Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston toimintavuosi käynnistyi lokakuussa. Uusina jäseninä maakuntarahaston luottamustehtävissä aloittavat markkinointi- ja viestintäpäällikkö Marko Jylli, yhteiskuntat. maisteri Arttu Muukkonen, fil. maisteri Sanna Ojanne ja kehitysjohtaja Johanna Ruohonen. Hoitokunnan puheenjohtajana jatkaa prof. Karl-Erik Michelsen ja varapuheenjohtajana projektipäällikkö, fil. maisteri Mona Taipale sekä jäseninä prof. Ari Janhunen, teatterinjohtaja Timo Rissanen, prof. Pasi Luukka ja mus. tohtori Markus Sarantola.

Osuuspankin päivätyön lisäksi Marko Jylli tunnetaan intohimoisena taiteen kerääjänä ja edistäjänä. Hänen erityisiä suosikkejaan ovat kotimainen taidegrafiikka, -keramiikka ja design, joista on kertynyt jo mittava kokoelma. Hänen kokoelmastaan on tehty myös muutamia esinelainoja suomalaisiin museoihin. Marko Jyllin maakuntarahaston vuosijuhlapuheeseen Taiteen arvo yhteiskunnassa voit tutustua alla olevasta linkistä.

Monialayrittäjä Arttu Muukkonen valittiin vuonna 2018 maakunnan vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Tampereen yliopistosta visuaalisesta journalismista valmistunut Muukkonen muun muassa perusti kymmenen valokuvaajakollegansa kanssa dokumentaariseen valokuvaukseen keskittyneen 11-kollektiivin. Tuotantoyhtiö Muukkosen kautta hän toteutti Pohjois-Euroopan suurimman vapaalaskutapahtuman. Nykyisin hänet tunnetaan ehkä parhaiten valtakunnallisesti palkitusta Lehmus Roastery -kahvipaahtimosta ja arkkitehtuuria kansantajuistavasta Arkkitehtuuria-podcastista, jota hän isännöi yhdessä arkkitehti Pekka Pakkasen kanssa.

Kajaanista Etelä-Karjalaan muuttanut Sanna Ojanne toimii Imatran museon intendenttinä. Museon näyttely- ja julkaisutoiminnan lisäksi hänen vastuualueisiinsa kuuluu kaupunginmuseon toiminnan kehittäminen yhdessä museon muun henkilökunnan kanssa. Ojanne valmistelee parhaillaan väitöskirjaansa Kalervo Palsan sarjakuvatuotannosta.

Suomen Kulttuurirahaston nimittämänä jäsenenä hoitokunnassa aloittaa kehitysjohtaja Johanna Ruohonen.

Tammikuussa 2026 käynnistyvällä hakukierroksella (21.1.–6.2.2026) Etelä-Karjalan rahasto jakaa 545 000 euroa. Tavanomaisten työskentely- ja kuluapurahojen lisäksi uutena erityiskohteena on haettavana Elinvoimaa kulttuurista -apuraha. Tämän apurahan tavoitteena on tukea käytännönläheisiä hankkeita, jotka edistävät alueiden elinvoimaa ja toimeliaisuutta. Apurahaa myönnetään vähintään 30 000 euroa joko yhdelle tai useammalle hankkeelle.

Etelä-Karjalan rahastoon on perustettu uusi nimikkorahasto, Antti ja Kerttu Sunisen rahasto. Rahasto perustuu merkonomi Eevi Sunisen testamenttiin ja se kunnioittaa nimessään Eevi Sunisen vanhempien liikemies Antti Sunisen ja liikkeenharjoittaja Kerttu Sunisen muistoa. Antti ja Kerttu Sunisen rahaston tarkoituksena on tukea Lappeenrannassa ja sen ympäristössä asuvia alle 30-vuotiaita eri taiteenalojen edustajia.

Lisätietoja

Päivikki Eskelinen-Rönkä

Päällikkö, erityisasiantuntija

Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Tammikuun haku: Tiede tutuksi -apuraha

Soita: Päivikki Eskelinen-Rönkä 09 6128 1263 etunimi.sukunimi@skr.fi

Eriika Johansson toimii tällä hetkellä Suomen Kulttuurirahastossa erityisasiantuntijana apuraha- ja hanketoiminnan vastuutehtävissä. Kulttuurirahastossa Eriika on työskennellyt vuodesta 2018. Sitä ennen hän toimi muun muassa tutkijana Suomen Arkkitehtuurimuseossa.  

