Takaisin artikkelilistaukseen
Varsinais-Suomen rahasto
Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto jakoi 1,4 miljoonaa tieteelle ja taiteelle
24.5.2022
Aimo Sillanpää, toimitusjohtaja; Tapio Korhonen, hallituksen puheenjohtaja; Peetu Sillanpää, operatiivinen johtaja; Jaana Saarikoski, museon sunnittelija.
Avaruuspuisto Väisälän toimitusjohtaja Aimo Sillanpää (vas.), hallituksen puheenjohtaja Tapio Korhonen, operatiivinen johtaja Peetu Sillanpää ja museon suunnittelija Jaana Saarikoski. Kuva: Peetu Sillanpää
CCI-Poikakuoron Tuki ry sai apurahan kuoro- ja esiintymismatkan toteuttamiseen Saksassa. Kuva: Risto Savolainen
CCI-Poikakuoron Tuki ry sai apurahan kuoro- ja esiintymismatkan toteuttamiseen Saksassa. Kuva: Risto Savolainen
Kärkihankeapuraha, yhteensä 40 000 euroa, myönnettiin Tuorlan Tähtitornit Oy:lle Avaruuspuisto Väisälän interaktiivisen tiedemuseon toteuttamiseen Tuorlan observatoriossa Kaarinan Piikkiössä. Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali myönnettiin kirjailija ja opettaja Tommi Kinnuselle; kasvattajalle, kirjoittajalle ja rohkealle keskustelun avaajalle.
Kirjailija, opettaja Tommi Kinnunen.
Kirjailija, opettaja Tommi Kinnunen. Kuva: Joonas Brandt

Maakuntarahaston vuosijuhla pidettiin kahden vuoden pandemiatauon jälkeen Turun VPK:n salissa 24.5.2022. Juhlapuheen piti kirjailija, FT Tiina Raevaara otsikolla ”Mikä on taiteen ja tieteen rooli, kun maailma kulkee kriisistä toiseen?” Juhlan taiteellisesta annista vastasivat taiteilija Anna-Maria Toivonen, musiikin opiskelija Kaisla Holkko (viulu) ja pianisti Henrik Järvi.

Marko Backmanin teos "Termostaatti" vuodelta 2020.
Taiteen kokovuotisen apurahan sai mm. Marko Backman. Kuvassa Backmanin teos "Termostaatti" vuodelta 2020.

Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi juhlassa apurahoina ja opintostipendeinä yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Tämän vuoden haussa apurahahakemuksia lähetettiin Varsinais-Suomen rahastoon 1 080 hakemusta, joiden yhteissumma oli 21,5 miljoonaa euroa. Apurahoja myönnettiin yhteensä 96 kappaletta. Suurin osa apurahoista, 55 kappaletta, myönnettiin henkilökohtaisina työskentelyapurahoina tieteen- ja taiteenharjoittajille. Kokovuotisia apurahoja myönnettiin tieteessä 9 ja taiteessa 4. Muut apurahat osoitettiin erilaisten tutkimus- ja kulttuurihankkeiden kuluihin. Apurahoista suuri osa myönnettiin maakuntarahaston 39 nimikkorahastosta, jotka perustuvat yksityishenkilöiden ja yhteisöjen lahjoituksiin. Apurahasummasta 73 000 euroa jaetaan touko-kesäkuun vaihteessa opintostipendeinä lahjakkaille Turun konservatorion opiskelijoille sekä matemaattis-luonnontieteellisissä ja teknisissä aineissa menestyneille varsinaissuomalaisille ylioppilaille sekä ammatillisista oppilaitoksista valmistuville opiskelijoille.

Kärkihankeapuraha, yhteensä 40 000 euroa, myönnettiin Tuorlan Tähtitornit Oy:lle Avaruuspuisto Väisälän interaktiivisen tiedemuseon toteuttamiseen Tuorlan observatoriolle. Tuorlan observatorion perusti Yrjö Väisälä 1950-luvulla. Väisälä oli yksi merkittävimmistä suomalaisista tieteentekijöistä kautta aikojen. Hän teki uraa ja keksintöjä fysiikassa, tähtitieteessä, geodesiassa ja optiikassa. Väisälä on inspiraation lähteenä Avaruuspuiston toiminnassa, ja hänen esimerkillään innostetaan erityisesti koululaisia kiinnostumaan luonnontieteistä.

Juhlassa jaettiin lisäksi Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali kirjailija ja opettaja Tommi Kinnuselle. Mitali kuuluu Suomen Kulttuurirahaston Suurmiesten mitalisarjaan. Suomen kirjakielen isän nimeä kantava palkinto sopii erityisen hyvin tunnustukseksi Kinnuselle, joka on julkaissut neljä palkittua romaania, näytelmä- ja kabareetekstejä sekä erilaisia oppimateriaaleja. Varsinais-Suomen rahaston hoitokunta piti erityisen arvostettavana Tommi Kinnusen avautumista pandemia-ajan haastavuudesta työympäristöissä, etenkin hänelle itselleen tutussa kouluympäristössä.