K3 on Suomen Kulttuurirahaston ja Fiskars Oyj:n käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on kehittää teollisesti valmistettavia tulevaisuuden pientaloja. Talojen erityispiirteenä ovat tämän päivän rakentamisen valtavirrasta poikkeava höyrysuluton rakenne sekä painovoimainen ilmanvaihto.

K3-talot perustuvat suunnitelmiin, jotka Suomen Kulttuurirahasto tilasi syksyllä 2009 kahdeksalta pohjoismaiselta arkkitehtitoimistolta. Tavoitteena oli edistää arkkitehtikunnan ja pientaloteollisuuden yhteistyötä sekä osallistua talkoisiin, joilla vähennetään asumisesta aiheutuvia ilmastopäästöjä. Suunnitelmat on sittemmin julkaistu ja ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä.

Tällä hetkellä on rakenteilla kaksi K3-taloa. Närpiöön valmistuva Villa Neore toteutetaan oppilastyönä Yrkesakademin i Österbotten -ammattiopiston toimesta. Raaseporiin, Fiskarsin historialliseen ruukkikylään rakenteilla oleva Villa Finland puolestaan syntyy Suomen Kulttuurirahaston ja Fiskars Oyj:n yhteistyönä.

Raaseporin Villa Finland valmistuu alkuvuodesta. Talon runkomateriaalina on ristiinlaminoitu massiivipuu CLT. Samaa materiaalia on käytetty esim. Nuuksion luontokeskus Haltiassa. Talo tullaan antamaan vuokralle heti sen valmistuttua.

Sekä Närpiössä että Raaseporissa on tarkoitus tutkia uusien rakennusteknisten ratkaisujen toimivuutta käytännössä. Tätä varten talot on varustettu ilmanvaihtoa ja rakenteiden kosteustasapainoa seuraavin mittalaittein.

Lisätiedot:
www.k3-talot.fi

Suomen Kulttuurirahasto
Erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio, puh. 040 5366580, etunimi.sukunimi@skr.fi

Fiskars Oyj
Kiinteistöjohtaja Kari Selkälä, puh. 040 6832165, etunimi.sukunimi@fiskars.com