Takaisin artikkelilistaukseen
Suomen Kulttuurirahaston uudet luottamushenkilöt
10.10.2018
Lokakuusta alkaneelle toimikaudelle rahasto sai 7 uutta luottamushenkilöä.

Suomen Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtajana toimikaudella 1.10.2018–30.9.2019 jatkaa fil. kand. Jari Sokka. Hallituksen uutena jäsenenä aloitti kirjailija Karo Hämäläinen.  

Hallituksessa jatkavat professori Pertti Haaparanta Aalto yliopiston Taloustieteen laitos Economicumista, johtaja Hanna Hiidenpalo Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elosta, näyttelijä, teatteritaiteen tohtori Jussi Lehtonen Suomen Kansallisteatterista, professori Johanna Mappes Jyväskylän yliopistosta, professori Mikko Niemi Helsingin yliopistosta, professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta, professori Ari Sihvola Aalto yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulusta,  toimitusjohtaja Aino Turtiainen-Visala Fazer Konserttitoimisto Oy:stä, tieteen- ja teknologiantutkimuksen professori Petri Ylikoski Helsingin yliopistosta sekä Fredrika Wetterhoff -säätiön toiminnanjohtaja Hannele Yrjö-Koskinen Hämeenlinnasta. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta, ja perättäisiä toimikausia voi olla enintään kolme.

Kulttuurirahaston hallintoneuvostoon on valittu uusina jäseninä hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta, kirjailija Minna Lindgren, kirjailija Timo Parvela sekä kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisänen.

Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen johtokunnan uusiksi jäseniksi on valittu johtaja Elli Siltala ja toimittaja Sonja Saarikoski. Johtokunnassa jatkavat maakuntajohtaja Asko Peltola, yhteiskuntatiet. maisteri Siru Ahopelto ja elokuvakomissaari Liisa Holmberg.