”Eriika Johanssonilla on kyky johtaa monipuolisia projekteja innostavalla otteella, ja yhteistyö erilaisten sidosryhmien kanssa on ollut keskeinen osa hänen työtään. Eriikan johdolla Päijät-Hämeen rahastolla on erinomaiset mahdollisuudet vahvistaa läsnäoloaan alueella”, sanoo Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojohtaja Mika Virkkala.  

Johansson on valmistunut filosofian maisteriksi taidehistoriasta vuonna 2008 ja kasvatustieteiden kandidaatiksi yleisestä ja aikuiskasvatustieteestä 2018. Hän on täydentänyt osaamistaan tuotantotalouden ja informaatiotutkimuksen opinnoilla.

”Olen innoissani siitä, että pääsen kehittämään Päijät-Hämeen rahaston toimintaa. Rahaston apurahatoiminta muodostaa vahvan perustan, jonka rinnalle lähdemme tuomaan uusia työtapoja. Tavoitteena on tehdä yhä vaikuttavampaa kulttuurityötä Päijät-Hämeessä. Vuorovaikutus ja yhteistyö alueen toimijoiden kanssa ovat siinä avainasemassa”, sanoo Eriika Johansson.

Johanssonin tehtäväkuvaan Päijät-Hämeen rahaston päällikkönä kuuluu myös Kulttuurirahaston erityisasiantuntijan tehtäviä. 

Miten päädyit lääketieteen ja muistisairauksien pariin?

Oikeastaan ihan sattuman kautta ajautumalla. Olin alun perin ajatellut hakeutuvani opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta tai valtio-oppia. Opiskelin jonkun aikaa luonnontieteitä Jyväskylän yliopistossa, ja siellä innostuin lääketieteestä. Neurologiasta kiinnostuin sitten lääketieteen opintojen myötä.

Tällä hetkellä työskentelen apulaisylilääkärinä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, apulaisprofessorina sekä aivotutkimusyksikön johtajana Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimusryhmämme tutkii varhain alkavia muisti- ja aivorappeumasairauksia kuten Alzheimeria ja otsalohkodementiaa. Tutkimuksemme on laaja-alaista ja poikkitieteellistä. Kliininen työni lääkärinä tukee tutkijan työtä.

Mihin haluat erityisesti vaikuttaa Kulttuurirahaston hallituksen jäsenenä?

Näin nuoremman tutkijasukupolven näkökulmasta haluaisin erityisesti vaikuttaa siihen, miten tutkimus yhteiskunnassamme nähdään. Olen joskus kuullut näkemyksiä siitä, että yliopistolle jäädään tutkijoiksi vain, jos ei muuta työtä saada. Tällaiset puheet ovat todella surullisia. Meillä ei ole riittävästi arvostusta tiedettä kohtaan verrattuna esimerkiksi Ruotsiin. Siellä usein pieniäkin tieteellisiä symposiumeja kunnioittavat läsnäolollaan sekä kuninkaalliset että poliitikot. Pelkkien avaussanojen lausumisen sijaan he jäävät paikalle kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Tieteen arvostus vaikuttaa siihen, että meille saadaan lupaavimmat yksilöt tekemään tutkimusta. Tiedemaailman saavutukset tuovat Suomeen myös taloudellisia voittoja ja kasvua. Koko tieteen brändi ja tapa puhua siitä pitäisi muuttaa. Tiedeviestinnällä on tässä suuri rooli.

Mitä yhtäläisyyksiä näet tieteen ja taiteen tekemisessä?

Molemmat ovat luovaa työtä. Tieteilijät ja taiteilijat joutuvat sietämään epävarmuutta: ei vain taloudellisen toimeentulon vaan myös työn sisällön kautta. Tutkijalla saattaa olla arvauksia, mihin suuntaan tutkimus etenee, mutta sitten tuleekin joku uusi löydös tai vainu, jota pitää seurata.

