Helsinkiläinen kuvataiteilija Man Yau on muutamassa vuodessa saavuttanut taidemaailmassa aseman, josta monet haaveilevat. Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Kiasmassa ja HAM Helsingin taidemuseossa sekä useissa gallerioissa ja museoissa myös ulkomailla.

Tammikuussa Yau valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Tunnustus merkitsee Tampereen kaupungin myöntämää 25 000 euron stipendiä ja syksyllä avautuvaa yksityisnäyttelyä Tampereen taidemuseossa.

Retrospektiivisen näyttelyn työstäminen on vaatinut Yaulta itsetutkiskelua. Prosessi pääsi vauhtiin viime syksynä, jolloin hän vietti kolme kuukautta Kööpenhaminassa Fabrikken-residenssissä Kulttuurirahaston residenssiohjelman mahdollistamana. Uusi ympäristö ja kulttuuri saivat Yaun väistämättä tarkastelemaan omaa työskentelyä.

”Residenssi oli tarpeellinen omien taiteellisten työtapojen nollaus. Panin myös merkille, että koska taiteesta puhutaan Tanskassa myönteisesti, ihmiset myös suhtautuvat siihen samalla tavalla. Gallerioita oli joka kadun kulmassa, se oli hauska nähdä ja kokea”, hän toteaa.

Stereotypioita vastaan

Yau valmistui maisteriksi Aalto-yliopistosta 2018 ja Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2023. Hän käsittelee teoksissaan sukupuoleen ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä kuten eksotisointia eli esineellistävää tapaa, jolla rodullistettu ihminen määritellään suhteessa valkoiseen esimerkiksi ihonväriin tai kulttuuritaustaan liittyvien stereotypioiden kautta.

Taustalla ovat Yaun omat kokemukset ja havainnot, mutta hän kokee helpommaksi etäännyttää itsensä aiheista lähestymällä niitä historiallisten viitteiden kautta. Niihin kuuluvat esimerkiksi eurooppalainen taidesuuntaus Chinoiserie, joka matkii ja tulkitsee aasialaista estetiikkaa typistäviin stereotypioihin pohjautuen.

Aiheet saavat muotonsa Yaun käsissä aluksi savesta, mutta lopullinen teos saattaa olla esimerkiksi pronssivalu tai sekatekniikalla toteutettu veistosinstallaatio. Työskentelyprosessit ovat aikaa vieviä, ja niitä edeltää usein pitkä jakso luonnosten ja taustatyön parissa.

”Olen hyvin kehollinen ja käsien upottaminen saveen on minulla tapa olla läsnä aiheiden äärellä. Joskus vain testaan ja testaan ja itken satoja tunteja studiolla, kunnes yhtäkkiä tajuan, minkä muodon tai sävyn esimerkiksi puristamisen tunne vaatii, jotta voin kuvata sen”, hän sanoo.

Menneisyyden uusi muoto

Kööpenhamina valikoitui Yaun residenssikohteeksi, koska hän halusi havainnoida, miten Tanskan kolonialistinen menneisyys näyttäytyy ihmisten arjessa. Paikan päällä Yau tutustui paikalliseen kuvanveistäjään, jonka työnkuvaan kuului kaupungin lukuisten julkisten patsaiden ylläpito. Niistä monet ovat Kreikan antiikin mytologian innoittamia.

”Antiikin Kreikkaan ja klassismiin liittyvä estetiikka ovat Tanskassa läsnä kaikkialla. Se on kiinnostavaa ja samaan aikaan todella ahdistavaa siihen liittyvän orjakauppahistorian takia”, hän sanoo.

Yau löysi lukuisten miesjumalien joukosta Artemis-nimisen metsästyksen jumalattaren, joka toimi uuden teossarjan innoittajana. Artemis (arrows & quiver) -teoskokonaisuuteen kuuluu japanilaisista Kyudo-nuolista ja posliinista tehtyjä nuolia sekä keramiikasta, nahasta ja siirtokuvista koostuva nuoliviini.

Yaun Fabrikkenissa työstämä teoskokonaisuus sinetöi ennen residenssiä valmistuneet veistokset, joihin lukeutuvat posliininen haarniska (Faux Bone China), lasinen hattu (Self-portrait) sekä pronssivalukengät (Bow Boots). Uusi teossarja tuntui Yaun mukaan tärkeältä, koska se aktivoi asukokonaisuuden. 

