Takaisin artikkelilistaukseen
Apurahat
Kulttuurirahastolta miljoona euroa laajoille taidehankkeille
13.10.2021
Puppa ry sai 150 000 euron Taide²-apurahan Purkutaide-toimintamallin kehittämiseen. Kuva: teos Keravan Taiteen kotitalossa vuodelta 2020. Tekijä: Sheikki
Puppa ry sai 150 000 euron Taide²-apurahan Purkutaide-toimintamallin kehittämiseen. Kuva: teos Keravan Taiteen kotitalossa vuodelta 2020. Tekijä: Sheikki
Elokuun 2021 haussa myönnettiin miljoona euroa Taide²-apurahoina viidelle taidehankkeelle. Apurahoilla toteutetaan näyttelyitä, festivaaleja ja kiertueita sekä kehitetään uusia yhteistoimintamalleja.

Taide² (Taide toiseen) -apurahalla tuetaan korkealaatuisia taidehankkeita, joilla tavoitellaan entistä suurempia yleisömääriä. Tukimuodon päämääränä on rahoittaa taidehankkeita, jotka puhuttelevat ja koskettavat asiantuntijoiden lisäksi laajempaa yleisöä. Koska lipputulojen osuuden taiteen rahoituslähteenä voidaan olettaa kasvavan, tavoite tukee myös taidetuotantojen taloudellisen pohjan vahvistamista.

Elokuun 2021 haussa Taide²-apurahoja myönnettiin viisi:

  • ANTI - Contemporary Art Festival yhdistys ry: Esitystaiteen festivaalien yhteistuotanto- ja kiertuetoimintamallin kehittämiseen, 300 000 €
  • Jazz City Turku ry: Archipelago Sea Jazz -festivaalisarjan kehittämiseen, 100 000 €
  • Puppa ry: Purkutaide-toimintamallin kehittämiseen, 150 000 €
  • Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö sr: Instituuttiverkoston Together Again -festivaalin toteuttamiseen, 250 000 €
  • Suomen Taiteilijaseura - Konstnärsgillet i Finland ry: Nuoret 2023 -näyttelyn toteuttamiseen, 200 000 €.

ANTI - Contemporary Art Festival

Kuvituskuva Shoji Katon ja Jani Mikkosen Descending-teoksesta 2020. Kuva: Pekka Mäkinen / ANTI-festivaali
Kuvituskuva Shoji Katon ja Jani Mikkosen Descending-teoksesta 2020. Kuva: Pekka Mäkinen / ANTI-festivaali

Kuopiolainen ANTI - Contemporary Art Festival yhdistys ry tuottaa yhteistyössä Hango Teaterträff - ja Baltic Circle -festivaalien kanssa kuusi uutta kotimaista esitystä, joiden ensi-illat ovat vuosina 2022–23. Esitykset nähdään kaikilla hankkeessa toimivilla festivaaleilla. Hankkeen tavoitteena on saada festivaaleille uusia yleisöjä, vahvistaa vapaan kentän taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä ja festivaalien roolia suomalaisen taiteen ekosysteemissä sekä pidentää esitysten elinkaarta.

Hankkeessamme kolme Suomen merkittävintä esitystaiteen festivaalia yhdistävät resursseja ja osaamista. Olemme varmoja, että tästä syntyy poikkeuksellisen vaikuttava kokonaisuus, joka hyödyttää monipuolisesti taiteilijoita, festivaaleja ja yleisöjä. Pandemian, ekokriisin ja polarisoituneen julkisen keskustelun ajassa olemme äärimmäisen iloisia myös siitä, että me festivaalitoimijat pääsemme tämän hankkeen kautta organisoitumaan ja vastaamaan ajan haasteisiin yhdessä, sanoo ANTI-festivaalin päällikkö Elisa Itkonen.

Archipelago Sea Jazz

Korpo Sea Jazzin metsäkonsertti. Kuva: Aleks Talve
Korpo Sea Jazzin metsäkonsertti. Kuva: Aleks Talve

Vuonna 2019 käynnistynyt Archipelago Sea Jazz on festivaalikonsepti, joka rakentuu saariston vetovoiman ja laadukkaan jazzmusiikin ympärille. Kulttuuritoimijoiden ja neljän kunnan laaja yhteistyö vahvistaa saariston houkuttelevuutta kulttuuri- ja matkailukohteena, mikä lisää jazzmusiikin saavutettavuutta ja suosiota myös suuren yleisön keskuudessa.  

Nyt myönnetyn apurahan kautta varmistuu rahoitus saariston portilla Turussa järjestettävään Turku Sea Jazziin ja Maarianhaminan Åland Sea Jazziin sekä koko tapahtumakonseptin kansainvälisen profiilin vahvistamiseen, iloitsee Jazz City Turku ry:n toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson.

