotoiluhankkeiden avulla. Intian maaseudulla kastittomien naisten käsityön arvo moninkertaistui, kun he alkoivat - perinteisten korien sijaan - punoa Suppasen heille suunnittelemia lampunvarjostimia. Näitä designvalaisimia myydään Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tuotoilla kylien asukkaat saavat esimerkiksi koulutusta, terveyspalveluja ja vaatteita.

Sao Paulossa kodittomat huolehtivat kaupungin puhtaanapidosta. Pitkän ja raskaan työpäivän palkka on noin yksi euro. Kansainvälisen The Club of Helsinki – asiantuntijaverkoston perustajajäsenenä Ilkka Suppanen on käynnistänyt Sao Paulossa ainutlaatuisen hankkeen. Roskien ja romun uusiokäyttöön kehitetään uutta teknologiaa, jonka avulla kodittomat roskien kerääjät ja lajittelijat saavat paremman elannon. Vastuullinen muotoilija tukee vapaaehtoistyöllään ihmisarvoista elämää.

Harmonikkataiteilija Antti Paalanen soitti itsensä yleisön suosioon vuosijuhlassa 27.2.2015. Kuva: Heikki Tuuli

Vuosijuhlapuheet 2015

Hallintoneuvoston esimies Kimmo Kontula

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen

Hallituksen puheenjohtaja Elina Ikonen