”Halusin teoksiin klassisen estetiikan, mutta samaan aikaan kädenmuotoiset nuolenkärjet muistuttavat fisting-seksileluja. Se antaa teokselle muodon, joka kysyy, ketä todella penetroidaan ja kuka on aktiivisena osapuolena”, sanoo Yau.

Hitauden kaipuu

Yau piti ensimmäisen näyttelynsä jo 13 vuotta sitten, mutta hän on saanut valtakunnallista ja kansainvälistä huomiota vasta viime vuosina. Se on ollut uran kannalta tärkeää, mutta menestys on aiheuttanut Yaussa myös ristiriitaisia tunteita.

Haastattelut, kuvaukset ja tapaamiset vievät väistämättä aikaa pois taiteen tekemiseltä ja julkisen ammatin mukanaan tuoma medianäkyvyys on altistanut hänet jopa seksistiselle ja rasistiselle vihasähköpostille.

”Taidealalla mahdollisuuksia ja rahaa on vähän ja vain harvat saavat tunnustusta. En ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä onnekas, mutta en saa töitä aloitettua, koska paine onnistua on niin kova”, hän toteaa.

Ensi vuonna Yaun kalenterissa on yksityisnäyttely Turun taidemuseon Studiossa, mutta sen jälkeen hänen toiveissaan on pitää tauko näyttelyistä, tai ainakin hidastaa tahtia. Julkinen taideteos olisi Yaulle mieleinen seuraava projekti, sillä se merkitsisi väistämättä pitkää prosessia.

”Olen aina rakastanut hidasta työskentelyä. Haluaisin tehdä yhtä työtä kolme vuotta, mikä oli mahdollista viimeksi silloin, kun olin opiskelija eikä kukaan halunnut näyttää teoksiani missään. Toivoisin, että löytäisin projektin, jonka kanssa voisin olla niin pitkään, että se rupeasi jo vähän ärsyttämään.”

Paperille on maalattu miehen käsivarteen tatuoitu, kirkkaanpunainen kukka. Panos Balomenoksen kymmenen vesivärimaalauksen kokonaisuuteen kuuluva teos on saanut alkunsa taiteilijan identiteettiin liittyvistä pohdinnoista.

Balomenoksen ollessa noin 10-vuotias hänen isänsä teki kotimaassaan Kreikassa konkurssin ja joutui jättämään perheensä tienatakseen velkarahat rakennusalalla New Yorkissa. Isän lähtö oli vaikea paikka koko perheelle – toisaalta tämän välittämät valokuvat ja kertomukset suurkaupungista kiehtoivat nuorta Balomenosta.

Viime vuoden heinäkuussa Balomenos matkusti New Yorkiin, jossa hän vietti kolme kuukautta Triangle-residenssissä Kulttuurirahaston residenssiohjelman apurahan mahdollistamana. Päivisin hän teki töitä studiollaan ja iltaisin vieraili taidenäyttelyiden avajaisissa.

”Työskentelen residenssissä ollessani tavallistakin intensiivisemmin. On vaikea sanoa, johtuuko se paineesta tuottaa jotain konkreettista vai siitä, että paikka on niin inspiroiva. En lähde residenssiin pelkästään työskennelläkseni muualla vaan siksi, että paikkaan liittyy joku kiinnostava elementti. Silloin tiedän olevani juuri oikeassa paikassa”, hän toteaa.

Henkilökohtainen on poliittista

Ateenassa syntynyt, Suomessa vuodesta 2003 asunut Balomenos suoritti maisterintutkinnon Kuvataideakatemiassa ja on taiteilijauransa alkuajoista lähtien työskennellyt kansainvälisesti.

Hän pitää omakohtaisia kokemuksia taiteensa lähtökohtana, mutta käsittelee samanaikaisesti laajempia poliittisia kysymyksiä ja yhteiskunnallisia valtarakenteita, jotka koskettavat yksilöitä tai eri alakulttuurien edustajia. Balomenos yhdistää teoksissaan ajankohtaisia ilmiöitä ja viittauksia menneisyydestä. Lopputuotoksena on useimmiten maalaus, toisinaan myös performanssi, installaatio tai paikkasidonnainen teos.

