Suomen Kulttuurirahasto sai alkunsa nuorten yliopistolaisten epävirallisen päiväkahviseurueen, ns. kesäyliopiston tapaamisessa.

Seurueessa syntyi ajatus suomalaisen kulttuurin ja tieteen tukemisesta vastapainoksi ruotsinkielisen kulttuurin vahvalle asemalle. Primus motor ja operatiivinen johtaja oli L. A. Puntila. Kesäyliopistolaisiin lukeutuivat myös Martti Haavio, Lauri Hakulinen, Urho Kekkonen, Yrjö Reenpää, Tyko Reinikka, Ilmari Turja ja monet muut.

Vuoden 1937 alussa maisteri Puntila kirjoitti Suomen Kuvalehteen artikkelin, jonka alku- ja loppulauseissa ajatus Kulttuurirahaston perustamisesta julkistettiin ensimmäisen kerran. Ajatus tahdottiin toteuttaa viivytyksettä ja Kalevalan päivänä 28.2.1937 perustettiin Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistys. Sillä oli alkuun käytettävissään pääjohtaja Mauri Honkajuuren ja porilaisen kansakoulunopettaja Juho Jäkälän lahjoittamat varat.

Keräyksestä keräykseen

Varsinainen Kulttuurirahaston peruspääoma hankittiin koko kansalta: Puntilan järjestämää rahankeruuta markkinoitiin laajalti lehdistössä, mikä oli aikanaan ainutlaatuista. Ajatus koko kansan Kulttuurirahastosta levisi 30 000 kansakoululaisen suorittaman kansalaiskeräyksen välityksellä vuonna 1938. Kaikkiaan 170 000 suomalaista osallistui perustamiskirjakeräykseen. Vuonna 1938 peruspääomaa oli karttunut kymmenen miljoonaa markkaa, josta seitsemän miljoonaa alle tuhannen markan lahjoituksina.

Perustamiskirjakeräyksen ohella toimitettiin lahjakirjakeräys, joka oli suunnattu varakkaammille lahjoittajille. Ensimmäinen suurlahjoittaja oli asikkalainen emäntä Helmi Nuuttila. Häntä seurasivat mm. viipurilaiset Artturi ja Aina Helenius sekä Ewald ja Ingrid Henttu. Testamentteja laativat mm. säynätsalolainen kauppaneuvos Hanna Parviainen ja loppilainen prokuristi Emil Kärpänoja.

Yksityisten lisäksi myös yritykset ryhtyivät suomalaisen kulttuurin tukijoiksi. Vuonna 1939 lahjoituksia oli kertynyt 20 miljoonaa markkaa, joista 25 prosenttia tuli yrityksiltä. Suomen Kulttuurirahasto perustettiin 27.2.1939, jolloin Kannatusyhdistyksen kokoama pääoma siirtyi uudelle Kulttuurirahasto-säätiölle. Perustamispäivänä pidetyssä ensimmäisessä vuosijuhlassa Rahasto jakoi ensimmäisen miljoonansa.

Kulttuurirahaston lahjoittajiin on alusta lähtien lukeutunut sekä varakkaita että vähävaraisia. Kauppaneuvos Heikki Huhtamäki lahjoitti Rahastolle 1943 Huhtamäki-yhtymän osake-enemmistön. Porilainen kansakoulunopettaja Anna Palmroos taas teki 1937 ja 1942 kaksi merkittävää lahjoitusta säästämällä varat palkastaan. Rahaston monia lahjoittajia kautta vuosikymmenten onkin yhdistänyt säästäväisyys.

Kansa osallistui toisen kerran suureen keräykseen Rahaston 25-vuotisjuhlinnan yhteydessä vuonna 1964, jolloin järjestettiin kolmiportainen kansalaiskeräys: liikekeräys, lahjakirjakeräys ja kansankeräys. Kaikkiaan suurkeräyksen tuotto oli 4,3 miljoonaa silloista markkaa. Nimiä keräyslistoihin kertyi 560 636 kappaletta.

Keräys kasvatti uuden sukupolven tietoisuutta Rahaston toiminnasta, mikä näkyi myös lahjoitusmäärien kasvuna. Seuraavana vuonna 1965 lahjoitusten kokonaismäärä nousi jo 30 miljoonaan markkaan.

Maakunnat mukaan

Kulttuurirahaston toiminnan painotukset ovat seurailleet ajan tapahtumia. Alkuvuosien toiminta oli aktiivista ja aloitteellista "Puntilan aikaa". Perustamisvaiheessa ja sota-aikana Rahaston kantavia ajatuksia oli kansan yhdistäminen. Kulttuuri sopi siihen tehtävään. Sivistyneistö ja kansa olivat toistensa edellytykset. Sen jälkeen monimuotoinen palkinto- ja kilpailutoiminta sekä kansanvalistus ja yleissivistävä työ leimasivat 50-lukua.

Kulttuuripoliittinen suunnittelu ja alueellinen kehittäminen nousivat 1960-luvun virtauksiksi. Kulttuurirahasto käänsi katseensa pääkaupungista maakuntiin perustamalla maakuntarahastot. Niiden määrä on vakiintunut 17 rahastoon, jotka kattavat koko Suomen. Maakuntarahastojen esikoinen oli vuonna 1953 itsenäisenä perustettu Pohjois-Suomen rahasto, joka liitettiin 1954 Suomen Kulttuurirahastoon ja jakautui 1968 Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rahastoiksi. Seuraavaksi perustettiin 1958 Keski-Suomen rahasto. Muut rahastot syntyivät nopeassa tahdissa vuoteen 1964 mennessä. Kuopus on vuonna 1971 perustettu Päijät-Hämeen rahasto.

Maakuntien osuus apurahojen jaossa on pysytellyt keskimäärin 30 prosentissa jakosummasta. Kukin niistä jakaa vuosittain satoja tuhansia euroja. Maakuntarahastojen avulla Kulttuurirahasto on läsnä Suomen joka kolkassa. Ne soveltavat yhteisesti sovittua peruslinjaa maakunnan omien olosuhteiden mukaan ja käyttävät siten huomattavaa itsenäistä harkintavaltaa.

Vuoden 1968 vaiheilla Kulttuurirahasto vetäytyi yhteiskunnallisesta keskustelusta ja keskittyi tukemaan tiedettä ja taidetta apurahoin. Apurahasumma ei kuitenkaan reaalisesti juuri noussut 60-luvun puolivälistä 80-luvun puoliväliin. Vasta 90-luvun alun laman jälkeen alkoi Rahaston varallisuuden merkittävä kasvu, joka nyt on tehnyt Kulttuurirahastosta moninkertaisesti tärkeämmän kulttuurin rahoittajan kuin koskaan aiemmin. Samalla Rahasto joutuu pohtimaan uudella tavalla suhdetta ympäristöönsä, erityisesti valtion ja kuntien kulttuuripolitiikkaan. Kulttuurirahastossa elää edelleen ihanne kansallisesta yhteisvastuusta ja kulttuurista sen yhtenä ylläpitävänä voimana. Nykyisin se tarkoittaa myös sitä, että suomalaisella tieteellä ja taiteella on entistä enemmän annettavaa Suomen rajojen ulkopuolelle.