Takaisin artikkelilistaukseen
Apurahat
Kulttuurirahaston Elokuun haku alkoi
10.8.2021
Rauhallinen Narvan taideresidenssi NART sijaitsee Viron ja Venäjän rajaseudulla.
NART-residenssi sijaitsee Viron ja Venäjän rajaseudulla Narvassa. Kuva: Tõnu Tunnel
Kulttuurirahaston Elokuun haku on alkanut ja päättyy 31.8.2021. Haussa ovat mukana liikkuvuusapurahat ja apurahat taiteilijoiden ulkomaisiin residensseihin.

Liikkuvuusapurahan tavoitteena on mahdollistaa taiteilijoille ja taidekriitikoille ulkomaisen oleskelujakson avulla uusia välineitä ja verkostoja taiteellisen työskentelynsä tueksi. Hakijana voi toimia myös työryhmä tai rekisteröitynyt yhteisö, kuten esimerkiksi yhdistys. Haettavan apurahan suuruus voi olla 2 000–10 000 euroa kuluapurahana. Apurahalla rahoitettavia kuluja voivat olla esimerkiksi residenssityöskentelyyn, festivaaliosallistumisiin, näyttelyprojekteihin ja kansainvälisiin yhteishankkeisiin liittyvät matkat. Liikkuvuusapurahahaussa ei voi hakea työskentelyapurahaa. Liikkuvuusapurahan käyttöohjeet ovat joustavat, joten apurahaa kannattaa hakea, vaikkei matkustamisen ajankohdasta voisi olla täysin varma.

Kulttuurirahasto suhtautuu myönteisesti korkeampiin matkakustannuksiin, jotka johtuvat siitä, että matka suoritetaan ilmastoa ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla. Apurahalla voi kattaa välittömien matkakustannusten lisäksi myös päästökompensaatiomaksuja.

Pitkään kestäneen poikkeustilan vuoksi taiteilijaresidenssit ovat mukana haussa rajoitetusti. Kööpenhaminassa sijaitseva Fabrikken ja Viron Narvassa sijaitseva NART ovat uusia kohteita, molempiin on haettavana kaksi kolmen kuukauden työskentelyapurahaa. New Yorkissa sijaitsevaan Triangle-residenssiin myönnetään yksi kolmen kuukauden työskentelyapuraha. Kaikki kohteet on tarkoitettu kuvataiteilijoille.

Elokuun hakukierroksella voi hakea joko Kulttuurirahaston residenssikohteeseen tai liikkuvuusapurahaa, mutta ei molempia.

Lisätietoja elokuun hausta saat täältä.