Rahoituksella on sekä tieteen että taiteen tekemisessä keskeinen merkitys. Ilman rahaa ei päädy tutkijaksi. Säätiöillä ja yrityksillä on iso rooli etenkin kohdentamattoman tutkimuksen rahoittajina. Ne tukevat tutkijoiden vapautta ja lisäävät joustavuutta esimerkiksi mainitsemieni vainujen seuraamisessa.

Tiede ja taide ovat kulkeneet rinnakkain halki vuosisatojen. Molemmat pyrkivät hyvinvoinnin lisäämiseen yhteiskunnassa. Tieteilijät ja taiteilijat tukevat toisiaan tässä päämäärässä. Aivotutkijankin näkökulmasta taide vaikuttaa olennaisesti terveyteen ja hyvinvointiin.

Millaisia vääriä käsityksiä tai ennakkoluuloja muistisairauksiin liitetään?

Muistisairauksien ajatellaan olevan luonnollinen osa ikääntymistä. Sitä ne eivät ole, vaan sairauksia siinä missä muutkin. Muistisairaudet eivät myöskään kosketa pelkästään vanhuksia, vaan työikäisiäkin sairastuu.

Näihin sairauksiin liittyy tietynlaista stigmaa, mitä vääristynyt mediakuvasto pitää osaltaan yllä. Se taas vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin ja sairastuneiden elämään.

Lisäksi muistisairauksiin liitetään paljon toivottomuutta. Ajatellaan, että niihin on vaikeaa löytää ratkaisuja ja hoitoa. Kyse on kuitenkin siitä, että niiden tutkimukseen ei käytetä rahaa samoin kuin joihinkin muihin sairauksiin. Lääketeollisuus on käyttänyt esimerkiksi syöpäsairauksien tutkimukseen vuodessa saman verran, mitä muistisairauksiin on käytetty 25 vuodessa. Mikäli muistisairauksiin investoitaisiin yhtä paljon, olisi maailma varmasti toisen näköinen. Toivoa siis on, jos tahtoa löytyy.

Jos saisit toivoa yhden muutoksen siihen, miten Suomessa suhtaudutaan tieteeseen, mikä se olisi?

Poikkitieteellisyyttä pitäisi tukea enemmän. Siinä on paljon saavuttamatonta potentiaalia. Niin eri tieteenlajien välillä kuin ihan lääketieteenkin sisällä.

Kyse on yksinkertaisimmillaan siitä, että kaksi ryhmää tutkii samaa ihmistä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Esimerkiksi muistisairauksien kohdalla tulee huomioida myös oikeudelliset, yhteiskunnalliset ja eettiset kysymykset. Teemmekin tutkimusryhmässämme yhteistyötä muun muassa oikeustietelijöiden kanssa, jotta sairauksien yhteiskunnalliset ulottuvuudet kyettäisiin paremmin huomioimaan. Näitä haasteita ei ratkota ilman monialaista yhteistyötä.

Forsbergin luottamustehtävistä uusin on Suomen Kulttuurirahaston hallituksen jäsenyys. Se tarjoaa kansainväliselle huippuasiantuntijalle paalupaikan suomalaisen kulttuurin puolustamiseen. Forsberg näkee, että ilman kulttuuria mikään yhteiskunta ei menesty.

Olet kotoisin akateemisesta perheestä Länsi-Helsingistä. Millaisia sytykkeitä kulttuuriharrastuksiin koti ja koulu tarjosivat sinulle?

Meillä oli ihan tavallinen kulttuuritietoinen perhe. Kävimme yhdessä esimerkiksi teatterissa. Itse kävin soittotunneilla ja luin paljon. Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa oli hyvät mahdollisuudet monenlaisiin kulttuuriharrastuksiin. Osallistuin niihin koulutoverieni lailla. Kävimme hyviä keskusteluja muun muassa kirjallisuudesta. Kouluaineista mieluisimpia olivat kielet ja historia. Luin Jokamiehen maailmanhistorian ensimmäisen kerran alle kymmenvuotiaana.

Soittaminen vaihtui aikuistuessani kuorolauluharrastukseksi, joka jatkuu edelleen. Olen äänialaltani tummasointinen basso.