New Yorkissa Balomenos tarkasteli omaa suhtautumistaan kaupunkiin, jonka hän kokee samaan aikaan vieraaksi ja isän tarinoiden kautta tutuksi. Balomenos pani merkille, että esimerkiksi monet New Yorkia kaunistavat kasvit – aivan kuten maalauksen punainen kukka, eli Kiinasta alun perin kotoisin oleva isotrumpettiköynnös – ovat vieraslajeja.

Myös paikallisena pidetty ruokakulttuuri on sekoitus eri maiden vaikutteita ja raaka-aineita. Itse asiassa koko kansainvälinen suurkaupunki on todellinen kulttuurien sekamelska.

”Maalauksen kukka kuvastaa isääni ja hänen kokemuksiaan New Yorkissa – minusta tuntuu aivan siltä, kuin ne olisivat osa minua, tatuoituna ihooni. Maahanmuuttajat ovat rakentaneet kauniin kaupungin, jota moni ihastelee. Samaan aikaan maahanmuuttoon suhtaudutaan kielteisesti. Minua kiinnostaa aiheeseen liittyvä ristiriita”, Balomenos toteaa.

Taide kaipaa kokeilevuutta

Balomenoksen mukaan Yhdysvaltain tämänhetkinen äärioikeistolaisuuteen nojaava politiikka ei näy ainoastaan maahanmuuttoon liittyvissä asenteissa. Hän aisti polarisoituneen ilmapiirin vaikutuksia myös taiteen parissa työskentelevien keskuudessa. Balomenoksen residenssijakso ajoittui viimesyksyisten presidentinvaalien alle ja ilmassa oli tulevaisuuteen liittyvää pelkoa. Ihmiset tiesivät, mitä oli tulossa, mutta aihe oli kipeä asia monille kulttuurin alalla työskenteleville paikallisille.

”Hyvän ystäväni oli tarkoitus ottaa osaa ryhmänäyttelyyn, jonka kaikki osallistujat kuuluvat LGBTQIA2S+-yhteisöön. Kaksi kuukautta presidentinvaalien jälkeen näyttely peruutettiin. Päätös oli katastrofaalisen huolestuttava, ja liittyi siihen, mihin julkista rahaa käytetään”, hän kertoo.

”Hyvän ystäväni oli tarkoitus ottaa osaa ryhmänäyttelyyn, jonka kaikki osallistujat kuuluvat LGBTQIA2S+-yhteisöön. Kaksi kuukautta presidentinvaalien jälkeen näyttely peruutettiin.”

Panos Balomenos

Balomenos kertoo huomanneensa, kuinka poliittiset paineet ovat vaikuttaneet taideopiskelijoihin myös Suomessa. Hän on pitänyt Taidekoulu Maassa viikoittaista maalauspajaa vuodesta 2015 lähtien. Nuorilla on Balomenoksen mukaan pelko ilmaista itseään vapaasti, eikä kokeilulle enää ole tilaa kuten ennen.

Politiikasta tutut asenteet ovat hänen mukaansa myös vaikuttaneet niihin odotuksiin, joita nuorilla on omaa työskentelyään kohtaan. Onnistumista mitataan konkreettisina saavutuksina ja numeroina. Jos yksittäinen näyttely ei myy, sitä pidetään epäonnistumisena ja virheenä.

”Sen sijaan pitäisi kiinnittää huomiota siihen, onko näyttely vaikuttava ja merkittävä, koska taiteessa tulokset eivät näy heti. Taiteilijoiden tehtävä on ideoida ja toteuttaa jotain, mitä yhteiskunnasta puuttuu. Tällä hetkellä koen, että meiltä puuttuu empatiaa inhimillisyyttä, rakkautta ja keskinäistä kunnioitusta”, Balomenos toteaa.

Luvut ovat korkeat. Suomessa peräti yksi neljästä opiskelijasta kertoo olevansa yksinäinen, ja kuten tutkimuksista tiedetään, yksinäisyys on yksi yleisimmistä erilaisten sairauksien riskitekijöistä.

