Lokakuun haku on suurin Kulttuurirahaston neljästä vuosittaisesta hausta. Apurahoja voi hakea kaikille tieteen ja taiteen aloille.

Lokakuun 2023 haun perusteella myönnettiin apurahoina 30 miljoonaa euroa helmikuussa 2024. Hakukierroksella ylittyi ensimmäistä kertaa 10 000 hakemuksen rajapyykki. Hakemuksista menestyi joka kymmenes.

Tuen tarve etenkin taiteelliseen työskentelyyn on viime vuosina kasvanut jatkuvasti. Tietokirjojen kirjoittamiseen haettiin tällä kierroksella runsaasti tukea, mikä näkyy tieteen hakemusmäärän nousuna edellisvuosiin nähden.

Alla olevien kuvaajien ja taulukoiden vuosiluvut viittaavat myöntövuoteen.

Taulukko, jossa eri värisiä graafikuvajia

Taiteelle ohjautui 43 % ja tieteelle 57 % apurahaeuroista. Tiede painottuu, koska valtaosa Kulttuurirahastolle varoja lahjoittaneista on halunnut tukea tieteen eri aloja. Vuonna 2023 tieteen osuus oli poikkeuksellisen suuri silloin haettavana olleiden tieteen erityskohteiden vuoksi. Alla olevassa taulukossa mainittu koko lokakuun jako -summa sisältää varsinaisen apurahasumman lisäksi mm. myönnettyjen monivuotisten apurahojen varaukset.

Taulukko, jossa eri värisiä laatikoita ja lukuja

Vuonna 2024 keskimäärin joka kymmenes hakemus menestyi. Läpimenoprosentit kuitenkin vaihtelevat tieteen- ja taiteenaloittain, sillä Kulttuurirahaston lahjoittajien määrittelemät tarkoitukset ohjaavat apurahojen jakoa.

Eri värisiä palkkeja

Eniten apurahoja myönnetään väitöskirjatyöhön ja taiteelliseen työskentelyyn. Tutkimus-kategorian apurahat ovat tyypillisesti tutkimusryhmien isompia hankkeita. 

Eri värisiä viivadiagrammeja
Eri värisiä viivadiagrammeja

Kulttuurirahasto myöntää runsaasti koko- ja monivuotisia apurahoja, jotka mahdollistavat saajalle kokopäiväisen tieteellisen tai taiteellisen työn. Vuonna 2024 myönnettiin 460 kokovuotista apurahaa, joista monivuotisia oli 168. Monivuotisten suhteellinen osuus kasvoi viime vuodesta.

Apurahat jakautuivat yli 90 kuntaan Suomessa. Helsinkiläisiä on apurahansaajista 46 prosenttia. Kansalaisuudekseen muun kuin suomalaisen ilmoittaa 13 prosenttia saajista.

Apurahahakemuksia on arvioimassa yli 150 vuosittain vaihtuvaa tieteen ja taiteen eri alojen asiantuntijaa. 

Suomalaisiin yliopistoihin myönnettiin apurahoja seuraavasti vuonna 2024:

Tiedot perustuvat hakijoiden omaan ilmoitukseen työnsä suorituspaikasta.

  • Aalto-yliopisto: myönnettyjä apurahoja 30, yhteensä 1 150 500 euroa
  • Helsingin yliopisto: myönnettyjä apurahoja 140, yhteensä 4 112 000 euroa
  • Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus: myönnettyjä apurahoja 22, yhteensä 1 039 500 euroa
  • Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus: myönnettyjä apurahoja 22, yhteensä 787 000 euroa
  • Jyväskylän yliopisto: myönnettyjä apurahoja 38, yhteensä 864 500 euroa
  • Lapin yliopisto: myönnettyjä apurahoja 5, yhteensä 105 000 euroa
  • Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT: 1 apurahaa, 30 000 euroa
  • Oulun yliopisto: myönnettyjä apurahoja 18, yhteensä 494 500 euroa
  • Taideyliopisto: myönnettynä apurahoja 37, yhteensä 594 000 euroa
  • Tampereen yliopisto: myönnettyjä apurahoja 67, yhteensä 1 738 000 euroa
  • Turun yliopisto: myönnettyjä apurahoja 64, yhteensä 1 884 500 euroa
  • Vaasan yliopisto: myönnettyjä apurahoja 5, yhteensä 172 000 euroa
  • Åbo Akademi: myönnettyjä apurahoja 4, yhteensä 90 500 euroa.