Yläkoululaisena sinua kiinnosti kaupunkiarkkitehtuuri ja arkkitehdin ura ammattina. Et uskonut kuitenkaan piirustustaitosi riittävän. Miten innostuit valtiotieteistä ja tutkijan urasta?

Kiinnostuin jo koulussa lukuaineista ja tutkimisesta. Isä työskenteli Helsingin yliopistossa ja väitteli teologian tohtoriksi, kun kävin lukiota. Seurasin hänen tutkimustyötään ja ajattelin, että minäkin voisin jonain päivänä väitellä tohtoriksi. Sain ammatinvalinnanohjaajalta luettavaksi Helsingin yliopiston opinto-oppaita, ja kiinnostuin kansainvälisestä politiikasta. Aloitin kuitenkin urani virkamiehenä puolustusministeriössä. Sieltä löysin gradun aiheen: tein vuonna 1989 tutkielman maanpuolustustahdosta ja sen mittaamisesta.

Tuolloin elettiin kylmän sodan jälkeistä aikaa. Nyt Suomen henkinen ilmapiiri on palautumassa  samankaltaiseksi kuin kylmän sodan vuosina. Puolustustahtoa on pidetty Suomessa aina kansakunnan vahvuutena. Minulle oli itsestään selvää, että jokaisen siihen kykenevän on hyvä tehdä jotakin Suomen puolustamiseksi, mutta samalla on varottava yhteiskunnan militarisaatiota.

Tutkiminen vei siis mennessään, mutta kaupunkiarkkitehtuuri kiinnostaa minua vieläkin.

Miksi jatkoit opiskelua Walesissa?

Suomi oli vielä 1980-luvulla oikeastaan suljettu maa. Opiskelijavaihtoihin oli vähän mahdollisuuksia. Aloitin jatko-opinnot Suomessa, mutta opiskelu ulkomailla kiinnosti. Walesin yliopisto Aberystwythissa oli tuolloin keskeinen paikka, kun Euroopassa elettiin suurta kansainvälisen politiikan murrosvaihetta. Aberystwyth on sijainniltaan loistava kaupunki: keskellä ei mitään. Siellä joutui keskittymään opintoihin, ja koko laitoksen tutkijayhteisö, johon jatko-opiskelijat kuuluivat, oli vahva. Suoritin Walesissa filosofian tohtorin tutkinnon vuonna 1998.

Mitä tuot SKR:n hallituksessa yhteiseen pöytään?

Olen saanut Kulttuurirahastosta apurahan ja toiminut itse taustalla hakemusten arvioitsijana. Tiedän, miten perinteikäs ja tärkeä instituutio Rahasto on. Se vahvistaa Suomen kulttuurielämän jatkuvuutta vaikeinakin aikoina. Arvostan myös maakuntarahastojen alueellisia hankkeita.

Omat vahvuuteni hallituksen jäsenenä ovat erityisesti tieteiden alueella. Minulla on tutkijan ymmärrystä humanistis-yhteiskuntatieteellisistä aloista, ja haluan edistää poikkitieteellistä ajattelua, mutta korostan myös tieteenalojen itsenäistä merkitystä ja tradition merkitystä. Kaikki se on tärkeää.

Mikä on tärkeintä suomalaisen kulttuurin puolustamisessa juuri nyt?

Tärkeintä on kulttuurin merkityksen ymmärtäminen. Kyllä se ymmärretään juhlapuheissa, mutta ymmärrys ei aina näy käytännön toiminnassa. Jos meillä ei ole kulttuuria yhteiskunnan kokoavana voimana, se menettää merkityksensä.

Suomen Kulttuurirahaston hallitukseen on 1.10.2025 alkaen nimitetty kaksi uutta jäsentä. Tuomas Forsberg on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori. Eino Solje työskentelee apulaisylilääkärinä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa sekä apulaisprofessorina ja Aivotutkimusyksikön johtajana Itä-Suomen yliopistossa.

Hallituksen puheenjohtajana kaudella 1.10.2025–30.9.2026 toimii MBA Lea Keinänen. Varapuheenjohtajiksi valittiin oikeustiet. maisteri Jukka Luostarinen ja Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen. 