Yksinäisyys altistaa muun muassa masennukselle. Masennusoireet puolestaan heijastuvat käyttäytymiseen. Yksinäinen ja masentunut käpertyy herkästi neljän seinän sisälle, vetäytyy eikä pidä itsestään huolta.

Voiko yksinäisyyttä ehkäistä ennalta – jo ennen kuin se vakavoituu erilaisiksi mielenterveyden ongelmiksi ja haavoittaa yksilön sosiaalisia suhteita? Kyllä voi, sanoo professori Jari Lahti Helsingin yliopistosta.

”Meidän tavoitteenamme on juurruttaa suomalaiseen opiskelujärjestelmään hyväksi havaittu psykososiaalinen toimintamalli, joka ehkäisee yksinäisyyttä. Jos osoitamme tämän Suomeen mukautetun menetelmän tehon, se on mahdollista ottaa käyttöön laajalti suomalaisessa oppilas- ja opiskelijahuollossa”, Lahti kertoo.

Sosiaaliset tarpeet muuttuvat iän myötä

Lahti työryhmineen sai Suomen Kulttuurirahastolta 225 000 euron apurahan australialaisen Groups 4 Health -menetelmän (G4H) soveltamiseen suomalaisten opiskelijoiden parissa. Kulttuurirahasto myönsi yhteensä miljoona euroa lasten ja nuorten mielenterveyttä tukevaan soveltavaan tutkimukseen helmikuussa 2025, ja Lahti oli yksi apurahansaajista.

Yksinäisyys altistaa muun muassa masennukselle ja syrjäytymiselle. Voiko yksinäisyyttä ehkäistä ennalta – jo ennen kuin se vakavoituu erilaisiksi mielenterveyden ongelmiksi ja haavoittaa yksilön sosiaalisia suhteita? Jari Lahti työryhmineen pyrkii vastaamaan tutkimuksessaan tähän kysymykseen ja tuomaan apua yksinäisille suomalaisille opiskelijoille.

G4H eli suomeksi Ryhmät kuntoon -malli on toiminut Lahden mukaan toivotulla tavalla Australiassa. Sen odotetaan tuovan jatkossa apua myös itsensä yksinäiseksi tunteville suomalaisille opiskelijoille.

Tutkimuksessa osallistetaan 148 opiskelijaa ryhmämuotoiseen interventioon.

”Tarkoituksena on ensin miettiä yhdessä, mitä ryhmään kuuluminen merkitsee heille, jotka tähän interventioon osallistuvat. Pohdimme myös, miten sosiaalisen identiteetin muotoutuminen oikeastaan tapahtuu. Kokeeko opiskelija kuuluvansa johonkin ryhmään vai eikö koe?”

G4H-menetelmän teho yksinäisyyden vähentämisessä perustuu Lahden mukaan siihen, että yksinäinen tuntee itsensä ja omat sosiaaliset tarpeensa.

”Jokaisella on kokemusta ryhmään kuulumisesta – myös siitä, miten jotkut tulevat ryhmissä toisten kanssa paremmin toimeen kuin toisten. Tässä interventiossa opiskelijat koettavat tunnistaa myös ne ryhmät, joihin kuuluminen ei enää palvele heidän nykyisiä tarpeitaan. Ihmisellä on lupa muuttua iän myötä.”

Opintojen alkaminen on nivelkohta

Monet kokevat yksinäisyyttä elämän taitekohdissa, joista yksi on opintojen alkaminen ja muutto vieraalle paikkakunnalle. Jotta voisi ryhmäytyä itselleen ja omille arvoilleen soveltuviin sosiaalisiin verkostoihin, tarvitaan itsetuntemusta.

”Yksi G4H-intervention tavoitteista on kannustaa tutkimushankkeen opiskelijoita miettimään, mihin ryhmään hän haluaisi tässä elämäntilanteessa kuulua, mitkä ryhmät hän voisi jättää pois ja miten liittyä itselleen tärkeisiin ryhmiin.”

”Tätä itsetuntemusta G4H-interventio koettaa opiskelijoissa kohentaa. Omien tarpeiden mukaiset ryhmät ja niihin liittyminen on tärkeää tunnistaa. Siten myös yksinäisyyden tunne voi vähentyä.”

