Takaisin artikkelilistaukseen
Mirjam Helin -laulukilpailu
Haemme Mirjam Helin -kilpailuun tapahtumatuottajaa ja tuotantokoordinaattoria
6.11.2023
Iso joukko ihmisiä katsoo yläviistoon kameraan.
Mirjam Helin -laulukilpailun kilpailijat vuodelta 2019.
Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö. Se tukee maamme kulttuurielämää myöntämällä apurahoja keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta tieteen, taiteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille. Kulttuurirahastolla on myös omaa kulttuuritoimintaa. Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu on alallaan yksi maailman merkittävimmistä. Suomen Kulttuurirahasto järjestää kilpailun joka kolmas vuosi.

Haemme nyt Mirjam Helin -kilpailuun määräaikaista tapahtumatuottajaa sekä määräaikaista tuotantokoordinaattoria järjestämään seuraavaa kilpailua kesäkuussa 2024. 

Tapahtumatuottaja

Tapahtumatuottajan tehtävä on kokoaikainen ja kestää vuoden 2024 loppuun. Kilpailupäällikön johtamassa tiimissä työparinasi on tuotantokoordinaattori, lisäksi työhön osallistuu talven mittaan täydentyvä tuotantotiimi. Taustatukea saat Kulttuurirahaston noin 50 hengen työyhteisöstä. 

Vastuullesi kuuluu tapahtuman kokonaisvaltainen tuottaminen. Tämä sisältää mm. kansainvälisten sopimusten valmistelua, aikataulujen suunnittelua ja valvomista, budjetin seurantaa ja raportointia, kilpailijoiden ja tuomariston avustamista, työ- ja asiakasturvallisuuteen liittyviä tehtäviä sekä viestintää ja asiakaspalvelua. 

Sinulla on jo useamman vuoden kokemus tapahtumatuotannoista ja tuotantotiimin vetämisestä sekä soveltuva korkeakoulututkinto. Puhut ja kirjoitat sujuvasti ainakin suomea ja englantia, muu kielitaito on eduksi. Tietotekniset taitosi sekä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitosi ovat hyvät. Arvostamme myös klassisen laulumusiikin tuntemusta. 

Työotteesi on aikaansaava, positiivinen ja järjestelmällinen, ja siedät hyvin painetta ja muuttuvia tilanteita. 

Toivomme, että aloitat tehtävässä mahdollisimman pian, viimeistään 15.1.2024. Tuleva työpisteesi sijaitsee Kulttuurirahaston viihtyisissä tiloissa Helsingin keskustassa, ja työtä voi tehdä osin myös etänä. Keväällä työ vaatii myös liikkumista Helsingissä kilpailun eri tapahtumapaikoissa ja valmiutta työskennellä ajoittain myös iltaisin.  

Palkka tehtävästä on noin 3800 euroa, mutta voit myös esittää oman perustellun palkkatoivomuksesi. 

Tuotantokoordinaattori

Tuotantokoordinaattorin työtehtävä on kokoaikainen ja kestää elokuun 2024 loppuun. Kilpailupäällikön johtamassa tiimissä työparinasi on tapahtumatuottaja, lisäksi työhön osallistuu talven mittaan täydentyvä tuotantotiimi. Taustatukea saat Kulttuurirahaston noin 50 hengen työyhteisöstä. 

Vastuullesi kuuluu kilpailun tuotantoaikataulujen, työvuorojen ja logistiikan suunnittelu. Lisäksi avustat tuotannon ja viestinnän tehtävissä, vastaat tiedusteluihin ja hoidat erilaisia toimistotehtäviä. 

Sinulla on jo kokemusta vastaavista kulttuurialan koordinaattorin tehtävistä ja soveltuva koulutus. Puhut ja kirjoitat sujuvasti ainakin suomea ja englantia, muu kielitaito on eduksi. Tietotekniset taitosi sekä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitosi ovat hyvät. Arvostamme myös klassisen laulumusiikin tuntemusta. 

Työotteesi on aikaansaava, positiivinen ja järjestelmällinen, ja siedät hyvin painetta ja muuttuvia tilanteita. 

Toivomme, että aloitat tehtävässä mahdollisimman pian, viimeistään 15.1.2024. Tuleva työpisteesi sijaitsee Kulttuurirahaston viihtyisissä tiloissa Helsingin keskustassa, ja työtä voi tehdä osin myös etänä. Keväällä työ vaatii myös liikkumista Helsingissä kilpailun eri tapahtumapaikoissa ja valmiutta työskennellä ajoittain myös iltaisin.  

Palkka tehtävästä on noin 3200 euroa, mutta voit myös esittää oman perustellun palkkatoivomuksesi. 

Hakeminen ja yhteystiedot

Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi ja cv:n viimeistään 24.11.2023 osoitteella hakemus@skr.fi. Viestikentässä tulee näkyä, haetko tapahtumatuottajan vai tuotantokoordinaattorin paikkaa. 

Tiedusteluihin vastaa kilpailupäällikkö Päivi Loponen-Kyrönseppä (paivi.loponen@skr.fi). Tavoitat hänet varmimmin to 9.11. klo 9–11, ti 14.11. klo 12–13, to 16.11. klo 15–18 ja ti 21.11.klo 16–17 numerosta 09 6128 1286