Hallituksen jäseninä jatkavat yhteiskuntat. maisteri Siru Ahopelto, Aalto-yliopiston talous- ja rahoitusjohtaja Marianna Bom, kirjailija Karo Hämäläinen, Tanssiteatteri Erin taiteellinen johtaja Tiina Lindfors, SuomenBritannian- ja Irlannin-instituutin johtaja Aleksi Malmberg, Oulun liikekeskuksen toiminnanjohtaja Leena Vuotovesi sekä Helsingin yliopiston tieteen ja teknologian tutkimuksen professori Petri Ylikoski. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta, ja perättäisiä toimikausia voi olla enintään kolme.

Kulttuurirahaston hallintoneuvostoon valittiin uusiksi jäseniksi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala, Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö emerita Anita Lehikoinen, Helsingin yliopiston farmakogenetiikan professori Mikko Niemi sekä Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab. Turun yliopiston professori emerita Riitta Pyykkö jatkaa hallintoneuvoston esimiehenä eli puheenjohtajana ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski varaesimiehenä eli varapuheenjohtajana.

Heta Kaisto, miten päädyit taiteen pariin?

Olen kotoisin Iistä, missä lapsuuden harrastuksiani olivat musiikki ja kirjoittaminen. Perheessäni luettiin paljon ja isäni harrasti musiikkia. Taiteella oli yhteisöllinen merkitys, mikä on myöhemminkin ollut minulle tärkeää. Lukiossa vielä ajattelin, että minusta tulisi fyysikko, mutta jo silloin etenkin kokeellinen kirjallisuus ja taide alkoivat kiinnostaa. Olin esimerkiksi kova Samuel Beckett -fani.

Opiskelin aluksi kirjallisuutta Oulun yliopistossa, sitten vaihdoin Helsinkiin ja taidehistoriaan. Kirjallisuus ja kuvataiteet ovat aina olleet oma juttuni ja kulkeneet vahvasti käsi kädessä. Minua kiinnostaa taiteesta kirjoittaminen, esimerkiksi näyttelytekstit. Näyttelyitä tehdään monenlaisille ihmisille, ja teksti on tärkeä välikappale. Puhuuko se ammattilaisille vai avaako se taidesisältöjä myös ihmisille, joille ne eivät ole niin tuttuja? Millaisia maailmankuvia tekstit avaavat?

Millaista työelämätaustaa sinulla on?

Olen aina ollut kädet savessa -tyyppi. Innostun helposti ja olen hirveän utelias. Siksi päädynkin mukaan monenlaiseen. 

Tulin Kulttuurirahastoon Rauman taidemuseon museointendentin tehtävästä. Siellä vastasin taidemuseon päivittäisestä toiminnasta lähiesihenkilönä sekä näyttely- ja tapahtumaohjelmistosta. Tein myös kokoelmatyötä. Museoalan taustani on muutenkin monipuolinen, sillä olen myös toiminut pitkään oppaana. Siitä varmasti nousee kiinnostukseni yleisöjä kohtaan. Lisäksi olen viimeisen kymmenen vuoden aikana kuratoinut ison määrän näyttelyitä. Minulle on ollut tärkeää nostaa esiin nuoria taiteilijoita sekä tekijöitä, jotka tekevät rohkean käännöksen urallaan. Tuen mielelläni laboratoriomaisia projekteja ja taideprosesseja.

Museotöiden rinnalla olen työskennellyt taidetta, tutkimusta ja journalismia yhdistävissä pitkissä hankkeissa. Minulla on siis aina ollut toinen jalka vapaan kentän puolella. Se muodostaa hyvän pohjan myös Kulttuurirahaston töihin.

Millainen tulevaisuus Taidekoti Kirpilällä on?

Taidekoti Kirpilässä tärkein tehtäväni on tiimin johtaminen sekä Taidekodin, sen kokoelmatyön ja ohjelmiston kehittäminen. Työhöni kuuluu myös asiantuntijatehtäviä muun muassa Kulttuurirahaston apurahojen parissa.

Kirpilä on taidekoti ja kokoelma, mutta se on myös kehittynyt luovien kokeilujen ja moniäänisen ajattelun alustaksi. Minua kiinnostaa, mihin suuntaan tätä voisi viedä. Minkälaisia yhteiskunnallisen keskustelun avauksia Taidekoti Kirpilä voisi tehdä?