Ohjelma maahanmuuttajavanhemmille

Lasten ja nuorten mielenterveyteen suunnatusta miljoonasta eurosta 220 000 euron apurahan saivat myös terveystieteiden tohtori Kaisa Mishina ja Voimaperheet-työryhmä Turun yliopistosta. He muokkaavat kulttuurisensitiivistä ja digitaalista vanhempainohjausohjelmaa, jolla pyritään lisäämään maahanmuuttajaperheiden hyvinvointia tukemalla myönteistä vanhemmuutta.

”Tarkoituksemme on muokata jo olemassa oleva, kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille suunnattu Ole läsnä lapsellesi -vanhempainohjausohjelma soveltuvaksi eri kulttuurien edustajille, heidän omalla kielellään”, Mishina sanoo.

Tarve ohjelmalle on Mishinan mukaan Suomessa suuri etenkin muunkielisille perheille, koska heille ei ole vielä tarjolla vastaavia palveluita. Ohjelma kehitetään yhdessä maahan muuttaneiden perheiden sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa.

”Maahanmuuttajataustaisten vanhempien suomen kielen taito voi olla heikko, eivätkä kaikki osaa riittävästi myöskään englantia. Kentältä on viestitetty, että tällaista ohjausohjelmaa todella tarvitaan. Kuuntelemme ohjelmaa kehittäessämme siten myös perusterveydenhuollosta sekä hyvinvointialueilta tullutta palautetta.”

Ohjelma kannustaa kehumaan lasta

Suuri osa vanhemmille suunnatuista palveluista perustuu länsimaisen kulttuurin normeihin eikä tarvittavia kieliversioita ole tarjolla, jolloin osa Suomessa asuvista lapsiperheistä jää vaille palveluita. Ole läsnä lapsellesi -ohjelma ohjaa Mishinan mukaan vanhempia myönteiseen vanhemmuuteen.

”Kyseessä on digitaalinen alusta, jolle vanhempi itse hakeutuu. Ohjelma kannustaa vanhempaa positiiviseen vuorovaikutukseen lapsensa kanssa. Tiedetään, että myönteisen vanhemmuuden taidoilla voidaan edistää lapsen, vanhemman ja koko perheen vuorovaikutusta sekä hyvinvointia. Ja mikä oleellisinta, vanhemmat voivat käyttää ohjelmaa omalla kielellään, missä päin Suomea he sitten asuvatkin.”

Mishina ja Voimaperheet-työryhmä pitää ensiarvoisen tärkeänä, että suomalainen yhteiskunta tukee kaikkien perheiden vanhemmuutta tasa-arvoisesti. Mishinan mukaan heikon kielitaidon omaavat perheet jäävät palvelutarjonnassa herkästi kantaväestön jalkoihin.

”Tätä eriarvoisuutta Ole läsnä lapsellesi -vanhempainohjausohjelma pyrkii vähentämään. Ohjelmaa kehitetään myös siten, että se ottaa maahanmuuttajaperheiden kulttuuriset taustat huomioon esimerkiksi visuaalisessa ilmeessään.”

Ongelmiin voidaan tarttua ajoissa

Tilastoista tiedetään, että maahanmuuttajaperheiden lapsilla on kantaväestön lapsia enemmän vaikeuksia esimerkiksi koulumenestyksessä. Maahanmuuttajaperheiden lapsia sijoitetaan myös suhteessa useammin kodin ulkopuolelle.

”Jotta ongelmiin voitaisiin puuttua, on selvitettävä, mitkä ovat maahanmuuttajaperheiden kiireellisimmät kipukohdat ja millaista on olla vanhempana uudessa maassa, jotta voimme parhaiten auttaa ja tukea heitä.”

Jos Voimaperheet-työryhmän kulttuurisensitiivinen vanhempainohjausohjelma ottaa toivotunlaisesti tuulta alleen, sillä voidaan edistää perheiden hyvinvointia sekä mahdollisesti ehkäistä kouluikäisten ongelmia riittävän ajoissa.

”Vanhemmat ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa, kun mietitään keinoja puuttua ennaltaehkäisevästi kouluiässä alkaviin käytösongelmiin. Siksi on tärkeää suunnata katse vanhemmuuteen.”