Puppa ry

Heli Hassan Hamidin teos Keravalla Taiteen kotitalossa.
Heli Hassan Hamidin teos Keravalla Taiteen kotitalossa.

Yli sadan ammattitaiteilijan ja taiteen harrastajan keravalaiseen, purkukuntoiseen kerrostaloon kesällä 2020 tuottama Taiteen kotitalo tavoitti mittavan yleisön ja teki purkutaide-käsitteen laajemminkin tutuksi. Graffititaiteilija Jouni Väänäsen johdolla taide- ja kulttuuritoimintaa tyhjillään tai vajaakäytöllä olevissa ja purkua odottavissa kiinteistöissä on tehty Purkutaide-nimellä jo vuodesta 2016 lähtien. Vuonna 2020 toiminnan tueksi ja taustaorganisaatioksi perustettiin yhdistys Puppa ry, joka aikoo nyt myönnetyllä apurahalla uudistaa taidekenttää, havainnollistaa purkutaiteen mahdollisuuksia ja luoda uusia uramahdollisuuksia taiteilijoille. Näyttelytoiminnan ohella tuotetaan purkutaiteen käsikirja alan toimijoiden avuksi.

Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö sr

Together Alone -hanke aloitettiin pandemian aikaan keväällä 2020. Kuva: Katja Tähjä
Together Alone -hanke aloitettiin pandemian aikaan keväällä 2020. Kuva: Katja Tähjä

Poikkeusolot ovat synnyttäneet vahvan tarpeen kulttuurin ja taiteen kokemiselle, fyysisille kohtaamisille ja yhteisöllisyyden tunteelle. Samanaikaisesti taidekentän toimijat ovat kuitenkin joutuneet taloudellisesti yhä ahtaammalle. Together again on Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttiverkoston laaja hanke, joka osallistuu pandemia-ajan jälkeiseen kulttuurikentän jälleenrakennukseen. Kaikki 17 Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttia ovat mukana hankkeessa, ja instituuttien verkostoja hyödynnetään laajalti paikallisten yhteistyökumppaneiden ja yleisöjen tavoittamisessa.

On hienoa, että pääsemme nyt rakentamaan uudenlaista hybridifestivaalia, jossa eri alojen taiteilijat ja yhteisöt voivat kohdata sekä digitaalisesti sekä fyysisesti. Together Alone -hanke aloitettiin pandemian aikaan keväällä 2020 kulttuurin tekijöiden ahdinkoa lievittämään. Se jatkuu 2021 ja 2022 ja huipentuu Together Again -festivaaliin 2023. Festivaali kiertää ympäri maailman instituuttien kautta: alkaen Tokiosta, päätyen Euroopan kautta New Yorkiin, kertoo Suomen Madridin instituutin johtaja Pauliina Ståhlberg

Apuraha Together again -hankkeelle mahdollistaa taiteilijakeskeisen toimintamallin kehittämisen pitkäjänteisesti. Yhteisöllisyys ja yhteisöjen tukeminen ovat hankkeen ytimessä. Olemme iloisia, että instituuttiverkosto voi olla kehittämässä uudenlaisia ekologisesti ja eettisesti kestäviä toimintatapoja ja tukirakenteita, sanoo Suomen Britannian ja Irlannin instituutin johtaja Jaakko Nousiainen.

Suomen Taiteilijaseura

Nuoret 2019 -näyttely. Kuvassa Sini Kähösen, Salome Rajantin ja Maiju Hukkasen teokset. Kuva: Patrik Rastenberger
Nuoret 2019 -näyttely. Kuvassa Sini Kähösen, Salome Rajantin ja Maiju Hukkasen teokset. Kuva: Patrik Rastenberger

Suomen Taiteilijaseura on kuvataiteen valtakunnallinen kattojärjestö, joka edustaa kolmea tuhatta Suomessa toimivaa ammattikuvataiteilijaa. Nuoret-näyttely on yksi Suomen merkittävimmistä nuoren taiteen esittelyistä ja vanhimmista näyttelyinstituutioista.

Nuoret 2023 -näyttelyhankkeessa uudistetaan nykytaiteen tuotanto- ja näyttelykäytäntöjä sekä esitellään uuden sukupolven taiteilijoita. Kymmenen näyttely- ja asiantuntijaorganisaation yhteistyönä toteutettava hanke pilotoi samalla uudenlaisia, reiluja kuvataiteen työelämäkäytäntöjä: näyttelyyn kuratoiduista uusista teoksista osa toteutetaan komissioina erillisellä tuotantotuella ja työsuhteessa.

Tavoitteemme on juurruttaa kuvataiteen kentälle pysyvämpiä toimintatapojen muutoksia ja vastata suuriin haasteisiin; taiteilijoiden heikkoon toimeentuloon ja työllistävien rakenteiden puutteeseen, kertoo Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki.

Lisätietoja Taide²-apurahoista.

Lisätietoja
Erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio
Veli-Markus
Tapio
erityisasiantuntija