Lokakuussa on haettavissa Taidekoti Kirpilän tutkija-apuraha. Sillä tuetaan monivuotista tutkimusta, joka liittyy kokoelman aihepiireihin. Lääkärinä toimineen Juhani Kirpilän kokoelmassa on esimerkiksi vähän tutkittuja, maaseudulta ponnistaneita taiteilijoita 1900-luvulta. Apurahalla voi tutkia myös taiteen keräilyyn tai kotimuseoihin liittyviä teemoja, mikä mahdollistaa monialaisiakin näkökulmia. Tutkimus tukee ja syventää toimintamme perustaa.

Yksi Taidekoti Kirpilän ehdottomista valteista on valtavan laadukas yleisötyö ja korkeatasoiset oppaat. Opastusten positiivinen kaiku helmeilee hienolla tavalla.

Olet tehnyt tutkimustyötä ”Suomen kuuluisimman valokuvan” parissa. Kuvassa nähdään maineikkaat puukkojunkkarit Isotalon Antti ja Rannanjärvi kahleissa. Mistä on kyse?

Olen kiinnostunut niin tuttujen tarinoiden toisin tulkitsemisesta kuin unohtuneista ja kadonneista aineistoistakin. Minä ja toimittaja Anne Puumala innostuimme valokuvaaja Julia Widgrénistä vuonna 2017. Halusimme nostaa esiin valokuvaajan, joka otti kaikkien tunteman kuvan mutta jonka elämästä ei tiedetty paljon. Projektiin tulivat mukaan taiteilijat Hanna Koikkalainen, Hanneriina Moisseinen, ja Anne-Mari Ahonen.

Kyse oli yhden naisen elämästä, mutta mitä enemmän tietoa löysimme, sitä laajemmaksi projekti paisui. Tutkimme Widgrénin elämää ja työskentelyä, johon vaikutti 1800-luvun lopun modernisaation tuoma murros. Widgrén oli toisen polven avioton lapsi, joka koki luokkanousun. Hänestä tuli itsenäinen, sosiaalinen ja varakas. Omaisuuttaan hän testamenttasi orpokoteihin, hyväntekeväisyyteen ja lähipiirinsä naisille. Ajanjakso on kiehtova, ja valokuvaavan naisen työ hieno symboli ajan hengelle. Ryhmämme työn tuloksena syntyi laaja taidenäyttely, ja työn alla on kirja samasta aiheesta.

Olet toiminut työryhmissä, jotka ovat saaneet Kulttuurirahaston apurahoja. Tunsit siis Kulttuurirahastoa jonkun verran ennestään. Yllättikö jokin, kun aloitit työskentelyn rahastossa?

Hakijan näkökulmasta säätiöt ovat usein kasvottomia ja niihin alkaa liittää kaikenlaisia mielikuvia. Ne mielikuvat ovat minulla muuttuneet.

Minua on ihastuttanut ja häkellyttänyt se, kuinka paljon kulttuurirahastolaiset puhuvat taiteesta ja apurahansaajista ja kuinka sitoutuneita täällä ollaan tieteeseen ja taiteeseen. Olen ollut vaikuttunut myös siitä, miten vastuullisella otteella Kulttuurirahasto katsoo tulevaisuuteen ja haluaa aktiivisesti kuunnella ihmisiä.  

Olen tehnyt valtaosan työurastani ja projekteistani muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Suomi on pullollaan rikkaita aineistoja ja upeita tekijöitä. Koko Suomi -näkökulma on minulle tärkeä, sillä jos maakunnat voivat hyvin, koko Suomi voi hyvin. Kulttuurirahasto on yksi harvoista tahoista, jotka seuraavat tarkkaan tieteen ja taiteen maakunnallista tilannetta.

Tommi Tähtinen on työskennellyt varainhoidon parissa koko työuransa aina 1990-luvun lopulta lähtien. Ennen siirtymistään Kulttuurirahaston varainhoitajaksi marraskuussa 2024 hän työskenteli Aktiassa lähes 16 vuotta, ensin salkunhoitajana, sitten allokaatiojohtajana. Vapaa-ajalla Tähtisen löytää jujutsu-treeneistä tai Helsingin rannoilta kalastamasta.

