Hyvät uusmaalaisen taiteen tekijät ja näkijät —

Näinä aikoina tulee ajatelleeksi kansakuntiin, kansoihin ja kuntiin liittyviä osa-alueita. Ja miten niiden rajat määrittelevät kulttuureita, heimoja, niiden perinteitä ja perinteiden merkityksiä. Äärimmilleen vietyinä näiden merkitysten tulkinnat johtavat julmuuksiin. Ne ovat tällä hetkellä järkyttävimpien uutisten jokapäiväisiä pääaiheita.

Uusimaa on rajoilla määritelty alue. Sen rajat tulivat tutuiksi viimeistään koronapandemian ensimmäisenä keväänä, kun poliisi ja armeija suojelivat muuta Suomea Uudenmaan hälyttäviltä tartuntalukemilta.

Uudenmaan kulttuurirahaston hoitokunnan keskusteluissa toistuu vuodesta toiseen yksi päänvaivaa aiheuttava kysymys: Onko uusmaalaista kulttuuri-identiteettiä olemassa? Kotiseutuihin liittyviä paikalliskulttuureita on tietysti pitkin Uuttamaata, ja niitäkin Uudenmaan rahasto tukee. Mutta onko olemassa taidetta, joka määrittyy yleisemmin uusmaalaisuuden kautta? Hanko, Mäntsälä, Loviisa, Espoo ja Helsinki — ovatko ne keskenään samanhenkisiä kulttuurialueita?

Jonkinlainen vastaus tähän on löytynyt. Palataan siihen myöhemmin.

Koko maan mittakaavassa historialliset ja uudet maakunnat, läänit ja ”heimojen” kulttuurialueet menevät helposti sekaisin. Todetaan nyt tässäkin, että läänejä ei enää ole, ne lakkautettiin vuonna 2009.

700 vuotta aikaisemmin Ruotsin kuningas jakoi valtakunnan veljensä kanssa linnalääneihin sotilashallintoa varten. Uusimaa kuului jaossa ydinaluetta ympäröiviin maakuntiin.

Kulttuurin kannalta hallintoalueita merkityksellisempiä ovat topeliaanisten "heimojen" kulttuurialueet: Varsinais-Suomi, Häme, Kainuu, Karjala, Savo ja Lappi. Uusimaa ei kuulu näihin, se on vanhoissa kansanomaisissa luokituksissa laskettu Hämeeseen.

Uusmaalaisista ei siten ole muita maakuntia vastaavia stereotypioita eikä vitsejä.

1900-luvun alussa maakuntia pilkottiin pienemmiksi. Tähän vaikuttivat kotiseutuhengen ja yhdistystoiminnan herääminen, alueellisen lehdistön synty sekä osakuntien ja ylioppilaiden aktiivinen toiminta.

Maakunnilla on ollut keskeinen roolinsa myös Kulttuurirahaston toiminnassa. Maakuntarahastot synnytettiin osaltaan vastapainoksi Helsingille, jolle annetuista pilkkanimistä käenpoika on poliittisesti korrektein.

Mutta takaisin kysymykseen: onko uusmaalaista kulttuuri-identiteettiä olemassa?

Löytyisikö alueellisen taiteen ydin maakuntalauluista, joita on laulettu ja lauletaan edelleenkin maakuntarahastojen vuosijuhlissa? Lauluissa kun yhdistyvät musiikki ja kirjallisuus.

Osa maakuntalauluista on tehty tilaustöinä, osa on adoptoitu myöhemmin. Topeliuksen vuonna 1853 ruotsiksi kirjoittama, Gabriel Linsénin vuonna 1864 säveltämä Kesäpäivä Kangasalla adoptoitiin Pirkanmaan maakuntalauluksi vuonna 1995. Siinä ylistetään monen muun maakuntalaulun tapaan paikallista luontoa, ja korostetaan myös uskonnollista vakaumusta.

Oi Herra intoa anna ain maatamme rakastamaan

Lähes kaikki maakuntalaulut kuvaavat raivaajahenkistä maatalouskulttuuria. Suurin osa lauluista on tehty nationalismin nousun aikana 1800-luvun puolivälistä alkaen, useat sortovuosien aikana, kuten Uudenmaan maakuntalaulu vuonna 1912. Laulujen painotukset ovat yleviä ja uhmakkaita.

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan laulussa (1864) korostuvat uhka ja uhrimieli:

Jos vainomies sun sulkis ties, niin kuolemaan me taistellaan

Satakunnan laulussa (1912) uhka ja toimet ovat saman suuntaisia:

Koska Suomen viljelystä uhkaa sorron yö / Häätämään käy hävitystä / Täällä kansan työ

Keski-Suomen laulun (1920) voi nähdä jopa muukalaisvastaisena:

Täällä on naapuri heimoni verta

Kanta-Hämeen laulu (1871) määrittelee naiseuden ihanteen:

Ei impee missään rakkaampaa, ei siveempää, ei jalompaa

Entä sitten Uudenmaan maakuntalaulu, jonka on sanoittanut Kaarlo Terhi ja säveltänyt Jean Sibelius (1912)?

Vuonna 2012 Merja ”Merzi” Rajala sovitti teoksesta modernin version. Vain hankalaksi koettu sävelkulku uudistettiin, sanat pysyivät ennallaan.

Luonnon ihannoinnin jälkeen laulussa korostetaan maakunnan omaa paremmuutta muihin verrattuna:

Uusmaa Suomen kruunussa on helmi kirkkahin

Uusmaalainen kansa on järkähtämätöntä ja staattista:

Jäykkänä ja pystypäin, kuin luoto meressä / ajan aallokossa seisoo uusmaalainen kansa

Ja kuten muissakin maakunnissa, vaino on täällä jatkuvana pelkona:

vapauden tunto sykkii lasten veressä / valppahana vainon torjuu, oikeus turvanansa.

Uusmaalainen laulu määritelee maakunnat naisiksi, joille suodaan työ, lempi ja laulu:

Suomen siskosarjassa on nuorin Uusimaa / parhaan työmme, lempemme ja laulumme se saa.

Näihin lauluihin voi tietysti suhtautua monella tavalla. Kysymyksiä herättäviä, vahvasti oman aikansa tuotteita ne ovat joka tapauksessa. Monien mielestä, Euroopan muuttuneessa turvallisuustilanteessa, niille alkaa taas olla jopa kysyntää.