Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto jakaa vuoden 2018 apurahoina 680 000 euroa tieteelliseen ja taiteelliseen työskentelyyn sekä erilaisiin maakunnan kulttuurielämää edistäviin hankkeisiin. Etelä-Savon rahasto myöntää apurahoja eteläsavolaisille tieteen- ja taiteenharjoittajille sekä Etelä-Savossa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten.

Apurahoja voi hakea kaikille tieteen ja taiteen aloille. Haettavana on mm. 40 000 euroa Kärkihankkeeseen, erilaisiin lastenkulttuurin hankkeisiin on puolestaan varattu n. 20 000 euroa. Myönnettävän apurahan alaraja on 2 000 euroa. Tätä pienempiä opintoapurahoja voidaan myöntää vain niistä nimikkorahastoista, joiden säännöt sen sallivat.

Apurahat myönnetään tänä vuonna yleisrahastosta ja seuraavista nimikkorahastoista:

Aili ja Leo Davidssonin rahasto

Juvan 550-vuotisrahasto

Ahti Karjalaisen rahasto

Kaisu ja Urho Kiukkaan rahasto

Irja ja Hannes Lehtiön rahasto

William, Bertta ja Erkki Lylyksen rahasto

Mikkelin keskussairaalan 200-vuotisrahasto

Pellervolaisen Osuustoiminnan rahasto

Toivo Pyyn rahasto

Rantasalmen rahasto

Savonlinnan kaupungin 350-vuotisrahasto

Suur-Savon Energiasäätiön rahasto

Lisätietoa nimikkorahastoista täällä: www.skr.fi/nimikkorahastot

Apurahoja haetaan verkkopalvelussa www.skr.fi/haku. Haku avautuu 10.1. ja päättyy perjantaina 9.2.2018 klo 16.00, jolloin hakujärjestelmä sulkeutuu. Hakemus ja mahdolliset lausunnot tulee jättää järjestelmään tuohon ajankohtaan mennessä: käsiteltäväksi otetaan hakemukset, jotka on toimitettu verkkopalvelussa määräaikana. Hakuohjeet ovat osoitteessa www.skr.fi/hakuopas. Tutustu huolellisesti hakuohjeisiin ja usein kysyttyihin kysymyksiin.

Maakuntarahastot järjestävät yhteisen apurahainfotilaisuuden tiistaina 23.1.2018 klo 15.00–16.30 Oulun yliopistolla (Pentti Kaiteran katu 1, Linnanmaan kampus/sali KTK 122). Tilaisuutta voi seurata suorana tai tallenteena jälkikäteen sosiaalisen median kanavissamme:

www.facebook.com/Kulttuurirahasto
www.youtube.com/Kulttuurirahasto

Etelä-Savon rahaston apurahaneuvontaa annetaan maakuntarahaston avoimien ovien päivänä perjantaina 2.2.2018 klo 11-16 rahaston toimistossa osoitteessa Maaherrankatu 30 L 1 Mikkeli (käynti Vuorikadun puolelta).

Apurahapäätökset tekee Etelä-Savon Kulttuurirahaston hoitokunta. Hakemusten arvioinnissa käytetään apuna ulkopuolisia asiantuntijoita. Apurahat jaetaan Etelä-Savon Kulttuurirahaston vuosijuhlassa Pieksämäellä 15.5.2018.

 

Tiedustelut: asiamies Päivikki Eskelinen-Rönkä, etela-savo@skr.fi