Takaisin artikkelilistaukseen
Hämeen rahasto
Yli puoli miljoonaa euroa Hämeen tieteeseen ja taiteeseen
25.5.2018

Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto jakoi perjantaina 25.5. Hämeenlinnan Raatihuoneella pidetyssä vuosijuhlassaan vuoden 2018 apurahat.

Valokuvataiteilija Marjukka Vainio sai Hämeen rahastolta 10 000 euron palkinnon. Kuva: Vilja Tamminen
Valokuvataiteilija Marjukka Vainio sai Hämeen rahastolta 10 000 euron palkinnon. Kuva: Vilja Tamminen

Kaikkiaan tukea myönnettiin 584 000 euroa 42 kantahämäläiselle tiede- ja taidehankkeelle. Lisäksi palkittiin tait. maisteri, valokuvataiteilija Marjukka Vainio 10 000 euron palkinnolla.

Hämeen rahasto sai tämän vuoden hakuaikana yhteensä 258 hakemusta. Hakemusten yhteenlaskettu rahamäärä oli 4,3 miljoonaa euroa.

Kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti fil. maisteri Lotta-Sofia Aaltosen yläkoululaisen lukukokemusta, kaunokirjallisuuden merkityksellistämistä ja yhteisöllistä lukutapaa käsittelevän väitöskirjatyön, jota rahasto tukee 24 000 eurolla. Toiseksi kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti Musiikkia Linnassa ry:n 30-vuotisjuhlavuoden konserttien järjestämisen (20 000 euroa). Lastenkulttuurille myönnettiin yhteensä 20 000 euroa.

Myönnetyistä apurahoista noin 65 % jaettiin tänä vuonna taiteelle ja 35 % tieteelle. Eri alojen väitöskirjatyöskentelyjä tuettiin 10 apurahalla. Keskimääräinen myönnetty apuraha oli noin 14 000 euroa.

Hämeen rahasto pyrkii mahdollisimman suuriin apurahoihin, jotka mahdollistavat keskittyvän työskentelyn niin tieteessä kuin taiteessa.

Palkinto Marjukka Vainiolle

Tait. maisteri, valokuvataiteilija Marjukka Vainio sai Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston vuoden 2018 palkinnon. Palkinto myönnettiin vahvalle tulkitsijalle, suomalaisen valokuvataiteen vaikuttajalle.

Hämeenlinnassa asuva Marjukka Vainio on tehnyt ansioitunutta ja ainutlaatuista työtä suomalaisen valokuvataiteen parissa. Hän on eturivin kuvataiteilijoita maakunnassa, ja ollut koko urallaan suomalaisen valokuvataiteen edelläkävijä ja keskeinen uudistaja 1980-luvun lopulta alkaen. Innovaattorin rooli on vaatinut raja-aitojen rikkomista ja ylittämistä aikana, jolloin valokuvan ja muun kuvataiteen välillä vallitsi vielä näkymätön muuri.

Marjukka Vainio on kehittänyt erityisesti värivalokuvausta ja sen menetelmiä. Hän on irrottautunut realismin ja dokumentaarisen mustavalkovalokuvan traditiosta ja kulkenut kohti vapaata, käsitteellistä ja maalauksellista ilmaisua.

Marjukka Vainion juuret ovat syvällä hämäläisessä mullassa ja maassa, ihmisissä ja historiassa. Kasviaiheisissa teoksissaan hän on käsitellyt omaelämäkerrallisia muistojaan ja muistamisen kerroksia. Kuvat kertovat myös yleispätevästi kaiken elollisen kiertokulusta, luomisesta, kasvusta ja muutoksesta – kehästä syntymästä kuolemaan. Niiden taustalla on syvää taiteen tradition tuntemusta.

Marjukka Vainio on jakanut omaa osaamistaan toimimalla valokuvataiteen opettajana niin kuvataidekoulussa lapsille ja nuorille kuin ammattiin opiskeleville, ja luennoinut ulkomaita myöten. Aktiivinen taiteellinen työ ja näyttelytoiminta kotimaassa ja ulkomailla alkoi 1980-luvulla ja jatkuu yhä. Marjukka Vainio on tehnyt runsaasti poikkitaiteelllista yhteistyötä mm. kirjailijoiden kanssa, samoin toteuttanut teoksia yhteisöllisesti.

Marjukka Vainio on työryhmänsä kanssa viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan tutkinut Äänisen alueen maisemaa ja kuvakallioita. Hän on käynyt kuvausmatkoilla eri vuodenaikoina, ja paneutunut taiteilijan katseella muinaisten suomalaisugrilaisten ihmisten kuvauurroksiin ja niiden vuosituhantisiin viesteihin. Marjukka Vainion työ on äärimmäisen arvokasta ja tärkeää.