Tommi Tähtinen, mitä pidät tärkeimpänä tehtävänäsi Kulttuurirahastossa?

Tärkein tehtäväni on sijoitussalkun hoitaminen ja sen varmistaminen, että salkku on mahdollisimman hyvin positioitunut kulloiseenkin markkinatilanteeseen. Työajastani leijonanosa meneekin markkinoiden seuraamiseen. Seuraan nykyisten sijoitustemme menestystä ja analysoin mahdollisia uusia sijoituskohteita. Käytän paljon aikaa tapaamisiin ja keskusteluihin.  

Muodostamme salkunhoitaja Jussi Kulhuan kanssa kahden hengen tiimin, joka huolehtii Kulttuurirahaston sijoituksista. Talouden ja sijoitusmarkkinoiden kokonaisuuden hahmottaminen on haastava tehtävä. Uutisotsikoita tulee ja menee, mutta kaiken kohinan keskellä meidän täytyy pystyä keskittymään olennaiseen.

Mitä sijoitusmaailmassa on tällä hetkellä meneillään, ja miten se vaikuttaa työhösi?

Tällä hetkellä tapahtuu todella isoja asioita. USA on pitkään dominoinut sijoitusmaailmassa, ja sijoitukset Yhdysvaltoihin ovat tuottaneet hyvin. Nyt Yhdysvaltain hallinnon tekemiset rapauttavat luottamusta monella tasolla. Millainen kumppani Yhdysvallat on tulevaisuudessa? Voiko sijoituskohteisiin luottaa samalla tavalla kuin aiemmin? Moni sijoittaja on vähentänyt yhdysvaltalaisten sijoitusten painoarvoa salkussaan.

Kulttuurirahastossa sijoitushorisontti on pitkä – käytännössä ikuinen. Se mielessä pyrimme saamaan sijoituksillemme mahdollisimman hyvän tuoton, jotta voimme toteuttaa säätiön tarkoitusta ja tukea tiedettä, taidetta ja kulttuuria. Lyhyen aikavälin heiluntaan ei siis ole tarpeen erityisesti reagoida. Suhtaudumme tilanteeseen rauhallisesti ja noudatamme sijoitusstrategiaamme.  

Vaikka maailmassa myllertää, vastuullisuusteemat eivät ole kadonneet minnekään. Kulttuurirahastossa huomioimme ympäristönäkökulmat, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan eli niin sanotut ESG-mittarit kaikissa omaisuusluokissa vastuullisen sijoittamisen linjaustemme mukaisesti. Me myös seuraamme sijoitusten vastuullisuutta johdonmukaisesti.

Tunnet Kulttuurirahastoa jo pitkältä ajalta. Mitä ajattelet Kulttuurirahastosta nyt kun työskentelet siellä?

Tutustuin Kulttuurirahaston jo toimiessani sen palveluntarjoajan roolissa aiemmissa töissäni – ensimmäisen kerran jo yli 20 vuotta sitten. Sitä kautta suurin osa säätiön sijoituksista ja toimintatavoista on tuttuja minulle. Eniten perehtymistä ovat vaatineet vaihtoehtoiset sijoitukset: metsät, kiinteistöt sekä private equity ja private debt -sijoitukset.

Vaikka tunnen Kulttuurirahaston pitkältä ajalta, toiminnan laajuus jaksaa aina vain yllättää. Onhan se erityistä, kuinka laajasti tuemme tiedettä, taidetta ja kulttuuria. Esimerkiksi Taidetestaajat ja Lukulahja lapselle ovat hienoja hankkeita, joiden kautta tuodaan kulttuuria lasten ja nuorten ulottuville. Olen seurannut suurella mielenkiinnolla myös syksyllä 2025 käynnistyvää Mirjam Helin -akatemiaa, joka on upea uusi avaus. Mielestäni Kulttuurirahastossa erityistä on myös se, että ihmiset ovat valtavan sitoutuneita työhönsä. Kaikki ovat todella ammattitaitoisia omalla erikoisalueellaan. Koen, että yhteishenki täällä on erittäin hyvä.

Lue lisää