Takaisin artikkelilistaukseen
Hämeen rahasto
Yli puoli miljoonaa euroa Hämeen tieteeseen ja taiteeseen
17.5.2019
Hämeen rahaston apurahansaajat 2019. Kuva: Heikki Löflund
Hämeen rahaston apurahansaajat 2019. Kuva: Heikki Löflund
Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto jakoi perjantaina 17.5. Hämeenlinnan Raatihuoneella pidetyssä vuosijuhlassaan vuoden 2019 apurahat. Kaikkiaan tukea myönnettiin 608 000 euroa 42 kantahämäläiselle tiede- ja taidehankkeelle. Lisäksi palkittiin yrittäjä, luonto- ja lintuharrastaja Jouko Alhainen 10 000 euron palkinnolla.

Hämeen rahasto sai tämän vuoden hakuaikana yhteensä 246 hakemusta. Hakemusten yhteenlaskettu rahamäärä oli 4,2 miljoonaa euroa.

Kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti fil. tohtori Jaana-Maija Koiviston valmistuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden päätöksenteko-osaamista VR-simulaattoripelissä ja VR-simulaattoripelin käyttökokemusta käsittelevään väitöksen jälkeisen tutkimustyön, jota rahasto tukee 30 000 eurolla. Toisena Kärkihankkeena 20 000 euron apurahan sai Mauri Sariola -seura ry Mauri Sariolasta kertovan dokumenttielokuvan valmistamiseen, jota rahasto tukee 20 000 eurolla. Tammikuun haussa oli mukana kaksi uutta hakualaa. Uusina hakualoina Taidetta hoitolaitoksiin -hankkeisiin myönnettiin yhteensä 19 500 euroa ja peleihin 12 000 euroa.

Myönnetyistä apurahoista noin 68 % jaettiin tänä vuonna taiteelle ja 32 % tieteelle. Eri alojen väitöskirjatyöskentelyjä tuettiin 7 apurahalla.

Keskimääräinen myönnetty apuraha oli noin 14 000 euroa. Hämeen rahasto pyrkii mahdollisimman suuriin apurahoihin, jotka mahdollistavat keskittyvän työskentelyn niin tieteessä kuin taiteessa.

Hämeen rahaston 10 000 euron palkinto Jouko Alhaiselle

Yrittäjä, luonto- ja lintuharrastaja Jouko Alhainen sai Hämeen rahaston palkinnon 2019. Kuva: Vilja Tamminen
Jouko Alhainen sai Hämeen rahaston palkinnon lintujen suojelusta ja tutkimisesta. Kuva: Vilja Tamminen

Yrittäjä, luonto- ja lintuharrastaja Jouko Alhainen sai Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston vuoden 2019 palkinnon. Palkinto myönnettiin "lintujen suojelusta ja tutkimisesta, luonnon kunnioittamisesta".

Humppilassa asuva Alhainen on maakunnallisesti ja valtakunnallisesti ansioitunut kurkien tuntija ja suojelija. Hänen työnsä on kuitenkin huomattavasti laajempaa lintujen parissa tehtyä tutkimus- ja suojelutyötä.

Jouko Alhaisen kosketus luontoon syntyi jo alle kouluikäisenä ja ensimmäisen lintutorninsa hän rakensi Koijärvelle yli 60 vuotta sitten. Jouko Alhaisen elämäntyö sisältää kattavaa ja merkityksellistä lintujen parissa tehtyä perustutkimusta (kartoitus, määritys ja rengastus) kotimaassa ja ulkomailla. Hän on tutkinut mm. räystäspääskyjä koko 1980-luvun Suomen Kulttuurirahaston apurahoituksella.

Tämän lisäksi Jouko Alhaisen omassa ajattelussa, käytännön teoissa ja elämäntavassa todentuvat laajemmin erityisen ajankohtaiset kestävän kehityksen, luonnon monimuotoisuuden ja luonnon suojelun sekä elämän kunnioittamisen humaanit arvot. Näitä hän on edistänyt sekä pitkäjänteisellä tutkimuksellisella työllä että omilla arjen teoillaan.

Jouko Alhainen on hieno esikuva siitä, miten yksikin ihminen voi vaikuttaa. Hän on todennut, että maailma on meillä vain lainassa lapsiltamme. Meidän pitää elää niin, että voimme myös jättää sen elinkelpoisena. Jouko Alhaisen työ luonnon puolesta on äärimmäisen arvokasta ja tärkeää.

Hämeen rahasto jakaa palkintoja tieteeseen ja taiteeseen pitkästä elämäntyöstä. Palkinnon ovat aiemmin saaneet säveltäjä Kari Rydman, maisterit Talvikki ja Valvatti Vaulo, varatuomari Arvi Paloheimo, lehtori Hilja Mörsäri, tekstiilitaiteilija Pirkko Hammarberg, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Sirpa Kalliokoski, kuvataiteilija Helena Niemi, professori Pekka Ruohotie, museonjohtaja Lauri Pohjakallio, dir.cantus Pekka Perko, lakitieteen lisensiaatti Jaakko Heikkilä, filosofian tohtori Kaisa Koivisto, professori Lauri Arvola sekä muusikot Turkka ja Mika Mali, taidemaalari Seppo Tamminen, taiteilija Vexi Salmi, lääketieteen tohtori Ari Palomäki, kääntäjä, kirjailija Arto Kivimäki, toiminnanjohtaja, ohjaaja Marja Myllyniemi, filosofian tohtori Anna-Maria Vilkuna ja tait. maisteri, valokuvataiteilija Marjukka Vainio.